Mielenterveyshuolto laiminlyöty

Suomen valtio on laiminlyönyt mielenterveyspotilaat!

Tuhannet apua tarvitsevat joutuvat alati kasvaviin potilasjonoihin.
Osa kroonikkopotilaista laitetaan hoitopaikkojen ja lepositeiden määrän puutteellisuuden takia avohoitoon.

Levottomuus myös terveiden kansalaisten keskuudessa kasvaa. Häiriköinti jopa ruokakaupoissa kasvaa kuten viimeaikainen tapaus S-marketissa todistaa. Työntekijät elävät pelon alla.

Nytkin on Jakomäessä nähty mies ajamassa kiljupöhnässä polkuautollaan hurjasti huutaen ja Bolivian lippua heiluttaen.
Poliisin ottaessa häntä kiinni (hänen kiivaasti vastustaessaan) ilmeni hänen moniongelmainen kriisinsä.
Tämä polkuautoileva päihteiden monikäyttäjä uskotteli olevansa oikeistolainen työtön, joka aikansa kuluksi harrastaa Aikidoa (oikeasti Suduko, mutta ei oikein osaa niitä johtuen matemaattisesta rajallisuudestaan), voimailua (sekoitti voimisteluun), sekä tanssimista mikä voitiin pitää toteta ottaen huomioon henkilön horjuvan ja "tanssahtelevan" kävelytyylin.

Tämä uskonnollisia "allah Akbar" tyypisiä huutoja kirkuvan henkilön poliisi palautti Suomen Punaisen ristin ylläpitämään yksinäisten miesten asuntolaan.
Hänen nykyistä kuntoaan ei tiedetä.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten duunarimme pumppu kestää tänään? Yrittääkö duunarimme olla hieman vitsikäskin? Säälittävä sepustuksesi ja tarinan lapsellisuus osoittaa, ettei sinun ainakaan kannata haavella kirjalijan urasta. Verbaliikkasi on ontuvaa, eikä se edes naurata ja on vailla ideaa. Jakomäki on tuttu paikka, sen sentään saatiin irti jutustasi ja työttömyyskin on tuttua. Siitähän ihminen puhelee, mitä on elämässään kokenut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kurgan60 kirjoitti:

Suomen valtio on laiminlyönyt mielenterveyspotilaat!

Tuhannet apua tarvitsevat joutuvat alati kasvaviin potilasjonoihin.
Osa kroonikkopotilaista laitetaan hoitopaikkojen ja lepositeiden määrän puutteellisuuden takia avohoitoon.

Levottomuus myös terveiden kansalaisten keskuudessa kasvaa. Häiriköinti jopa ruokakaupoissa kasvaa kuten viimeaikainen tapaus S-marketissa todistaa. Työntekijät elävät pelon alla.

Nytkin on Jakomäessä nähty mies ajamassa kiljupöhnässä polkuautollaan hurjasti huutaen ja Bolivian lippua heiluttaen.
Poliisin ottaessa häntä kiinni (hänen kiivaasti vastustaessaan) ilmeni hänen moniongelmainen kriisinsä.
Tämä polkuautoileva päihteiden monikäyttäjä uskotteli olevansa oikeistolainen työtön, joka aikansa kuluksi harrastaa Aikidoa (oikeasti Suduko, mutta ei oikein osaa niitä johtuen matemaattisesta rajallisuudestaan), voimailua (sekoitti voimisteluun), sekä tanssimista mikä voitiin pitää toteta ottaen huomioon henkilön horjuvan ja "tanssahtelevan" kävelytyylin.

Tämä uskonnollisia "allah Akbar" tyypisiä huutoja kirkuvan henkilön poliisi palautti Suomen Punaisen ristin ylläpitämään yksinäisten miesten asuntolaan.
Hänen nykyistä kuntoaan ei tiedetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu