On se ihmeelliseksi mennyt tämä maailma. Joka kesä meidänkin kotikulmilla on semmoinen tapahtuma, mihin tuhannet ihmiset pakkautuvat "nauttimaan musiikista". Mikä älyttömintä, fanien lisäksi paikalle ahtautuu myös näitä ns. silmäätekeviä, jotka eivät koko touhusta oikeasti ymmärrä mitään.
Ei siinä mitään, hyvähän se on, että tapahtumia on. Mutta suurin osa tuosta musiikista on semmoista, että korneihin vaatteisiin pukeutuneet artistit joko kiljuvat niin korkealta tai vaihtoehtoisesti örisevät niin matalalta, ettei sanoista saa mitään selvää. Ehkä niin onkin parempi, kun laulut kuitenkin käsittelevät pääasiassa taikamiekkoja, myyttisotureita ynnä muuta yhtä kornia.
Korvia viiden kilometrin säteellä riivaavan metelin lisäksi tuntuu, että näiltä nykyesiintyjiltä on kristilliset perusarvotkin hukassa: miehet käyttävät lavalla homoeroottisia asuja ja meikkiä. Epäilemättä taustalla on näin ollen jopa saatananpalvontaa.
Onneksi nämä Savonlinnan oopperajuhlat ovat vain kerran vuodessa.
Musiikin rappiotilasta
6
181
Vastaukset
- hassu
ihmisiä.
tärkeintä kaikessa on kuitenkin vastustaa jotakin uutta/vierasta ja saada sille myös kaverien, sekä tuttujen hyväksyntä.
mahtavaa se yhteenkuuluvuuden tunne, kuin kylän juoruämmillä aikoinaan.- Ymmärtääkseni.
Mitä kalliimmat liput , sitä arvostetumpaa kuultavaa. Ja siellä ei juoda pussi kaljaa , ei konjamiinia ja samppa-kaljaa.
- Sivustaseuraaja
Älä sure... sama rappeutuminen on nähtävillä joka taholla. Nyt vaan odotellaan ehditäänkö me itse tuhota toisemme ennen kuin supertulivuori purkautuu tai iso graateri törmää maapalloon.
- Kaateli
Hehheheheee, on näemmä koulunkäynnit menny hukkaan :)
- Hih!!!
Kaateli kirjoitti:
Hehheheheee, on näemmä koulunkäynnit menny hukkaan :)
Täi pieni väsymys:-)Lueskelin näitä juttuja koko illan silmät ristissä. Siis selkeästikkin olen jäänyt koukkuun. Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa tähän hassun hauskaan keskustelupalstaan kolme viikkoa sitten. Siitä lähtien aika onkin mennyt mukavasti yömyöhälle:-)Kun alkaa tulla tollaisia ajatuskatkoja, on kai aika pitää paussi:-) Kiitos vinkistä!
- poppa-ukot
melunneet ja hyppineet laumasielu joukkioiden edessä, jotka ylistää näitä "yliluonnollisia" JUMALIA!!!!!!
Lordit sopisi hyvin lintsin kummitusjunatunnelin reksiviitaksi tai kommunistien kokouksiin esittämään kapitalismia!!
TOSI PIMEÄÄ TOUHUA KOKO LORDI "INVAASIO"!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027