USA:ssa ei köyhä rikastu

Fun CL

Viikonlopun Helsingin sanomat kirjoitti artikkelin tutkimuksesta, jossa selvitettiin sosiaalista liikkuvuutta eri maissa. USA:ssa on köyhän mahdollista tulla upporikkaaksi työllä ja yrittämisellä suurinpiirtein yhtä vaikeasti kuin voittaa lotossa. Tottakai 300 miljoonaisesta kansasta löytyy esimerkkejä menestyjistä, mutta ne ovat vain rikka rokassa. Tutkimukset osoittavat, että pohjoismaissa on helpompi vaurastua köyhistäkin kodeista. Tämä onkin selvää, koska meillä on kattava sosiaaliturva ja ilmainen koulutus, kuka tahansa varallisuudesta riippumatta voi hankkia hyvän ammatin ja vaikka korkeakoulututkinnon. USA:ssa taas näin ei ole, vaan kurjuuteen syntyminen määrää elämän kurjuudessa suurimmalla osalla köyhistä. Raha jyllää ja vauraustuminen, sosiaalinen liikkuvuus on hyvin vaikeaa. Tämä on tutkittua faktaa, joten ihan turha on usanistien=entisten taistolaisten väittää vastaan.

17

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???????????

      turhaa rullausta.

    • Skattalainen

      Näin se vaan on. Koko USA on lähinnä hyvin tehty ja onnistunut markkinointikampanja, jossa tuote itsessään ei missään mielessä vastaa siitä tehtyä tuote-esittelyä. Itse mainostus on samanlaista kuin TV-Shopin hilanvitkuttimien esittely; todellisuus aivan toista.

      • Dr. Doctor

        Tavoite halpa perusauto perheelliselle.

        Crysler Neon (halvin perheauto jenkeissä, loistoauto suomessa.)

        USA 9500 $ Suomi 25000€

        Minimipalkka
        Suomi 10 € (en tiedä, arvaus)
        USA 6 $

        Suomi netto 6€ usa 4,5 $

        Töitä tehtävä
        Suomessa 4200 tuntia
        USAssa 2100 tuntia

      • Fun CL
        Dr. Doctor kirjoitti:

        Minimipalkka Suomessa käteen noin 6€, jenkeissä (4,75$ brutto) käteen noin 3,5$/2,8€.

        Palkan lisäksi Suomessa sairausvakuutus tienataan omalla työllä, sen maksaa suoraan työnantaja. Jos ei ole työssä, silti kuuluu vakuutuksen piiriin. Terveydenhoito ja sairaalakulut melkein ilmaiset, pienituloisimmalle ilmaiset.

        USA:ssa sairausvakuutus satoja euroja kuussa, pienituloisilla ei varaa, joten jäävät ulkopuolelle kokonaan.

        Vuokra Suomessa yksiö uudellamaalla kunnan asunnossa 230€/kk, työtunteja tarvitaan 40. USA:ssa 300€/kk, työtunteja tarvitaan yli 100.

      • oikoen..
        Dr. Doctor kirjoitti:

        Tavoite halpa perusauto perheelliselle.

        Crysler Neon (halvin perheauto jenkeissä, loistoauto suomessa.)

        USA 9500 $ Suomi 25000€

        Minimipalkka
        Suomi 10 € (en tiedä, arvaus)
        USA 6 $

        Suomi netto 6€ usa 4,5 $

        Töitä tehtävä
        Suomessa 4200 tuntia
        USAssa 2100 tuntia

        Minimipalkka USA 4,75$. Käteen 3,5$. 170 tuntia kk x 3,5$ = 600$. Vuokra 350$/kk. Käteen jää 250$, josta työmatkakulut 50$/kk. Käteen jäävällä 200$/kk ei elä, joten tehtävä 12 tuntista päivää, jolloin jää käteen noin 500$/kk. Sillä tulee juuri ja juuri toimeen, mutta ei ole varaa vielä sairausvakuutuksen.

        Ja sinä laskeskelet, miten tämä minimipalkkainen ostaa Chrysler Neonin, salli minun nauraa!

      • Dr. Doctor
        oikoen.. kirjoitti:

        http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=418

        "Tuoreimman väestötutkimuksen mukaan USA:n “köyhät” (virallisen luokituksen mukaan) ovat yllättävän varakkaita. Esimerkiksi 46 % heistä omistaa asuntonsa, 76 %:lla on ilmastointi, kahdella kolmesta on enemmän kuin kaksi huonetta henkeä kohden. Itse asiassa USA:n keskivertoköyhällä on enemmän asuinalaa kuin keskivertoasukkaalla Suomessa, Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Itävallassa, Kreikassa, Portugalissa Ranskassa ja Saksassa.

        97 % USA:n köyhistä omistaa väri-TV:n, suurin osa peräti useita. 62 %:lla on kaapeli- tai satelliitti-TV. Kaukana aliravituista, ”köyhillä” suurempi lihavuusongelma kuin muulla väestöllä. Ilmiötä selittää osin se, että USA:n keskimääräinen elintaso on paljon täkäläistä korkeampi ja etenkin välttämättömyyshyödykkeiden hintataso alhaisempi. "

        Korjatuin minimipalkoin
        Crysler neon Suomi 6400 työtuntia USA 2300 tuntia.
        (Bensiini suomi 1,4 € USA 0,5 €)

      • on täyttä puppua

        Olet hurahtanut propagandalähteesi lumoihin tarkistamatta sen "tietoja", jotka ovat täyttä puppua.

        USA:n minimipalkoilla ei osteta mitään autoa, kun rahat eivät riitä edes kunnolliseen ruokaan. Minimipalkan nettoansio 8h/päivä on noin 500€/kk, vuokran jälkeen siis noin 200€/kk.

        Tuo lainauksesi vapaasana -sivustolta on täyttä puppua ja sen vuoksi ristiriidassa jopa USA:n viranomaisten antamien tietojen kanssa.

        USA:ssa on kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka ovat vailla sairausvakuutusta. 50-100 miljoonaa ihmistä elää alle suomalaisen toimeentulotuki- eli minimitason joka on asumisen jälkeen elämiseen 360-380€/kk yksinäisellä, perheellisellä hiukan vähempi perheenjäsentä kohden ja kaikilla on sairausvakuutus. Lähes kolmannes USA:n väestöstä elää siis alle suomalaisen toimeentulotuen minimitason. Tämä selvisi kyllä eilisessä 30 -päivää dokkarissakin, jos olisit sen uskaltanut katsoa. Miksi puolustat äärimmäistä kurjuutta ja ihmisten pudottamista esim. sairausvakuutuksen ulkopuolelle? Tuollaista totuuden kieltämistä ei selitä kuin fanattinen vakaumus.

      • mateo_
        Dr. Doctor kirjoitti:

        Tavoite halpa perusauto perheelliselle.

        Crysler Neon (halvin perheauto jenkeissä, loistoauto suomessa.)

        USA 9500 $ Suomi 25000€

        Minimipalkka
        Suomi 10 € (en tiedä, arvaus)
        USA 6 $

        Suomi netto 6€ usa 4,5 $

        Töitä tehtävä
        Suomessa 4200 tuntia
        USAssa 2100 tuntia

        Usa; n viehätysvoima perustuu halpojen luksusautojen, komean elämäntyylin ja designin mainostamiseen. Uskotellaan, että kaiklla on mahdollisuus hankkia unelmiensa auto ja talo kunhan vaan tehdään töitä.. Tosiasiassa tää strategia tarvitsee joitain halpoja hyödykkeitä, joilla työläisten motivaatio elää ylivarojensa pidetään yllä.Usan vaihtotaseen alijäämä, perustuu kuvitelmaan, että syömällä jatkuvasti nemmän kuin tienaa, alijäämä ei realisoidu koskaan ja talous jatkaa kasvuaan.

        Yhdysvaltojen talousmahti perustuu osaltaan myös orjatyövoimaan (minimipalkka), mutta sen hienous piilee siinä, että ihmiset on houkuteltu orjiksi vapaaehtoisesti tarjoamalla nennäinen mahdollisuus kaikkeen hyvään ja kauniiseen.

      • Dr. Doctor
        mateo_ kirjoitti:

        Jos Suomessa käy Lukion loppuun on valkoinen, ahkera, kristitty. Voi perinnöksi seuraavalle sukupolvelle jäädä käytetty toyota corolla ja rivitalon pätkä josta valtio vie perintöverona kolmanneksen. Jokaisesta ansaitusta eurosta sosiaalidemokraatit vievät 56%. Täytettyäsi 70 vuotta et kuulu enää oikean sairaanhoidonpiiriin ja sinut eutanasioidaa ns. terveskeskuksen vuodeosastolla.

        Jos Amerikassa käy Lukion loppuun on valkoinen, ahkera, kristitty. Voi perinnöksi seuraavalle sukupolvelle jäädä käytetty 1000000 $ josta valtio ei vie perintöveroa.
        Jokaisesta ansaitusta taalasta pidät 3/4 itse. Täytettyäsi 70 vuotta, edellyttäen että olet maksanut sairasvakuutuksen-saat parhaan mahdollisen hoidon. Sinun hoitajasi on yliopistokoulutettu ammattilainen joka tienaa kaksi kertaa enemmän kuin suomalainen epäpätevä terveyssisar. Jos lääkäri tekee hoitovirjheen hänet voi haastaa oikeuteen ja saada hyvitystä.

      • .............
        Dr. Doctor kirjoitti:

        http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=418

        "Tuoreimman väestötutkimuksen mukaan USA:n “köyhät” (virallisen luokituksen mukaan) ovat yllättävän varakkaita. Esimerkiksi 46 % heistä omistaa asuntonsa, 76 %:lla on ilmastointi, kahdella kolmesta on enemmän kuin kaksi huonetta henkeä kohden. Itse asiassa USA:n keskivertoköyhällä on enemmän asuinalaa kuin keskivertoasukkaalla Suomessa, Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Itävallassa, Kreikassa, Portugalissa Ranskassa ja Saksassa.

        97 % USA:n köyhistä omistaa väri-TV:n, suurin osa peräti useita. 62 %:lla on kaapeli- tai satelliitti-TV. Kaukana aliravituista, ”köyhillä” suurempi lihavuusongelma kuin muulla väestöllä. Ilmiötä selittää osin se, että USA:n keskimääräinen elintaso on paljon täkäläistä korkeampi ja etenkin välttämättömyyshyödykkeiden hintataso alhaisempi. "

        Korjatuin minimipalkoin
        Crysler neon Suomi 6400 työtuntia USA 2300 tuntia.
        (Bensiini suomi 1,4 € USA 0,5 €)

        http://www.secondharvest.org/

        • 13 million, or approximately 17.8% of children in the U.S. live in poverty. The rate of poverty for children under 18 remains higher than those aged 18- to- 64 and for those aged 65 and over [i].

        • In 2004 over 13.8 million, or 19.0%, of American children resided in food insecure households, meaning they were hungry or at risk of hunger. Over a half-million children lived in food insecure households with hunger.
        http://www.secondharvest.org/learn_about_hunger/child_hunger_facts.html

        http://www.hungerday.org/content/inside.php?content=99

      • usassakin käynyt
        Dr. Doctor kirjoitti:

        Jos Suomessa käy Lukion loppuun on valkoinen, ahkera, kristitty. Voi perinnöksi seuraavalle sukupolvelle jäädä käytetty toyota corolla ja rivitalon pätkä josta valtio vie perintöverona kolmanneksen. Jokaisesta ansaitusta eurosta sosiaalidemokraatit vievät 56%. Täytettyäsi 70 vuotta et kuulu enää oikean sairaanhoidonpiiriin ja sinut eutanasioidaa ns. terveskeskuksen vuodeosastolla.

        Jos Amerikassa käy Lukion loppuun on valkoinen, ahkera, kristitty. Voi perinnöksi seuraavalle sukupolvelle jäädä käytetty 1000000 $ josta valtio ei vie perintöveroa.
        Jokaisesta ansaitusta taalasta pidät 3/4 itse. Täytettyäsi 70 vuotta, edellyttäen että olet maksanut sairasvakuutuksen-saat parhaan mahdollisen hoidon. Sinun hoitajasi on yliopistokoulutettu ammattilainen joka tienaa kaksi kertaa enemmän kuin suomalainen epäpätevä terveyssisar. Jos lääkäri tekee hoitovirjheen hänet voi haastaa oikeuteen ja saada hyvitystä.

        Yhdysvalloissa näytti olevan homma ihan kunnossa. Ja kyllä siellä työmiehelle maksettiin n. 10-14€/h. Eikä menny veroja.

      • havajilla
        usassakin käynyt kirjoitti:

        Yhdysvalloissa näytti olevan homma ihan kunnossa. Ja kyllä siellä työmiehelle maksettiin n. 10-14€/h. Eikä menny veroja.

        Kuuluu yhdysvaltoihin kirvesmies (valkoinen suomesta)n 50 000 taala vuosi ei ihan huono palkka.

    • Kake

      keskiluokkaisen mahdollisuus tulla upporikkaaksi yhtään sen suurempi? Entä suomessa?
      Mutta totuus on se, että siellä missä on rikkaita, sinne pyrkii myös köyhiä. Siksi köyhyys pysyy. Jos jossakin maassa annettaisiin kaikille asukkaille vaikka 1 000 000 euroa, alkaa maahan pyrkimään sellainen joukko toisen maan köyhiä, että kohta sama prosentti maassa oleskelevista on taas köyhiä.

    • links

      Näinhän se on, suomi on hyvä maa elää. Koulutus ja terveydenhuolto on ihmisen perusoikeuksia, ei kauppatavaraa. Purnaajat raahattakoon hiuksista laivaan ja rapakon taakse mäkkäriin töihin sikapalkalla, ansaitsemaan rahojaa siihen chrysleriin.

    • Usanisti -75

      Suomi on hieno paikka, jos olet työtä vieroksuva pummi, joka kuitenkin pitää luksuksesta.

    • Hitman

      "usanistien=entisten taistolaisten"
      Tuo ei ole tutkittua faktaa, vaan harhaista kuvitteluasi.

    • porukkaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe