Nokia lanseerasi tällä viikolla uuden päivityksen 770 Internet Tablet -laitteeseen. Sovellus tukee Google Talk -ohjelmaa, jolla voi puhua internetpuheluita ja käyttää pikaviestipalvelua.
Ilmaiset puhelut onnistuvat langattoman lähiverkon yli samanlaisella ohjelmalla varustettuun laitteeseen.
Helsingissä kattavaa lähiverkkoa ei ole. Turussa, Oulussa ja Lahdessa nettipuhelut onnistuvat. Lahden verkko kattaa 80 prosenttia taajamasta. Kehityspäällikkö Timo Karppisen mukaan palvelulla on päivittäin 700 käyttäjää.
TeliaSoneran tuotekehitysjohtaja Pasi Mehtosen mielestä viestinnän lisääntyminen ja monikanavaistuminen on kaikkien etu. Mehtosen mukaan 770 ja Google Talk ei vie operaattoreilta bisnestä.
- Ei tämän perusteella voi vielä piirtää uhkakuvia. Jos koko Suomi olisi katettu langattomilla lähiverkoilla, silloin voitaisiin puhua uhkakuvasta. Nyt laitteet ja sovellukset ovat vielä rajallisia.
Mehtonen ei näe uutta laitetta matkapuhelimen kilpailijana, vaan mielenkiintoisena yhteistyön avauksena Nokian ja Googlen välillä.
TeliaSonerassa on kuitenkin varauduttu nettipuheluiden yleistymiseen.
- On päivänselvää, että internetpuhelut tulevat osaksi arkipäivää, Mehtonen painottaa.
http://www.iltalehti.fi/osastot/arki/200605184534673_ar.shtml
Sonera vähättelee ilmaisten
puheluiden tuloa.
0
78
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1257139Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234934L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664276TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242271Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2761701- 671465
Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221446Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581428Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394