Suomen pääministeri teki turkkilaisille selväksi, että EU-jäsenyyttä on turha havitella, jos ei ole valmiutta toimia niinkuin kansainvälisen oikeuden ja EU:n periaatteiden mukaan kuuluu.
Vanhasen Turkki-linjaus on hyvä tuki laajentumiskomissaari Olli Rehnin ajamalle realismilinjalle. Ei EU ole alennusmyyntitavaraa.
Euroopan unionin monen muun jäsenvaltion päämiehet katsovat nyt Matti Vanhasta ylöspäin paitsi tämän pituuden, myös päättäväisyyden vuoksi. Ehkäpä sopimusten pitäminen ja johdonmukaisuus ovat Suomen puheenjohtajuuden tärkein teema. Kilpailukykyä ja kekseliäisyyttä kun on turha osalle EU:n jäsnistäkään yrittää opettaa.
Matti jyrähti Turkille
11
418
Vastaukset
Minua jokin aika huvitti todella paljon se, kun Vanhanen sanoi, että talosutieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka. Tällaista typerää itsekehua on vaikea ylittää. Pääministeritason mieheltä se oli uskomatonta soopaa.
Mutta Ökyisäntä toki pystyy samaan ja vielä parempaankin. Jokaisen tollonkin luulisi tajuavan, että Vanhasen sanomisilla ei ole mitään painoarvoa, ellei hän ole etukäteen pyytänyt asiaan mandaattia suuremmilta jäsenmailta. Vai olisikohan tässäkin Matille kihahtanut päähän. Matti Vanhanen ja Suomi eivät päätä EU:n puolesta Turkin jäsenyydestä, joten Vanhaselta on erinomaisen epäviisasta mennä omissa nimissään lausumaan asiasta mitään EU:n puolesta, olipa sitten oikeassa tai ei. Tulee vaan nolo tilanne, jos EU käveleekin sitten Matin yli tämän puheista välittämättä.- Jaba_43
"...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."
Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.
Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.
Näin on. - ----
Jaba_43 kirjoitti:
"...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."
Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.
Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.
Näin on....vaikka punamullan talouspolitiikka onkin ollut onnistunutta. Se on hyvä juttu meille kaikille.
- Jaba_43
---- kirjoitti:
...vaikka punamullan talouspolitiikka onkin ollut onnistunutta. Se on hyvä juttu meille kaikille.
Olen pettynyt keskustaan, joka neljä vuotta sitten ilkkuin kokoomukselle, kun Ville Itälä julkisti kokoomuksen vaaliohjelman. Se perustui tuloveronalennuksiin, joiden dynaamisilla vaikutuksilla parannetaan palkansaajan ostovoimaa, nostetaan kotimaista kysyntää ja parannetaan työllisyyttä menettämättä mitään valtion euromääräisestä verotuotosta.
Hallitus on toteuttanut tämä SDP:n vaatimuksesta aivan kirjaimellisesti, vaikka keskusta ja SDP vastustivat tuloverojen alentamista väittäen populistisesti, että kokoomuksen politiikka romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.
Nyt on enemmän rahaa palveluihin ja pienemmät sosiaali- ja työttömyysmenot ja palkansaajillakin enemmän rahaa käytössä, kun punamulta teki sen, mitä kokoomus ehdotti.
Jos Vanhanen ottaa tästä sulan hattuunsa, niin lainahöyhenillä äijä koreilee. Jaba_43 kirjoitti:
"...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."
Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.
Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.
Näin on.Se, että taloudessa on mennyt kohtuullisen hyvin, on täysin kahden Lipposen ja Niinistön hallituksen ansiota. He nostivat maamme Esko Ahon lamasta ja saivat talouden pyörät pyörimään.
Mannertenvälinen nahjus Vanhanen on saanut lähinnä körötellä siinä vauhdissa, joka on muiden ansiota.
Nyt sen sijaan alkaa Vanhasen toimettomuuskin näkyä. OECD on jo varoittanut Suomea tulevista vakavista vaikeuksista, jos passiivinen nykymeno jatkuu.- Ökyisäntä
Hallituksen talouspolitiikka ei liittynyt avaukseeni, mutta koska tiedän, ettet osaa asiallisesti keskustella, puutun siihenkin.
Hallituksen talouspolitiikka on ollut hyvin onnistunutta. Päinavstaisista väitteistä huolimatta se ei suinkaan ole noudattanut kokoomuksen linjaa eikä Lipposen hallitusten linjaa.
Keskustan työreformin opit sen sijaan ovat selvästi näkyvissä: työn verotuksen keventäminen, työllistämisen kynnyksen alentaminen ja yritysten kannustaminen tuottavat tulosta.
Vastauksesi jälkiosaan totean vain, että minusta olisi kovin erikoista, jos Suomen kanta olisi yksin muodostettu. Sen sijaan monta suurta maata on tällä hetkellä, joiden pääministeri ei pystyisi vastaavaa lausuntoa antamaan. Jos et omaehtoisesti ymmärrä miksi näin on, en usko sen selostamisenkaan mitään hyödyttävän.
Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen Turkin matka oli kaikkea muuta kuin "jyrähdystä". Vanhanen viesti koko olemuksellaan, että hän oli väärään aikaan väärässä paikassa.
Turkki näytti symbolisesti Matti Vanhaselle keskisormea. Häntä ei otettu Turkissakaan vakavasti.
Minkäs tekee kun karisma puuttuu.- CITY.-Keskusta
Katsotaampa kumpaistakin puolta. Muuten kumpi Sinun mielestäsi on kruuna, kumpi klaava-puoli.. Turkki olisi munmielestäni se "ukkopuoli".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016489534
Seppo Hietanen - Hyvä EU!
Hyvä Matti! Hyvä EU!
- Santeri_Alkio
Matti Vanhasen Turkin vierailu ei ollut tuloksiltaan mikään menestys. Vierailulla ei saatu yhtään mitään aikaan.
Sen sijaan veronmaksajille Vanhasen imagon kohotus kävi jälleen kalliiksi. Vanhanen vaati jälleen kerran käyttöönsä yksityisjetin, jonka piti olla koko ajan lähtövalmiina myös hänen Turkissa oleskelunsa ajan. Lieneekö Vanhanen ajatellut, että maa saattaa alkaa polttaa jalkojen alla. Eihän Vanhanen ole tunnettu tahdikkuudestaan ja kun tähän vielä liittyy puiseva käytös, katastrofin ainekset olivat ilmassa. - amazed
Kyllä nyt turkkilaisten haaremihousut pöllähti, kun Matti sanoi "kovan sanan". Siellä jo Turkin mies pälyilee, että missä se Matti luuraa, jotta karkuun ehtis pinkaista. On se kova poika tämä Matti, kun nyt pistää Turkin ja EU:n järjestykseen. Valtiomiesainesta, Keisari Matti I ja Suomen suurvisiiri. Kaikki haukkoo henkeä, kun Matilla on nyt uudet hienot vaatteet ja kohta on taas vaalitkin, pitäähän sitä uusi puku. Ja niin vaalit tuli ja meni ja taas kaikki äimistelee, eihän sillä Matilla ollut vaatteita ollenkaan - hehheh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883