JUMALAN ARMOSTA JA

KADOTUKSESTA !

Todellisuudessa kirkot eivät ole niinkään raivanneet teitä kuin rakentaneet esteitä ihmisen ja Jumalan väliin. Näistä esteistä selviävät ne, joiden tarve itse ymmärtää ja hyväksyä Jumalaa koskevia ajatuksia ei ole niin polttava, että se tekisi ylhäältä annettujen totuuksien nielemisen mahdottomaksi. Hyvin käy myös niille, jotka ovat tarpeeksi hurskaita osallistuakseen sännöllisesti kirkolliseen hartauselämään, joiden usko on epäuskoa vahvempi ja joiden omatunto ei ole liian herkkä takertumaan jokaiseen väärään tekoon ja ajatukseen. Mutta on paljon niitä, joille kirkon armon tielle asettamat esteet ovat ylittämättömiä. Heidän joukossaan löytyy epäilijöitä ja kapinallisia, kirkosta etääntyneitä ja kirkon itsensä luotaan työntämiä kuin myös niitä, jotka kokevat uskonsa liian heikoksi ja itsensä liian huonoiksi kelvatakseen Jumalalle. Yhteistä heille kaikille on se, että kirkon asettamat vaatimukset armoon pääsemiseksi tuntuvat heistä aivan liian suurilta.
Syy siihen, että ihmiset eivät koe päässeensä osallisiksi Jumalan armosta, ei ole heissä itsessään. Lukemattomien ihmisten kokemus siitä, ettei armo ole heitä varten, ei johdu mistään muusta kuin siitä, että kirkko ei ole ollut tehtäviensä tasalla. Kirkko on tehnyt virheen siinä, että se on ymmärtänyt Jeesuksen antaman valtuutuksen antaa tai olla antamatta anteeksi oikein, mutta lopulta kuitenkin puutteellisesti. Se on painanut mieleensä Jeesuksen ohjeen mutta jättänyt soveltamatta sitä siinä hengessä, jossa Jeesus aikanaan itse toimi.

Jeesuksen merkityksen voisi nähdä ennemminkin hänen elämässään kuin kuolemassaan. Jumala itse ja hänen suhtautumisensa ihmiskuntaan ei muuttunut millään tavalla Jeesuksen elämän ja kuoleman myötä. Hänen armonsa ja rakkautensa olisi ilman Jeesustakin tullut meidän osaksemme. Mutta ilman Jeesusta me emme olisi tienneet mitään Jumalan armosta ja rakkaudesta. Ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan Jeesus teki selväksi sen, mikä ihmiskunnilta oli päässyt hämärtymään : että Jumala ei ole ankara ja oikeudenmukainen Tuomari vaan rakastava ja armahtava Isä.

Kristinuskon näkökulmasta ei pitäisi olla tarpeellista rajata niiden ihmisten joukkoa, jotka pääsevät osallisiksi Jumalan armosta. Armon ei tarvitse ajatella kuuluvan ainoastaan niille, jotka elävät Jumalan tahdon mukaisesti tai jotka uskollaan ottavat Jumalan armon vastaan. Jumala rakastaa jokaista luotuaan ajatuksiin, tekoihin, uskoon ja uskontoon katsomatta.

Armo sulkee lopulta pois myös kadotustuomion mahdollisuuden. Jokainen ihminen paitsi elää myös kuolee Jumalan armon ja rakkauden varassa. Rakastava Jumala ei voisi sallia yhdenkään meistä joutuvan kadotukseen. Jos armo tässä elämässä onkin vielä vajavaista, tämän elämän jälkeen saamme viimein nähdä, mitä täydellinen armo on.

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohdiskelma

      ....ainakin "tavallisen" kristityn mielestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe