Pyhäjoen hiljaisuus

Puusilta, Pyhäjoki, pysähdys.
Levähdyshetki loppui ja sitä seuraa perinteinen puolentuntinen hiljaisuus. Sen aikana vaellus jatkuu.
Vanha puuaita lähestyy.
Aidan sisäpuolella lehmät osoittavat suurta kiinostusta meitä kohtaan. Ne tulevat tirkistelemään meitä. Jotkut jopa seuraavat meitä aidan vieressä. Etäisyys ei ole järin suuri, huvittava läheisyys syntyy hetkessä. Me jatkamme matkaa, lehmät tuijottavat vielä perässämme. Tie kääntyy.
Nilkassa outo tunne, ei se mitään, jatketaan.
Syreenipensas tervehtii jo kaukana.
Satakieli alkaa laulaa jossakin.
Jotkut vaeltajista katsahtavat toisiinsa ja ovat silminnähden ilahtuneita sävelkuvioista.
Marian lintu.
Risti kulkee edessämme tasaisella askelvauhdilla.
Tuulee.
Koivun oksa väistää Ristiä, sitten laskeutuu alas. Tuuli tyyntyy.
Nyt tuntuu, että kengässä oleva kivi olisi suurentunut. Eteenpäin.
Aurinko paistaa.
Takana kuuluu askeleita jotka saavuttavat minua.
Jani siirtyy jonon päähän. Hän katsahtaa minua ääneti, hymyilee, kolmekymmentä neljä hammas säästää tuota kuuluisa hymyä.
Risti kulkee hieman liian nopeasti, hän ottaa Ristin käteen.
Vauhti hidastuu hieman.
Kivi kengässä pienenee.

Huovinrinne.
Hiljaisuus loppuu.
Takana kuuluu avunpyyntö, odottakaa, jotkut ovat vielä mutkan takana, te menette kuin hyöryjuna.
Pysähdys.
Anteeksi, vauhti unohtui.
Onko kaikki täällä? Hyvä. Jatketaan.
Vaeltajat keskustelevat ja keskusteluparit vaihtuvat koko ajan. Kaikki kuulee toiselta jotakin uutta mitä heille oli kotosuomessa tapahtui alkukesän aikana. Henkinen horisontti laajenee. Kiva nähdä sinut taas, vaeltaja, kuinka voit?

Kirkkokari.
Kolmannen päivän huipentuma.
Asetumme rantakiville, jalat suoraksi. Jalkapohja sykkii mutta se nyt tuntuu ihanalta, olemme jo Henrikin luona.
Onneksi tuulee, se pitää hyttyset loitolla. Näin alussa ainakin luullaan.
Rauhantervehdys.
Piispa suutelee Jania, takanani kuulu kuiskaus, että tämä saari voisi haljeta kahtia juuri nyt.
Huokaus tuli pariskunnan suusta. Katseet tapaavat.
Päät nyökkäävät surullisesti.
Messu on ohi.
Silloin alkaa satuttaa tieto, ettei tämä tällä tavalla toistu enää.
Yksi tulee aina puuttumaan.
Se suudeltu, torjuttu pappi.
Vaikka tuo kesä on aina sydämessä, se vaan loittonee ja on yhä kauempana.
Ei koskaan palaa.
Näin sitten vanhana miehenä kiitän Sinua Jumala kaikesta.
Kiitän kipeästä jalanpohjasta, ihanasta virrestä, Yläneen kirkossa kuulemastani kertomuksesta pyhiinvaelluksen jokapäiväisestä merkityksestä, kehoituksista auttaa kanssavaeltajaani, keväntää hänen matkatavaroistaan jotta kävely olisi miellyttävämpi, kiitän Janilta saamastani tupakista, kiitän siitä suunnattomasta surusta, ettei vaellus ainakaan minun elämässäni toistu
enää, kiitän, että olin voinut viettää ikimuistuttavia hetkiä noiden ihmisten kanssa.
Kiitän jopa aina läsnäolevasta kaipauksestakin.
Mutta rakas Jumala, ymmärrät kai että että se hiljaisuus, se Pyhäjoen siunattu hiljaisuus sattuu vieläkin sydämessäni.
Vuosi vuodelta yhä enemmän.
Lähellä on kaikki mutta silti saavuttamattomuudessa.
Olkoon nimesi aina ylistetty.
Amen.