Esimerkki. Asetun sängylle kyljelleni, asetan vasemman jalkani suoraksi. Katselen jalkaani, siinä näkyy nykimista. Laitan vaikkapa viivottimen jalani päälle ja se heiluu ja voi tipahtaa siitä sängylle.
Mitä tämä nykiminen on ja mistä se johtuu, itse arvelen että jokin hermo painuksissa.
Toisessa jalassa ei samaa ilmiötä.
Vain vasemmassa jalassa, pohkeen alueella, nilkan yläpuolelta polven tuntumaan tätä nykimistä.
Sori jos väärä alue, en tiedä minne tämä kuuluisi. Tätä jatkuu ainakin valvomisaikana, en ole kellekään tästä kertonut, mahdollisesti unessakin jatkuu, oletan niin tapahtuvan. Vuosia jatkunut ja nykiminen voimistunut, olen ylipainoinen, voisiko siitä johtua?
Kylmyys lisää nykimisvoimakkuutta, samoin pitkältä juoksu tai kävelylenkiltä tuleminen. Pituus 182, painoni 101kg. Olisi hyvä tietää mistä kyse kun vuosia jatkunut. Olen kerran terveyspalstalta asiaa kysynyt vuosi-pari sitten, muttei kukaan osannut sanoa. Kun ei kipua sun muuta niin en ole puhunut ihmisille, katselen joskus huvikseni tuota nykismistä ja laitan erilaisia esineitä nykimiskohtien päälle ja katson kuinka esineet liikkuvat. 10 kilon punttikin liikkuu nykimisen voimasta eli nykimisvoimakkuus on aika voimakasenerginen.
Voisitko kertoa tästä jollekin lääketieteen ammattilaisella jos tähän ei kukaan vastaa vähään aikaan, enoni on lääkäri mutta en "kehtaa" kysyä....
Outo asia mutta tosi
4
463
Vastaukset
- mikä on
Totta hemmetissä voit kysyä enoltas.
Kysyt vaan et mikä on kun lihas tai joku hermo tai mikä onkaan nykii jatkuvalla syötöllä jalassa?
Luulis lääkärin tietävän.
Toisaalta käyhän se näinkin jos joku täällä tietää mikä on homman nimi.
Ootko kokeillu hieroa tai venytellä sitä kohtaa?
Oliskohan se elohiiri..?- moikkaajamiesmies
linkki... kirjoitti:
Löysin linkin sulle:
http://fi.wikipedia.org/wiki/FaskikulaatioIso kiitos sulle, toi kramppaamisominaisuus on mussa, harrastan uintia ja kramppaan aika usein, kaikista eniten uimaseurassani....mulla vaan tota nykimistä on ihan koko ajan kun oon valveilla, mutta pitkän kävelylenkin (3-4 h) se nykiminen on tosi voimakasta, että sen nykimisen tuntee pohkeensivussa selvästi.
Olen pohtinut tätä asiaa mielessäni vuositolkulla. Nyt vasta tuli selvyyttä asiaan. - lisäyksenä edellisiin
moikkaajamiesmies kirjoitti:
Iso kiitos sulle, toi kramppaamisominaisuus on mussa, harrastan uintia ja kramppaan aika usein, kaikista eniten uimaseurassani....mulla vaan tota nykimistä on ihan koko ajan kun oon valveilla, mutta pitkän kävelylenkin (3-4 h) se nykiminen on tosi voimakasta, että sen nykimisen tuntee pohkeensivussa selvästi.
Olen pohtinut tätä asiaa mielessäni vuositolkulla. Nyt vasta tuli selvyyttä asiaan.Kerrot kramppailutaipumuksista ja harrastat uintia. Oma (käytännössä koettu) neuvoni sinulle on, että ryhdyt nauttimaan magnesiumia (Mg) purkista päivittäin.
Hae luontaituokaupasta, apteekissakin on, mutta ovat kalliimpia siellä. Tarvitse sellaisen valmisteen, jossa noin 300 - 350 mg Mg päiväannoksena. Ja magnesiumvalmistetta on syötävä jatkuvasti, ei vain kuuriluonteisesti.
Lupaan, että kramppailutaipumus poistuu tai ainakin vähenee edellämainituilla ohjeilla.
Magnesium on elimistölle erittäin tärkeä aine,jonka saanti ruokavaliosta on vähentynyt viime vuosikymmenien aikan huomattavasti, mm. leivän käytön vähentymisen vuoksi.
Magenisum on erittäin tärkeä lihaksille ja myös sydämelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843