Pysäköinti vinoruutuun

Kaupan pihassa on vinoruudut ja minua ihmetyttää se että minkä takia osa autoilijoista vie sen autonsa kaupan oveen kiinni.
Itse jätän niin taakse kun mahdollista, eli että autonperä on pois kadulta, se riittää.

Käsittääkseni on tarkoitus että ihmiset pääsee kävelemään kaupasta ulos, mutta nyt se monasti on vaikeaa noiden edessä olevien autojen takia.

Joskus vielä pysäköin autoni sellasen auton taakse, kun kerta siihen hyvin sovin, kumpi silloin on väärin pysäköity? ;-)
2409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tieliikennelain 2 §:n tiemääritelmän mukaan voi päätellä, että myös kaupan pihat, varsinkin niiden aukioloaikana, ovat tieliikennelain tarkoittamia teitä ja niillä on voimassa tieliikennelain säännökset aivan kuten muuallakin teillä.

Kaupan pihoissa, joissa on pysäköintiin varattu merkittyjä pysäköintipaikkoja, ajoneuvot tulee pysäköidä tarkasti näille paikoille.

Ei ole tieliikennelain hengen mukaista, että rankaisee toisen tekemästä virheestä. Jos joku on pysäköinyt esim. kaupan oven eteen tai pysäköintiruudun viereen tai ruudun viivojen päälle, siitä huolimatta hänellä täytyy olla mahdollisuus lähteä liikkeelle virheelliseltä paikalta.

Kysymyksessäsi jäi hiukan epäselväksi miten ne autot olisivat olleet tuon viimeisen kappaleen mukaan, mutta todennäköisesti teidän molempien autojen pysäköinti olisi virheellistä.

Saattaa nimittäin olla, että jos alkaa "siviilipoliisiksi" siinä käy niin, että virheellinen pysäköijä saa vain pysäköintivirhemaksun ja "rankaisija" saa esim. liikenteen estämisestä (TLL 3 § estetty tarpeettomasti liikennettä) rangaistusvaatimusilmoituksen (sakon), jossa rangaistus on määritelty päiväsakkoina.

Äänestä

Ite monasti ihmetelly samaa. Eiköhän se toinen ole väärin pysäköity jos sä mahdut hyvin perään ja ruutuun.
Kuka käskee ajaan sisälle asti kauppaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Kaupan pihassa on vinoruudut ja minua ihmetyttää se että minkä takia osa autoilijoista vie sen autonsa kaupan oveen kiinni.
Itse jätän niin taakse kun mahdollista, eli että autonperä on pois kadulta, se riittää.

Käsittääkseni on tarkoitus että ihmiset pääsee kävelemään kaupasta ulos, mutta nyt se monasti on vaikeaa noiden edessä olevien autojen takia.

Joskus vielä pysäköin autoni sellasen auton taakse, kun kerta siihen hyvin sovin, kumpi silloin on väärin pysäköity? ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu