Suomen kansan pitkäaikainen rakennustyö halutaan mitätöidä; sosiaalinen rakenne halutaan " keventää ja uudistaa" ajamalla alas pikkuhiljaa hyvintivaltion tunnusmerkit ja muodostamalla uutta luokkajakoa omistajiin ja omistamattomiin köyhiin käskettäviin, joista herrasväki sitten saa muokata itselleen parhaiten sopivia työmyyriä!
Todellisuudessa omistajat eivä itse luo varallisuutta, sillä kaikki maailmassa ja maassamme syntynyt aineellinen hyvä on kansalaisten työpanoksen tulosta! Omistava luokka käyttäytyy ikään kuin omistaminen olisi työtä, joka tuottaa uutta jaettavaa kansakunnille.
Ensimäinen suomensyöjien joukko siis löytyy talouselämän eliitistä, sen omistajista ja eliitin juoksupojista, jos jonkilaisista toimitusjohtajista ja johtokuntien jäsenistä. He pelaavat omaan pussiinsa. Kansainvälisellä tasolla on käynyt siten, että "Kaikki maailman kapitalistit ovat liittyneet yhteen" Marxin slogani on kääntynyt siis päälaelleen!
Kakkosnakertajat ovat politikkoja, jotka toimivat talouselämän "edustajina" mieluummin kuin valitsijoidensa tahdon mukaisesti; he eivät siis edusta kansaa, eikä eduskunnassamme ole tavallisella kansalla montaakaan puolestapuhujaa!
Lopullisen iskun suomalaisuudelle, suomenruotsalaisuudelle ja saamelaisuudelle antavat "monikulttuurisen" yhteiskunnan paasaajat. Monikulttuurisuus on kansallisella tasolla pelkkää hössötystä;koko maailma on monikulttuurinen, kansakunnalla on oma alueellinen, etninen, historiallinen ja akuutti kulttuurinsa!
Onko lukijoiden mielessä muita nakertajia?
Mikä on tilanne maassamme kun "suomensyöjät" ovat ahmineet mahansa täyteen?
Mikä silloin on suomalaisuuden ja suomalaisen tilanne?
Keitä ovat "suomensyöjät"?...
loginomi
0
162
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883