Jordanian kautta terroristit yrittivät tilata Ruotsista Anthrax bakteerikannan uutisoi Jyllands Posten.
Yliopistolta yritettiin tilata Anthrax bakteeri kanta, tarkoituksena käyttää sitä illmeisestikin terroristi iskussa.
Lähi-Idässä asuvat hämäräperäiset tahot ovat yrittäneet tilata Anthraxia Ruotsalaisesta yliopistosta, Gothenburgin yliopistosta Göteborgista. Yrityksiä on jo ollut kaksi.
Tutkijoiksi tekeytyneet tilaajat melkein jopa onnistuivat ilmoittivat Ruotsin viranomaiset.
"Tilaus oli tehty Ammanista uskoakseni, toimitusosoite oli postilokero", sanoo Björn Sandström, puolustus tutkimus instituutista, Daily Medicinin ruotsinkielisessä versiossa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun terroristit yrittävät saada Anhraxia käsiinsä, samankaltainen yritys tehtiin heti 9/11 iskujen jälkeen, ilmoittivat viranomaiset.
Raportti kertoo myös siitä kuinka materiaalia on kadonnut vuoden 1990 jälkeen. Aseisiin, likaisiin pommeihin tai massatuho välineisiin käyttökelpoista materiaalia ja nimenomaan Ruotsista.
Esimerkiksi berylliymiä varastettiin 1995 tonnin verran Tukholman kansainväliseltä lentokentältä Arlandassa. Ruotsalaisten sinisilmäisyys ja varomattomuus voi vielä kostautua.
http://www.jp.dk/indland/artikel:aid=3737090/
Anthraxia muslimi terroristeille?
1
650
Vastaukset
- (ex)Veijari-77
Heh, sehän vasta olisi kun länsimaisista laboratorioista saisi tilata pernaruttoa yms. postimyynnin keinoin. Huvittavaa on myös se, miten lännessä aina on pelätty että Venäläiset ydinaseet ym. arkaluontoinen materiaali voi vahingossa päätyä terroristeille, vaikka tosiasiassa venakot vahtii paljon tehokkaammin moisia kuin esim. britit tai ruottalaiset (jotka pelkää enemmän prostituutiota kuin pernaruttoa). Voi tietenkin olla että Venäjä strategisista syistä auttaisi esim. P-Koreaa tai Irania, mutta nämähän ovat suvereeneja valtioita eivätkä terroritoimijoita. USA:nkin kanssa on tehty kaikenlaista kauppaa, joten valtioterroristeja ei laskettane?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770
