supersählinki

Alkaa olla melkoista sillisalaattia kohta tämä käytettyjen tuonti:

1. Autot ennen 2003:

Veroprosenttien selvitystyö kesken ja elviä peritään.

2. Autot 2003 - Tanskan mallin käyttöönotto:

Veroprosentti 28 % ja elviä peritään. Lisäksi pakettiautojen erityisverotus.

3. Tanskan mallin käyttöönotto:

Veroprosentti 34,16 eikä elviä peritä. Pakettiautojen erityisverotus.

4. Täytyy ihmetellä jos tällaiseen sekasotkupaskaan mennään.

5. Tanskalaiset on kyllä neroja verotuksen suhteen. 105 prossaa veroja 55.800 kruunuun saakka ja 180 % tämän summan ylittäviltä osin.

Ei syrjivyysongelmaa. Verottaa saa minkä sielu sietää, ja kaiken lisäksi verotus on avointa.

6. Autovero-ihailijana en tekisi liian suuria johtopäätöksiä Tanskan casen suhteen. Casessa ainoastaan vahvistettiin Tanskan kansallisen lain sopusointuisuus EU-oikeuden kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuinhan kysyi onko noudatettu malli EU:n normien mukainen. Vastaus oli juu. Suomella on edessä vielä omat mittelönsä.

Tokihan Suomenkin tuomioistuimet saivat päätöksestä arvokkaan oikeusohjeen.
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


simppelis kirjoitti:

Alkaa olla melkoista sillisalaattia kohta tämä käytettyjen tuonti:

1. Autot ennen 2003:

Veroprosenttien selvitystyö kesken ja elviä peritään.

2. Autot 2003 - Tanskan mallin käyttöönotto:

Veroprosentti 28 % ja elviä peritään. Lisäksi pakettiautojen erityisverotus.

3. Tanskan mallin käyttöönotto:

Veroprosentti 34,16 eikä elviä peritä. Pakettiautojen erityisverotus.

4. Täytyy ihmetellä jos tällaiseen sekasotkupaskaan mennään.

5. Tanskalaiset on kyllä neroja verotuksen suhteen. 105 prossaa veroja 55.800 kruunuun saakka ja 180 % tämän summan ylittäviltä osin.

Ei syrjivyysongelmaa. Verottaa saa minkä sielu sietää, ja kaiken lisäksi verotus on avointa.

6. Autovero-ihailijana en tekisi liian suuria johtopäätöksiä Tanskan casen suhteen. Casessa ainoastaan vahvistettiin Tanskan kansallisen lain sopusointuisuus EU-oikeuden kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuinhan kysyi onko noudatettu malli EU:n normien mukainen. Vastaus oli juu. Suomella on edessä vielä omat mittelönsä.

Tokihan Suomenkin tuomioistuimet saivat päätöksestä arvokkaan oikeusohjeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu