aiheena markku koivisto

jebajeba

27

1090

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lutikkana

      EVVK

      • warning

        Raamatussa kaatamisiin ei liity mitään siunausta.

      • ei ole lutikoita.

        Usko huvikses, että luterilaisessa kirkossa ei ole lutikoita. Voisit miettiä vähän sitä, miksi pidät halventavien nimitysten käyttämisestä muista. Tuskin kuitenkaan haluaisit, että sinusta tai läheisistäsi käytettäisiin halventavia nimityksiä.

    • Mix

      Tuomiokapituli on todennut, että Koivisto poikkeaa monessa suhteessa evlut kirkon tunnustuksesta ja levittää harhaoppia. Silloin johdonmukainen seuraus on se, että hän menettää pappeutensa.

      Minun mielestäni on enemmän ihmeellistä, että monet muut ovat saaneet säilyttää pappeutensa, vaikka opettavat väärin (siis luterilaiselta kannalta katsottuna).

      • - uskova -

        Minua ihmetyttää se miksi on käännytty Markku Koivistoa vastaan ja väitetään hänen levittävän harhaoppia,se ei pidä paikkaansa.
        Markku Koivisto on elävässä uskossa ja Hän haluaa olla Jumalan käytössä.
        Minä kävin katsomassa sen netti sivun ja laitoin nimeni adressiin jotta Markku Koivisto saisi jatkaa tehtävissään.
        Luterilaisessa kirkossa ei ole enää monta uskovaa pappia ja elää kyseenalaista elämää joka ei ole kovinkaan esimerkillistä.
        Markku Koivisto on uskova ja julistaa elävää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.

      • Mix
        - uskova - kirjoitti:

        "uskossa", mutta hän ei ole luterilaisessa uskossa, vaan jossain aivan muussa. Siitähän tässä on kysymys.

      • uskoo tietääkseni
        Mix kirjoitti:

        "uskossa", mutta hän ei ole luterilaisessa uskossa, vaan jossain aivan muussa. Siitähän tässä on kysymys.

        Raamatun Jumalaan, siihen ei taida uskoa moni muu
        pappi.

      • pappi, niin
        Mix kirjoitti:

        "uskossa", mutta hän ei ole luterilaisessa uskossa, vaan jossain aivan muussa. Siitähän tässä on kysymys.

        voit kieltää että Jeesus syntyi neitseestä, sovitti synnit, nousi kuolleista, on ainoa tie taivaaseen - pappeutesi ei ole uhattuna. Jos uskot että kaste ei automaattisesti pelasta, jos kutsut ihmisiä uskoon, olet jo vaaravyöhykkeellä. Mutta otapa uskoaksesi Jeesuksen sana, että hänen seuraajansa tekevät samoja tekoja kuin hän. Pyydä ja koe Hengen yliluonnollista vaikutusta - olet ylittänyt rajan. Kapituli herää käyttämään valtuuksiaan. Mutta myös Jeesus käyttää valtuuksiaan. Katsotaan kumman valtuudet riittävät pitemmälle.

      • seurakunnassa
        pappi, niin kirjoitti:

        Jo 1500-luvulla hurmahenget erotettiin kristillisen kirkon yhteydestä ja he perustivat omia kuppikuntiaan, johon vaativat omaa uutta anabaptista kastettaan.

        Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.

        Lahkolaisuus on synti siinä missä esim. juoppouskin.
           
        "epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,"

      • syyllinen?
        seurakunnassa kirjoitti:

        ... eikö tähän syyllisty juuri luterilainen kirkko!

      • aina ollut
        syyllinen? kirjoitti:

        "epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,"

        ... eikö tähän syyllisty juuri luterilainen kirkko!

        Lahkot syntyi paljon myöhemmin.

        Kirkko on kirkko.

        Lahkot on lahkoja.

        Raamattu varoittaa lahkoista ja niiden ihmeistä ja tunnusteoista, joilla he eksyttävät ja eksyvät itse (Matt.7:22-23)

      • vai kuis on ?
        uskoo tietääkseni kirjoitti:

        Raamatun Jumalaan, siihen ei taida uskoa moni muu
        pappi.

        Mutta tuntuu ettei hän usko UT:n sanan opetuksiin.
        Muussa tapauksessa hän painottuisi enemmän oikeaan Raamatun Sanan opettamiseen kuin omaan esiintymiseensä.

      • kommenttia
        vai kuis on ? kirjoitti:

        Mutta tuntuu ettei hän usko UT:n sanan opetuksiin.
        Muussa tapauksessa hän painottuisi enemmän oikeaan Raamatun Sanan opettamiseen kuin omaan esiintymiseensä.

        toimitaan. On tuos sinun raamatun lukemisesi jäänyt vähälle...

      • vai kuis on?
        kommenttia kirjoitti:

        toimitaan. On tuos sinun raamatun lukemisesi jäänyt vähälle...

        Vain Raamatusta löytyy Jumalan sanaa.
        Siellä sanotaan "Näin sanoo Herra"; "Jeesus sanoi....".
        Jeesuksen ja apostolien opetuksissa on se mitä meille on annettu uskomme eväiksi; ei saarnaajien omat oletukset.
        Monin kohdin kuulemme ihmismielen muuttavan asioita heti, kun he alkavat tulkita niitä omalla sananselityksellään.

      • väität sellaista,
        pappi, niin kirjoitti:

        voit kieltää että Jeesus syntyi neitseestä, sovitti synnit, nousi kuolleista, on ainoa tie taivaaseen - pappeutesi ei ole uhattuna. Jos uskot että kaste ei automaattisesti pelasta, jos kutsut ihmisiä uskoon, olet jo vaaravyöhykkeellä. Mutta otapa uskoaksesi Jeesuksen sana, että hänen seuraajansa tekevät samoja tekoja kuin hän. Pyydä ja koe Hengen yliluonnollista vaikutusta - olet ylittänyt rajan. Kapituli herää käyttämään valtuuksiaan. Mutta myös Jeesus käyttää valtuuksiaan. Katsotaan kumman valtuudet riittävät pitemmälle.

        että "jos olet luterilainen pappi, niin voit kieltää että Jeesus syntyi neitseestä, sovitti synnit, nousi kuolleista, on ainoa tie taivaaseen - pappeutesi ei ole uhattuna"? Onko sinulla esittää jotain faktaa sanojesi tueksi, vai mutupohjaltako puhut?

      • ...........
        vai kuis on? kirjoitti:

        Vain Raamatusta löytyy Jumalan sanaa.
        Siellä sanotaan "Näin sanoo Herra"; "Jeesus sanoi....".
        Jeesuksen ja apostolien opetuksissa on se mitä meille on annettu uskomme eväiksi; ei saarnaajien omat oletukset.
        Monin kohdin kuulemme ihmismielen muuttavan asioita heti, kun he alkavat tulkita niitä omalla sananselityksellään.

        ......

    • Pikku Myy

      Nimilistassa on nimiä, jotka eivät varsinaisesti kannata Nokia-herätystä ainoana oikeana liikkeenä tai nimellään allekirjoita, että kaikki olisi Nokia-herätyksessä virheetöntä. Vaan moni äänestää sen puolesta, että ihmisillä on oikeus omasta tahdostaan uskoa ja ilmaista se ja uskoa todeksi Raamatun lupaukset, että Jeesus elää ja toimii tänäänkin. Eli monien nimi on kannanotto uskonnonvapauden puolesta kirkon sisällä, vaikka kirkkohan on aina painostanut sen sisällä olevia lahkoja ja ryhmittymiä, jos ne ovat alkaneet liikaa "hihhuloimaan"! Mutta jos Markku erotetaan papin virasta, niin se on jo kirkon puolesta tapahtuvaa noitavainoa. On sitten parempi erottaa samantien kaikki allekirjoittajat kirkon yhteydestä ja julistaa ne pannaan. Mutta vastavetona moni allekirjoittaja voi jättää ensi vuoden luterilaiset kristilliset lehdet tilaamatta, erota kirkosta ja lakata antamasta tuloistaan kirkollisveroa, lakata osallistumasta kesän kristillisiin tapahtumiin ym. Siinä voisi jo muutaman kirkon talous kaatua nurin? Jos esim. Tampereen hiippakunnasta joukottain ihmisiä eroaisi kirkosta Markun erottamisen takia, niin siinä voisi paikallinen piispakin pian jäädä työttömäksi??? Eli miettikää te tuomitsijat, miten metsään huudatte, siten teille vastataan. Ei uskovan tarvitse olla sellainen nössö, että hyväksyy kaikenlaisen uskonnollisen simputuksen vaan se voi edetä Joosuan hengessä voitokkaasti!! Ja jos mielestänne Nokian Herätyksen pastori Markku Koivisto kumppaneineen on okkultisti, niin järjestetään ensi vuonna euroviisut Metro Auto Areenalla yläkerrassa Lordin tahtiin ja alakerrassa joratkoon Herran Jeesuksen Hard rock hallelujah, sillä Kristus on luja kallio, joka ei horju!!

      Katsoin eilen Hard Rock hallelujan sanoja,kun jotkut syyttivät yhtyettä satanismista, josta voi joutua esim. Isossa Britanniassa oikeudelliseen vastuuseen nykypäivänäkin. Laulun sanoissa ei ole mitään okkultistista, eikä yllytystä yhteiskunnan vastaiseen toimintaan, paheelliseen käyttäytymiseen tai anarkismiin. Sen sijaan aiotaan sanoissa paljastaa väärät profeetat. Se on asiaa teillekin, Tampereen tuomiokapituli!!! Raamattu sanoo, että "Kristus on kulmakivi, tosi hard rock. Hallelujah!"

      • Jupe131

        Hyvä että on intoa puolustaa Markku Koivistoa. Herää vain kysymys että missä nämä Koiviston puolustajat silloin olivat kun Luthersäätiötä ja Juhana Pohjolaa ryöpytettiin.

      • Lepa
        Jupe131 kirjoitti:

        Hyvä että on intoa puolustaa Markku Koivistoa. Herää vain kysymys että missä nämä Koiviston puolustajat silloin olivat kun Luthersäätiötä ja Juhana Pohjolaa ryöpytettiin.

        Luhher-Papin tuomion. Näin otsikoi radio tänään.
        Surullista, mutta totta.

    • Kaidan tien kulkija

      Mä vetosin Markun puolesta ja samalla viikolla työpaikalla osastoni kollegat sekä esimies hyökkäsivät minua vastaan löytämällä "virheen" työstäni ja myös muut sidosryhmät olivat tosi kalseita. En minä kaatamisen puolesta äänestänyt vaan sen puolesta, että saa vapaasti uskoa tai olla uskomatta. Onhan niin, että rippikoulun jälkeen ei tarvitse mennä edes ehtoolliselle, jos ei usko, silti ei eroteta kirkon jäsenyydestä! Eikö se ole harhaoppi, kun edes kasteen uusinnan jälkeen ei eroteta kirkosta vaikka tunnustautuu ateistiksi riparin jälkeen?

      • kummelikko

        Kun käy rippikoulun, siellä puhutaan, että kaste vahvistetaan osallistumalla ehtoolliselle, jossa suoritetaan uskontunnustus ja konfirmoidaan. Sellainen rippikoululainen, joka ei osallistu ehtoolliselle, mutta käy rippikoulun, on mielestäni kunnioituksen arvoinen sellaisena tuomaslaisena epäilijänä, hän jää ikäänkuin miettimään omia ratkaisujaan rehellisesti ja vasta kehittää uskonnollista tai uskonnotonta identiteettiään. Silti on paljon myös näitä uudelleenkastettuja (helluntailaisten lapsia, jotka on kiireesti alle 15-vuotiaana kastettu) ja kätten päälle panon kautta lanseerattu ns. henkikastekin, jotka myöhemmin katuvat sitä aikuis- ja suggeroitua henkikastetta ylhäältä päin johdetuksi toiminnaksi ja käyvät luterilaisen rippikoulun. Sitten vielä ennen ehtoolista pappi valelee päätä eli toimittaa luterilaisen kasteen ja samalla entinen lahkolaiskaste on mitätöity kai. Mutta entä sitten, jos viime hetkellä ennen ehtoollista iskee epäilys ja ei osallistukaan ehtoolliselle ja konfirmaatioon, onko sitten kahdesti kastettu uuspakana? Entä onko kadotettu, kun kerran lapsikasteessa pääsee Jumalan ennättävään armoon ja pelastuu ja saa jopa Pyhän Hengen. Missähän limbo-tilassa tällainen nuori sitten palloilee kuoleman jälkeen, kun ei paholainen huoli eikä taivaskaan huoli, kun ei ole ottanut ehtoollista saati julkisesti lausunut uskontunnustusta? Heh, näin pakinoi osittain tämmöisiä polkuja kulkenut, mutta siltikin pelastukseensa uskova. Olihan alkukirkossakin näitä kahdesti kastettuja tyyppejä, jotka olivat ensin saaneet Johannes Kastajan kasteen ja sitten vielä apostolisen kristillisen kasteen! Siinäpä pohdittavaa.

      • KRISTILLINEN
        kummelikko kirjoitti:

        kaste riittää.

      • kommenttia.

        ottaa kantaa mihinkään epäkristilliseen asiaan. Siksi ketään ei voida erottaa, koska se on mammonasta pois. Kyllä kirkko laitoksena on uskomattomien hallinnoima laitos, joka turvaa vain virkamiesten hyvät palkat, pieniä murusia tipahtelee sille 2% jotka käyttää kirkon palveluja.

      • Liina
        kommenttia. kirjoitti:

        ottaa kantaa mihinkään epäkristilliseen asiaan. Siksi ketään ei voida erottaa, koska se on mammonasta pois. Kyllä kirkko laitoksena on uskomattomien hallinnoima laitos, joka turvaa vain virkamiesten hyvät palkat, pieniä murusia tipahtelee sille 2% jotka käyttää kirkon palveluja.

        Täällä aina silloin tällöin joku antaa ymmärtää, että se on paha asia, kun kirkko ei voi erottaa eikä erota ketään kirkon jäsenyydestä. Olen kuitenkin aika varma siitä, että jos kirkosta alettaisiin erottaa ihmisiä, niin siitä se vasta mekkala nousisi paitsi näillä palstoilla niin kaikkialla muuallakin. Sitten melskattaisiin näillä palstoilla päivittäin myös siitä, että kirkko erottaa.

        "Kyllä kirkko laitoksena on uskomattomien hallinnoima laitos, joka turvaa vain virkamiesten hyvät palkat, pieniä murusia tipahtelee sille 2% joka käyttää kirkon palveluja."

        Tuskinpa tänne kannattaa kirjoittaa, mitä kaikkea esim. luterilainen kirkko tekee ihmisten hyväksi tai antaa linkkejä kirkon sivuille, koska kirjoittaja tuskin sellaista lukisi. Sanon vain, että väärässä olet.

      • kirkko
        Liina kirjoitti:

        tekee paljon hyvää, ja hyvästä sydämestä. Ei sitä rajoita kuin tuo yksi: PR. Sillä mikä on hyväksi kirkon julkisuuskuvalle, on myös hyväksi verotuloille. Tätä uskontunnustusta noudattavalla ei ole kirkossa mitään hätää, vaikka olisi papiksikin opiskellut.

      • vastaus ei
        Liina kirjoitti:

        Täällä aina silloin tällöin joku antaa ymmärtää, että se on paha asia, kun kirkko ei voi erottaa eikä erota ketään kirkon jäsenyydestä. Olen kuitenkin aika varma siitä, että jos kirkosta alettaisiin erottaa ihmisiä, niin siitä se vasta mekkala nousisi paitsi näillä palstoilla niin kaikkialla muuallakin. Sitten melskattaisiin näillä palstoilla päivittäin myös siitä, että kirkko erottaa.

        "Kyllä kirkko laitoksena on uskomattomien hallinnoima laitos, joka turvaa vain virkamiesten hyvät palkat, pieniä murusia tipahtelee sille 2% joka käyttää kirkon palveluja."

        Tuskinpa tänne kannattaa kirjoittaa, mitä kaikkea esim. luterilainen kirkko tekee ihmisten hyväksi tai antaa linkkejä kirkon sivuille, koska kirjoittaja tuskin sellaista lukisi. Sanon vain, että väärässä olet.

        ole : uskon jumalaan, koska niin saatanakin tekee, mutta taistelee kuitenkin epätoivoista taistelua jumalaa vastaan

        oikea vastaus olisi, kuljen Pyhän Hengen johdatuksessa ja teen Jumalan tekoja. tämä on kyllä ongelmallista nykyajan maallistuneissa vapaissa suunnissakin. tarvitaan apostoleja kuten Michael Howard julistamaan Jumalan tietä meille: hyvää materiaalia Jumalan tien opiskeluun http://www.outofafrica.fi/?Videot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe