Kirkko valinnan edessä

Yhdyn Mikko A. Himangan pastori Heikki Järvenpäälle osoittamansa vastineen (Vihreä Lanka 12.5.) otsakkeeseen ” Kirkko saa itse ratkaista kantansa homopareihin”. Yhdellä ehdolla.

Kirkko tosiaan uskonnollisena yhdyskuntana saa mielestäni päättää linjansa homoparien siunaamisen suhteen kunhan kirkon valtiollisen kytköksen mukanaan tuomat ongelmat sen suhteen, mitkä asiat vallitsevassa nykytilanteessa voidaan katsoa kirkon sisäisiksi asioiksi ensin poistetaan.

Valtio mielestäni päivitti ihmiskäsityksensä inhimillisemmäksi ja tasavertaisemmaksi keväällä 2002 hyväksytyllä lailla koskien homopareja. Kirkon nykyisen virallisen aseman valtiossamme vuoksi on perusteltua esittää, että tuon lain mukaisesti kirkon tulee kohdella homoseksuaalejakin tasavertaisesti muiden ihmisten rinnalla. Noudatetaanhan muissakin valtiollisissa instituutioissa ”maallisia” lakejamme.

Mikäli kirkko taas toisin haluaa toimia, niin viimeistään siinä vaiheessa tulisi valtiollinen kytkös mielestäni poistaa. Valtiosta erillisenä yhdyskuntana kirkko voisi jättää homoparit siunaamatta, mikäli kirkon päättävissä elimissä sellaiseen päädyttäisiin. Kysymyksessä olisi vastaavanlainen asetelma sen kanssa, että käsittääkseni reserviläisjärjestöt eivät liiemmällä innolla ota jäseniksensä siviilipalveluksen suorittaneita, jotka eivät aseisiin halua tarttua. Eri asia sitten, ovatko he reserviläisjärjestöihin pahemmin pyrkineetkään

Himanka toteaa, että nyt ollaan innolla potkimassa vuosituhantista kirkkovenettä irti yhteiskuntamme laiturista. Siihen en usko. Tuskin kenellekään on vaikeaa tunnustaa kristillisen kirkon merkittävää asemaa yhteiskunnassamme niin ennen muinoin kuin nykyäänkin.

Ajat kuitenkin muuttuvat, jopa ihmisetkin tai nimenomaan juuri ihmisten muuttuessa. Toisenlaisia uskontoja tunnustavien määrä lisääntyy maassamme siinä missä myös mitään uskontoa tunnustamattomienkin. Eikö Himankakin ilmeisesti kristittynä halua taata kaikkien ihmisten jo lähtökohtaisesti tasavertaisen aseman maassamme, elämänkatsomuksesta riippumatta? Uskon, että kristinuskon mestari Jeesuskin ajattelisi niin.

Lopuksi Himanka tuo mielestäni raflaavaan tyyliin ilmi, että kirkon irrottaminen yhteiskuntamme laiturista tarkoittaisi maailmankatsomuksellisen tyhjiön muodostumista lisääntyvine kulutusjuhlineen ja kaupallisuuksineen. Tästä ei kaukana ole väite, että vain kristityt kykenevät moraaliseen toimintaan ja vain kristittyjen maailmankuvassa on ”sisältöä”, millaista olen muutamaan kertaan jopa naiviin tapaan kuullut esitettävän. Lisäksi Himangan olisi mielestäni hyvä muistaa, että nykyisen kaltaisen länsimaisen kaupallisuuden ja materialistisuuden perusta juontuu ajalle, jolloin kristinuskon asema sen aikaisissa yhteiskunnissa ei ollut vähäinen vaan pikemminkin hallitseva.

Keskustelu jatkukoon tämänkin aiheen tiimoilta. Yhteiseen hyväänhän pyrimme kaikki, eikö vain?