Suomi kastettu saatanalle, vai miksi

niin, edustetaan?!

Jo on Siniristilipun kansa ja maa, maailman laajuisesti kunnolla HÄVÄISTY. Miten Suomi, joka tunnustaa julkisesti kristinuskoa Siniristi lippu ja vuosiluku tunnuksin. Myös valtavan monin muin merkein, tavoin, nimin ja tunnuksin, ja vielä jonkin verran kasvatuksin, opetuksin, käytöksinkin. Mikä on saanut Suomenkin, Kristusta Jeesusta monin tavoin tunnustavan kansan vaipumaan näin alas?! Suureen turmioon ja kirousten päälleen vetämisiin. Vielä todella häpeällisesti ja avoimesti maailman laajuisesti julkisestikin! Ilmeisesti suuren valtaenemmistön hyväksyvästi, ei kai muuten olisi mahdollista!

Se on nyt sitä että: ”Mitä kylvää sitä niittää”. Jotka saatanallisuutta, kaikkea mahdollista hyvän ja oikean vastaisuutta kylvää, siitä siis myös kirousta ja turmelusta niittää, (Jumalan sanan mukaan) saa siitä runsaan pahuuden satonsa! Ja mitä laajemmin ja julkisemmin (näkyvimmin) sitä suurempana, pahan ja väärän, raskaiden seuraamusten satona. Kyllä on Suomen, kristillisyyttä tunnustava kansa kylvänyt runsaasti saatanallisuutta, ja ansainnut valtavan suuren kärsimysten ja menetysten sadon!

Jos Suomen kansa ei nyt kiireesti ala yrittää, saada peruutettua nämä hirveät tilauksensa, ihan julkisesti katumalla TUNNUSTAMALLA julkisia, saatanallisuuden hirveitä syntejänsä! Ja yksityisiä yksityisesti katuen Jumalalle tunnustaen! Ja koko sydämestään parannusta tekemään lupautuen. Pyhälle Jumalalle, itsensä ja kaiken muunkin olemassa olevan luojalle ja omistajalle (tekijälleen ja perimmäiselle omistajalleen). Näin Hänelle tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen uskottavasti lupautuen. Voi vielä saada armon kohdalleen!

Ne jotka ei kadu, eikä syntejään tunnusta, saavat ylleen sen minkä ovat tilanneet ja ANSAINEET, pahoilla sanoillaan, teoillaan kirjoituksillaan, kuvauksillaan, esityksillään, valinnoillaan, ym. pahuuden ja vääryyden puolesta / kärsimyksiksi, tuhoksi ja turmelukseksi tuotoksillaan.
Joiksi lukeutuu kaikki terveen paperit omaavat, jotka eivät siis käänny pahuuden ja vääryyden (saatanallisuuden) tieltään. Kaiken oikean ja hyvän puolelle ja tielle: Sille hyväksi, ja kaikille parhaaksi. Sanoin ja teoin, valinnoin, tuottamisin, rehellisesti ja vilpittömästi. Pyhän Jumalan hyvän tahdon mukaisesti kaikille hyväksi palvelemisin, harrastuksin ja käytöksin.

Näin oikein, eli oikealla tavalla ahkerointiin ja uhrauksiin! Kaikesta pahaan ja väärään osallisuudestakin, irtisanoutumaan. Jota kaikkeen tähän pahaan ja väärään menoon, hiljaa vain mukautuminenkin jo on. = hyväksymistä!

Koko ihmiskunnalle, kaikille kansakunnille on ilmoitettu, tehty selväksi ja tiettäväksi mikä on oikein ja mikä väärin, eli mikä rakkaudetonta, = Jumalattomuutta, ihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan. Ja mikä on rakkauteen ja totuuteen, eli Pyhään, = Jumalallisuuteen perustuvaa!
Sen, ei mitään pahaa eikä väärää kenellekään eikä millekään Jumalan sanan ja Pyhän hengen, (kaiken oikean ja hyvän) LAIN mukaisuus. Joka vasta, on LAIN mukaisuutta! Kaiken muun ollessa lainvastaisuutta! Eli rikollisuutta laillisuutta, = kaikkea oikeaa ja hyvää, eli OIKEUDENMUKAISTA vastaan!

Maailmassa ei ole kovin monta sellaista kansakuntaa ja maata, jossa on tunnuksensa RISTIlippu, = uusi liitto Jumalan ja ihmisten kesken, Kristuksessa Jeesuksessa tunnus. Ja siitä alkava uusi vuosien laskenta, nyt luku 2006 jälk. Kristuksen Jeesuksen syntymän. Ja Suomi on ainoa maa, jossa värit ovat samat ja samoin päin, kuin Israelin, (Jumalan kansan), vanhanliiton lipun tunnus, vielä tänäkin päivänä on.

Mikään muu kansa ei voi edes häväistä niin pahasti Kristuksen tunnusta, kuin
Suomen kansa! Joka on saanut Jumalan armosta itsenäisyytensä, joka on näin kansana vannonut uskollisuuttaan Kristukselle Jeesukselle, Jumalan ainoasyntyiselle pojalleen ja edustajalleen. Kaikkien ihmisten syntien armosta sovittajalle. Niiden, ketkä vain hyväksyy Hänet vapahtajakseen ja Herrakseen, kadotukselta lunastajakseen. Ikuisen elämän Jumalan valtakunnassa saadakseen.

Eli uskon kautta Häneen kuuliaiselle ja hänelle uskolliselle, Hänen nimeen kasteen ottajalle mahdollisuudeksi. Näin vakavasti, Hänen, Jeesuksen nimessä muistuttaen siitä, mistä ollaan kansakuntana pois poikettu! Ja kuinka on kansallinen Ristilippumme häväisty! Näin Jumalan armo hyljätty, tehty tyhjäksi, = Jeesus Kristus näin ristiinnaulittu (HYLJÄTTY). Monin tavoin julkisesti pilkaten ja häväisten, Häntä vastaan taisteltu, Häntä laimin LYÖTY, monin sanoin ja teoin ym. tavoin ruoskittu! Jopa vaadittu hyljättäväksi ja paholaisen vapauttamisen puolesta ääntä pidetty, SEN puolesta, kaikin tavoin, juuri kenenkään paheksumatta toimittu! Murheellisin terv. palvelijansa.

2

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • polo

      mää nyt oon tehny?

    • alkup.raimo

      alennustila ei ole kasteen vaan väärän, antinomistisen opetuksen seurausta. Kirkko on jo vuosikymmenien ajan julistanut antinomistista kaikkisuvaitsevaa rakkautta...sitähän kasteessa saatu Jeesuksen Kristuksen ruumiin jäsenyys ei suinkaan tarkoita. Antinomismi onm lain hylkäämistä...Pyhä Henki ei saa herättää ihmisiä, koska sananpalvelijoiden Sanan käyttö on väärää...Jumalan sana, kaksiteräinen miekka,,,lain ja evankeliumin miekka ei saa toimia, koska lakia synnintunnon herättäjänä ei julisteta...ei tule synnintuntoa eikä parannusta..

      Kuitenkaan vika ei ole kastekäytännössä vaan lakia hyljeksivässä opetuksessa...'

      Jumala on pyhä Jumala ja rakastava Isä ja jota Herra rakastaa, sitä hän myös kurittaa ja niin onkin edessämme kovat ja ankeat ajat, jolloin totisella sydämellä etsitään Herraa...rutto, nälkä vai miekka...henkilökohtaisesti uskon miehityksen tulevan, jotta suomalaiset polvistuisivat, katuisivat pahuuttaan ja saisivat armon Jeesuksen tähden...kasteen evankeliumi, Jeesuksen ansaitsema sovitus ei muuten saa kirkastua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe