Suomi - Magogin maa

Mannerkorpi

SUOMI – MAGOGIN MAA
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 18.5.2006 klo 18.49

Ruotsalaiset ovat aina olleet sitä mieltä, että Ruotsi on Raamatun pohjoisessa oleva Nooan pojanpojan Magogin maa. Hesekielin kirjassa sanotaan, että pohjoisessa olevan Magogin maan ympärillä on merta, joten sen on pakko olla joku Pohjoismaa. Iso-Britannia oli jo Hesekielin aikana niin yleisesti tunnettu, että siitä käytettiin tarkempia käsitteitä.

Yleinen käsitys on, että Magogin maa on Etelä-Ruotsi (Göötanmaa), mikä yhdistettiin Ruotsin kuningaskuntaan 800-luvulla jKr. Etelä-Ruotsia pidetään myös tarunhohtoisten goottien alkukotina ja on siellä saarikin Gotland. Ruotsalaiset ovat asiasta niin varmoja, että sepittivät 1700-luvulla kuningasluettelon maan ensimmäiseen kuninkaaseen Magogiin saakka.

1700-luvulla Turun Yliopistoa edustanut Daniel Juslenius esitti ilmeisesti ensimmäisenä väitteen, että Suomi on Magogin maa. Juslenius yritti epätoivoisesti sepittää samanlaista kuningastarustoa Suomelle kuin mitä Ruotsissa oli tehty.

Paras perustelu löytyy Kalevalasta ja sen alkulehdillä olevasta suuresta puusta, mikä tunnetaan maailmanlaajuisesti aina Indo-Kiinaa myöten. Suuri puu on Baabelin torni ja Babylonian kuningas Nebukadressar. Raamatussa Nebukadressaria sanotaan suoraan suureksi puuksi, joka oli yliluonnollisilla kyvyillänsä saanut kaikki maailman kansat lyhyeksi ajaksi valtaansa. Mainittakoon, että Nebukadressar valloitti Jerusalemin ja hävitti Herran temppelin sekä liiton arkin. Nebukadressar on kaikkien kansojen tuntema suuri puu, jonka suomalaiset kaatoivat ja näin johdettuna Herra tulee Suomesta. Tämä asia, että Herra on suomalainen eikä juutalainen selvitettiin jo 500-luvulla eKr.

Suomalaisista kalliomaalauksista on löytynyt aivan samanlaisia laivojen kuvia kuin mitä on Egyptin pyramideissa. Ajatus ei ole ollenkaan mahdoton, että suomalaiset kuninkaat Väinämöinen, Ilmarinen yms. olisivat koonneet sotajoukon ja lähteneet kaatamaan suurta puuta (Nebukadressar). Kun suomalaisilla ei ollut kirjoitustaitoa, tapaus on jäänyt elämään siinä muodossa kuin mitä se on Kalevalassa.

Miksei tapausta sitten mainita muiden maiden historiassa? Suomi on niin etäinen ja syrjäinen maa, että tuskin edes tiedettiin mistä sotajoukko tuli ja jokainen kansa kirjoittaa historian itsellensä parhaiten sopivaksi. Raamattu on juutalaisten eikä babylonialaisten historia ja siitä syystä Baabelin torni on siirretty väärään paikkaan, aikaan ennen Aabrahamia. Raamatussa Jeremian kirjassa sanotaan, että suuren puun kaatajat tulivat pohjoisesta Magogin maasta. Nebukadressarin hallitusaika on muutenkin kiistanalainen, sillä Raamatussa väitetään, että Nebukadressar valloitti Egyptin. Missään muussa lähteessä asiaa ei mainita.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]

8

988

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Atte Ateisti

      Gog ja Magog tarkoittavat Suomenlahdella olevaa Suursaarta.

      Suursaari (ruots. Högland, ven. Gogland). Magog muodostuu taas suomalais-venäläisestä yhdistelmästä maa-Gog, Googin maa.

      Kaikki on päivänselvää.

    • Maantieteilijä

      Kas, olet päässyt avohoitoon. Oliko suljetulla kavereita?

      • jeps

        Kiitos kun selvitit tämän asian. Sinulta voi varmaan kysyä neuvoa muissakin pulmissa?


    • Frank Black

      ...tosiaan tuohon sopaan? Pääsääntöisesti Suomen historiankirjoitushan oli täyttä soopaa ennen Porthania. Luepas nyt välillä hieman tuoreempia julkaisuja.

      • Mannerkorpi

        Tietysti uskon omaan kirjoitukseeni. Sitä taas en tiedä, että mitä nämä aivovammaiset kusipäät ja kehitysvammaiset idiootit (kolme edellistä viestiä) tekevät tässä paikassa, joissa itsessänsä ei ole yhtään mitään tai muuta kuin paha henki eli perkele.

        Ilmeisesti minun täytyy keksiä, mitä näiden kanssa tehdään tässä paikassa.


      • Frank Black
        Mannerkorpi kirjoitti:

        Tietysti uskon omaan kirjoitukseeni. Sitä taas en tiedä, että mitä nämä aivovammaiset kusipäät ja kehitysvammaiset idiootit (kolme edellistä viestiä) tekevät tässä paikassa, joissa itsessänsä ei ole yhtään mitään tai muuta kuin paha henki eli perkele.

        Ilmeisesti minun täytyy keksiä, mitä näiden kanssa tehdään tässä paikassa.

        Uskontoforumi on toisaalla. Täällä on tarkoitus keskustella tapahtuneesta historiasta, ei huuhaa-tarinoista.


    • Mannerkorpi

      Tässä oma käsitykseni, mitä näiden aivovammaisten kusipäiden ja kehitysvammaisten idioottien kanssa pitäisi tehdä.

      TOINEN SILMÄLEIKKAUS
      Kirjoittanut: Mannerkorpi, 7.8.2005 klo 15.59

      Neuvolaiän tarkistusten tarkoitus nimenomaan on, että kukaan ei ryhdy kapinoimaan ihmisessä itsessänsä olevaa pahaa henkeä eli perkelettä vastaan. Tämä oli yksi syy, miksi jouduin viisivuotiaana silmäleikkaukseen, kun kukaan ei osannut puhua kanssani niin päin kuin pahat ihmiset puhuvat.

      Mitä nämä kehitysvammaiset idiootit (superman, hene1987 yms.) sitten tekevät tässä paikassa, joissa itsessänsä ei ole yhtään mitään tai muuta kuin paha henki eli perkele. Kukaan ei ole syntynyt tähän paikkaan tuossa muodossa, joten kyse on ainoastaan kehitysvammaisuudesta. Tunnen henkilökohtaisesti vaikka kuinka paljon niitä, joissa itsessänsä ei ole yhtään mitään tai muuta kuin paha henki eli perkele. Tunnen niitäkin, jotka sanovat suoraan itsestänsä tuon asian. Ei tarvitse uskoa mihinkään, sillä voin sanoa 100%:n varmuudella, että asia on näin.

      Mikäli en olisi selvinnyt silmäleikkauksesta hengissä, rippeeni olisi viskattu johonkin monttuun ja mitään kuolinilmoitusta ei olisi pistetty lehteen, hautakivestä puhumattakaan. Kotonani oltaisiin sanottu, että olin väärässä paikassa, mikäli joku olisi kysellyt asiaa.

      Toinen silmäleikkaus pitäisi järjestää toisin päin, että ne joissa itsessänsä ei ole yhtään mitään tai muuta kuin paha henki eli perkele, joutuvat sinne. Saisin omin käsin hakata nämä kehitysvammaiset idiootit hengiltä eikä mitään kuolinilmoitusta tulisi lehteen, hautakivestä puhumattakaan. Näin itsessäni oleva hyvyys ja rakkaus tulisi ilmi, kun tämä porukka, jota tässä paikassa ei tarvita, saataisiin tästä paikasta pois kaikkien yleisen hyvän ja edun nimissä.

      M.S.
      Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
      [email protected]

      • Frank Black

        Akuutti skitsofrenia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1635
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      110
      551
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe