Tullan toteuttamaan prostestikampanja seksikieltolakia vastaan. Kansainvälisen lehdistön liikkumireiteille liimataan pieniä mahdollisimman rivoa seksiä sisältäviä julisteita, tekstinä Matti Vanhanen ja sex-terror
Kuvien teemana on härksi lesboseksi, lain taustavomien, eli lesbofeministien kunniaksi.
On kansainvälisellä lehdistöllä kyselemistä Vanhaselta.
EU-kokouksen aikana
2
114
Vastaukset
- Yksi Suomalainen
Miettikää mikä hinta meille veronmaksajille maksettavaksi, kun kunnat velkaantuvat jatkuvasti. Tämä summa on otettava puoluetuista pois ja kansallistettava suurpuolueiden omaisuus, jonka suurin omistaja on Suomen Kansa. Nämä liikaa maksetut rahat ovat tavallaan säästössä pahan päivän varalle. Jos kerran puolueet ovat vallassa, täytyy niiden kantaa vastuu tekemisistään.
Eli siis lyhyesti. Yhteys kiinteistönvälittäjiin valtionkonttorista ja SDP:n Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n omaisuus jakoon, jos kerran pitää europolitrukkeja hyysätä ja palvella täällä köyhässä pohjolassa.
Mikä on lisäksi kansalaisten turvallisuus, jos poliiseja sidotaan 2-3000 kappaletta kuhunkin kokoukseen. Miten saamme poliisin paikalle, jos tarvitsemme turvaa? - talollinen
Mitä tahansa muuta saatte harrastaa, mutta pyydän - ja vaadin: ÄLKÄÄ ruvetko vastustamaan EU:ta.
Eläköön EU!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756