Palstalla tuntuu olevan hyvän hoidon taitajia - vain koulutus puuttuu!
Nyt tarvitaan hyviä hoitajia lisää, joten ei kun kouluttautumaan, että meilläkin olisi tulevaisuudessa turvattu, aktiivinen vanhuus.
Kouluttautumaan....
8
435
Vastaukset
- koulutusta
suunnitellaan ja haetaan malleja muualta. Toivottavasti haetaan. Satuin juuri näkemään A-studio-ohjelman jossa näytettiin hollantilainen vaihtoehto dementiaa sairastavien hoidossa.
Hollantiin vaan hakemaan oppia.
Vaikka en tunne suomalaista hoitoa, kuin mitä olen kuullut, niin hollannissa hoito on oikeilla linjoilla. Ihminen on arvokas ja hoidossa pyritään parantamaan elämänlaatua. Tärkeä osa hoitoa on tekeminen ja ohjattu toiminta. Eli käsille tekemistä. Erilaisia tehtäviä, mitä kyseinen vanhus on osannut aiemmin. Vaikka perunan kuorimista.
Loppujen lopuksi kyse on aika yksinkertaisista keinoista. Tarvitaan toteutuksen halu henkilökunnalta. Myös lääkitys oli hollanissa melkeinpä "pannassa". Ensin muut keinot ja viimeisenä lääkitys ja sekin määräaikaisena. Lääkitys oli kaiken kaikkiaan erittäin vähäistä - sanottiin.- tosissasi?
Kyllä kotimainenkin koulutus on tasokasta. Nykyään panostetaan jo lähihoitajakoulutuksessakin erityisesti vanhustyön haasteisiin. Etiikka ja arvot ovat tärkeitä ja laajoja oosioita. Mahdollisuus valita valinnaiseksi koulutusohjelmaksi vanhustyö. Ja nykyään on jo vanhustyöllä oma erikoisammattitutkintokin! Siinä myös monta eri vaihtoehtoa valinnaisena.
Ehkäpä yksi ongelma onkin se että suurim osa koulutetusta henkilökunnasta on vielä vanhan oppimallin perushoitajia, jolla ei varsinaista vanhustyön koulutusta ole, jos ei sitä ole lisäkoulutuksella hamkkinut.
"Vanhoissa" perushoitajissa on rautaisia ammattilaisia, mutta juuri vanhustyössä tarvittava erikoisosaaminen ei välttämättä ole vahvinta osaamista.
Pitäisi saada vielä vanhustyö kunniaan sairaanhoitaja ja lääkärikoulutuksessakin. Sitten oltaisiin aika hyvällä mallilla. - sitä vanhustyön
tosissasi? kirjoitti:
Kyllä kotimainenkin koulutus on tasokasta. Nykyään panostetaan jo lähihoitajakoulutuksessakin erityisesti vanhustyön haasteisiin. Etiikka ja arvot ovat tärkeitä ja laajoja oosioita. Mahdollisuus valita valinnaiseksi koulutusohjelmaksi vanhustyö. Ja nykyään on jo vanhustyöllä oma erikoisammattitutkintokin! Siinä myös monta eri vaihtoehtoa valinnaisena.
Ehkäpä yksi ongelma onkin se että suurim osa koulutetusta henkilökunnasta on vielä vanhan oppimallin perushoitajia, jolla ei varsinaista vanhustyön koulutusta ole, jos ei sitä ole lisäkoulutuksella hamkkinut.
"Vanhoissa" perushoitajissa on rautaisia ammattilaisia, mutta juuri vanhustyössä tarvittava erikoisosaaminen ei välttämättä ole vahvinta osaamista.
Pitäisi saada vielä vanhustyö kunniaan sairaanhoitaja ja lääkärikoulutuksessakin. Sitten oltaisiin aika hyvällä mallilla.osaamista tarkoitin ja sitä tarkoittaa varmasti myös Sirkka-Liisa Kivelä. Hän on toistuvasti kuuluttanut, että vanhustyön osaajista on puute. Niin lääkäreissä kuin hoitajissa.
Uudemmalla koulutetulla vanhustyöhön suuntautuneella lähihoitajalla on - luultavasti on - aika hyvät tiedot, mutta mainitsemasi vanhan koulutuksen saanut "junnaa" totuttujen tapojen ja hoitomallien mukaan. "Kun näin on meillä on aina tehty niin tehdään nytkin " - tyyliin...
Vanhan koulutuksen saaneet perushoitajat ovat varmasti rutinoituja ammattilaisia, joilta hoituu rivakasti potilaan perushoito, mutta kaikki "ylimääräinen" ja "uusi" potilaan elämänlaatuun paneutuva hoito jää usein ulkopuolelle. Eli merkittävä ongelma on mainitsemasi vanhan mallin saaneet ja siitä kiinni pitävät hoitajat -ja myös lääkärit. - tevoni
sitä vanhustyön kirjoitti:
osaamista tarkoitin ja sitä tarkoittaa varmasti myös Sirkka-Liisa Kivelä. Hän on toistuvasti kuuluttanut, että vanhustyön osaajista on puute. Niin lääkäreissä kuin hoitajissa.
Uudemmalla koulutetulla vanhustyöhön suuntautuneella lähihoitajalla on - luultavasti on - aika hyvät tiedot, mutta mainitsemasi vanhan koulutuksen saanut "junnaa" totuttujen tapojen ja hoitomallien mukaan. "Kun näin on meillä on aina tehty niin tehdään nytkin " - tyyliin...
Vanhan koulutuksen saaneet perushoitajat ovat varmasti rutinoituja ammattilaisia, joilta hoituu rivakasti potilaan perushoito, mutta kaikki "ylimääräinen" ja "uusi" potilaan elämänlaatuun paneutuva hoito jää usein ulkopuolelle. Eli merkittävä ongelma on mainitsemasi vanhan mallin saaneet ja siitä kiinni pitävät hoitajat -ja myös lääkärit.Meitä on 16kpl henkilökuntaa, yököt,kylvettäjä ja siivojat mukaanlukien. Meillä on 1000€/vuosi koulutukseen.
1 koulutuspäivä voi olla about 165€/henkilö johon lisätään matkakulut sekä ruokailu joka ei kaikiin kurssimaksuihin lasketa mukaan. Siitä sitten laskemaan kuinka usein sitä kouluttamaan pääsee. Omia rahoja on turha sanoa että laittaisi likoon kun se palkka on niin minimaali. - tosissasi?
tevoni kirjoitti:
Meitä on 16kpl henkilökuntaa, yököt,kylvettäjä ja siivojat mukaanlukien. Meillä on 1000€/vuosi koulutukseen.
1 koulutuspäivä voi olla about 165€/henkilö johon lisätään matkakulut sekä ruokailu joka ei kaikiin kurssimaksuihin lasketa mukaan. Siitä sitten laskemaan kuinka usein sitä kouluttamaan pääsee. Omia rahoja on turha sanoa että laittaisi likoon kun se palkka on niin minimaali.Työnantajalla on velvollisuus ylläpitää henkilökunnan koulutustaso ajantasalla. Tästä on laki. Mutta mahdotonta ei ole kouluttautua myös omaehtoisesti. Siis kysyä esim työnantajalta paljonko se on valmis sijoittamaan juuri sinun koulutukseen.
Itse olen aina päässyt molempia tyydyttävään lopputulokseen.
Tällähetkellä olen puolessa välissä 2,5vuotista (1-3 iltaa viikossa etätehtävät)koulutusta, jota käyn OMALLA AJALLANI työn ohessa, työnantaja maksaa koulutuksen ja näyttömaksut. Molemmat tyytyväisiä.
Siis asenne ratkaisee... HALUAN pysyä ajanhermolla ja teen sen vapaaehtoisesti, OMAN AMMATTITAIDON vuoksi. Jos joskus saan päähäni vaihtaa työnantajaa, koulutuksesta saatu hyöty jaa minulle, ei työnantajalle! - osata?
sitä vanhustyön kirjoitti:
osaamista tarkoitin ja sitä tarkoittaa varmasti myös Sirkka-Liisa Kivelä. Hän on toistuvasti kuuluttanut, että vanhustyön osaajista on puute. Niin lääkäreissä kuin hoitajissa.
Uudemmalla koulutetulla vanhustyöhön suuntautuneella lähihoitajalla on - luultavasti on - aika hyvät tiedot, mutta mainitsemasi vanhan koulutuksen saanut "junnaa" totuttujen tapojen ja hoitomallien mukaan. "Kun näin on meillä on aina tehty niin tehdään nytkin " - tyyliin...
Vanhan koulutuksen saaneet perushoitajat ovat varmasti rutinoituja ammattilaisia, joilta hoituu rivakasti potilaan perushoito, mutta kaikki "ylimääräinen" ja "uusi" potilaan elämänlaatuun paneutuva hoito jää usein ulkopuolelle. Eli merkittävä ongelma on mainitsemasi vanhan mallin saaneet ja siitä kiinni pitävät hoitajat -ja myös lääkärit.Nytkö kymmeniä vuosia vanhuksia hoitaneet perushoitajat eivät enään osaa hoitaa heitä?
Kyllä sitä työtä tehdäään pienellä palkalla, mutta ammattitaitoisesti, yhä edelleen! - suomalainenkin
Kyllä nykyinen kotimainenkin koulutus ajaa vanhusten etua.
Pyritään hoidossa yksilöllisempään suuntaan ja mainitsemasi viriketoiminta nähdään todella tärkeänä. SIIS KOULUTUKSISSA!
Nyt enään pitäisi saada PÄÄTTÄJÄT myös KUNTATASOLLA tajuamaan sen merkitys!
Jokainen hoitaja joka on opiskellut 5vuoden sisällä tai käynyt jotain osaamistaan täydentävää koulutusta ( mikä on todella yleistä) tietää asian, mutta kun se ei ole käytännössä mahdollista..... vrt. henkilökuntamäärä ja määrärahat "virkistystoimintaan"!!!! Ei "rivihoitajalta" kysytä mitään, ainoastaan kerrotaan kuinka tiukkaa on ja kuinka pitää joka asiasta säästää!!!! - dokumentti
Jos Suomen vanhustenhuollosta tehtäisiin dokumentti ULKOMAILLE, tyyli olisi aivan eri kuin nämä nykyiset "dokumentit" joilla halutaan perovosoida OMAISIA JA MUUTA KANSAA.
Esimerkiksi otettaisiin joku todella hyvin toimiva yksityinen hoitolaitos, jossa kaikkien on hyvä olla ja annettaisiin kuva, että hoito kaikkialla on yhtä hyvää!Myös kunnalisissa paikoissa!
SIIS KANNATTAA MIELESTÄNI KATSOA NÄITÄKIN DOKUMENTTEJA avoimin silmin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750