on kasvaneet esimerkiksi Myllypurossa viime vuonna seurakunnan ruoka apua haki 63000 hakijaa kirjoittaa Helsingin sanomat ja lehtijatkaa mafia uhkailee tapoilla rakennustyömailla
EU aikana tänään Suomessa leipäjonot
6
257
Vastaukset
- EU-leipä
Leipäjonossa seivovat ne jotka ovat antaneet kaikkensa EU:lle ja he saavat mennä. EU ei kaipaa köyhiä, ne kelpaavat EU:lle vain niin kauan kuin heillä on jotain mitä ottaa. Talouskasvu on jumala jolle uhrataan kaikki, miljoonat kurjistumiset eivät EU-herroja hetkauta, he asuvat itse hienostoaluella, muurien ja veronmaksajien kustantamien vartijoiden ympäröiminä. Heidän ylellisyytensä eteen voidaan hyvin uhrata tuhansia ihmisiä.
- lobo horo
että se on valtioterrorismia ylikansallisen markkinamafian ohjauksessa.
- Sulevi
herrojen herkkujen tekijät?
- toisten
palstalle postaamia uutisia, joutomies tosiaan.
- Yksi Suomalainen
Vaikka palkat ovat nousseet, on entistä kalliimpaa käydä töissä. Ajoneuvoverot, palkan sivukulut, polttoainevero arvonlisäveroineen, kallis ruoka (arvonlisäveron ansiosta lounaspaikoissa), autovero, lapsivähennysoikeuden muuttaminen pienemmäksi verotuksessa, matkakuluvähennysomavastuun kohtuullisen korkea pohja, asumiskulujen nousu energian hinnan johdosta, korjauskulujen nousu (vrt.edelliset ja alv. etenkin), yleensä palvelujen verollisuus jne...
TEKEVÄT YKSINKERTAISESTI EU-LEIVÄN HEIKOMMIN NÄLKÄÄ PITÄVÄKSI. - EU-vastustaja
Ns. leipä- tai ruokajonoja on turha käyttää esimerkkinä köyhyydestä, koska porvari väittää kuitenkin niiden käyttäjien tulevan toimeen ilman mitään apua: nyt vain on niin, että ruoan tai minkä tahansa hyödykkeen ilmaisuus houkuttelee aina sukankuluttajia. Luultavasti mainitsevat esimerkkinä siskon pojan tms. käyneen hakemassa ilmaiset jauhot ja sokerit pullataikinan tekoon ja päästävät perään röhönaurun ihmisten hyväuskoisuudelle ja sukulaisensa röyhkeydelle.
Sama tilanne on käytännössä köyhyyden tilastoinnissa: puhutaan absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä. Absoluuttinen köyhyys tarkoittaa sitä, että ihmiset elävät suunnalleen taivasalla ilman ruokaa alipainoisina ja suhteellinen köyhyys sitä, että tiettyllä prosentilla ihmisistä toimeentulo jää reilusti alle keskimääräisen tulotason. Yleensä porvari vetoaa tässä tilanteessa suhteelliseen köyhyyteen ja ihmettelee perään sitä, että miksi ihmeessä se, että ei ole varaa hankkia DVD-soitinta voi olla jokin kriteeri köyhyyteen. Onhan suomalaisella työttömällä huomattavasti paremmat olot kuin nigerialaisella kerjäläisellä. Menkööt siis köyhät töihin, jos kerta kuluttaminen kiinnostaa.
Oli miten oli, köyhyyden mittaaminen on vaikeaa ja tulkintoja voidaan tehdä suuntaan jos toiseen. Tässä tapauksessa kannattaa kuitenkin olla hiukkasen tarkempi noiden tilastojen kanssa, sillä vastapuoli on jo miettinyt tarkkaan strategiansa tuollaisten väitteiden suhteen. Minä tiedän kuitenkin omasta kokemuksesta ja sen mitä olen nähnyt sekä sukulaisten että tuttavien kohdalla, että 2000-luvun Suomi on huomattavasti ankeampi paikka elää, mitä se oli sanotaanko vaikka 80/90-lukujen vaihteessa. Näin siis on, vaikka tämän maan BKT on lähes kaksinkertaistunut niistä ajoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869