On ollut mukava havaita, kuinka Lordin arvostelijat ovat joutuneet itse häpeään, väitettyään että yhtye häpäisee ja nolaa Suomen Euroviisuissa.
Toisin kävi. Eilisissä karsinnoissa Lordi oli täysin muiden yläpuolella lähes koko yleisön noustessa hurraamaan ja kannustamaan esitystä. Lordi toi Suomelle mainetta jo nyt ennustajaeukkojen väittämän häpeän sijasta ja häpeään jouvuitakin ne, jotka kuvittelivat, että Lordille nauretaan ja sitä kummeksutaan. Vain ahdasmieliset tekopyhät teeskentelijät ovat sitä pilkanneet, mikä ei ole yllätys, koska esim. tämän foorumin Lordin vastustajat ovat itse paljastuneet mitä kieroimmiksi, ulkokultaisiksi valehtelijoiksi ja kidutusten, väkivallan ja sotarikosten puolustelijoiksi.
Lordin arvostelija joutuivat häpeään
10
568
Vastaukset
- Maltillisuuden ihailija
Malta toki kiihkeä mielesi!
Tänään on noussut yllättäviä esteitä Lordin voittokulun tielle, kun on selvinnyt, että äänestyksessä puhelinäänestys Ruotsin kautta saattaa epäilyksenalaiseksi koko äänestystuloksen.
Ovatko Lordin kannattajat langenneet kiusaukseen ja käyttäneet kepulikonsteja saadakseen Lordin heivatuksi loppukilpiluun?
Se ei sinänsä olisikaan mikään ihme kun pohtii, mihin voimiin sekä Lordin yhtye että hänen kannattajansa ilmeisesti turvautuvat menestyksen takaamiseksi.
Ne voimat eivät taida päivänvaloa kestääkään?
Lisäksi kreikkalaiset aikovat haastaa Lordin oikeuteen satanismin levittämisestä yhtyeen esitysten kautta.
Ei oikein ruusuiselta näytä -fanien näkökulmasta katsoen!- osccar
Tautologia paljastaa.
Nyt olet jo maltillinen ihailija =) - (ex)Veijari-77
Kreikkalaiset nyt elävät vielä jotain 1400-lukua ja ovat kehittymättömiä, valistumattomia kehitysmaalaisia. Ei noiden vinkujien valitukset onnistu pilaamaan Lordin voittokulkua. Hard Rock Hallelujah!
- Havainnut...
Mitähän voimia on kannattamasi USA.n hallinnon pedofiilivirkamiseten takana.
- Ilahtunut
(ex)Veijari-77 kirjoitti:
Kreikkalaiset nyt elävät vielä jotain 1400-lukua ja ovat kehittymättömiä, valistumattomia kehitysmaalaisia. Ei noiden vinkujien valitukset onnistu pilaamaan Lordin voittokulkua. Hard Rock Hallelujah!
Muistat kai, että heprea on nykyjuutalaistenkin käyttämä kieli, jota israelilaiset puhuivat jo Jeesuksen eläessä täällä maan päällä?
Halleluja= kiittäkää Herraa -Jumalaa - Tasapuolinen lukija
Havainnut... kirjoitti:
Mitähän voimia on kannattamasi USA.n hallinnon pedofiilivirkamiseten takana.
Ette voi palvella kahta herraa.
Joka on toisen oma, ei voi olla toisen orja.
Jos et luota Jumalaan, olet sen pimeän voiman orja. - samalla mitalla..
Tasapuolinen lukija kirjoitti:
Ette voi palvella kahta herraa.
Joka on toisen oma, ei voi olla toisen orja.
Jos et luota Jumalaan, olet sen pimeän voiman orja."valehtelija eivät peri..."
Tiedäthän itsekin, että sinä olet patologinen valehtelija, valehdellen esim. jatkuvasti nikkien käytöstä..
Miksi puolustat pedofiilejä, sotarikollisia ja -rikoksia, kidutuksia jne.? Hyvä puu ei voi tuottaa huonoa hedelmää. Nuo ovat huonoja hedelmiä. - havainnut...
osccar kirjoitti:
Tautologia paljastaa.
Nyt olet jo maltillinen ihailija =)No ei tarvitse paljon tajuta, että huomaa tuon luuserin lymyilevän tässäkin ketjussa esim. "ilahtunut" ja "tasapuolinen lukija" nikillä. Myös rekkaamaton "äimän käki" on hänen vakioitaan..
- (ex)Veijari-77
Ilahtunut kirjoitti:
Muistat kai, että heprea on nykyjuutalaistenkin käyttämä kieli, jota israelilaiset puhuivat jo Jeesuksen eläessä täällä maan päällä?
Halleluja= kiittäkää Herraa -JumalaaKuuluu kappaleeseen. Käytän muitakin muotisanoja ja sanontoja. Sanoisin että Ateena on tällä hetkellä hirviöiden Mekka. Taisi olla onni matkassa, Buddha kosketti Putaansuuta? Ähläm sähläm on uusinta muotia = tervetuloa.
- usassa..
Ilahtunut kirjoitti:
Muistat kai, että heprea on nykyjuutalaistenkin käyttämä kieli, jota israelilaiset puhuivat jo Jeesuksen eläessä täällä maan päällä?
Halleluja= kiittäkää Herraa -JumalaaUSA:ssa kansalaiset jankuttavat koko ajan "oh my gosh", ihan välisanana ja turhana huudahduksena... myös se ystäväsi teehetkiltä, pedofiliasta kärynnyt hallinnon virkamies.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840