Markku Koiviston asia on nyt kovasti esillä.Minäkin aioin jo allekirjoittaa tukeni hänelle, mutta sitten aloin epäröimään, koska en tiedä asiasta, en ole yhdessäkään hänen tilaisuudessaan ollut.
Jeesus on kantanut Golgatan ristillä syntimme ja sairautemme.Se on ehdoton totuus.Jeesus paransi sairaita ja parantaa edelleen.Minunkin perheessäni on ollut ihmeellistä Herran apua tällä alueella.Hän on parantajamme ja haluan luottaa Häneen parantajana, vapahtajana ja pelastajana.
Usein Jeesus parantaa kun sitä asiaa Häneltä anotaan, ilman väenpaljoutta ja parantumistilaisuuksia.Siksi kai minäkin sitten olen epätietoinen, koska en minulla todellakaan viisaus riitä tämän asian arvioimiseen.
Eli Jeesus parantaa, haluaa parantaa ja auttaa kärsiviä, mutta onko parantumiskokouksissa käyminen sitten avunhakemista ihmisiltä vai Jumalalta.
Herra suokoon anteeksi jos loukkaan tällä kirjoituksellani Häntä.
Onko ketään muuta epätietoista uskovaa, joka miettii samoja asioita?
Olen epätietoinen
43
771
Vastaukset
- oikeasti
Jeesuksen parantamat oli vaikeasti sairaita, halvantuneita, sokeita, kuuroja, rampoja, spitaalisia, näivetystautisia jne. Jeesus paransi kaikki. Jeesus herätti Lasaruksen, jonka ruumis haisi jo. Kuollut Lasarus kuuli kuitenkin Jeesuksen sanat haudassa: Lasarus tule ulos!
Helluntailaiset opettaa, että vastasyntynyt lapsi ei voi kuulla Jeesuksen puhetta ja sanoja, vaikka nykytutkimus osoittaa, että lapsen kuulo on kehittynyt hyvin varhaisessa vaiheessa jo kohdussa. Usko tulee kuulemisesta.
Luuk. 6:19
Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.- parantanut
Löytyypä sellainenkin maininta, että Jeesus oli käymässä kotikaupungissaan ja ihmisten epäuskon tähden ei voinut tehdä montaakaan tunnustekoa.
Betesdan lammikolla oli useita sairaita odottamassa, että vesi kuohutettaisiin... Jeesus paransi tuosta joukosta yhden 38 vuotta sairastaneen miehen.
Muitakin löytyy.
En muista koskaan kuulleeni sellaista, ettei vastasyntynyt voi kuulla. Oletko varmasti ymmärtänyt oikein vai oletko törmännyt jonkun yksityisen ajattelijan ihan omiin mielipiteisiin? - frihet
Kyllä tää alkoholistien saarnaaminen "kohtuun" tiedetään ja on nähty syntymän jälkeenkin, kun vauvalle vielä kasteen saatuakin saarnataan "parannuksen saarnaa", jos kossu pullon kierteeltä ehtii.
En ole aiemmin kuullut, muiden kuin Alpon kotonaan kiikas tuolissa vaimolleen saarnaavan, vauvaa odotellessa, ja hänen ne taitaa olla nää perillisetkin, jotka palstalla muistelee Alpon saarnoja.
Mulle kävi katos ikävästi, kun isä kuoli kaks kuukautta enne mun syntymääni, niin jäi ne viimeset "raamattu-tunnit" kuulematta ja siks piti Jumalan kutsua minua parannuksen paikalle ja Isän kouluun.
Minua ei ihmiset pelastaneet, vaan Kristus suuressa armossaan, sainpa syntinikin anteeksi ja nimeni taivaan kirjoihin.
Olis muuten hyvä finni luterilaisten tietää, että keväällä siemenet panis itään, niin kylminä pimeinä syys- ja talvi-iltoina vois faija kohtuun jutella nää kaste asiat, jos äiteellä ei oo asiaa vastaan sanomista. - kaikki sairaudet
parantanut kirjoitti:
Löytyypä sellainenkin maininta, että Jeesus oli käymässä kotikaupungissaan ja ihmisten epäuskon tähden ei voinut tehdä montaakaan tunnustekoa.
Betesdan lammikolla oli useita sairaita odottamassa, että vesi kuohutettaisiin... Jeesus paransi tuosta joukosta yhden 38 vuotta sairastaneen miehen.
Muitakin löytyy.
En muista koskaan kuulleeni sellaista, ettei vastasyntynyt voi kuulla. Oletko varmasti ymmärtänyt oikein vai oletko törmännyt jonkun yksityisen ajattelijan ihan omiin mielipiteisiin?Jos Jumala on parantamassa, niin KAIKKI sairaudet paranee silloin.
Ps. 103:3
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
5. Moos. 7:15
Ja Herra on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan Egyptin kovista taudeista, jotka sinä tunnet, hän ole paneva sinun kärsittäväksesi, vaan hän antaa niiden tulla kaikkiin niihin, jotka sinua vihaavat.
5. Moos. 29:22
Ja tuleva sukupolvi, teidän lapsenne, jotka nousevat teidän jälkeenne, ja vieras, joka tulee kaukaisesta maasta, kysyvät, kun näkevät sen maan vaivat ja ne sairaudet, joilla Herra sitä rasittaa, - ihan totta
kaikki sairaudet kirjoitti:
Jos Jumala on parantamassa, niin KAIKKI sairaudet paranee silloin.
Ps. 103:3
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
5. Moos. 7:15
Ja Herra on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan Egyptin kovista taudeista, jotka sinä tunnet, hän ole paneva sinun kärsittäväksesi, vaan hän antaa niiden tulla kaikkiin niihin, jotka sinua vihaavat.
5. Moos. 29:22
Ja tuleva sukupolvi, teidän lapsenne, jotka nousevat teidän jälkeenne, ja vieras, joka tulee kaukaisesta maasta, kysyvät, kun näkevät sen maan vaivat ja ne sairaudet, joilla Herra sitä rasittaa,silloin kun Jumala parantaa niin silloin parannutaan, mutta kaikkia Jumala ei vaan paranna.
- Työmies2
frihet kirjoitti:
Kyllä tää alkoholistien saarnaaminen "kohtuun" tiedetään ja on nähty syntymän jälkeenkin, kun vauvalle vielä kasteen saatuakin saarnataan "parannuksen saarnaa", jos kossu pullon kierteeltä ehtii.
En ole aiemmin kuullut, muiden kuin Alpon kotonaan kiikas tuolissa vaimolleen saarnaavan, vauvaa odotellessa, ja hänen ne taitaa olla nää perillisetkin, jotka palstalla muistelee Alpon saarnoja.
Mulle kävi katos ikävästi, kun isä kuoli kaks kuukautta enne mun syntymääni, niin jäi ne viimeset "raamattu-tunnit" kuulematta ja siks piti Jumalan kutsua minua parannuksen paikalle ja Isän kouluun.
Minua ei ihmiset pelastaneet, vaan Kristus suuressa armossaan, sainpa syntinikin anteeksi ja nimeni taivaan kirjoihin.
Olis muuten hyvä finni luterilaisten tietää, että keväällä siemenet panis itään, niin kylminä pimeinä syys- ja talvi-iltoina vois faija kohtuun jutella nää kaste asiat, jos äiteellä ei oo asiaa vastaan sanomista.pystyisitkö ruotsiksikaan kirjoittamaan niin, että saisi tolkkua ilman Pyhän Hengen voitelua, joka taas on pelkästään uskovaisille myönnetty karisma. Lahkotovereille varmaan tuokin ensimmäinen kappale avautuu ihan tuosta vaan: jeesuksen veren kirkastamana, tietty.
Olennaisimman olen jutuistasi toki ymmärtänyt: päässyt selville ajatuksenjuoksustasi tai paremminkin sen tasokkuudesta. - Työmies2
ihan totta kirjoitti:
silloin kun Jumala parantaa niin silloin parannutaan, mutta kaikkia Jumala ei vaan paranna.
kaikkia, jos oikein Jeesuksen nimessä ja veressä porukalla rukoillaan?
- elämä.
Työmies2 kirjoitti:
kaikkia, jos oikein Jeesuksen nimessä ja veressä porukalla rukoillaan?
2. Moos. 34:7
Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." [2. Moos. 20:5,6]
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.
14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
15 Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
5. Moos. 28:28
Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella.
Jes. 45:7
minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. - Työmies2
elämä. kirjoitti:
2. Moos. 34:7
Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." [2. Moos. 20:5,6]
Valit. 5:7
Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.
14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
15 Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
5. Moos. 28:28
Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella.
Jes. 45:7
minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.Raamatussa noin sanotaan. Olisin kyllä ollut vailla ihan omin sanoin kirjoitettua vastausta. En minäkään Kalevalaa siteeraa, jos johonkin vastaan...
- sana on totuus
Työmies2 kirjoitti:
Raamatussa noin sanotaan. Olisin kyllä ollut vailla ihan omin sanoin kirjoitettua vastausta. En minäkään Kalevalaa siteeraa, jos johonkin vastaan...
eihän pelkillä ihmisten mielipiteillä ole mitään merkitystä, Jumalan sana on totuus. tutki sitä että löytäisit elämän.
Ps. 119:105
"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." - frihet
Työmies2 kirjoitti:
pystyisitkö ruotsiksikaan kirjoittamaan niin, että saisi tolkkua ilman Pyhän Hengen voitelua, joka taas on pelkästään uskovaisille myönnetty karisma. Lahkotovereille varmaan tuokin ensimmäinen kappale avautuu ihan tuosta vaan: jeesuksen veren kirkastamana, tietty.
Olennaisimman olen jutuistasi toki ymmärtänyt: päässyt selville ajatuksenjuoksustasi tai paremminkin sen tasokkuudesta.Olisihan se katastrofi, jos "palstan painajainen" kadotukseen joutuisi, minun kirjoitusteni uohdosta.
A. Ahola on aiemmin selvittänyt, että kohdussa olevat vauvat kuulevat evankeliumin ja sitä kautta syntyvät uskossa Kristukseen, eli hän on "patentin" julistanut käyttöön.
Minä taasen olen tuon pirtin kiikku-tuolin kannalla, kun isä-ukoillakin on hyvä olla sellanen leppoisa paikka mistä , tuota sanomaa sinne sikiölle saarnaavat ja voihan se mamma istua sylissä, tuon kiikastuoli saarnan ajan.
No kun siellä Suomen peruilla joskus olen vankiloissa käyny, niin tuli mieleen, että heille ehkä mieltäny nuo sikiön aikaiset saarnat, vaan päättivät valita oman tien.
Minulla tosin on puollustus, kun isä-ukon terveys petti ja kuoli, ennen syntymääni, joten olen noista saarnoista paitsi jäänyt.
Minä ihan nöyrästi myönnän myös, että mulla tuli sellanen hetkellinen muisti katko, tuossa alku-taipaleella.
En sitä ensimmäistä vuotta oikein muista ja toinenkin jäi muistejen maille.
Niitä "uskon-sankareita" multa puuttuu, jotka sikiöt on uskoon synnyttäneet.
Sit tää ajan kohta mulle tuli mieleen, kun en oikein kylmästä välitä, että jos kaltaisiani on, niin heillä olisi noina pimeinä, kylminä talvi-iltoina hyvä niitä alkujaan sinne kohtuun opettaa, että todella tietävät, kun sitten se kaste päivä koittaa, että miksi ottivat kasteen.
Eiks se kurjaa ole, jos ei tiedä miks pappi alkaa päätä kasteleen, saattaa siinä vaikka parku päästä.
Nii ehdotan minä nyt vuorostani, että kun kesälomittajan hommat oot hoitani, nii pyydä aidiltäs vippiä ja mee raamattu-opistolle muutamaks kuukaudeks, sullahan olis noiden talvi-iltojen lomassa siihen mahdollisuus, ku sunhan ei kait niitä jälkeläisiä tartte opettaa, enne syntymää ainakaan. - merim.raimo
Työmies2 kirjoitti:
pystyisitkö ruotsiksikaan kirjoittamaan niin, että saisi tolkkua ilman Pyhän Hengen voitelua, joka taas on pelkästään uskovaisille myönnetty karisma. Lahkotovereille varmaan tuokin ensimmäinen kappale avautuu ihan tuosta vaan: jeesuksen veren kirkastamana, tietty.
Olennaisimman olen jutuistasi toki ymmärtänyt: päässyt selville ajatuksenjuoksustasi tai paremminkin sen tasokkuudesta.kyllä se niin on,että,tekemättömiä syntejä ei ole vielä tarvis pyydellä siellä kohdussa anteeksi.Kun vauva syntyy,niin ensiksi tulee "vesi" siis lapsivesi.Ja jos sattuu olemaan keskonen niin eräät jo kovalla kiireellä ovat uudestaan "kastelemassa" Siis kastelu ei ketään pelasta.
- Työmies2
frihet kirjoitti:
Olisihan se katastrofi, jos "palstan painajainen" kadotukseen joutuisi, minun kirjoitusteni uohdosta.
A. Ahola on aiemmin selvittänyt, että kohdussa olevat vauvat kuulevat evankeliumin ja sitä kautta syntyvät uskossa Kristukseen, eli hän on "patentin" julistanut käyttöön.
Minä taasen olen tuon pirtin kiikku-tuolin kannalla, kun isä-ukoillakin on hyvä olla sellanen leppoisa paikka mistä , tuota sanomaa sinne sikiölle saarnaavat ja voihan se mamma istua sylissä, tuon kiikastuoli saarnan ajan.
No kun siellä Suomen peruilla joskus olen vankiloissa käyny, niin tuli mieleen, että heille ehkä mieltäny nuo sikiön aikaiset saarnat, vaan päättivät valita oman tien.
Minulla tosin on puollustus, kun isä-ukon terveys petti ja kuoli, ennen syntymääni, joten olen noista saarnoista paitsi jäänyt.
Minä ihan nöyrästi myönnän myös, että mulla tuli sellanen hetkellinen muisti katko, tuossa alku-taipaleella.
En sitä ensimmäistä vuotta oikein muista ja toinenkin jäi muistejen maille.
Niitä "uskon-sankareita" multa puuttuu, jotka sikiöt on uskoon synnyttäneet.
Sit tää ajan kohta mulle tuli mieleen, kun en oikein kylmästä välitä, että jos kaltaisiani on, niin heillä olisi noina pimeinä, kylminä talvi-iltoina hyvä niitä alkujaan sinne kohtuun opettaa, että todella tietävät, kun sitten se kaste päivä koittaa, että miksi ottivat kasteen.
Eiks se kurjaa ole, jos ei tiedä miks pappi alkaa päätä kasteleen, saattaa siinä vaikka parku päästä.
Nii ehdotan minä nyt vuorostani, että kun kesälomittajan hommat oot hoitani, nii pyydä aidiltäs vippiä ja mee raamattu-opistolle muutamaks kuukaudeks, sullahan olis noiden talvi-iltojen lomassa siihen mahdollisuus, ku sunhan ei kait niitä jälkeläisiä tartte opettaa, enne syntymää ainakaan."--kun kesälomittajan hommat oot hoitani--"
Tuliko profetia ihan itsestään vai ilmestyikö itse Jeesus sen sinulle tuomaan? - Työmies2
sana on totuus kirjoitti:
eihän pelkillä ihmisten mielipiteillä ole mitään merkitystä, Jumalan sana on totuus. tutki sitä että löytäisit elämän.
Ps. 119:105
"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni."sitä en tarvitse löytää. Olisin halunnut selkeään kysymykseen selkeän vastauksen enkä mitään venkulointia. Kysymykseni vaan oli liian vaikea vastattavaksi. Kysyn uudelleen:
Miksi kaikki eivät parannu, vaikka heidän puolestaan rukoillaan kaikkien kommervenkkien mukaan Jeesuksen nimessä ja veressä? - frihet
Työmies2 kirjoitti:
sitä en tarvitse löytää. Olisin halunnut selkeään kysymykseen selkeän vastauksen enkä mitään venkulointia. Kysymykseni vaan oli liian vaikea vastattavaksi. Kysyn uudelleen:
Miksi kaikki eivät parannu, vaikka heidän puolestaan rukoillaan kaikkien kommervenkkien mukaan Jeesuksen nimessä ja veressä?Eikö ole helppoa kertoa, että en tiedä miksi kaikki eivät parane.
En edes tiedä miksi lääkärit eivät kaikkea paranna, ja lopuksi kaikki vielä kuolevat.
Sen tiedän, ettei vielä ketään ole "palkattu Jumalan viransijaiseksi", jos niin olisi niin voisimme häneltä kysyä.
Jumalalta voimme kysyä perillä, monia muitakin asioita.
Suurimpaan osaa kysymyksiäsi, saat raamatusta vastaukset, jos laiskuus ei kokonaan valtaa olemustasi. - hankalaa
Työmies2 kirjoitti:
sitä en tarvitse löytää. Olisin halunnut selkeään kysymykseen selkeän vastauksen enkä mitään venkulointia. Kysymykseni vaan oli liian vaikea vastattavaksi. Kysyn uudelleen:
Miksi kaikki eivät parannu, vaikka heidän puolestaan rukoillaan kaikkien kommervenkkien mukaan Jeesuksen nimessä ja veressä?Asiallinen kysymys. Vaatii asiallisen vastauksen, mutta sellaista on vaikea antaa.
Jumala on tehnyt jokaisen ihmisen kohdalle oman suunnitelmansa, Saatana omansa ja ihminen itse vielä muutaman lisää.
Kovin usein me ihmiset vaadimme Jumalaa muuttamaan suunnitelmaansa sen mukaiseksi,mikä meistä tuntuu oikealta. Kuitenkaan emme näe kokonaisuutta.
C.S. Lewisin kirja "Kärsimyksen ongelma" antaa tämän tyyppisiin kysymyksiin hyviä vastauksia. - Työmies2
frihet kirjoitti:
Eikö ole helppoa kertoa, että en tiedä miksi kaikki eivät parane.
En edes tiedä miksi lääkärit eivät kaikkea paranna, ja lopuksi kaikki vielä kuolevat.
Sen tiedän, ettei vielä ketään ole "palkattu Jumalan viransijaiseksi", jos niin olisi niin voisimme häneltä kysyä.
Jumalalta voimme kysyä perillä, monia muitakin asioita.
Suurimpaan osaa kysymyksiäsi, saat raamatusta vastaukset, jos laiskuus ei kokonaan valtaa olemustasi.Mahtaneeko pelkkä Raamatun lukeminen ja avustusmatkojen teminenkään toimeliaisuudesta käydä. Saat kenties myös kalustoosi ruosteen niillä reissuillasi. Toisaalta ei ole suuri vahinko, jos et enää pystyisikään saamaan puhkiruostuneella vehkeelläsi mitään vahinkoja aikaan. Vahinkojen seuraukset kun eivät ole koskaan hyviä.
- cmos
Työmies2 kirjoitti:
kaikkia, jos oikein Jeesuksen nimessä ja veressä porukalla rukoillaan?
jumalan ajatella lääkäreitäkin.
- cmos
sana on totuus kirjoitti:
eihän pelkillä ihmisten mielipiteillä ole mitään merkitystä, Jumalan sana on totuus. tutki sitä että löytäisit elämän.
Ps. 119:105
"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni."käsittänyt, miten ja miksi se "armollinen jumala" muuttuu yht'äkkiä koston jumalaksi, joka muistaa isien pahat teot monta sukupolvea eteenpäin?
Melkoisen ristiriitainen veijari tuo Jumalanne on. - cmos
frihet kirjoitti:
Eikö ole helppoa kertoa, että en tiedä miksi kaikki eivät parane.
En edes tiedä miksi lääkärit eivät kaikkea paranna, ja lopuksi kaikki vielä kuolevat.
Sen tiedän, ettei vielä ketään ole "palkattu Jumalan viransijaiseksi", jos niin olisi niin voisimme häneltä kysyä.
Jumalalta voimme kysyä perillä, monia muitakin asioita.
Suurimpaan osaa kysymyksiäsi, saat raamatusta vastaukset, jos laiskuus ei kokonaan valtaa olemustasi.valitettavasti löytyy samaan asiaan monia ristiriitaisia vastauksia, joista edes uskovaiset eivät ota selvää.
Kyllä meillä epäuskoisilla on helppoa. - cmos
frihet kirjoitti:
Olisihan se katastrofi, jos "palstan painajainen" kadotukseen joutuisi, minun kirjoitusteni uohdosta.
A. Ahola on aiemmin selvittänyt, että kohdussa olevat vauvat kuulevat evankeliumin ja sitä kautta syntyvät uskossa Kristukseen, eli hän on "patentin" julistanut käyttöön.
Minä taasen olen tuon pirtin kiikku-tuolin kannalla, kun isä-ukoillakin on hyvä olla sellanen leppoisa paikka mistä , tuota sanomaa sinne sikiölle saarnaavat ja voihan se mamma istua sylissä, tuon kiikastuoli saarnan ajan.
No kun siellä Suomen peruilla joskus olen vankiloissa käyny, niin tuli mieleen, että heille ehkä mieltäny nuo sikiön aikaiset saarnat, vaan päättivät valita oman tien.
Minulla tosin on puollustus, kun isä-ukon terveys petti ja kuoli, ennen syntymääni, joten olen noista saarnoista paitsi jäänyt.
Minä ihan nöyrästi myönnän myös, että mulla tuli sellanen hetkellinen muisti katko, tuossa alku-taipaleella.
En sitä ensimmäistä vuotta oikein muista ja toinenkin jäi muistejen maille.
Niitä "uskon-sankareita" multa puuttuu, jotka sikiöt on uskoon synnyttäneet.
Sit tää ajan kohta mulle tuli mieleen, kun en oikein kylmästä välitä, että jos kaltaisiani on, niin heillä olisi noina pimeinä, kylminä talvi-iltoina hyvä niitä alkujaan sinne kohtuun opettaa, että todella tietävät, kun sitten se kaste päivä koittaa, että miksi ottivat kasteen.
Eiks se kurjaa ole, jos ei tiedä miks pappi alkaa päätä kasteleen, saattaa siinä vaikka parku päästä.
Nii ehdotan minä nyt vuorostani, että kun kesälomittajan hommat oot hoitani, nii pyydä aidiltäs vippiä ja mee raamattu-opistolle muutamaks kuukaudeks, sullahan olis noiden talvi-iltojen lomassa siihen mahdollisuus, ku sunhan ei kait niitä jälkeläisiä tartte opettaa, enne syntymää ainakaan.tuostta nimim. frihet:n tekstistä ei ymmärrä, mutta olisikohan johtoajatus se, että lapsikaste on väärin.
Saattaa muuten hyvinkin pitää paikkansa: minut kastettiin lapsena, mutta ei tullut (kiitos siitä) uskovaista. Ilmeisesti saan kiittää siitä jumalaa vai saatanaako paremmin? - frihet
cmos kirjoitti:
valitettavasti löytyy samaan asiaan monia ristiriitaisia vastauksia, joista edes uskovaiset eivät ota selvää.
Kyllä meillä epäuskoisilla on helppoa.Eli hetken kestävää iloa saat jopa saatanan orjuudessa, ei se niin tyhmä "veikko" oo, ettei lapsilleen, myös maku-paloja jaa.
Minäkin, jopa sätkää polttaessa luulin nauttineeni nikotiinin orjuurestani ja ensi-humalan nousuista.
Raamattu on paras "atlas" kun kotia kohti kuljetaan.
Tänään sinäkin olet päivää lähempänä päämäärää, kuin mitä olimme eilen, joten nautitaan kiitellen tästä siunaus rikkaasta hetkestä, kun huomista ei vielä voi todeksi elää.
Ei ihmisen tarvitse Jumalan seurassa sitäkään vähää valitella, vaan saa "murheetkin" kiitoksen kanssa Isälle viedä.
- Täällä yksi
Kyllä minuakin mietityttävät samat asiat. Jotenkin näiden bennyhinnien ym. jutut voi helpommin sivuuttaa toteamuksella: metsään on menty ja pahasti, mutta onko esim. Markku Koivisto meidän kotimainen versiomme ameriikan bennyhinneistä? Mikä sinänsä OLISI todella surullista...
En todellakaan väitä että on! Mutta tämä epätietoisuus panee kyselemään, niin mielelläni kuin uskoisin kaikkeen ja kaikkiin. Sekin on mahdollista, että joku vastaava henkilö aloittaa ihan oikealla tiellä, Jumalan johdatuksessa, mutta kun me olemme jokainen todellakin vain ihmisiä, niin aina on mahdollisuus langeta ja joutua harhaan.
Olen myös samaa mieltä, että Jeesuksen voi kohdata yksinäisyydessä, omassa rukouskammiossaan, niin pelastajana kuin parantajanakin. Tiedä, vaikka useammin niin tapahtuisikin yksinäisyydessä kuin massakokouksissa, joissa tapahtuneet kääntymiset ja parantumiset saattavat kuitenkin ajan myötä osoittautua pelkiksi tunne-elämyksiksi. Joukkojahan on tunnetusti helppo hallita, saada mukaan jopa harhaan.
Itse olen lievästi sanottuna allerginen "hengellisille suurmiehille" ja "jättikokouksille".
Oli aika, jolloin tunsin vetoa kaikkeen sellaiseen, mutta nykyään ajattelen toisin. Jeesus ei ole yhdestäkään meistä niin kaukana, että tarvittaisiin satojen kilometrien matka Häntä kohtaamaan...- torontto
m-koivisto itse kirjoittaa käyneensä torontossa, jossa b.hinni oli nauraen kaatanut hänet 2 kertaa ja voidellut siten opetuslapsekseen?
monet kaataja-parantajat käyvät kuolleiden haudoilla saamassa lisää voitelua
h-kaataja kävi aikanaan australiasta asti hekemassa kaatajan voimansa - eräs uskova
Minua myös kiinnosti uskontaipaleen alussa nämä vastaavat tapahtumat.
Kävin Juntusen ja Jalovaaran tilaisuuksissa muutaman kerran.
Mutta kun ei ollut autoa tai ajokorttia, siitä ei tullut tapaa, ja joskus jopa ajattelin, että parempi etsiä Jeesukselta suoraan apua kuin juosta näissä massatilaisuuksissa.
Nyt en ole yli kymmeneen vuoteen ainakaan käynyt vastaavissa tilaisuuksissa.Olen kotona rukoillut, ja perheessäni on selvitty tosi suuristakin koettelemuksista.Jumala on kuullut rukoukset ja auttanut.
Edelleen haluan luottaa Jeesukseen rakkaitteni ja itseni kohdalla pelastajana ja myös parantajana.
Minä aloitis tämän keskustelun ja olen iloinen, kun toinenkin samaa miettinyt löytyi. - laumasieluja.
Porotkin kulkevat laumassa ja seuraavat sokeasti kellokastaan. Harvinaisen typeriä otuksia nuo porot: juoksevat rotkoonkin kellokkaansa perässä.
- kaatajat
torontto kirjoitti:
m-koivisto itse kirjoittaa käyneensä torontossa, jossa b.hinni oli nauraen kaatanut hänet 2 kertaa ja voidellut siten opetuslapsekseen?
monet kaataja-parantajat käyvät kuolleiden haudoilla saamassa lisää voitelua
h-kaataja kävi aikanaan australiasta asti hekemassa kaatajan voimansapärjäisivät painikilpailuissa?
- ihmisiä on erilaisia
laumasieluja. kirjoitti:
Porotkin kulkevat laumassa ja seuraavat sokeasti kellokastaan. Harvinaisen typeriä otuksia nuo porot: juoksevat rotkoonkin kellokkaansa perässä.
myös helluntailaisten joukossa. minut on vauvana kastettu, mutta uskoon tulin ollessani vasta lähemmäs 30v.
enkä ole koskaan tykännyt suurkokouksista, koska niissä on vaikea hiljentyä rukoukseen ja olla Herrana kanssa. käyn helluntaiseurakunnassa ja siellä kykenen hiljentymään ja rukoilemaan ja koen Herran läsnäoloa rukoillessani ja hiljentyessäni Hänen eteensä. mutta en tykkää suurkokouksista, ne eivät ole ainakaan minua varten.
ja vaikken ole pitkiin aikoihin käynyt missään kokouksissa, silti olen uskossa eikä se usko lähde sisältä pois. en kaipaa suurkokouksia, kaipaan vain Herraa ja Hänen läsnäoloaan, mikä onnistuu parhaiten hiljentyessäni Hänen eteensä.
että turhaan parjaat ja yleistät jos viittaat helluntailaisiin. - tekniikka
kaatajat kirjoitti:
pärjäisivät painikilpailuissa?
kaatavista voimista sanotaan, että ne ovat tämän maailman HEIKKOJA alkeisvoimia, ei ne pysty kaatamaaan, jos vähänkin vastustat
Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. - frihet
ihmisiä on erilaisia kirjoitti:
myös helluntailaisten joukossa. minut on vauvana kastettu, mutta uskoon tulin ollessani vasta lähemmäs 30v.
enkä ole koskaan tykännyt suurkokouksista, koska niissä on vaikea hiljentyä rukoukseen ja olla Herrana kanssa. käyn helluntaiseurakunnassa ja siellä kykenen hiljentymään ja rukoilemaan ja koen Herran läsnäoloa rukoillessani ja hiljentyessäni Hänen eteensä. mutta en tykkää suurkokouksista, ne eivät ole ainakaan minua varten.
ja vaikken ole pitkiin aikoihin käynyt missään kokouksissa, silti olen uskossa eikä se usko lähde sisältä pois. en kaipaa suurkokouksia, kaipaan vain Herraa ja Hänen läsnäoloaan, mikä onnistuu parhaiten hiljentyessäni Hänen eteensä.
että turhaan parjaat ja yleistät jos viittaat helluntailaisiin.Minäkin olen jonkun verran ehtinyt tätä "kaitaa tietä taapertaan" ja arvelen, että uskokin voi rakkauden ohella kylmetä, kun tarpeeksi erkaantuu omiensa yhteydestä.
Tuli mieleen tuo "uskon-kilpi", jota kehoitetaan myös käyttämään.
Ehkä sitä voisi kuvataniinkin, että kun teemme yyhdessä tuon kilpi muurin, niin "taustakin" saadaan turvattua, mutta oman kilven kanssa se tulee erittäin vaikeeksi, tai ainakin raskaaksi.
Mielestäni on myös silloin tällöin kiva ihan yhteisiin juhliin lähteä ja nähdä pitkästä aikaa uskon sisaria ja veljiä.
Aiemmin täältä Ruotsista "automaattisesti" lähdettiin omaisten kesäisiin tapamisiin ja jopa syksyisin liput tilattiin, että varmistettiin laiva-matka tulevalle kesä-lomalla, toiset teitenkin "ympäri" ajoivat, riippuen matka kohteesta.
Eli kyllä se virvoittaa silloin tällöin toisiaan tavata, eihän usko ole eristäytymistä, vaan yhteis-eloa Kristuksessa.
Ehkä haajaannusta tapahtuukin, kun eristäydymme liiaksi.
Josku on yhteiset rukous taistelutkin tarpeen, vaikka oma rukous altari pitääkin olla kunnossa.
Siunausta elämääsi, uskon että Jumala tarvitsee sinuakin. - yhteys on tärkeää
frihet kirjoitti:
Minäkin olen jonkun verran ehtinyt tätä "kaitaa tietä taapertaan" ja arvelen, että uskokin voi rakkauden ohella kylmetä, kun tarpeeksi erkaantuu omiensa yhteydestä.

Siunausta elämääsi, uskon että Jumala tarvitsee sinuakin.mutta olen ollut lähes kuukauden allergisten ja astma-oireiden takia huonossa kunnossa. nyt yli viikon kuumeessa, vaikka on antibioottikuuri.
laulan seurakunnassani yhdessä ylistysryhmässä. siltikin kaikista parasta on mielestäni ne hetket, jolloin saan hiljentyä Herrani eteen. en ole koskaan viihtynyt suurkokouksissa. en oikein kykene niissä hiljentymään ja rukoilemaan. mutta omassa seurakunnassani pystyn hiljentymään Herran eteen ja koen Hänen läsnäoloaan ja läheisyyttään.
yritin vain sanoa, ettei se usko ja Jeesus lähde sisimmästäni mihinkään. vaikken pystyisi aina kokouksissa käymäänkään. niinkuin nyt on ollut se tilanne. olen ollut fyysisesti kipeämpi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. välillä niin kipeä, että kun on koskenut keuhkoihin ja on ollut vaikea nukkua, olen rukoillut Herralta en halua vielä kuolla. odotan Hänen lupaustaan aviomiehestä, kun ikääkin on pitkälle yli 30...
ei minun rakkauteni Herraan ole kylmennyt. pikemminkin se on kasvanut vain, kun olen saanut rauhoittua, kun olen ollut pidempään sairaslomalla ja saanut viettää aikaa Hänen kanssaan kahdenkesken ja rauhoittua. minä ainakin tarvitsen ja kaipaan kaikkein eniten juuri noita hiljaisia hetkiä Herrani Jeesuksen kanssa.
olen ollut kipeänä, mutta silti tuntuu että pikkuhiljaa Herra järjestelee elämääni kuin pala palalta.
tiedän kyllä ei kannata olla pois siskojen ja veljien yhteydestä kovin kauaa, koska helposti voi rakkaus kylmetä. mutta kun minun rakkauttani Herraan ei kasvata se jatkuvasti kokouksissa juokseminen. vaan juuri se saan rauhoittua ja hiljentyä ja olla Herrani kanssa. minun ystäväni ovat suurimmaksi osaksi uskovia.
omaksi tehtäväkseni en ole koskaan kokenut mennä kadulle puhumaan Jeesuksesta. mutta uskon Jumala voi käyttää minua muulla tavoin. että saan kertoa Herrastani Jeesuksesta. ja omalla elämälläni voin myös kertoa siitä muutoksesta, jonka Jeesus sai aikaan uskoontulon jälkeen.
kun tarvitsen rukoustukea kyllä pyydän sitä ystäviltäni. olen ollut nyt niin pitkään kipeänä, että olen viimeisen kuukauden aikana todella tarvinnut rukoustukea. kun välillä olen pelännyt todella terveyteni puolesta. olen ollut niin väsynyt ja kipeä en ole aina jaksanut paljoa rukoilla. rukoukset ovat olleet sellaisia Herra auta ja paranna. ja kyllä ystäväni minulle myös rukouspyyntöjä lähettävät.
Siunausta sinullekin rakas veli Ruotsissa! :) - tätä lepotaukoa...
frihet kirjoitti:
Minäkin olen jonkun verran ehtinyt tätä "kaitaa tietä taapertaan" ja arvelen, että uskokin voi rakkauden ohella kylmetä, kun tarpeeksi erkaantuu omiensa yhteydestä.
Tuli mieleen tuo "uskon-kilpi", jota kehoitetaan myös käyttämään.
Ehkä sitä voisi kuvataniinkin, että kun teemme yyhdessä tuon kilpi muurin, niin "taustakin" saadaan turvattua, mutta oman kilven kanssa se tulee erittäin vaikeeksi, tai ainakin raskaaksi.
Mielestäni on myös silloin tällöin kiva ihan yhteisiin juhliin lähteä ja nähdä pitkästä aikaa uskon sisaria ja veljiä.
Aiemmin täältä Ruotsista "automaattisesti" lähdettiin omaisten kesäisiin tapamisiin ja jopa syksyisin liput tilattiin, että varmistettiin laiva-matka tulevalle kesä-lomalla, toiset teitenkin "ympäri" ajoivat, riippuen matka kohteesta.
Eli kyllä se virvoittaa silloin tällöin toisiaan tavata, eihän usko ole eristäytymistä, vaan yhteis-eloa Kristuksessa.
Ehkä haajaannusta tapahtuukin, kun eristäydymme liiaksi.
Josku on yhteiset rukous taistelutkin tarpeen, vaikka oma rukous altari pitääkin olla kunnossa.
Siunausta elämääsi, uskon että Jumala tarvitsee sinuakin.olen henkisen uupumuksen vuoksi sairaslomalla....elämäni tai työni oli niin hektistä...
tein yliopistoon lopputyötäni ja samalla olin koko ajan kipeänä. kun huono ilmanlaatu ulkona vaikutti niin suuresti terveyteeni. kolme viikkoa noin oli kipuja keuhkoissa jne...en ehtinyt viime kuukauden aikana tehdä muuta kuin tuota lopputyötä. en ehtinyt edes ystäviä nähdä.
ei rakkauteni Herraani ole siitä mihinkään kylmennyt etten ole voinut kokouksissa käydä yli kuukauteen.
mitä tarkoitat että Jumalalla on sinullekin käyttöä? eikö Herra voi käyttää meitä ihan pienissäkin asioissa? arkielämässä? en voi tehdä sellaista mitä en koe omakseni. ylistysryhmässä olemiseni on Herrasta. siitä olen ollut täysin varma alusta asti. kun olen aina jännittänyt ihmisten edessä oloa. aina kun menen laulamaan Herra Jeesus on kanssani ja ihmeellisellä tavalla ottaa jännityksen pois. - ???
tekniikka kirjoitti:
kaatavista voimista sanotaan, että ne ovat tämän maailman HEIKKOJA alkeisvoimia, ei ne pysty kaatamaaan, jos vähänkin vastustat
Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.etsi tervehenkinen seurakunta, esim nokiamissio on sellainen ja hoida itsesi kuntoon.
- RAAMATUSTA
torontto kirjoitti:
m-koivisto itse kirjoittaa käyneensä torontossa, jossa b.hinni oli nauraen kaatanut hänet 2 kertaa ja voidellut siten opetuslapsekseen?
monet kaataja-parantajat käyvät kuolleiden haudoilla saamassa lisää voitelua
h-kaataja kävi aikanaan australiasta asti hekemassa kaatajan voimansa2. Kuninkaiden kirja 13
21 Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen. - TUONELAAN
laumasieluja. kirjoitti:
Porotkin kulkevat laumassa ja seuraavat sokeasti kellokastaan. Harvinaisen typeriä otuksia nuo porot: juoksevat rotkoonkin kellokkaansa perässä.
KUN USKOON TULEMINEN ON KIELLETTYÄ LUTERILAISESSA KIRKOSSA?? VAI MITÄ??
- Jeesus parantaa
Jos Jumala parantaisi kaikkien sairaudet kunhan vain uskossa rukoillaan niin silloin seurakunnassa voisi tavata 1000 vuotta vanhoja mummoja ja vaareja.
Jumala on säätänyt ihmisen iän ja kun ikä tulee täyteen kolahtaa kotiinkutsu kohdalle.
Lisäksi Jumala ei juuri muuttele säätämiään luonnonlakeja, joihin kuuluu myös kaiken elollisen rappeutuminen. Kun verisuoni päässä sitten katkeaa niin se on siinä.
Jos pääset joskus juttelemaan jonkun patologin kanssa niin hän voi varmasti kertoa, että johonkin tautiin se elämä päättyy ja uskovaisella ja uskosta osattomalla ei ole eroa muissa kuolinsyissä kuin elämäntapasairauksissa.
Tästä kaikesta huolimatta Jumala joskus parantaa, joskus ei. Se on kaikki Hänen kädessäänm riippumatta siitä olemmeko omaksuneet "voittavaa uskoa", "ihmeitä tekevää uskoa" tai muuta hihhulisaarnaajien asettama ansaa, jossa lopullinen vastuu ihmeestä jääkin sinulle itsellesi. Et parane koska sinulla ei ole sitä oikeaa uskon lajia...- uskosta osattomat
ovat juoppoja.
- parantaa
uskosta osattomat kirjoitti:
ovat juoppoja.
Ei kai nyt sentään kaikki. Työikäisten miesten yleisin kuolinsyy on sepelvaltimotauti, naisten rintasyöpä. Vasta toisella sijalla ovat alkoholisyyt molemmilla sukupuolilla.
Veikkaisin, että uskovien vastaava tilasto poikkeaa tämän toisen sijan kohdalla, ei juuri muuten. - frihet
parantaa kirjoitti:
Ei kai nyt sentään kaikki. Työikäisten miesten yleisin kuolinsyy on sepelvaltimotauti, naisten rintasyöpä. Vasta toisella sijalla ovat alkoholisyyt molemmilla sukupuolilla.
Veikkaisin, että uskovien vastaava tilasto poikkeaa tämän toisen sijan kohdalla, ei juuri muuten.Toisethan hoippuvat hengellisesti puolelta toiselle ja osa kaatuu niinkin pahasti ettei enää selviä pystyyn.
Eli, ei Raamattu turhaan hengellisen raittiuden tärkeydestä mainitse.
- ASIAAN
Matteus 14
14 Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa.
15 Mutta kun ilta tuli, menivät hänen opetuslapsensa hänen tykönsä ja sanoivat: "Tämä paikka on autio, ja päivä on jo pitkälle kulunut; laske siis kansa luotasi, että he menisivät kyliin ostamaan itsellensä ruokaa".
16 Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei heidän tarvitse mennä pois; antakaa te heille syödä".
17 He sanoivat hänelle: "Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa".
18 Mutta hän sanoi: "Tuokaa ne tänne minulle".
19 Ja hän käski kansan asettua ruohikkoon, otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi, mursi ja antoi leivät opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle.
20 Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, kaksitoista täyttä vakallista.
21 Ja niitä, jotka aterioivat, oli noin viisituhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia.
22 Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa.- eräs uskova
Pointti oli juuri se, että Herran luo voi mennä suoraan.Niin kuin nämä ihmiset etsiytyivät Jeesuksen luo, minäkin voin tehdä sen rukouksessa suoraan.
Ei minun tarvitse mennä tuntikausien matkojen päähän Markku Koiviston luo, vaan voin polvistua kotonani ja puhua suoraan Jeesukselle. - suurin osa suomen
eräs uskova kirjoitti:
Pointti oli juuri se, että Herran luo voi mennä suoraan.Niin kuin nämä ihmiset etsiytyivät Jeesuksen luo, minäkin voin tehdä sen rukouksessa suoraan.
Ei minun tarvitse mennä tuntikausien matkojen päähän Markku Koiviston luo, vaan voin polvistua kotonani ja puhua suoraan Jeesukselle.luterilaisista ei tunne Jumalaa ja tarvitsee evankeliumia. ole sinä vaan siellä kainuussa Jumalasi kanssa omassa itsekkyydessäsi. epäilen Jumalan yhtyvän itsekkyyteesi.
- viestiisi!
eräs uskova kirjoitti:
Pointti oli juuri se, että Herran luo voi mennä suoraan.Niin kuin nämä ihmiset etsiytyivät Jeesuksen luo, minäkin voin tehdä sen rukouksessa suoraan.
Ei minun tarvitse mennä tuntikausien matkojen päähän Markku Koiviston luo, vaan voin polvistua kotonani ja puhua suoraan Jeesukselle.ei minunkaan tarvitse mennä johonkin tiettyyn kokoukseen tai tietyn saarnaajan kokoukseen. Jeesushan on aina meidän kanssamme missä ikinä olemme!
kun Aatami ja Eeva lankesivat syntiin yhteys Jumalaan katkesi. mutta Jeesus toi sen yhteyden takaisin. heille, jotka uskovat Häneen ja tahtovat seurata Häntä. kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, ihaninta minusta on ne kahdenkeskiset hetket Herrani Jeesuksen kanssa. hetket, jolloin voin todella hiljentyä Hänen eteensä. silloin Herra voi myös parhaiten puhua sydämellemme. Pyhän Hengen ääni on usein kuin hiljainen kuiskaus, vaikkemme kuule sitä korvillamme vaan sydämellämme.
olet oikeassa pointissasi, ettei meidän tarvitse mennä johonkin tiettyyn kokoukseen voidaksemme olla Herramme kanssa. tietysti uskovien yhteys on tärkeää. mutta meidän henkilökohtainen suhteemme Herraamme Jeesukseen on se kaikkein tärkein asia! että hoidamme sitä suhdetta.
siunausta sinulle veli/sisko Herrassa!
t. helluntailainen sisko
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843