Sanoutukaa nyt HYVÄT Suomalaiset selkeästi ja kuuluvasti ja vielä näkyvästi ns. ”HYVÄN SÄÄN” aikana IRTI, Siniristi lippumme HÄPÄISYSTÄ. Joka on kristillisyyttä tunnustavaksi kansanlipuksemme, Jumalan suuresta armosta saatu Ja Hänen kunniakseen Kristuksen Jeesuksen kautta ja ansiosta suureksi mahdollisuudeksemme ja oikeudeksi armoonsa, merkiksi laitettu! Niine Hänen, kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine ehtoineen (käskynsä).
Eli Hänen Jeesuksen ja / apostoliensa opetukset ja ohjeet kaikkineen. Jotka takaavat turvatun turvallisen hyvinvointi elämän, jos niihin pitäydymme. Niin kuin olemme kansana lupautuneet! Ja siksihän vuosilukummekin on alettu laskemaan Hänen kunnikseen, kiitokseksi ja ylistykseksi, siitä mahdollisuudesta, jonka Hän on meille Suomalaisellekin ansainnut ja jopa erikoisena armona, oikeutena selkeisiin tunnuksiinsa, vielä monin muinkin tavoin, kuin Lippu ja vuosiluku.
Nyt olemme kansakuntana kuitenkin sanoneet sen sopimuksen IRTI, rikkomalla sopimusehdot!
Luopumalla Hänen sanansa opetuksista ja ohjeista. Eli meille kaikille Häntä tunnustaville hyväksi ja KAIKILLE ja kaikelle parhaaksi mahdollisuudeksi. Jopa yltäkylläiseksi elämäksi, käskyistään. Jos ei Suomen kansa ala heti ja kiireesti suurin joukoin katumaan ja tunnustamaan näitä HIRVEITÄ syntejään, Pyhää Jumalaa, koko luomakunnan Luojaa ja omistajaa, ja kaikkien ihmisten syntien sovittajaa, Pyhää edustajaansa, Kristusta Jeesusta, monin tavoin ja menetelmin vastaan, sanoillaan ja teoillaan, valinnoillaan, valtuuttamisillaan, tuottamisillaan, palvelemisillaan, kirjoituksillaan, kuvauksillaan, esityksillään, harrastuksillaan ja käytöksillään, jopa koko elämällään taistelua! Lisäksi pilkkaamiset ja herjailut ym. vastaavat!
Jos ei nyt hetimmiten ala Suomen kansan keskuudesta kuulumaan ja näkymään kaikkeen pahuuteen ja vääryyteen taipumisen tunnustamista, katumuksen, ja muutoksen hedelmää. Niin Hän ottaa varjelevan kätensä koko kansakunnan yltä pois. Jolloin sielun vihollinen saa täyden vallan ja valtuudet Suomen kansakunnan tuhoamiseksi. Joka on sielunviholliselle todella mielekästä puuhaa ja hänellä on monia erilaisia menetelmiä tiedossaan ja käytettävissään!
Siinä ei ole EU:sta apua, eikä tule NATOSTA turvaa. Sillä nekin ON, Pyhän, Isä Jumalan ja Poikansa Kristuksen Jeesuksen hallinnassa ja valtansa alaisia! Jeesuksella on KAIKKI valta, niin taivaassa kuin maan päälläkin! Hän on kuningasten KUNIGAS ja herrain HERRA. Hän on Isä Jumalan, kaiken Luojan puolelta, kaiken Hänen omaisuutensa (kaikki olemassa oleva) LAILLINEN, (oikeudenmukainen) EDUSTAJA. Päättäkää pian, valitkaa kukin kohdallaan nyt puolensa. Ja oikein valitsijat yhdistyen samoihin riveihin ja yhdessä sanoutumaan irti, Suomen kansallista (kaikki paha ja väärä) synneistään ja niihin osallisuudesta. Jota on tänä päivänä VALTAVASTI, monenlaisia ja tasoisia.
Nyt on jo TAAS, niin kuin Nooan päivinä, joka oli niin paha että, Herra Jumala joutui tuhomaan, hukuttamaan veden paisumuksella koko silloisen maailman! Niin myös tulee tapahtumaan tälle pahan vallassa olevalle nykyisellekin vääryyden, kauhistuksen maailmalle! Se saa rankaistuksensa ja hirveän tuomionsa, joka on jo ovella! Vain ne pelastuu, jotka alkavat hetimmiten sanoutumaan irti, osallisuudestaan synteihinsä, jotka ovat todella SUURET! Niihin osallisuutta on myös niihin hiljaa vain mukautuminenkin, = hyväksymistä! Kaikkivaltiaan, korkeimman mahdollisen oikeuden tuomarin, Kristuksen Jeesuksen nimessä, vakavaksi muistutukseksi ja kehotukseksi, ja ajankohtaiseksi, keskustelujen / tutkimisen aiheeksi. Palvelijansa.
Näin sitten kävi, kun, "SUOLA" menetti....
makunsa!
1
86
Vastaukset
- saatanalliset säkeet----
No meidän kansaamme edustaa jo Loordi lauluporukalla kaikkialle maailmaan tänään.
Siniristilippupäähine päässä ja saatanallinen puku yllä. Sitä on kristitty kansa, jumalaansa kumartamassa, mutta kristityt huutavat vain, Jumalan tahto on kumottu, kun liha ei tahdo taipua sen tahdon edessä.
Tässä kylvö näkyy. Pakanoilta on Jumalan tahto kumottu ristillä. Käärmeen ääni on hyvin kuultu.
Täälläkin on oikein kumartajia kovin.
Oletko sinä kuorossa mukana?=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181