Olisikohan kukaan kasvastustieteilijä tms. tutkinut, mikä vaikutus on varhaisesta apinaidentiteetin opetuksesta ihmisen myöhempään kehitykseen.
Tietyn ikäisenä jos lapsille kerrotaan, että heidän esi-isänsä on ollut apina, he todennäköisesti käsittävät olevansa itsekin apinoita. Jos tämä asia taas kerrotaan aikuiselle, hän todennäköisesti osaa suhteuttaa asian niin, että pitää edelleen itseään ihmisenä eikä apinana.
Apinaidentiteetistä
7
590
Vastaukset
Minulle ei kerrottu lapsena, että apina olisi esi-isänä. Minulle kerrottiin kuitenkin, että olen Jumalan lapsi jne. uskonnollista rööbaa. Vieläkään en usko, en sitten millään :D.
- Mr.K.A.T.
Isäni tahtoi lukea vähän jokaisen kyläläisen sukulaisekseen mutkan kautta. Taas oli jostain naapurin emännästä kyse, isä taas tapansa mukaan väitti häntäkin meidän sukulaiseksi ja minä lotkautin puolivakavissani: "ameeban kauttako?"
Veljeni ja isäni meinasivat tukehtua nauruun.
(onneksi se naapuri ei kuullut eikä kuule tätä).
Sitä muisteltiin moneen kertaan myöhemminkin naurun kanssa.
Ei pidä ottaa kaikkea liian vakavasti. :D - Soo soo
"Tietyn ikäisenä jos lapsille kerrotaan, että heidän esi-isänsä on ollut apina, he todennäköisesti käsittävät olevansa itsekin apinoita."
Lapsille valehteleminen on rumaa. Kuka tuollaista lapsille väittää? Ei ainakaan kukaan sellainen, joka ymmärtää edes evoluutioteorian perusteet. - P.S.V.
jota käytin kauan sitten väittelyssä muistaakseni "Alexin" kanssa, kiteytyy jo etanolimolekyylin muuttumisessa etikkahappomolekyyliksi. Etikan "esi-isä" olisi siis etanoli. Etikkaa voi kuitenkin syntyä monella muullakin tavalla kuin alkoholia hapettamalla. Todellisuudessa kai monimutkaisimmallakin kemiallisella järjestelmällä on matemaattinen Schrödingerin yhtälöön tai ehkä vielä tuntemattomiin kvanttikenttäteoreettisiin yhtälöihin perustuva "esikaavio" matemaattisen älyn avaruudessa. Näiden kaavojen täytyy sisältää myös ympäristövuorovaikutukset kvanttifysikaalisen mittaustapahtuman ja dekoherenssin termein:
http://arxiv.org/PS_cache/quant-ph/pdf/0312/0312059.pdf
Luomisessa ilmenisi täten Luojan matemaattinen äly ja me, niin bakteerit kuin apinat ja ihmisetkin, olisimme Luojan ajatuksia. Ymmärrän kyllä hyvin, että tähän visioon kehiteltynä sisältyy paradoksinsietokykyä testaavia, jopa järkyttäviä aspekteja. Omalla kohdallani olen pyrkinyt ratkaisemaan niitä omaksumalla filosofisen kuvan muuttumattomasta Jumalasta, joka ei voi olla muuta kuin on, ja jonka olemuksen pakottamana kaikki on niinkuin on. - Hapkidod
Jos joku opettaja pistää pokkana opettamilleen lapsille että meidän esi-isämme olivat apinoita, niin aika paksua kökköä syöttää. Se ei muuten vieläkään ole edes evoluutioteorian ajatus, luulisi sinun tietävän vai trollaatko vain?
Eikä minulle lapsena opetettu että olemme kaikki apinoita, ala-asteella puhuttiin vaan siitä että ollaan kristittyjä ja annettiin ymmärtää että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi jne. Ylä-asteella ja sitten myöhemmin lukiossa käytiin läpi biologiaa ja sitä että ihminen kuuluu kädellisten sukuun. - identiteetistä
onkin saatu näyttöjä. Esim. kun Jumala puhui G.W.Bushille alkoi miljoonien kärsimys. Kaiken maailman terroristit kulkevat jumalansa nimissä käärittyinä räjähteisiin. Kaikenlaiset idiootit keskustelevat netissä jumalansa piikkiin näkemättä sokean uskonsa hedelmiä, pelkkää valhetta ja hypetystä. Jumala identiteetti on niin paljon vierasta elämälle että tuhonnee koko planeetan samalla kuin itsensä. Totuus esiin, kaunistelematta kiitos.
- Nasse
rinnastamalla itsesi niihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926
