Kun he ovat ystäviäni, vaikka ovat minun, "kahdesti kastetun", "hurmahenkisen" hyviä ystäviä?
Se huomio näissä ystävissä on, että uskomme perusta tai keskus ole kaste vaan Jeesus Kristus.
Ovatko ne luterilaiset Jumalan lapset (siis aikuisia) kadotuksen lapsia, jotka ovat käyneet myös uskovien kasteella?
Kumpi on Jumalan tuomion perusta, usko vai kaste tai kasteet?
Ovatko ne uskovat luterilaiset
15
387
Vastaukset
- uskonnon vapautta se
Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
Ensimmäiset "tempaukset" vievät lustekuormia Gehennan kaatopaikalle. - alkup.raimo
yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Jeesuksen tähden.
Tämän tietää perkelekin ja viettelee ihmisen omiin tekoihin, joista tyypillinen esimerkki on kaste, joka onkin ihmisen valinta ja omavanhurkauden teko!
Ei perkele tule punaisena sarvipääpiruna vaan valkeuden enkelinä, pukeutuu Jeesus-kaapuun ja
puhelee ystävällisiä ja rakkaudellisia, suloisia
ja myötätunteisia sanoja pettäen vilpittömät sydämet.- vastaajista yksikään Jumala...
Niin Jumalan Hengen vastasia ovat vastaukset ja perussyynä siihen on yksi ainoa selkeä kohde
Kasteuskonto = Vihollisuus Jumalan kanssa.
Kasteella tai kasteilla ei kukaan mene taivaaseen vaan uskon kautta.
Mikä on tuon kasteuskonnon ja kirkkouskovaisten (ei uskossa) omaavien suurimpia kauheuksia:
- omakohtaisen parannuksen teko
- Sana Jeesus ja Jeesuksen veri
- ylimpänä tietysti Raamatun mukainen uskon kaste - yks toinen
Silloin Jeesus lankesi sinun oppisi mukaan "omavanhuskauteen"!
Matt.3:13-17
Pietari ilmesesti saarnasi ja toimi väärin:"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen" Ap.t. 2:38 - vierestä
Koska olet näillä palstoilla usein kirjoittanut Markku Koivistoa ja muita karismaatikkoja vastaan, pyydän sinua lukemaan tämän löytämäni hyvän kirjoituksen fudamentalismi-palstalta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000337&posting=22000000016574081
- skereettu
Kysyit että kumpi on Jumalan tuomion perusta, usko vai kaste tai kasteet?
Vastaan sillä ymmärryksen armoituksella, mikä minulle on suotu, että Jumalan tuomion perusta on epäusko.
Jumala on jo sovittanut kaikkien ihmisten synnit ja syntisyyden Jeesuksessa Kristuksessa. Ihminen ottaa tämän sovituksen ja syntiensä anteeksiannon vastaan uskomalla siihen ja luottamalla Jumalan Raamatussa antamaan lupaukseen taivaasta.
Viimeisellä tuomiolla Jumala ei tule laskemaan montako syntiä olen tehnyt (mooooonta, monta) tai montako olen jättänyt pyytämättä anteeksi (!).
Mikä on sitten se peruste, jolla ihmiset jaetaan "vuohiin ja lampaisiin", miten päästä taivaaseen?
Tähän vastaan erään saarnaajan riimittelyllä: "Jumalaa kiinnostaa vaan yks juttu, se että oletko Jeesuksen tuttu."
Eli taivaaseen mennään PUHTAASTI SUHTEILLA ja tätä yllättävän hämmästyttävää ja järjetöntä oppia kutsutaan uskovien luterilaisten piirissä ARMOKSI. :)
Summa summarum. Vaikka itse pidän Jumalan teon halveksuntana uudelleen kastamista, SEKÄÄN synti ei voi erottaa ihmistä Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä eli taivaaseen pääsystä :)- isäntä vaihuu silloin
Entuudestaan kastettujen ja 1500-luvulla alkanut kristittyjen uudestikastaminen anabaptismi on toista evankeliumia. Ja vaikka enkeli taivaasta julistaisi toista evankeliumia, niin olkoon kirottu, sanoo Raamattu.
2. Kor. 11:4
Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. [1. Kor. 3:11; Gal. 1:6,7] - mutta se ei ole vauvakasteessa
kasteen armossa, kuten luterilainen oppi väittää. Raamatussa sitä kutsutaan Jumalan armoksi.
Armoa ei vauvakasteessa lasketa kehenkään ja katumattomuus on kadotukseen johtava tie.
Jumalan halveksuntaa ei ole se, jos tekee Jumalan tahdon mukaisesti vaan sehän on rakkautta Jumalaa ja Jeesusta kohtaan.
Luterilaiset voi kastaa lapsensa ihan vapaasti, kunhan jättävät sen opin ympärille tehdyt Raamatulle vieraat opinkohdat pois ja Jumalan armo riittää kuterilaisille lapsille, vaikka se armo ja puhtaus niillä on ilman Raamatulle väärää lapsikastettakin.
Muuten olen erittäintyytyväinen vastaukseesi ja näen kuitenkin pohjalla olevat oikeat sävelet eli Jeesuksen tunteminen ja kyllä sen aistii uskovien kasteen halveksunnasta huolimatta.
Olin siis keskkustelun aloittaja. - yks toinen
isäntä vaihuu silloin kirjoitti:
Entuudestaan kastettujen ja 1500-luvulla alkanut kristittyjen uudestikastaminen anabaptismi on toista evankeliumia. Ja vaikka enkeli taivaasta julistaisi toista evankeliumia, niin olkoon kirottu, sanoo Raamattu.
2. Kor. 11:4
Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. [1. Kor. 3:11; Gal. 1:6,7]MISSÄ KOHTAA RAAMATUSSA ON VAUVAN PÄÄN KASTELU EVANKELIUMI (kaiken kattava kasteen armo)????
ENNEN KUIN ANNAT VAIKUTELMAN, ETTÄ Raamatussa on virhe, kun siellä lukee:"joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Vastaahan kysymykseen.
Kun vapaiden suuntien uskovat julistavat Jeesuksen veren evankeliumia. Kun sitten ihminen tekee parannuksen niin takuulla henki VAIHTUU, Jumala uudestisynnyttää Pyhän Hengensä kautta elävään uskoon ja toivoon.
>>"jos henki vaihtuu uudestikasteessa?
Jumalan seurakunnassa ei ole tapana kastaa UUDESTAAN VAAN YKSI KASTE RIITTÄÄ. Pyhä Henki ei suikaan vaihdu vaan lisääntyy saa enemmän valtaa, kun vihkiydymme kuolemaan itsemme ja pukeudumme Kristukseen.
Sinä varmaan olet elääänyt 1500-luvulla ja olet loukkaantunut, kun roomalasikatollisen kirkon "erehtymätöntä" oppia loukattiin, Jumalan todellisen seuraajien toimesta, uskomalla Jeesukseen ja ottamalla Raamatun mukainen kaste.
Pidät varmaan oikeana kun näitä poltettiin elävältä ja kidutettiin porttokirkon toimesta?
Mikähän henki sinussa vaikuttaa? - sisältö
yks toinen kirjoitti:
MISSÄ KOHTAA RAAMATUSSA ON VAUVAN PÄÄN KASTELU EVANKELIUMI (kaiken kattava kasteen armo)????
ENNEN KUIN ANNAT VAIKUTELMAN, ETTÄ Raamatussa on virhe, kun siellä lukee:"joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Vastaahan kysymykseen.
Kun vapaiden suuntien uskovat julistavat Jeesuksen veren evankeliumia. Kun sitten ihminen tekee parannuksen niin takuulla henki VAIHTUU, Jumala uudestisynnyttää Pyhän Hengensä kautta elävään uskoon ja toivoon.
>>"jos henki vaihtuu uudestikasteessa?
Jumalan seurakunnassa ei ole tapana kastaa UUDESTAAN VAAN YKSI KASTE RIITTÄÄ. Pyhä Henki ei suikaan vaihdu vaan lisääntyy saa enemmän valtaa, kun vihkiydymme kuolemaan itsemme ja pukeudumme Kristukseen.
Sinä varmaan olet elääänyt 1500-luvulla ja olet loukkaantunut, kun roomalasikatollisen kirkon "erehtymätöntä" oppia loukattiin, Jumalan todellisen seuraajien toimesta, uskomalla Jeesukseen ja ottamalla Raamatun mukainen kaste.
Pidät varmaan oikeana kun näitä poltettiin elävältä ja kidutettiin porttokirkon toimesta?
Mikähän henki sinussa vaikuttaa?Lahkojen kaste ja ehtoollinenhan on pelkkää akanoita, joista puuttuu Kristuksen veri.
Lahkojen kaste on symbolinen ihmisen teko. Lahkojen kaste ei pese syntejä pois eikä sitä oteta syntienne anteeksisaamiseksi, koska siinä ei ole ollenkaan kristuksen verta.
Lahkojen ehtoollinen on symbolinen ihmisen teko, jossa ei juoda Kristuksen verta eikä syödä Kristuksen ruumista. - uudestaan ja uudestaan ja ...
sisältö kirjoitti:
Lahkojen kaste ja ehtoollinenhan on pelkkää akanoita, joista puuttuu Kristuksen veri.
Lahkojen kaste on symbolinen ihmisen teko. Lahkojen kaste ei pese syntejä pois eikä sitä oteta syntienne anteeksisaamiseksi, koska siinä ei ole ollenkaan kristuksen verta.
Lahkojen ehtoollinen on symbolinen ihmisen teko, jossa ei juoda Kristuksen verta eikä syödä Kristuksen ruumista.sillä risti on tyhjä ja Jeesus ylösnoussut.
Jeesuksen ruumis murrettiin ja Jeesuksen veri vuodatettiin meidän kaikkien vuoksi Golgatan ristillä ja siksi se ehtoollinen on muistoateria kuten Raamattu sanoo 1. Kor. 11:
23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun MUISTOKSENI."
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun MUISTOKSENI."
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Sanoiko Jeesus, että syökää Hänen ruumistaan ja vertaan, jae 26?
Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
Ymmärrä kirjoitukset! Jeesus puhui vertauskuvallisesti kuolemastaan ja tulevasta ristinkuolemasta ja jos ei se ollut vertauskuvallista niin Jeesus olisi pitänyt repiä ja raastaa oman ruumiinsa, jotta opetuslapset sananmukaisesti olisivat saaneet syödä Jeesuksen lihaa ja verta.
- Grown up
kadotuksen perusta on synti, joka vie epäuskoon ja poispäin Jumalasta.
Paavalilaisittain,
jos sanot "Jeesus on Herra", silloin sinussa puhuu oikea Henki. Kuinka sinun ystäväsi voisivat sinua karttaa puhumattakaan että joutuisivat kadotukseen sinun takiasi? On tärkeä pitää huolta omasta uskostaan, ja vahvistua uskossa yhdessä muiden uskovien kanssa rukouksen kautta.
Jumala on säätänyt yhden kasteen. Useampia ei tarvita. Jos on kuitenkin käynyt useammalla, ei erheestä kadotustuomiota eli kuolemaa ole, jos usko on vilpitön ja oikea.
Jumalan tuomion perusteena on Synti. Se syyttää ja uskovien puolustuksena on Jeesus Kristus.
Oliko tarpeeksi selkeitä vastauksia näin aamuyöstä?- erheeseen uskova
"Jumala on säätänyt yhden kasteen. Useampia ei tarvita. Jos on kuitenkin käynyt useammalla, ei erheestä kadotustuomiota eli kuolemaa ole, jos usko on vilpitön ja oikea."
Eli, jos ja niin kuin uskon selkeän Raamatun sanan pohjalta, tuo ensimmäinen "kaste" on mitätön, eikä kaste ollenkaan, niin en usko, että kastamattomuutesi vie helvettiin vaan tosiaan vilpitön uskosi. Ei uskovien kastekaan pelasta vaan se on sinetti uskonelämän alulle, kuten Apostolien teoista ja monesta muusta kohdin voimme lukea. - Olet myös ystäväni
erheeseen uskova kirjoitti:
"Jumala on säätänyt yhden kasteen. Useampia ei tarvita. Jos on kuitenkin käynyt useammalla, ei erheestä kadotustuomiota eli kuolemaa ole, jos usko on vilpitön ja oikea."
Eli, jos ja niin kuin uskon selkeän Raamatun sanan pohjalta, tuo ensimmäinen "kaste" on mitätön, eikä kaste ollenkaan, niin en usko, että kastamattomuutesi vie helvettiin vaan tosiaan vilpitön uskosi. Ei uskovien kastekaan pelasta vaan se on sinetti uskonelämän alulle, kuten Apostolien teoista ja monesta muusta kohdin voimme lukea.sillä sinua ja minua yhdistää vilpitön usko Jeesukseen ja Hänen valtavaan sovitustyöhönsä sekä sanoinkuvaamattomaan armoonsa.
- Grown up
Olet myös ystäväni kirjoitti:
sillä sinua ja minua yhdistää vilpitön usko Jeesukseen ja Hänen valtavaan sovitustyöhönsä sekä sanoinkuvaamattomaan armoonsa.
ystävälle, vaikken tarkkaa osoitetta tiedäkään. No, Herra tietää. Siunausta sinulle tähän päivään ja huomiseen.
Ps. 62:8
(62:9) Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. (sela)
Jes. 26:4
Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. [5. Moos. 32:4 ]
Tämä ohjenuora on tosi ja ikuinen, kuinka saatoin sen vasta itsekin huolien keskellä unohtaa? Turvatkaamme Herraan Jeesuksen AINA ja KAIKESSA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848