En oikein tiennyt mihin nyt kirjoittaisin, kun alkoi nyt niin kovasti häiritsemään minua n. reilun viikon vaivannut muuttunut haju- ja makuaisti. Hajut ovat ajoittain aivan erilaisia kuin ennen, jotkut tuntuvat voimakkaammilta kuin ennen ja jotkut yksinkertaisesti haisevat/tuoksuvat aivan erilaisille kuin aiemmin. Olen erittäin hämilläni tästä.
Lisäksi makuaistinikin on ajoittain ihan outo. Jotkut asiat esim. pepsi max maistuu ihan kamalalle vaikka se on ollut aiemmin lempilimuni. Mikä ihme mussa on vikana. Ajattelin kyllä ensi viikolla ottaa yhteyttä lääkäriin, koska tämä on ihan outoa eikä mitenkään voi olla normaalia. Jos jollain on ollut vastaavia kokemuksia, niin olisin kiitollinen tiedoista, että mistä kyseiset oireet kertovat.
Haju- ja makuaisti
Mapsi
1
183
Vastaukset
- kovinkin
innokas limpsojen litkijää?
Joissakin juomissa käytetään makeutusaineena mm. aspartaamia!
Kirjoitappas tuohon yllä olevaan laatikkoon se sana ASPARTAAMI, paina sitä entteriä, ja katso mitä sieltä sinulle aiheesta kerrotaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848