Tahtoisin kuulla muiden kasvohermohalvauksen saaneiden kokemuksia. Miten sait sen, miten olet suhtautunut siihen, onko se vaikuttanut elämäänsi? etc. En ole ikinä saanut tilaisuutta tavata ainoatakaan kohtalotoveria ja siksi tämä olisi tärkeää.
Minä itse olen kohta 18-vuotias lukiolaistyttönen ja elämä näyttää taas hieman valoisammalta, huolimatta rujoista kasvoista.
Synnyin keskosena ja sain siinä sivussa kasvohermohalvauksen. Koko lapsuuteni ajan se väijyi aina jossain taka-alalla, kuin inhottava varjo, josta ei päässyt eroon. Minulle naurettiin ja jouduin kiusatuksi. Ensimmäiset kaverini sain vasta kuudennella luokalla. Yläasteen aikana kasvoni paranivat huomattavasti ja näyttävät nykyään jokseenkin normaaleilta, vaikken voikaan koskaan hymyillä normaalia hymyä.
Ainuttakaan poikaystävää ei ole ollut, olin kuinka ihana luonne tahansa, niin kasvot ovat kuulemma aina olleet se ainoa syy, miksen kelpaa. Joskus oli huonompia, toisinaan hieman parempia kausia, mutta niin kauan kuin muistan asia on masentanut minua.
Olen parantumassa pahasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Kasvojeni takia aloin välttelemään ihmisiä, en uskaltanut edes hymyillä. Niin paljon häpesin. Nyt kolmen itsemurhayrityksen ja terapian jälkeen osaan elää jokseenkin normaalia elämää, mutta en usko, että pystyn vielä pitkään aikaan, jos koskaan hyväksymään kasvojani. Itsetunto tuhoutui täysin kiusaamisen ja tuntemattomien huutelun takia.
Kasvohermohalvauksesta
2
319
Vastaukset
- Aurinkoista kevättä
Ei minua ainakaan haittaisi kyseinen vaiva tyttöystävällä. :)
Tapaamasi pojat taitavat olla olleet vain turhan pinnallisia, teinipiireissä ihmiset usein ovat.
Tämä nyt ei varmaan hirveästi kaipaamiasi kokemuksia vastaa, mutta itse sain toispuoleisin kasvohermohalvauksen ollessani ala-asteella, mutta se oli vain väliaikainen ja kesti jonkun viikon jonka jälkeen sain esimerkiksi toisen silmän suljettua kokonaan tai liikutettua poskea. Diagnoosi oli kuitenkin juuri tuo. En tiedä mikä aiheutti ja miksi parani noin nopeasti, tuli yön aikana. - minä
Itse olen alle 30 v nainen ja minulla oli kasvohermohalvaus muutamia kuukausia. Huomaan kyllä tosin että kasvo ei ole palautunut täysin normaaliksi vieläkään. Jotkut ilmeet jäävät vajaaksi. Minun kasvohalvaus tuli aivokasvain leikkauksen yhteydessä. Onko sinulle laitettu silmäluomeen jousi/kultapaino? kuivuuko silmä? Kasvohalvaus oli minullekin aluksi todella vaikea paikka ja se koetteli kyllä itsetuntoa. Yritin kuitenkin olla positiivisella mielellä koska lääkäri oli vahvasti sitä mieltä että se on ohimenevä. Kuntoutusten jälkeen se lähti palautumaan hienosti mistä olen kyllä todella kiitollinen. Tiedän kyllä että tuo asia masentaa...en osaa sanoa muutakuin että voimia ja aurinkoisia päiviä!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862