Ossi Runnelta ehkä

Hevirokkilordin jyrätessä ennätysmäiseen viisuvoittoon analyyttisen tarkkailijan katse kääntyy tietenkin myös päinvastaiseen suuntaan seuraamaan niitä vastavoimia ja väheksyjiä joita Lordin tapaleella oli. Tie menestykseenhän oli reunustettu jos jonkinlaisilla kampitusyrityksillä konservatiivisten musiikkikriitikoiden mitätöivistä arvioista aina oikeistolaisten kreikkalaisjärjestöjen saatananpalvontasyytteillä uhitteluun asti.

Ehkä säälittävin lausunto tuli kuitenkin euroviisukonkari Ossi Runnelta, joka Suomen karsinnan selvittyä totesi lehdessä häpevänsä Lordin puolesta silmät päästään. Runne on mies joka pitkään luotsasi suomalaista viisuosallistumista, aina niihin aikoihin saakka jolloin rokkarit syrjäyttivät iskelmätähtöset ja musiikin sointuvalikoimaan tuli kaikenlaista särmää perinteisten kolmen perussoinnun lisäksi.

Runnen suhtautumisesta näkyy suorastaan traagisella tavalla se miten ajat muuttuvat. Muutos on peruuttamatonta ja positiivista, mutta on hieman haikeaa noteerata miten kipeästi se käy vanhojen konkareiden sieluihin. Runne ei ole paha mies -- mutta vanhoihin kuvioihin takertuvista tulee pahoja ihmisiä, koska he käyttävät kaiken aikojen kuluessa hankkimansa arvovallan muutosten ja uusien estetiikkojen vastustamiseen. Se on traagista ja säälittävää.

Suomi on maa joka yhden vuosisadan kuluessa muuttui heimosodan käyneestä ja koti-uskonto-isänmaa -yhtenäiskulttuurin sisäänlämpiävistä, yhdenmukaisuuden painetta varjelleesta ja suorastaan totalitaristisista yhteiskunnasta avoimemmaksi, moniarvoisuutta ja keskustelua ainakin jossain määrin sallivaksi moderniksi demokratiaksi. Kaikki kansat käyvät läpi tällaisen kehitystien, ja viisunäyttämöltä oli hauska huomata miten esim. entisen itäblokin maat sekä Balkanin alueen edustajat näyttävät nyt elävän jonkinlaista kulttuurisen vapautumisen vaihetta. Siellä on nyt kovaa muotia pukeutua vapautuneesti hepeniin, paljastaa pintaa ja sanoittaa laulujen tektit rohkean vihjailevasti -- niin kömpelöltä kuin nämä ulkoiset apinoinnit jo omissa silmissämme näyttävätkin ja niin paljon kuin vielä musiikillisesti eletään kansanmusiikin ja perinnesoittimienkin varassa. Suomi eli tuollaista vastaavaa aikaa kun 60-luvun nuorisovallankumous tällä räjäytti arvot, ja kehitys kohti värikkäämpiä ja vaihtelevampia taide-ilmaisuja alkoi.

Tietysti meillä on vielä keskuudessamme vanhojen sukupolvien änkyröitä, yhtenäiskulttuurin kasvatteja, joille kiinteät estettiset arvot ja määrätyt tiedolliset totuudet ovat ainoita oikeita -- mutta on hienoa että olemme jo niin pitkällä kulttuurikehityksessä että kansalliseksi edustajaksi euroviisuihin onnistuttiin lähettämään Lordin kaltainen edelläkävijä, todellinen kulttuurinen koepallo. Ehkä hirviöiden menestys toimii edelleen yhteiskuntailmastomme vapauttajana, ja asenteiltaan vanhakantaiset, omiin totuuksiinsa ja moraalikaavoihinsa käpertyneet arvoinvalidit joutuvat pakostakin antamaan lisää tilaa ja mahdollisuuksia muutokselle.