.... jos ei kitkaa saada pienemmäksi tai tuule kovempaa.
Tuuli voima ei ole kannatavaa
5
323
Vastaukset
"
Oululainen tuulivoima koekäytössä Kemissä ja Haaparannalla
Oululaisen Winwind-yhtiön toimittama uusi tuulivoimala on koekäytössä Kemin Ajoksessa.
Winwindin myyntijohtajan Erkki Kunnarin mukaan myös Haaparannan Seskarön tuulimyllyjä testataan. Myllyihin tehdään parhaillaan viimeisiä säätöjä.
Winwind toimitti Seskaröön viisi yhden megawatin tuulivoimalaa. Kemin Ajoksen voimala on puolestaan osa alueelle suunniteltavaa yhdentoista voimalan merituulipuistoa, jonka rakentaminen jatkuu ensi vuodelle asti.
"
http://194.252.88.3/rsweboul.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=ContentD7A11"
Yhtiön johtokunta päätti keskiviikkona, että yhtiö kaksinkertaistaa uusiutuvan energiatuotantonsa määrän vuoteen 2016 mennessä.
Tähän sijoitetaan 40 miljardia kruunua eli runsaat 4,2 miljardia euroa.
Vattenfall aikoo tuottaa uusiutuvin luonnonvaroin kymmenen vuoden kuluttua 10 terawattituntia sähköä vuodessa. Kaikkiaan Vattenfall tuottaa vuodessa noin 90 terawattituntia energiaa.
Ruotsin hallituksen mukaan vihreän energian määrää maassa on lisättävä niin, että vuonna 2016 sitä syntyy 17 terawattituntia vuodessa.
Vattenfall aikoo satsata etenkin tuulivoimaan, mutta myös vesivoimaan ja biopolttoaineisiin.
...
"
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id34612.html"
Virossa selvitetään tuulipuiston rakentamista merelle
Virolainen Nelja Energia -yhtiö selvittää mahdollisuuksia rakentaa tuulipuisto merelle Hiiumaan rannikolle Luoteis-Virossa. Yhtiön johtaja Martin Kruus sanoo uutistoimisto BNS:lle, että lupaprosessi on jo vireillä, ja hankkeeseen etsitään ulkopuolisia sijoittajia.
...
"
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=571908- ????
... nämä vaikuttaa kitkaan tai tuuli olosuhteisiin
- Vastailija
Saksa, tuo tuulivoiman mallimaa, maksaa tuulitukia 3 miljardia euroa vuodessa. Tuulivoiman tuottamista tuetaan 9,5 snt/kWh (n. kolme kertaa enemmän mitä sähkön pörssihinta) tasoituksella muihin energialähteisiin verrattuna. Tietenkin tukea saa myös silppureiden pystyttämiseenkin, joten hienosti se kannattaa.
Tosin veronmaksajia tai luontoa voi hieman harmittaa, mutta se on vihreille sivuseikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750