Nyt on syytä oikaista joidenkin turha ja perätön spekulointi siitä, että Lordin menestys olisi ollut joku "nuorison protesti".
Tuon harhakäsityksen oikaisu on helppoa. Euroviisuyleisö on perinteisesti aikuisempaa väkeä niin kotona kuin paikallakin.
Itse tilaisuudessa on läpileikkaus Euroopan kansoista ja nytkin paikalla oli tuhatmäärin lähinnä aikuisväestöä, hillitysti käyttäytyvää, iltapukuihinsa sonnustautunutta eurooppalaista sivistyneistöä. Tuon paikalla olleen yleisön reaktioista kykeni jo ennakoimaan esittäjien menestystä, koska olihan yleisö "Eurooppa pienoiskoossa", paitsi ehkä hiukan aliedustettuna nuorisosta. Kun Lordi esitti biisinsä karsinnassa, sai se paikalla olleelta eurooppalaiselta aikuisväestöltä hurjat suosionosoitukset, yleisön noustessa seisaalleen kannustamaan ylivoimaisesti eniten omaa ehdokastamme. Se antoi esimakua tulevasta ja aloin jo olla varma, että tulemme menestymään. Samalla tuo "pienoiskoon" Euroopan kansa osoitti, että kannatus tulee kaikista ikäryhmistä. Mikäli Lordi olisi ollut nuorison "juttu", ei tällaista ennennäkemätöntä kannustusta olisi nähty aikuisen yleisön joukosta paikan päältä.
Myös meillä kannustettiin Lordia illalla vauvasta vaariin.
Heavymetal musiikin suosio on kasvanut rajusti viime vuosina. Me keski-ikäiset olemme saaneet nauttia siitä jo nuoruudestamme asti, joten metallimusiikki ei ole mikään teinien homma. Tämä näkyy myös konserteissa, eiköhän Osbornenkin konserttiyleisön keski-ikä ole 30-40 hujakoilla.
Musiikillisesti Lordin soittajat ovat taitavia, laulajalla on karismaa sekä äänessä että laulutyylissä, menestyksen avaimet ovat olemassa ja lähivuosina näemme sen seuraavan Nightwishin jalanjäljissä maailman menestykseen.
Hyvä Suomi, hyvä Lordi.
Lordi suosittu yli ikärajojen
4
234
Vastaukset
- hömpälle
Lordi ei edusta sitä musiikkia, mistä pidän. Kuitenkin se oli illan €uroviisuissa ainoa kuunneltava, kivaa vastapainoa €urovision-lässynlässylle.
Sinällään tietenkin protestihan se on, jos ihmiset eivät enää €urovision-lässynlässyä noteeraa kovin korkealle.
Mutta voitto oli todella tyylikäs. - Hitman-1
Kovinpa äkkiä olet saanut tutkimuksia aikaiseksi:
-Euroviisuyleisö on perinteisesti aikuisempaa....
Koskeeko tuo nyt myös eilisillan äänestäjiä?
-Myös meillä kannustettiin Lordia illalla vauvasta vaariin.
Teillä kotonako vai koko Suomessa?
-..soittajat ovat taitavia...
Yhdentekevä jumputusko taitavaa?
-..laulajalla karismaa sekä äänessä että laulutyylissä...
Pitikö sinun sanoa, että laulajalla on korinaa äänessä?
Suomelle voi aina lausua kannustusta, mutta Lordin kohdalla Suomi ei sitä ansaitse.- Muusikko44
"Euroviisuyleisö on perinteisesti aikuisempaa....
Koskeeko tuo nyt myös eilisillan äänestäjiä"
Paikalla ollut yleisö ei edustanut niinkään nuorisoa vaan aikuisväestöä. Lordi sai heiltä ylivoimaiset suosionosoitukset ja kannustuksen, mikä osoittaa selkeästi (eurooppa pienoiskoossa), että kyse ei ollut nuorison jutusta. Kun näin tuon aikuisyleisön reaktiot karsinnassa, uskoin entistä enemmän Suomen menestykseen, vaikka kyllä uskoin Lordin menestykseen muutenkin, koska kyseessä on jo maailmallakin menestynyt megaluokan yhtye, muiden esiintyjien ollessa joko tuntemattomia suuruksia tai lähinnä kansallisia "sankareita". Carolakin on jäänyt viisuvoittonsa jälkeen lähinnä ruotsalaisten omaksi "arja korisevaksi" :) Kilpaillujen yleisö edusti aikuisväestöä ja oli läpileikkaus euroopasta. Jos Lordi olisi ollut nuorison protesti, tuo aikuinen yleisö olisi saattanut jopa buuata sille, eikä olisi ainakaan osoittanut tuota valtavaa suosiotaan. Mutta kuten totesin, musiikin puoliammattilaisena arvelin etukäteenkin, että menestyksemme on hyvä, koska meillä oli kisoissa jo aiemmin kansainvälisesti noteerattu menestysbändi.
"Myös meillä kannustettiin Lordia illalla vauvasta vaariin. Teillä kotonako vai koko Suomessa?"
Sekä kotona, että "vaalivalvojaisissa" sekä pubeissa että siistimmissä ravintoloissa, joissa moni ystävä oli iltaa viettämässä.
"soittajat ovat taitavia...
Yhdentekevä jumputusko taitavaa?"
Sotket oman makusi ja musiikin laadullisen arvioinnin. Et pidä heavymetallista, se on sinulle "yhdentekevää jumputusta". Musiikillisesti se oli kuitenkin monipuolisempaa kuin muiden kappaleet. Soittajat ovat osaavia, siis teknisestikin ja laulaja on hyvä vokalisti, pysyy nuotissa ja hänellä on yleisöön uppoavaa karismaa äänessään ja laulutyylissään.
"laulajalla karismaa sekä äänessä että laulutyylissä...Pitikö sinun sanoa, että laulajalla on korinaa äänessä?"
Monet haukkuvat esim. Kirkaa ja Ozzy Osbornea, koska heidän äänensä ei ole "puhdas". Puhtaalla äänellä ei menesty, pitää osata laulaa, mutta pitää olla fiiliksiä herättävää karismaa. Ihan turhaan herjaat, jos jokin muusikko ei sytytä sinua, mutta sytyttää kymmeniä miljoonia. Jos musiikki ei matsaa omaan makuun on epäkypsää yrittää haukkua esittäjää tai sen faneja.
"Suomelle voi aina lausua kannustusta, mutta Lordin kohdalla Suomi ei sitä ansaitse."
Kyllä se ansaitsee. Sinun ei sitä tarvitse arvostaa, mutta ei sinulla ole absoluuttista totuutta asiasta. Fakta on se, että meillä on siinä maailmanluokan menestyjä, samankaltaisin eväin kuin esim. Ozzy Osborne, hyvällä musiikilla ja karismalla. Jos et pidä musiikista, mikset voi antaa olla, miksi pitää olla noin katkera ja negatiivinen.
- Lordia kannustamassa
Mummot,vaarit,isät,äidit ja lasten lapset ikä haitari 7-74v ja jokainen kannusti Lordia vaikka musiikki maku vaihteli kukaan ei mollannut Lordia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869