Ovatko vapaat suunnat osa eksytystä?

junnu

Naisten opetuskielon tunnustaminen kristinuskoon kuuluvaksi "Herran käskyksi" asettaa useimmat vapaat suunnat kyseenalaiseen asemaan.
Näissä useimmissahan on ollut kuuluisia karismaattisia naisia merkittävissä asemissa seurakuntien herätystoiminnassa.
Tuskin Herra toimii oman käskynsä rikkojien kautta?
Kukaan ei voi puolustaa että on kutsuttu ja näinollen "pakotettu" tehtäväänsä.
Paavalihan juuri naisille kohdistaa sanansa ja vastuun .
1.kor.14:26. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
27. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28. mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
36. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
38. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
39. Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.

Huomioitavaa on että miehille on kehoitus samassa yhteydessä kuin naisilta vastaavaan on kielto.
Johtopäätös Paavalin opetuksesta voi vain olla se että nainen ei voi olla oikea opettajaksi tai julistajaksi herätystilaisuuksissa.
Samoin ei voi olla oikeaa mikään sellainen hengellinen ryhmä, joka keskuudessaan ei pidä Apostolien opetuksia uskovia sitovina ohjeina.

21

549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwe

      Senhän tietysti tietää vain Isämme Taivaassa emmekä me ole mitään toisiamme tuomitsemaan tai arvostelemaan. Kuitenkin, hedelmistään puu tunnetaan, eivätkä karismaattiset vapaat suunnat kovin usein tuota ns. hyviä hedelmiä.

      • piileksii?

        Onkohan jossakin sellainen vapaan suunnan herätysliikkeen seurakunta, jossa tuota kokonaisuudessan noudatetaan? Itse olen kuluttanut eri seurakuntien penkkiä noin 40 vuotta, mutta en ole vielä nähnyt sellaista, että kaikki vastuulliset toimijat on miehiä.

        Naisia on runsaasti eri tehtävissä, myös puhujina. Sitäpaitsi sellaisissakin kirkoissa, missä nainen ei pääse papiksi on ainakin pyhäkoulunopettajana nainen. Ja mitäs muuta se tekee kuin opettaa?

        Kaikenlaisilla perusteilla sitä tuomitaan herhaoppisiksi. Raamatun tulkinta ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista.

        Esim: 1Kor.14 puhuu samassa yhteydessä naisten puheoikeudesta, kielillä puhumisesta ja profetoimisesta. Jo näistä yhdessä ohjeessa olleista kohdista on kovin erilaisia käytäntöjä pelkästään protestanttisissa kirkoissa, miten sitten jos otetaan muut kirkkokunnat mukaan?

        Mikä on Ev-Lut kirkkojen suhde profetiaan ja kielillä puhumiseen?

        Tai pään peittäminen profetoidessa, upotuskaste vs. lapsikaste, kolminaisuusoppi, kaste kuolleiden puolesta, jota Mormonikirkko harrastaa, pohjois-Amerikan Appalakkilahkojen tapa nostella käsin käärmeitä, menestysteologian taipumus ymmärtää evankeliumi taloudellisena menestyksenä ja terveytenä tässä elämässä, jalkojen pesu, tervehtiminen pyhällä suudelmalla, rukoileminen lakkaamatta pyhät kädet kohotettuina ilman vihaa, tai vaikka vanhan testamentin kielto naisille olla käyttämättä miesten vaatteita ja samassa yhteydessä annettu määräys rakentaa talojen katolle kaide.

        Kaikkea tätä ja paljon muuta perustellaan SELVÄLLÄ RAAMATUN OPETUKSELLA.

        Mielipiteitä riittää, mutta totuutta pystyy harva esittämään.

      • lisää
        piileksii? kirjoitti:

        Naisille kuuluu kyllä UT:nkin mukaan naisten ja lasten opettaminen.

      • sama viisastelija
        lisää kirjoitti:

        Naisille kuuluu kyllä UT:nkin mukaan naisten ja lasten opettaminen.

        Ja Apt. 18: 24-28 kerrotaan kuinka Priscilla, joka oli nainen opetti Apollosta, joka oli mies.

        Mitenkähän vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat kielillä puhumiseen, upotuskasteeseen ja siihen tosiasiaan, että muissakin herätysliikkeissä on uskovia, ja aika jännä on myös perustelu sille, että synnit saa anteeksi vain vanhoillislestadiolaisen kautta.

      • eroa tapauksissa
        sama viisastelija kirjoitti:

        Apt. 18: 24-28 tapaus on erilainen.
        Kyllä naiset ovat yhtälailla mukana seurakunnassa kunhan he eivät ole vastaamassa auktoritettia vaativissa tehtävissä suhteessa miehiin.
        Apollos oli tullut jo apostolien opetuksen kautta uskoon.
        Näin usko oli syntynyt oikeaa reittiä myöten.
        Lisäopetusta voi saada aivan hyvin naistenkin kautta tuossa tilanteessa.
        Usko on ihmisen ja Vapahtajan välinen suhde.

      • frihet

        Synnit saadaan anteeksi, vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, eikä helari nimen tai lessu nimen.

      • vielä vähän
        eroa tapauksissa kirjoitti:

        Apt. 18: 24-28 tapaus on erilainen.
        Kyllä naiset ovat yhtälailla mukana seurakunnassa kunhan he eivät ole vastaamassa auktoritettia vaativissa tehtävissä suhteessa miehiin.
        Apollos oli tullut jo apostolien opetuksen kautta uskoon.
        Näin usko oli syntynyt oikeaa reittiä myöten.
        Lisäopetusta voi saada aivan hyvin naistenkin kautta tuossa tilanteessa.
        Usko on ihmisen ja Vapahtajan välinen suhde.

        Jos siis Apollos ei olisi ollut uskossa niin silloinko olisi pitänyt mies etsiä opettajaksi? Tähän ei kyllä Raamattu anna tukea. Pitää myös muistaa, että kulttuuri oli hiukan toinen. Se kysymys sitten sotkeekin useimmat meidän päätelmät.

        Jos esitetään lisää tyhmiä kysymyksiä, niin miten katolinen kirkko pitää ehkäisyä syntinä, kun Raamattu ei mainitse siitä asiasta riviäkään?

        Lisääntykää ja täyttäkää maa on käskynä jo täytetty, eikä siitäkään voi tehdä asiaan liittyvää oppia, kun teksti ei käsittele ehkäisyä millään tavalla. Se, että sitä ei mainita ei riitä perusteeksi, koska silloin tehdään oppia asiasta, jota Raamatussa ei edes ole.

        Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on kyllä tapeltu naisten ja miesten hiuksista, korvakoruista, sähkökitarasta, haitarista ja vaikka kuinka monesta "tärkeästä" asiasta. Ja Raamatulla perusteltu, vaikka uudessa testamentissa ei ole musiikista muuta mainintaa, kuin että veisasivat kiitosvirren aterian jälkeen.

        Nykyään näistä ei enää jakseta tapella. Se on hyvä juttu se.

      • henkilökohtaisuus
        vielä vähän kirjoitti:

        Usko on henkilökohtaisen kuuliaisuuden noudattamista Evankeliumin opetusten ja periaatteiden mukaan.
        1.kor.14 26-40 kannattaa tässä tilanteessa lukea rukouksen kanssa, (kuten aina muulloinkin).
        Paavali kohdentaa neuvonsa selkeästi naiselle itselleen.
        "Jos joku luulee olevansa olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. "

        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

        Veljet olivat tuossa osoitetut kirjeen opetuksen saajiksi muilta kohdin .

        Jumala vastaa vain muuttamattomilla merkityksillä oman sanansa. Niitä ei ole lupa tulkita oman mielensä mukaan.
        5.Mooseksen kirja:
        27:5 Ja rakenna siihen alttari Herralle, sinun Jumalallesi, alttari kivistä, joihin et saa rauta-aseella koskea.
        27:6 Hakkaamattomista kivistä rakenna Herran, Jumalasi, alttari; uhraa sen päällä polttouhreja Herralle, Jumalallesi,

    • merim.raimo

      Amerikkalaisissa kristillisissä TV kanavissa melkein aina kun nainen opettaa raamattua ja tasa-arvoa,niin aina on ns. housupuku päällä.Ja kuitenkin raamattu ihan selvästi sanoo,ettei nainen saa pukeutua miesten vaatteisiin,eikä mies naisten.No onko se nyt niin tarkkaa?vai kuinka? Älkääkä olko loukkaukseksi kenellekkään.Siinä siis avataan vapaa pääsy "transvestisteille"seurakuntaan olemalla esimerkkinä heille.Siis ilman mielenmuutosta ja parannuksentekoa.

      • Just a mirrow

        1.Korinttolaiskirje:
        11:14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;

      • saatossa
        Just a mirrow kirjoitti:

        1.Korinttolaiskirje:
        11:14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;

        Miehillä on ollut pitkä tukka yleensä koko tunnetun historian (ja esihistoriallisena aikana varmaan sitäkin varmemmin) ajan aina 1800-luvulle asti. Yhden ainoan poikkeuksen (yleisesti ottaen) tästä tekee Rooman valtakunta. Rooman valtakunnassa miesten tukka oli lyhyt.

      • frihet
        saatossa kirjoitti:

        Jeesuskin "vaati" vain "uskovilta", eikös?

        Eli eihän uskosta osatomalta vaadita pyhitys-elämää, sehän olisi mahdottomuus.

        Opetusta tosin kuulivat myös uskosta osattomat, kun kirjan oppineille Jeesus "armon tietä ehdotti".

        Ihminen kummasti ulkoisestikin muuttuu, kun kohtaa Kristuksen, eli ei ainoastaan sisäinen muutos.

      • ne ulkoiset
        frihet kirjoitti:

        muutokset ovat?

      • ulkoista
        ne ulkoiset kirjoitti:

        muutokset ovat?

        Hiusten lyheneminen ja jopa kaljuuntuminen .
        Tästä ovatkin hyvinä esimekkeinä "skinheaders"

      • frihet
        ne ulkoiset kirjoitti:

        muutokset ovat?

        Eiks se sätkän polton lopetus tuo muutoksia ulkoiseen näköönkin, kun väri kasvoissakin muuttuu ja kunto kohentuu.

        On yks ja kaitpa päihteiden käytön lopettaneistakin olet huomannut, kun omin jaloin jo kävelevät, ainakin monet.

        Olishan näitä esimerkkejä ja kyllä sinä ne varmaan tiedätkin.

        Viime viikolla juttelimme vaimoni kanssa kahden nuoren kanssa, kuinka olemme entisiä alkiksia.
        Eivät meinanneet uskoa millään, ihan meinasvat samaan tyyliin, kun tälläkin palstalla on joidenkin tapa sanoa, että valehtelet.

    • Just a mirrow

      Paavali:
      "niinkuin lakikin sanoo. "
      "laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan."

      Roomalaiskirje:
      4:14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
      4:15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

      1.Korinttolaiskirje:
      14:34 olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.

      • Just a mirrow

        Apostolien teot:
        16:3 Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.

        1.Korinttolaiskirje:
        7:18 Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.

        -------------------------

        Apostolien teot:
        9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.

        Apostolien teot:
        22:9 Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.

        ------------------------

        1.Korinttolaiskirje:
        9:1 Enkö minä ole vapaa? Enkö minä ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme? Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?

        1.Korinttolaiskirje:
        4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

        2.Korinttolaiskirje:
        12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

        ---------------------

        1.Korinttolaiskirje:
        11:10 Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden.

        1.Korinttolaiskirje:
        14:34 olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.

        Ei Paavalia voi ottaa todesta missään asiassa!
        Ja sitä paitsi:
        "on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua,"

    • Perinteelle uskollinen

      katolinen kirkko sentään on pysynyt uskollisena Paavalin opetukselle. Tässä muun muassa nähdään, että alkuperainen katolinen kirkko on säilynyt kaukana eksytyksestä. Olen alkanut epäillä vapaiden suuntien syvintä olemusta vakavasti. TAitavat olla eksytystä kuten, junnu, totesi.

    • on hyödyllinen..........

      2.Timoteuksen kirje:
      3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,

      Kristinuskon perustana ovat apostolien opetukset.
      Apostolit saivat "virkansa" suoraan Jeesukselta.
      Heille Jeesus lupasi Pyhän Hengen ohjaamaan heidän työtään Evankeliumin työssä.
      Jeesus antoi heille myös oikeuksia ja valtuuksia joita ei ole heidän jälkeensä luovutettu muille.
      Eräs tällainen oli opin määritteleminen pakanoiden noudatettavaksi.

      1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
      1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (gal)

      Joka opettaa jotain muuta kuin apostolien kautta on meille annettu on väärää ja sillä ei ole lähettäjänä sama Kristus.

      1.Johanneksen kirje:
      4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

      Oikea kristinusko on elämän ohjeiden ottamista vain apostolien opetuksen mukaisesti ja niiden opetusten omaksumista annetuilla tavoilla.
      Muut tavat eivät ole kristinuskoa.

      2.Tessalonikalaiskirje:
      2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      Meille on tarjolla monenlaista kristinuskon nimissä kulkevaa uskonnollisuutta.
      Ne kaikki eivät kuitenkaan ole lähtöisin samasta hengestä.
      Maailmaan on lähetetty myöskin eksyttystä.
      Meidän tulisi olla valppaina, ja UT:n opetusten kautta vahvistua uskossamme kohdataksemme väärän julistuksen ja tunteaksemme eron oikean ja väärän välillä.

      Efesolaiskirje:
      4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

      1.Pietarin kirje:
      1:7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

      Kuinka usein olemmekaan olleet kokouksissa, joissa on kyllä tunnetta, mutta Jumalan sanan totuudet ovat jääneet sivuutetuiksi.
      Monet jopa jättävät saarnatessaan kokonaan avaamatta Raamatun puhuen vain oman kiihkonsa tuottamia näennäisesti henkeviä sanojaan, joilla he eksyttävät kuulijoitaan.

      Kolossalaiskirje:
      2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
      19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
      20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
      21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
      22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
      23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    • terjaliini

      eli
      34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
      35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa

      on ollut marginaalissa ja myöhemmin lisätty tähän kohtaan tai luvun loppuun. Se että lause tuntuisi katkeavan, johtuu siitä, että alkukielessä ei ollut samanlaista piste ja pilkku-systeemiä kuin meillä. Alkuseurakunnassa naiset olivat samanarvoisia kuin miehet. Kun kristinusko sulautui ympäröivään yhteiskuntaan, naisia ei voitu pitää samanarvoisina miesten kanssa. Orjat on jo nykyään vapautettu - kristinuskon avulla - milloinkahan meidät naisparat vapautetaan palvelemaan Jumalaa omilla Jumalan antamilla lahjoilla? :)

      • mies/nainen

        5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

        Miehen ja vaimon suhde on vertauskuvaa.
        Mies on perheen pää ja kristus on seurakunnan pää.

        Meidän asemamme on elää uskollisina Kristuksen opetukselle jota Hän opettaa meille myös apostolien kautta.

        Mikäli me emme edes aio pitää UT:ta oppaanamme miksi kutsuisimme itseämme kristityiksi.
        Olisihan selvempää olla sitten sekoittamatta asioita keskenään ja tehdä se selkeästi kertomalla tekevämme oman mielemme harkinnan mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe