Lordin erinomainen, melodinen ja hyviä fiiliksiä useimmissa meissä herättänyt biisi sai kaikkien aikojen ennätyspisteet. Paikalla ollut, lähinnä aikuisväestöstä koostunut iltapukuinen yleisö osoitti raikuvasti suosiotaan Lordille seisaalleen nousten. Esitys upposi siis kaikkien sydämiin.
On selvää, etteivät kaikki pidä heavymetallista, kuten eivät kaikki iskelmästä tai klassisestakaan, jotkut meistä itse mukaanlukien pitävät lähes kaikenlaisesta musiikista, kunhan se vain synnyttää hyviä fiiliksiä, kuten esim. tämä Lordin upea maailmanluokan musiikki! Tosin en itsekään pidä esim. humpasta. En silti halveksi tai yritä mitenkään perustella sitä ja sen kuuntelijoita millään tavalla huonoksi.
Kaikki eivät voi ymmärtää kaikkea. Oma ymmärtämättömyys ei ole todiste muiden huonosta mausta. Ihminen ei voi kaikkea ymmärtää eikä kaikesta nauttia, mutta voi antaa toisten mielipiteille ja makuasioille saman arvon kuin omilleenkin. Se on yksi aikuisuuteen liittyvä asia. Annoimmehan useimmat arvoa esim. Suomen curling menestykselle, vaikka emme kaikki lajia ymmärräkään, on kuitenkin hienoa, että suomalaiset menestyvät, kukin omassa lajissaan!
Vähän enemmän positiivista mieltä ja rintaa rottingille suomalaiset!
Piste-ennätys 292
Muusikko44
2
148
Vastaukset
- kilpailukappale on
melodista hardrockia, jonka juuret ovat vahvasti 80-luvulla (mm. monien suomalaisten kriitikoiden
aikoinaan väheksymää musiikkia, kuten AOR:kin).- hömppää.
Kaikki musiikki siellä oli ihan hömppää ja vanhanaikaista, olihan siellä tanskalaista twistiäkin, ja kreikan laulajattaren dramaattinen vaikerointi ja lattialla vääntyily komiikkaa mutta Lordin heavyhömppä oli parasta ja raskainta hömppää ja oikein näille vestivaaleille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760