Sunnuntai, 21. toukokuuta

päivän teksti

"Se, mitä olemme tehneet, meidän olisi pitänytkin tehdä." (Luuk. 17:10)


Lainaus päiväntekstistä:
"Jumalan sanan ja "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" julkaisujen tutkiminen säännöllisesti voi vaatia meiltä melkoista ponnistelua (Matt. 24:45). Eikö meidän pitäisi kuitenkin varata aikaa henkilökohtaiseen tutkimiseen? Keskittyminen tutkimiseen ja ajan käyttäminen siihen saattaa vaatia meiltä itsekuria. Kun tulemme kotiin väsyneinä pitkän työpäivän jälkeen, seurakunnan kokoukseen lähtö voi tuntua melkoiselta ponnistukselta. Tai vieraille ihmisille saarnaaminen saattaa sotia luontaisia taipumuksiamme vastaan. Paavali itse myönsi, että joskus ehkä julistamme hyvää uutista ’vasten tahtoamme’ (1. Kor. 9:17). Teemme kuitenkin kaikkea tätä, koska rakastamme taivaallista Isäntäämme Jehovaa, joka käskee meitä toimimaan näin. Vaikka tutkiminen, kokouksissa käyminen ja saarnaaminen vaatisivatkin joskus ponnistelua, niin emmekö tunnekin jälkeenpäin aina mielemme tyytyväiseksi ja virkistyneeksi? (Ps. 1:1, 2; 122:1; 145:10–13.)"

4

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattua

      " Teemme kuitenkin kaikkea tätä, koska rakastamme taivaallista Isäntäämme Jehovaa, joka käskee meitä toimimaan näin. "

      Siis missä kohtaa raamattua Jumala käskee?

      • raamatussa

        Matteuksen evankeliumin luku 28 jakeet 19 ja 20 kehoittaa tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä.
        Siinä myös kehoitetaan opettamaan noudattamaan kaikkea mitä Jeesus käski opetuslapsiensa noudattaa.
        Tähän Jehovan todistajat pyrkivät, viemällä lukemista ihmisille ja tarjoutuvat halukkaiden kanssa ilmaiseksi tutkimaan raamattua.


      • Arskavain
        raamatussa kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumin luku 28 jakeet 19 ja 20 kehoittaa tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä.
        Siinä myös kehoitetaan opettamaan noudattamaan kaikkea mitä Jeesus käski opetuslapsiensa noudattaa.
        Tähän Jehovan todistajat pyrkivät, viemällä lukemista ihmisille ja tarjoutuvat halukkaiden kanssa ilmaiseksi tutkimaan raamattua.

        Nämä jakeethan kuuluvat seuraavasti: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Onko Jehovan todistajien agressiivinen käännyttäminen "opetuslasten tekemistä"? Käännyttämistä harrastivat myös Kirjanoppineet ja fariseukset, joista Jeesus sanoi: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette."

        Jehovan todistajien opettaminen on pikemminkin Vartiotorniseuran epäraamatullisille tuhansille raamattuun kirjoittamattomille sääntökokoelmien alamaiseksi tekemistä, kuin Jeesuksen opettamaa hyvää uutista, Jeesusksen lunastusarvon suuruuden korostamista, josta Kristittyjen tuli todistaa.
        Jeesuksen lunastuksesta opettaminen oli tärkeää, ei sääntökokelmien noudattaminen, joita Jehovan todistajilla on paljon. Raamattu valottaa Paavalin kirjeessä tätä Kristityiksi tunnustautuvien vapautta ja säädöksiä, joita jotkut yrittävät sälyttää kristittyjen päälle: "Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, 14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. 15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.
        16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.

        Jehovan todistajatkaan eivät voi tuomita toisia ihmisiä siitä vapaudesta, jonka Jeesus antoi. Tottakai tämä vaatii nöyryyttä tunnustaa, etteme omin voimin saavutaa mitään, kuten Jehovan todistajat olettavat, että tuntitolkulla kentällä ramppaamalla provosoidessaan ihmisiä (vaikakin vilpittömästikin) saavuttavat pelastuksen. Jeesus tarjosi vapautta ei orjuutta ja oman syntisyyden tunnustaminen Jumalan edessä onkin tärkeää, eikä kustua itseään pöyhkeästi "meikäläiseksi" ja muita "maailmallisiksi", vrt Jeesuksen kertomusta Lukkaan 18ssa: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. 11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. 12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' 13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'

        14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."

        Tällä kaikella tahdon sanoa, ettei Jehovan todistajien Brooklyniin raportoima verkostomarkkinointi ja riippuvaiseksi tekeminen vartiotorni seuran ohjaukselle ja sille alistaminen ole hyvää uutista, jota Jeesus tarkoitti. Me emme tarvi metrikaupalla (katsokaa vaikka kirjahyllyänne jehovan todistajat) brooklynin kirjallisuutta ja niiden sääntöjen noudattamista elämässämme. Raamattu riittää sillä raamatussa vakuutetaan 2 Timoteus 3ssa: Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 17 Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.

        Brooklynin kirjallisuus ei ole pyhästä hengestä syntynyttä, vaan ne ovat menneinä ja nykyisinä aokoina olleet virheitä ja vääriä todistuksiä täynnä...kuten yleisesti tiedetään, katso vaikka , mitä seura sanoi vuodesta 1975 ja monesta muusta asiasta:

        http://www.jttuki.info/Loppu/1975/1975.html


    • taram2

      raamatunkohta tempaistu järjestö-ideologian tukemiseksi.

      Kun katsoo Jt:n historiaa viimeisen 100 vuoden ajalta niin ei voi sanoa muuta kuin:"moni asia olis pitänyt jättää tekemättä".

      Olisi pitänyt jättää tekemättäm.m.:
      -Ennustelut,että yksi sukupolvi on noin 70-80
      vuotta.
      -Se sukupolvi(70-80-vuotias)joka näki vuoden
      1914 ei missään tapauksessa katoa ennenkuin
      "gedoni" iskee.

      -Olisi pitänyt jättää kieltämättä rokotuksien
      ottoa 50-luvulla.Olisi säästynyt monta henkeä.
      -Olisi pitänyt jättää "puljaamatta" edestakaisin
      Malawin ja Meksikon erilaisia puolueettomuus
      järjestö-määräyksiä.Olis säästynyt Malawissa
      monta henkeä.

      -Olis pitänyt miettiä ensin ja tarkkaan mitä ohjeita antaa verensiirtokysymyksissä jo alunperin,ettei olis tarvinnut muutella neuvoja.Kuinkahan monta ihmishenkeä olis säästynyt?

      Että kaikenkaikkiaan aika kornia puhua Jt:n mitään tekemisistään,että "olis pitänytkin tehdä?"
      Raamatun kohta on kyllä hyvä mutta ei sovi teille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      132
      5381
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3862
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      38
      2044
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1753
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1704
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1640
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1463
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      38
      1424
    Aihe