Tilanne on varmasti kaikille tuttu: ajat pimeällä maantiellä suolaloskan keskellä, kun mutkan takaa tulee kuski, jolla on kaikki mahdolliset valot päällä. Pitkät valot kuski kyllä saa yleensä vaihdettua pois päältä, mutta sumuvaloja ei. Sumuvalot häikäisevät vastaantulijan n. 10 metrin päässä, eli juuri kun pitäisi pystyä tarkimmin näkemään, onko esim. tien oikeassa reunassa jalankulkija tai hirvi ilman heijastimia. Jos tällaiselle sumuvaloidiootille väläyttää pitkiä tai sumareita, reaktio vaihtelee välinpitämättömyydestä hyvinkin aggressiiviseen torvensoittoon, valojen vilkutteluun ja erilaisiin kevätjuhlaliikkeisiin. Yleensä kuskit ovat iskän/äiskän liisarilla liikkeellä.
On vaikea ymmärtää, miksi maantienopeuksissa käytetään sumuvaloja. Alue, jonka ne valaisevat, on kuitenkin hyvin pieni ja valokenttän mahdollisesti paljastavaan esteeseen ei ehdi reagoida kukaan.
Poliisit saisivat puuttua sumuvalojen käyttöön aina kun ei ole todellista sumua ja sopiva rangaistus olisi sumuvalojen poistaminen käytöstä esim. viiden kilon lekalla.
On vaikea ymmärtää, miksi maantienopeuksissa käytetään sumuvaloja. Alue, jonka ne valaisevat, on kuitenkin hyvin pieni ja valokenttän mahdollisesti paljastavaan esteeseen ei ehdi reagoida kukaan.
Poliisit saisivat puuttua sumuvalojen käyttöön aina kun ei ole todellista sumua ja sopiva rangaistus olisi sumuvalojen poistaminen käytöstä esim. viiden kilon lekalla.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miljoonannen kerran, oikein suunnatut valot ei häikäise ja toinen asia on se että vastaantulijoiden valoihin ei pidä katsoa - siinä sokaistuu helposti, pidetään se katse tien oikeassa laidassa. Tämäkin on opetettu autokolussa.
Itseäni ei oikein suunnatut sumuvalot ole koskaan häikäisseet, ei yöllä eikä varsinkaan päivällä jolloin koko asia on täysin merkityksetön minulle.
>Itseäni ei oikein suunnatut sumuvalot ole koskaan häikäisseet, ei yöllä eikä varsinkaan päivällä jolloin koko asia on täysin merkityksetön minulle.
Ehkä siksi, että ajelet itsekin jatkuvasti sumuvalot päällä. Sumuvalojen turhaa ja häiritsevää käyttöä puolustelevat ainoastaan ja vain ne jotka siihen itse syyllistyvät.
Sumarit löytyy mutta ne ovat autotallin hyllyllä kun eivät satu nykyiseen autoon eikä oikein ole tarvettakaan.
Toinen asia on mitä ajattelen sumuvaloista, aluvanteista, poppikoneista, kattotelineistä, teippauksista tai vaikka vetokoukuista. Eivät häiritse vaikken muiden aivoituksia aina ymmärräkään. Te turhasta inisijät olette juuri niitä valopoliiseja ja kyttääjiä. Mitä jos jokainen hoitaa itse asiansa niinkuin parhaaksi näkee ilman muiden jeesustelua.
Itseäni ei nyt niin hirveästi häiritse muiden autoilijoiden sumuvalojen käyttö, jos ne nyt ei aivan kuusenlatvoihin ole suunnattu.
Sitä en itsekään ymmärrä, että minkä takia sumuvaloja käytetään kuitenkin yleisesti pimeällä? Sumuvalothan valaisevat auton edestä kirkkaasti leveän, mutta lyhyen alueen. Tuon kirkkaan etualan johdosta kauemmas näkee huonommin (silmä tottuu etualan kirkkauteen). Sumuvalojen kantama on lisäksi niin lyhyt, että jos esim. 80 km/h nopeudella havaitsee jonkun esteen, niin aikaa reagointiin ei jää.
Itse olen sumuvaloja tarvinnut oikeasti ehkä 3-4 kertaa, lähinnä sankassa lumipyryssä olosuhteiden ollessa sellaiset, että 50-60 km/h kovempaa ei kertakaikkiaan pysty ajamaan, jolloin leveä valokeila auttaa erottamaan tien ääriviivat. Tuntuu siltä että nämä "sumarit päällä kesät talvet" -kuskit pimeälläkin ajaessaan tuijottavat siihen 10-15 metrin päähän auton keulasta...
Kortteleissa pimeään aikaan autojen valot paistaa silmiin jokaisella vastaan tulevalla.
Esim,Mersun sumuvalot antavat enemmän valoa kun jotkut pienet puskurissa olevat,ja Mersun sumarit eivät häikäise vastaantulijaa.Ne ovat laadukkaimmat sumuvalot voisin väittää mitä on autoissa vakiona,kyllä ne lelut ovat niitä joissa valoteho riittää ainoastaan häikäisyyn.
Eli Mersun sumareista kyllä on suurissakin nopeuksissa hyötyä toisin kuin halppis malleissa,auttaa havaitsemaan esim hirviä.
Kokeile ja hämmästy..
Niin, kusipäisyyttä ja silkkaa piittaamattomuutta on sumareitten turha käyttö. Paitsi tietty rekkakuskeilla, joilla se lienee silkkaa tyhmyyttä?
Ei kukaan täysjärkinen voi kuvitella näkevänsä sumareilla normaaliolosuhteissa paremmin.
Ja tuosta häikäisystä. Eihän ne oikein suunnatut sumarit sinänsä häikäise, mutta märästä asfaltista heijastuvat ajo- ja sumuvalojen yhdistelmä häikäisee!
Kunhan viihdyt tiinpäällä vuosia,opit.Pitää osata ottaa kohtaava rekka ,jossa palaa täyspikät katolla ja keula täynä himmeleitä.Kyllä siihen tottuu.Ei sitten häikäise enää mikään valo.
Kyllä on elämisen aiheet ihmisellä vähissä :)
Korttihan teiltä sumuvaloidiooteilta pitäisi pois ottaa!
Mistä sä olet ylipäätän sen korttisi löytänyt?Jos olisit käynyt autokoulun,niin kuin useimmat muut autoilijat,niin varmaan olisivat sullekin siellä opettaneet,että niihin vastaantulijan valoihin EI PIDÄ TUIJOTTAA!
Katso sitä tien piennarta,niin voit vaikka nähdä sen jalankulkijan,ennen kuin osut siihen.Pelottava ajatus,että tollasiakin urpoja liikkuu tienpäällä.
Sitäpaitsi,jos ne valot häkäisisivät sut siinä 10 metrin päässä,niin se häikäisy ei maantienopeuksilla kestäisi edes puolta sekuntia.Jos sen takia ajat jonkun päälle,niin kyllä sitä syyllistä tosiaan on syytä etsiä jostain muualta,kuin vastaantulijan valoista!
Ja edelleen,jos kerran tämä tapahtuu pimeän aikaan loskakelillä ja olet kaiken lisäksi vielä häikäistynyt niistä valoista,niin mistä ihmeestä voit tietää,kuka sitä vastaantullutta autoa ajoi? "Yleensä kuskit ovat iskän/äiskän liisarilla liikkeellä."
Kulkisit bussilla,niin olisi paljon helpompaa ja ainakin jalankulkijoiden kannalta ilmeisesti paljon turvallisempaa.
Miksi sinä puolustat sumuvalojen käyttöä? Pitäisikö tässä ruveta ajamaan jatkuvasti pitkät päällä ja puolustella sitä sanomalla, että on niistä hyötyä, eikä ne ketään häikäise, älkää tuijottako niihin...? Mikä ihme tarve joillain ihmisillä on puolustella laittomuuksia? Taidatte olla niitä ihmisiä, jotka puolustavat myös ylinopeuksia, punaisia päin ajamista, autovarkauksia ja niin edelleen, vai?
Sumuvaloihin ei valitettavasti useimmiten tarvitse edes tuijottaa tullakseen häikästyksi.
Jos valot häikäisevät, silmän sopeutuminen pimeyteen kestää 5-10sek. Ja täydelliseen näön palautumiseen menee n. 30sek. Jo tuossa 5-10sek, jolloin näkö pimeässä on huonoimmillaan (silmät sopeutuneet kirkkaaseen valoon) kerkiää auto liikkumaan 100-200m riippuen nopeudesta.
Näkö on hyvin subjektiivinen asia, erityisesti kontrastinäkö. Mikäli satuitte lukemaan viime perjantain Hesarin mukana olleen Nyt-liitteen artikkelin, siinä kerrottiin todella helppotajuisesti, että värisävyjen erottaminen toisistaan ja valoeroihin tottuminen eroavat hyvin paljon ihmisestä toiseen. Itselläni on täydellinen näkö, mutta häikäistyn helposti.
Mitä tulee ajokoulutukseeni, olen kyllä aikoinaan käynyt autokoulun ja tiedän kyllä, ettei vastaantulijan valoihin tuijoteta - sen sanoo jo maalaisjärkikin. Se ei tässä ollutkaan pointti.
Sensijaan voisin kritisoida "enskan" ajokokemusta pimeällä - eikö sinua häikäise koskaan? Eikö kirkkaasta valosta pimeyteen tottuminen kestä hetkeäkään? Tällaisessa tapauksessa suosittelisin hankkiutumaan silmälääkärille ja jos sieltä selviää puhtain paperein niin sitten vaan hävittäjälentäjäkoulutukseen.
Häikäistyminen tapahtuu todellakin pimeällä ja loskakelin aikaan. Et ehkä ajatellut, että ihmiset ajavat niitä autoja päivisinkin? Tällöin kuskin näkeminen on paljon helpompaa. Sumuvalot päällä vastaantulevat ovat juuri niitä iskän/äiskän liisarilla ajavia, joilla itsellään ei ole mitään väliä millaiset sakot saa kun "pappa betalar".
Bussia en viitsi käyttää kun siellä on köyhiä ja pahalta haisevia opiskelijoita ja sosiaalipummeja. Jätän joukkoliikenteen enskoille. Itse käytän omaa liisariani tai taksia, promillemäärästä riippuen.
Tämä on vähän samassa sarjassa kuin, jos työkaverit tulisivat käsillään kävellen töihin. Eihän se minua varsinaisesti haittaisi, mutta ihmetyttäisi, eikä siihen kukaan osaisi antaa oikein kunnon perusteltua selitystä.
Mutta vinkkinä sumuvalojen kohtaamiseen pimeässä pätee kaikkien armeijan käyneiden tuntema konsti parempaan näkemiseen pimeässä. Silloin kun valoraketti on kirkkaimmillaan (sehän ei osoita suoraan kohti=ei häikäise), pidetään toinen silmä siristysasennossa ja toinen kokonaan kiinni. Näkee sitten taas edes jotain, kun valo jälleen vähenee.
Täytyyhän niitä sumareita pitää päällä, jos näkökentässä on sumua. Tosin hyvin harvoin se sumu on muiden ihmisten havaittavissa. Tällöin voidaankin kysyä, että miten se sumuvalojen polttaminen sitä näkemistä sitten edistää. No ei mitenkään, mutta ei se näitä sankareita taida haitata.
Sumareita näkee poltettavan kirkkaalla päivänvalolla ihan yhtä paljon kuin hämärällä tai pimeälläkin. Mitä ihmeen hyötyä niistä silloin on? Kukaan ei ole toistaiseksi onnistunut tuohon kysymykseen vastaamaan. Ehkä nyt joku onnistuu? Vastaukseksi ei kelpaa mikään tasoa "mitä se muka sua haittaa", vaan ihan järkevä ja perusteltu syy olisi kiva löytää.
Ja ne muuten häikäisevät hämärässä ja pimeässä. Ne myös estävät käyttäjäänsä näkemästä kovin kauas. Silti niitä poltetaan. En ymmärrä.
Reilu kuukausi sitten kävin puoli vuotta kortin omanneen kanssa keskustelua aiheesta. Nuorukainen kehotti pimeällä laittamaan sumarit päälle. Vastasin että en laita, kun ei niistä mitään hyötyä ole (Pimeä maantie ja vettä satoi.). Tähän tämä nuorison edustaja totesi: "Ei niin, mutta näyttää makeemmalta."
Totesin, että kyllä minä kestän, vaikka näyttääkin ihan vaan tavalliselta...
Tuon saman "perusteen" olen minäkin kuullut. Hassuahan tässä on se, että tuo on se järkevin peruste, jota sumareiden väärälle käytölle on. Kertoo kyllä sinällään kaiken olennaisen asiasta. Mitähän ne seuraavaksi keksivät? Äänimerkin jatkuva painaminen on tosi cool? :-)
No joo... Sehän on selvää että nuoret pitää sumuvaloja päällä just sen takia että ois komean näkönen kun keula loistaa magiasti. Se vaan alkaa hymyilyttään kun alkaa ajatteleen asiaa vähän laajemmin että met täälä kuusen juuressa murehditaan näitä asioita kun Amerikan pellet vetää vilkut, pakit ja pitkät päällä baanaa pitkin. No niillä on eri säännöt ja eri kulttuuri se on selvä. Ite pidän sumareita päällä koko ajan koska oon kytkeny ne niin että ne palaa puolella teholla. Eli kirkkaus on sama kuin ajovaloissa. suuntaus on hyvä, ei loista silmiin. Ei häikäise vastaantulijaa eikä sotke näkyvyyttä liian lähelle.
Se tosiaan vituttaa kun jossain uusissa / itse asennetuissa autoissa valot tuijaa suoraan silmiin.
jos ei valoja osata suunnata/käyttää niin silloin on parempi olla käyttämättä.
Vain minun mielipide!
Niistä on apua pimeällä kun ei ole katuvaloja
Niistä on apua silloin, kun on tiheä sumu tai sankka lumipyry. Normaalilla kelillä katuvalottomilla tieosuuksilla sumareista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Älä jauha paskaa
Kirjoittanut: Harmaasilmä, 12.11.2002 klo 10.31
Niistä on apua silloin, kun on tiheä sumu tai sankka lumipyry. Normaalilla kelillä katuvalottomilla tieosuuksilla sumareista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
jatkaisin tästä: Tuo ei pidä paikkaansa.Ne auttavat pimeällä tiellä pitkien lisäksi ne tuovat pikantin lisävalon jota kaipaa pimeällä tiellä.
Älä jauha paskaa
Kirjoittanut: Harmaasilmä, 12.11.2002 klo 10.31
Niistä on apua silloin, kun on tiheä sumu tai sankka lumipyry. Normaalilla kelillä katuvalottomilla tieosuuksilla sumareista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
jatkaisin tästä: Tuo ei pidä paikkaansa.Ne auttavat pimeällä tiellä pitkien lisäksi ne tuovat pikantin lisävalon jota kaipaa pimeällä tiellä..
Pimeällä tiellä pitkien kanssa käytettäessä ne heikentävät näkyvyyttä. Jaa miten muka? No siten, että niiden auton eteen muodostama pieni voimakkaan valon alue heikentää näkyvyyttä tuon valoalueen taakse, eli siis siihen suuntaan, johon olet matkalla. Jos laitat ne sumarit pois päältä, näet kauemmas. Lisäksi, niiden valaisema alue on niin pieni, että maantienopeuksilla niistä ei ole mitään hyötyä. Meneekö perille?
"Ite pidän sumareita päällä koko ajan koska oon kytkeny ne niin että ne palaa puolella teholla. Eli kirkkaus on sama kuin ajovaloissa. + suuntaus on hyvä, ei loista silmiin. Ei häikäise vastaantulijaa eikä sotke näkyvyyttä liian lähelle."
Selitäpä minulle, miten sumarit voivat oikein suunnattuina näyttää sopivan matkan päähän paremmin kuin ajovalot? Nehän ovat matalammalla kuin ajovalot. Jos suuntaus on sama (n. 1%), ne näyttävät väkisinkin lähemmäs. Jos suuntaus on korkeammalle, ne häikäisevät vastaantulijaa.
Selitäpä myös se, mihin ihmeeseen tarviit lisävaloa, jos sinulla on toimivat ajovalot. Jotkut ajovalotkin häiritsevät, erityisesti silloin, kun on märkä asfaltti. Jokainen lisätty lamppu lisää vastaantulijan häikäistyvyyttä.
Pimeällä käytetään lähivaloja pitkien asemasta siksi, ettei vastaantulija häikäistyisi. Miksi pitää vesittää koko idea lisäämällä valotehoa niin, että vastaantulija kuitenkin häikäistyy.
Olen ottanut tavaksi vastata tuleen tulella: jos vastaantulija katsoo oikeudekseen häikäistä minua, minä katson oikeudekseni olla välittämättä hänen oikeuksistaan. En siis välitä vaikka hän häikäistyisi -> pitkät päälle. Olen kyllä huomannut, että sumareiden käyttö on vähentynyt siitä, mitä se pahimmillaan on ollut. Loput pellet eivät ilmeisesti käsitä järkipuhetta. Heille pätee sama keino kuin koiriin: nopea palaute väärästä toiminnasta. Jos ette kerran ymmärrä selvää suomen kieltä, maistakaa sitten pitkiä.
Ethän sinä näe jos on Harmaakaihia,mutta ota järki käteen,jos näkö on kohdallaan niin niistä on apua.
Alkaa olla Ranelta argumentit lopussa, jos pitää nimimerkkejä väännellä. No ei se mitään, et ole ensimmäinen toope joka niin tekee.
Kokeile jos et usko. Näet kauemmas jos sammutat sumarit pimeällä. Ja mitään hyötyähän niistä ei kirkkaallakaan ole. Opit varmasti käyttämään sumareita oikein jos kovasti yrität. Onnea matkaan.
Ensinnäkin auto mallissa jonka omistan ei ole alunperin ollut muuta kuin perinteiset ajovalot, Tein keulan alle spoilerin johon upotin Hella Comeetat ( alunperin lisäpitkät,) mutta puolella teholla toimivat MINUN tapauksessani juuri sillä tavoin kun haluan. En hae sumuvaloilla mitään lisänäkyvyyttä tai mitään muutakaan, mitä sumuvaloilta yleensä odotetaan. Niillä ei kaiken kaikkiaan ole sen seksuaalisempaa merkitystä MINUN tapauksessani. Suuntaus on sillä tavalla oikea ettei kenenkään tarvitse vittuuntua että häikäisee tai jotain, mitään prosentteja näkyvyyden määrästä ei tarvitse edes miettiä. :) koska niillä ei ole mitään merkitystä. Valot jotka minulla on ovat ikäänkuin pienet kynttilän tuikut. Ymmärsitkö? SUMUVALOT on asia erikseen, mulla ne on lähinnä kaunistamassa muuten niin simppeliksi tehtyä keulaa. Ja pimiällä kun tartteepi käyttää pitkiä niin samalla sumarit naksahtaa pois.
Turhia ovat koko sumuvalot. Todellista käyttötarvetta on kovin harvoin.
Käytännössä tuntuukin olevan ainut peruste koko lampuille, että ovat "coolin" näköiset ja valitettavasti niin moneen nykyautoon jo vakiona asennetut "haitat". Katsastuksessa tosi riesat, kun alhaalla sijaitessaan hajoavat usein ja oltava katsastuksessa kunnossa, vaikkei niitä koskaan muulloin voisi laillisesti poltaa!
Häikäistyminen on kovin persoonakohtainen aistimus, jota ei juuri toisen silmin voi arvostella. Siksi onkin laadittu yhteiset säännöt valojen käytöstä, joita jokaisen tulisi noudattaa. Omavaltaisuus häiritsee tässäkin asiassa muita tienkäyttäjiä.
Valoja todellisen tarpeen mukaan, turhamaisuudet pois!
Älä jauha paskaa
Kirjoittanut: Rane, 12.11.2002 klo 10.19
Niistä on apua pimeällä kun ei ole katuvaloja
Mulkut käyttää niitä päivällä.Pimeässä on eri asia.
Niin, onhan kai liikenteessä sellaisiakin autoja, joissa lähivalot ovat niin heikot, että jo huonotkin sumuvalot valaisevat paremmin.
Itsepä jauhat paskaa Rane, monella otsakkeella oikein.
Niistä ei ole apua pimeällä eikä katuvaloissa.
Aivan, mulkut käyttää niitä päivälläkin. Pimeässäkään niitä ei normaalisti tarvita eikä ole oikeutta käyttää.
Kovin ole itsekäs koko Rane.
Mulla ei tähän vaiheeseen muuta sanottavaa, onnea keskustelulle.
Omistin aikanaan Mazdan jossa oli niin paskat valot että kyllä niitä sumareita tuli mettätaipaleella poltettua. Jotkut siitä veti herneitä nenään, mutta niinhän se on ettei kaikkia voi miellyttää.
Eikö tällaisessa tapauksessa kannattaisi mieluummin korjata tai korjauttaa ne ajopelin valot kuin rikkoa tieten tahtoen lakia?
Harvempi varmaan viitsisi ajaa pitkää aikaa autolla, jossa jarrut eivät toimi, vaikka sen saa käsijarrullakin pysähtymään.
Alkuperäisen viestin kirjoittaja on ihan oikeassa. Maantiellä pimeässä sen vielä ymmärtää, jos joku noita "pelletuikkuja" polttaa. Silloin on kyseessä tiedon puute -- ei tajuta, että sumareista on itse asiassa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Sitä vastoin sumarien käyttö päiväaikaan ja taajamassa edes pimeällä on ihan silkkaa idiotismia. Ollaan niin pirun kovaa automiestä kun on oikein "monta valoakin..." Pitäähän niitä nyt esitellä! Ns. pissaliisoihin ja Gti-lehteä lukeviin ammislaisiin tyyli puree varmasti, muista en mene takuuseen.
Ja vielä varmennukseksi: tämä ei ole kateellisten juttua. Autossani ON sumarit, mutta itse en niitä ole koskaan käyttänyt.
Keulalla löytyy sumuvalot ja lisäpitkät. Sumuvalot palaa aina kun olen autolla liikkeellä, päivällä parkit ja sumarit, hämärässä sumarit ajovalot. Jos joku pelle käy väläyttelemään valoja, pistän samalla mitalla takaisin eli pitkät päälle ja lisäpitkissähän löytyy 120W polttimot, että repikää siitä peelot.
ihkaoikea juntti.
Itseltäni löytyy C-Kadetista nelivalot, H4:set.
Lailliset polttimot eikä mitään sumareita...näkee hyvin eikä tartte pelleillä.
Jos jotkut haluaa pitää sumareita päällä antakaa heidän olla rauhassa se on heidän valintansa. Minun mielestäni varsinkin MB on kaunis sumareitten kaa. Ja jos joku ajattelee että tälläkin palstalla jutut poistetaan helposti se on jo eri asia.
Niin, kun kerroit, että lisäpitkissäsi on 120w hehkut, niin sopiiko kysäistä, mitkä valot sulla on? Bosch Big Knick? mistä löyty niin isot hehkut? onko pistevalot vai hajottavat? Mulla on Hella Rallye 1000:set 100w hehkuilla. näkee niilläkin..