Adventistien taktiikkaan ilmeisesti kuuluu

sivuuttaa

sellaisiin raamatunkohtiin kuuluvat kysymykset, jotka voisivat kyseenalaistaa heidän oppinsa. Mikäli heiltä tingataan vastauksia he kääntävät puheen toisaalle ja/tai lähettävät vastaukseksi jonkun oppiinsa kuuluvan niin jumalattoman pitkän rotlan, ettei sitä "susikaan ulvomatta syö". Kolmas tapa on sitten vaan pelkkä asian puolesta vänkääminen.

27

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitettu on

      Adventistien oppi perustuu Raamatun oikeaan tulkintaan. Muilla on taas enemmän tai vähemmän väärää tulkintaa opeissaan. Jos muut eivät luovu vääristä tulkinnoistaan, he ovat aina vänkämässä niitä sitten joka paikassa. Adventistit eivät voi luopua totuudesta niin kuin se on Raamatussa. Muut ovat jo luopuneet.

    • kouluttaja sinä

      kuvittelet olevasi,joka et ole uskossa ollenkaan?Adventistit ovat vastailleet tällä palstalla heille tehtyihin kysymyksiin aivan asialisesti ja hyvin.Varsinkin Jari Laurila on osoittanut maltillisuutta ja itsehillintää,jatkuvista pistopuheista ja henkilökohtaisiin solvauksiin menevistä huomautuksita huolimatta.Kyllä te itse olette yrittänyt hakemalla hakea kaikkea mahdollista ja mahdotonta.Epäystävällistä porukkaa kertakaikkiaan.Ensin tinkaatte asiota ja sitten kun vastaamme ,häijyilette ja puhutte vääristeltyä totuutta,kun vastaukset eivät tulekkaan tukemaan teidän valheellisia väitöksiänne.Te olette itse kumoamassa Jumalanlakia ja sitä yritätte kaikella tavalla sotkea ja hämmentää,ettei todellinen karvanne paljastuisi.Miksi te itse haluatte puhua ainoastaan adventismista ja opin kysymyksistä?Tämäkin kysymys puhui adventisteista.

      • aivan samassa

        mitassa kuin monet adventistit kuvittelevat olevansa muiden (kristittyjen) kouluttajia. Kysyisin vain vielä kuka ja milloin se alkoi lyödä sunnuntaita lepopäivänään viettäviin kristittyihin jumalattomia pedon merkkejä, uhaten heitä ikuisella hävityksellä elleivät luovu pyhäpäivästään tai kuka ja koska se sulki armon ovet niiden 144000:n jälkeen, niin ettei kukaan enää voinut päästä sisälle tämän jälkeen?

      • Magig
        aivan samassa kirjoitti:

        ihmeellistä viestintää: Miksi Raamattu ei kerro
        tällaisesta salaperäisestä Pyhästä Taika-tempusta. tämän takia ollaankin niissä ihmeissä, koska sunnuntaikin on tullut Kristittyjen lepopäiväksi ilman mitään raamatun ilmoitusta.

        Tätä asiaa kai kutsutaan Holly Magig, vai kuinka. Millaisilla kierteillä tämä trikki lienee
        iskostettu ihmisiin. Ilman kitään todellisia perusteita. Voisit aloittaa koulutuksesi tämän
        pyhän uskon trikin selvityksellä ilman jenka-evankeliumia. siinä olisi aloitus lähtöön.

      • vastaavat.
        Magig kirjoitti:

        Lue UT:si! Sen verran kuitenkin lisään, että lue se siinä hengessä kuin se on kirjoitettu eikä elleniläisen tulkinnan hengessä.

      • SIINÄ SE
        vastaavat. kirjoitti:

        Lue UT:si! Sen verran kuitenkin lisään, että lue se siinä hengessä kuin se on kirjoitettu eikä elleniläisen tulkinnan hengessä.

        TAAS TULI,KUNEI PYSTY RAAMATULLA VASTAAMAAAN,NIIN PITÄÄ,OTTAA TAAS SE ELLENI AVUKSI.EN VOI KUN HYMYILLÄ NOILLE TEIDÄN KIVITYKSILLE.

      • vastata!
        SIINÄ SE kirjoitti:

        TAAS TULI,KUNEI PYSTY RAAMATULLA VASTAAMAAAN,NIIN PITÄÄ,OTTAA TAAS SE ELLENI AVUKSI.EN VOI KUN HYMYILLÄ NOILLE TEIDÄN KIVITYKSILLE.

        Meikäläisellä kun on niin puutteellinen Raamattu ettei sieltä löydy Holly Magig´ia eikä jenka-evankeliumia joita edellinen kysyjä tivasi. Yritän nyt puolustautua kivittämällä ellenillä kysyjää päähän.

      • näyttäisi vähän siltä
        vastata! kirjoitti:

        Meikäläisellä kun on niin puutteellinen Raamattu ettei sieltä löydy Holly Magig´ia eikä jenka-evankeliumia joita edellinen kysyjä tivasi. Yritän nyt puolustautua kivittämällä ellenillä kysyjää päähän.

        Oletko koskaan löytänyt itsesi kanssa samanmielistä seuraa?
        Tavallisesti ihmiset karttavat sellaista paikkaa jossa heitä ei löydy!
        Siis tavalliset ihmiset!

      • itselleni, että
        näyttäisi vähän siltä kirjoitti:

        Oletko koskaan löytänyt itsesi kanssa samanmielistä seuraa?
        Tavallisesti ihmiset karttavat sellaista paikkaa jossa heitä ei löydy!
        Siis tavalliset ihmiset!

        muille. Eikä siinä kaikki! Jo varsin nuorena minun sanottiin olevan huonoa seuraa, jota toisten tulisi karttaa. Aivan oikein sanottu, sitäpaitsi!
        Niinpä oikea seura minulle olisi huonoa seuraa: silloinhan olisin kaltaisteni joukossa. Luullakseni kukaan ei kuitenkaan tunnusta olevansa huonoa seuraa, mikäli lähtisin sitä kyselemään, joten tällä kertaa olen itseni ja toistenkin kiusaksi täällä.

    • kuhilas

      erilaisuuksista, mutta alapa toisesta päästä eli kysele asioita, joista voisitte olla samaa mieltä keskenänne! Kannattaa kokeilla. Tulos saattaa olla yllättävä.

      • paras tapa

        Johanneksen evankeliumi:
        7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

        Meidän ei tarvitse oppia tietämään kuin sen, mitä kristinoppi meille opettaa Jeesuksen js apostolien välityksellä.
        Jokainen ero niihin on sitten sitä harhaantunutta opettamista.

        Mitä paremmin opimme tuntemaan Vapahtajamme tahdon, sitä selvemmin on näkyvissä myöskin ne oppien kohdat jotka poikkeavat oikeasta. Evankeliumin sanomasta.

        Teillä adventisteilla on aina suosituksena opiskella teidän oppianne.
        Jo sen neuvon ristiriita Raamatun neuvoon on teissä nähtävänä.
        Ja kaikessa teidän esityksessänne asian kulku on samaa kaavaa.
        "Tutustu mitä EGW todella opetti...".
        "katso mitä adventtikirkko opettaa...."

        Ja jokaisessa teissä asuu isompi tai pienempi luikuri, joka todellisuudessa väistelee kuin hengen hädässä niitä kysymyksiä jotka näyttävät teidät kristinuskoon kuulumattomiksi.

        Kirkkojen keskinäiset luokitukset ovat teillä aina esillä jos ne ovat jossain kohden teidän eduksenne ja unohdatte kaiken joka on toisinpäin.
        Johtopaikoilla ja keskinäisissä kirkkojen edustoissa ovat kaikkien suuntien epäkristillisimmät edustajat.Nämä kemuilevat rahvaan nimissä herkkupöytiensä antimilla ja maailmanympärimatkoillaan.
        Nyt on heräämisen aika jolloin itse itsensä valinneet opettajat hyljätään ja palataan Herran opetuslapsiksi ilman välittäjiä, jotka ovat kevyiksi havaittu.

      • kuhilas
        paras tapa kirjoitti:

        Jeesuksen opetuksesta on kyse, ei sinun eikä minun. Huomaa tämä. Oppisi ei ole välttämättä yhteneväinen Kristuksen opetuksen kanssa. Minäkin pyrin ymmärtämään sitä, mitä Kristus opettaa. Etkös sinäkin siihen pyri? Sitten olemme pyrkimässä samaan tavoitteeseen! Se, minkä verran sinun oppisi eroaa todellisuudessa Kkristuksen opetuksesta on juuri tuota mainitsemaasi "harhaantunutta opettamista". Olet siinä ihan oikeassa.

        Minä en houkuttele sinua tutkimaan mainitsemaasi "adventistien oppia". Pyri yksinomaan tutustumaan Kristuksen opetukseen ja tee selvä ero Kristuksen opetuksen ja kaiken muun perinteisen opetuksen välillä. Minulle riittää Raamattu ja Kristuksen opetus. Sellainen "luikuri" minä olen! Olet sitten itse samanlainen luikuri, jos sinäkin pyrin Kristuksen opetukseen perehtymään.

        En minä ole saanut käydä matkoilla maailman ympäri. Olen eläkeläinen ja minun on maltillisesti elettävä, jotta talous pysyy tasapainossa.

        Puhun nöyrästi ja vilpittömästi elämäni asiat Kristukselle. Luotan hänen sovintovereensä. Olen uskonut itseni tätä ja tulevaa elämää varten yksin hänen käsiinä. En ymmärrä sitä, miksi sinulla on tarvetta nimitellä minua luikuriksi. Sinulla on varmasti vaikeata elämässä. Oletko sinä sisäisen ihmisesi puolesta tasapainossa? Pidän sinua esirukouslistalla. Herra tietää meidän elämäntilanteemme.

      • ookkona oulusta?
        kuhilas kirjoitti:

        No mistä sitten sait herneen nenääsi?

      • kuhilas
        ookkona oulusta? kirjoitti:

        No mistä sitten sait herneen nenääsi?

        Tunnetko käsitteen moraali? Mitä tarkoitetaan moraalisella tunteella? Mitä ihmisoikeuksia meillä kaikilla on? Kohtele sinäkin toista siten, että käytöksestäsi näkyisi moraalinen vastuu ja ihmisarvon kunnioittaminen.

      • uuno turparuno

        Ja sama meno täälläkin!
        Ulkopuolisten opastusta parhaimmillaan!
        Voitko näyttää yhtäkään viestiäsi kirkkokuntalaisillenne osoitettuina?
        En ole sellaista tullut vielä havainneeksi!
        M.O.T

      • kuhilas
        uuno turparuno kirjoitti:

        Ja sama meno täälläkin!
        Ulkopuolisten opastusta parhaimmillaan!
        Voitko näyttää yhtäkään viestiäsi kirkkokuntalaisillenne osoitettuina?
        En ole sellaista tullut vielä havainneeksi!
        M.O.T

        Minä en ole vaihdellut viestejä niiden kanssa, joihin minut mielelläsi yhdistät. Minun täytyy myöntää, että en tunne todennäköisesti yhtään heistä henkilökohtaisesti. Yhdestä tiedän jotakin, mutta en ole häntä koskaan tavannut. Esimerkiksi minulla ei ole tietoa siitä kuka käyttää nimimerkkiä "Kirjotettu on". En ole heidän kanssa tosiasiassa yhtään viestiä vaihtanut koko aikana, kun olen listalla kirjoitellut. Muistelen, että Sirkka Iita on joskus reagoinut kirjoituksiini. En ole ihan varma siitä, mihin kirkkokuntaan hän kuuluu. Me olemme tainneet joskus jonkin tekstin vaihtaa. Hänet olen kokenut rakentavana.

      • johon minä

        uuno turparunokin olen kovin kyllästynyt.
        En malta olla puuttumatta tämän viestisi sisältöön,
        jossa juuri adventistit tyrkyttävät omaa erilaisuttaan eriomaisuutena meille.
        Heidän viestiensä sisällössä ei kertakaikkiaan ole mitään kristittyjen käsityksiä.
        Päinvastoin he pyrkivät kaikin keinoin osoittamaan Raamatun sanalle uuden merkityksen häpäisimällä apostolien opettamaa Evankeliumia.
        Ihmettelen ehdotustasi olla heidän kaverinsa,
        Heistähän Paavali kovin sanoin varoitti kertoen edeltäkäsin tuollaisten häpeäpilkkujen olevan odotettavissa aivan viimeisinä aikoina.
        Joten ,so what?

      • kuten hän?
        kuhilas kirjoitti:

        Tunnetko käsitteen moraali? Mitä tarkoitetaan moraalisella tunteella? Mitä ihmisoikeuksia meillä kaikilla on? Kohtele sinäkin toista siten, että käytöksestäsi näkyisi moraalinen vastuu ja ihmisarvon kunnioittaminen.

        .Timoteuksen kirje:
        4:3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

        16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
        21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
        22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        "Älköön kukaan " tarkottaa myös ELLENIÄ.
        Älkää ottako keneltäkään saarnaajalta mitään ruoka ohjeita.
        Ellen mitätöi julkeasti tätäkin neuvoa vastaan.
        EGW:stä voidaankin sanoa, ettei hänelle kelvannut mikään Paavalin antama neuvo.
        Vai erehdyinkö yhdellä?

      • kuhilas
        kuten hän? kirjoitti:

        Minusta on kovin vaikea ja noloa lähteä neuvomaan sinua syömiseen ja juomiseen liittyviossä asioissa. Mielestäni en ole sitä kertaakaan tehnytkään.

        Mitä syömiseen tulee, niin ainakin minun tarvitsee ajatella omaa kalorioiden kulutuksen määrää. Minun ei kannata kovin rasvaisia ruokia syödä suurina määrinä, koksa en tee fyysistä työtä. Tarkoitukseni ei ole kohottaa vaan pudottaa painoa. Tuohon tavoitteeseen ei ole helppo päästä. Olen ajatellut niin, että syön kasviksia, vihanneksi, hedelmiä, viljatuotteita ja perunaa pääasiallisesti. Sisällytän kuitenkin jonkin verran kalaa ja mahdollisesti broileria ravintooni. Toisten ei tarvitse elää minun laillani. Tämä ei ole uskonnollinen kysymys, vaan kyseessä ovat minun kohdalla terveyteen liittyvät asiat.

        Juomina pyrin valitsemaan vähärasvaiset vaihtoehdot. Painoni on pudonnut hiukan yli 4 kg viimeisten kuuden viikon aikana. Käyn kuntosalilla, pace-action pumpassa ja sauvakävelyllä. Tämä ei ole mitenkään sidottu uskontoon. En esitä tätä toisille. Jokainen toimii juuri niin kuin hän itse hyväksi näkee. Minä olen tällä kertaa tälllainen myöhäisherännyt ihminen terveyden suhteen.

        Mihin ne kiellot ja käskyt ruoan suhteen oikein hävisivät? En minä niitä esittänyt. Jokainen vaalii omaa terveyttään mahdollisuuksiensa mukaan. Eikös tämä ole ihan oikeata puhetta? Jättäkää nyt tuo uskonnollinen saivartelu ruokiin liittyvissä asioissa ja pitäkää itsekukin huolta terveydestänne. Lisätkää liikuntaa ja vähentäkää kiinteitä rasvoja ja käyttäkää mieluimmin tyydyttämättömiä rasvoja. Näitä opettaa mm. tri Tommi Vasankari, joka on Suomen olympiajoukkueen lääkäri.

      • johan on kummaa

        Mihin ihmeeseen minä sinun lupaasi tarvitsen syömisessäni?
        Etkö hyvä ihminen näe, että jo tuokin on osoitusta adventismista, kun sinun pitää sanoa minulle lupa syödä!
        Luuletko että olin tuota lupaa vailla?
        Teillä on niin ylimielinen henki joka asiassa, että oikein kuvottaa.
        Eikä täällä olla vain sinulle puhumassa.

        Syömiseni ovat olleet taspainossa ilman adventistien neuvojakin koko elämäni ajan.
        Painoni on sama kuin kutsunnassa ennen armeijaan menoa eli pituus 198cm paino 95kg ja nopeus 40 vuotta myöhemmin nykyisten asevelvollisten kanssa samaa keskiarvoa. 100 mkulkee alle 14sek . vieläkin. 25km marssi täyspakkaus selässä kulkee vielä vaivattomasti.
        Adventisti kuka tahansa voi tulla kaatamaan minua ja löytää itsensä mättään pinnalta.
        Roikuppa itse sormikoukulla keskisormesi varassa!
        Enkä käy kuntosalleilla!

        Saivartelu onkin jonkun muun pänttäämisen arviointia. Ja ne muut jotka kirvoittavat kirjoittamaan ovat väärässäolijoita.
        Juuri he eivät vastaa väitteistään.
        Sinä tuot puheenaiheesi väliin ja koetat sitoa vastustajianne haaskaamaan aikaa sinun kanssasi.

      • kuhilas
        johan on kummaa kirjoitti:

        MINÄ EN ANNA SINULLE ENKÄ MUILLE RUOKAAN LIITTYVIÄ OHJEITA. ITSE SYÖN SITÄ, MINKÄ HYVÄKSI NÄEN, MUTTA EN ESITÄ OHJEITA TOISILLE. ÄLÄ OLE HUOLISSASI. JOKAINEN, SINÄ MUKAAN LUETTUNA, SAA VALITA OMAT SYÖTÄVÄNSÄ.

        HARMITTAAKO SINUA SE, ETTÄ EN ANNA OHJETA, ENKÄ TUOMITSE KETÄÄN SYÖMIEN JOHDOSTA. OLEN JUURI SITÄ MIELTÄ KUIN TÄSSÄ KIRJOITAN.

      • niin ihmettelen

        Miksi sitten kirjoitit!
        Tiesinhän tuon kaiken jo itsekin!
        Sinähän lähdit ensi viestisi kanssa vimmalla vastustamaan?
        Ja nytkö perut puheesi kokonaan?

      • kolisee
        johan on kummaa kirjoitti:

        Mihin ihmeeseen minä sinun lupaasi tarvitsen syömisessäni?
        Etkö hyvä ihminen näe, että jo tuokin on osoitusta adventismista, kun sinun pitää sanoa minulle lupa syödä!
        Luuletko että olin tuota lupaa vailla?
        Teillä on niin ylimielinen henki joka asiassa, että oikein kuvottaa.
        Eikä täällä olla vain sinulle puhumassa.

        Syömiseni ovat olleet taspainossa ilman adventistien neuvojakin koko elämäni ajan.
        Painoni on sama kuin kutsunnassa ennen armeijaan menoa eli pituus 198cm paino 95kg ja nopeus 40 vuotta myöhemmin nykyisten asevelvollisten kanssa samaa keskiarvoa. 100 mkulkee alle 14sek . vieläkin. 25km marssi täyspakkaus selässä kulkee vielä vaivattomasti.
        Adventisti kuka tahansa voi tulla kaatamaan minua ja löytää itsensä mättään pinnalta.
        Roikuppa itse sormikoukulla keskisormesi varassa!
        Enkä käy kuntosalleilla!

        Saivartelu onkin jonkun muun pänttäämisen arviointia. Ja ne muut jotka kirvoittavat kirjoittamaan ovat väärässäolijoita.
        Juuri he eivät vastaa väitteistään.
        Sinä tuot puheenaiheesi väliin ja koetat sitoa vastustajianne haaskaamaan aikaa sinun kanssasi.

        kaatuessaan: Henkinen suuruus on parempi kuin suuri mitta. Muistini mukaan Arvo ylppö oli pieni
        mies. Mutta suuri tiedoissa.

      • kuhilas
        niin ihmettelen kirjoitti:

        Miksi sitten kirjoitit!
        Tiesinhän tuon kaiken jo itsekin!
        Sinähän lähdit ensi viestisi kanssa vimmalla vastustamaan?
        Ja nytkö perut puheesi kokonaan?

        en toisille anna enkä ole antanut. Olen vain kertonut omista tavoistani. Siinä kaikki. Olen minäkin yli 100 kg ja käyn kuntosalilla. Isoja miehiä ollaan, mutta en silti arvosta ruokaohjeiden antamista toisille. Enkä halua valvoa toisten syömisiä. Ruokaohjeet ovat terveysohjeta. Niiden antaminen saisi kuulua lääkäreille tai ravitsemusoppia lukeneille henkilöille eikä papeille tai maallikoille. Voin kertoa, jos niitä nätisti kysystään.

      • kuinka sen nyt sanoisi
        kolisee kirjoitti:

        kaatuessaan: Henkinen suuruus on parempi kuin suuri mitta. Muistini mukaan Arvo ylppö oli pieni
        mies. Mutta suuri tiedoissa.

        Vaistoni sanoo, että viestisi pontimena on nyt kuitenkin pienen miehen luonnollinen kateus suuren miehen nähdessään!

      • kuhilas
        kolisee kirjoitti:

        kaatuessaan: Henkinen suuruus on parempi kuin suuri mitta. Muistini mukaan Arvo ylppö oli pieni
        mies. Mutta suuri tiedoissa.

        katsotaan, eli joko ylhäältä tai sivulta. Aikuisen ihmien mitta pyörii siinä 150-210 cm välillä. Ei meidän pituuseroissa niin kovinkaan suurta ja merkittävää eroa ole!

      • no nyt selkisi

        Jo minä olenkin ihmetelyt ,että miksi ne pienet miehet katsovat minua aina kaukaa.
        Se on varmasti totta mitä sanot.
        Pienen miehen omanarvontuntoa hivelee, kun kaukemmas menemällä saa minun varteni näyttämään pienelle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe