Millä

Lailla se

Adoptio tapahtuu? Saako lasta nähdä ikinä, saako pitää yhteyttä? ym.

Kertokaa te viisaammat, koska olen sellaisessa tilanteessa, jossa voisin antaa lapsen adoptioon syntymän jälkeen..
Ehkä... en tiiä. Ajatukset ei oikeen pysy kasassa
=(

157

14425

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miina

      Eikä voi pitää mitään yhteyttä. Kaikki yhteydet lapseen katkaistaan. Äiti/vanhemmat ei saa tietää, mihin perheeseen lapsi adoptoidaan, minkä nimen ottovanhemmat hänelle antavat, eikä edes missä päin Suomea lapsi asuu. Äiti/vanhemmat ei saa mitään raportteja lapsensa kehittymisestä tai siitä, mitä lapselle kuuluu. Eikä äidillä /biovanhemmilla tai muilla sukulaisilla ole oikeutta etsiskellä lasta.

      Lapsella on oikeus aikuisena saada tietää biologisten vanhempiensa nimet ja hän voi halutessaan yrittää ottaa heihin yhteyttä. Mutta läheskään kaikki ottolapset eivät koskaan tee näin.

      • mamitus

        Minuun piti biologinen suku, lähinnä mummi yhteyttä vaikka adoptoituja oltiinkin veljeni kanssa. Sen sijaan bio- ja adoptiovanhemmat ovat saaneet laatia sopimukseen ehtoja adoption yhteydessä ja adoptiovanhemmat on halunneet, että bioäoiti ei saa ottaa mitään yhteyttä ennen kuin me täytetään 18v. ja otetaan häneen itse yhteyttä, jos otetaan. Olin kyllä jo 20. ennen kuin uskalsin, mutta se kannatti!!

        Biologinen suku, siis lähinnä mummo, on käynyt kylässäkin meillä adoptiopaikassa. Bioäiti on koko ajan ollu perillä meidän kasvusta ja kaikesta, kuulumiset on vaihdettu mummin kautta.

        Adoptiovanhempien rehellisyyteen pitäisi kuulua se, että lapselle kerrotaan aina hänen oikea tilanteensa. Se paljastuu joka tapauksessa tavalla tai toisella, joten minusta on parempi olla perillä asioiden oikeasta laidasta, kuten itse olen aina ollut.

        Meillä ei salattu nimiä, ikiä, eikä syitä. Sitäkin on kuultu, että adoptiolapsi ei ole oikea lapsi ja että toisten lapsia ei niskoilleen ole oikein ottaa... Ei adoptiovanhempien suusta, mutta tuttujen, osan sukulaisista jne...

        Riippuu ihan millaiset adoptiovanhemmat lapsesi saa, että saatko häntä tavata ja nähdä miten kasvaa ja kehittyy. Jos olet oikeasti lapsestasi luopumassa, älä anna paikkaan jossa hänelle ei kerrota kuinka asiat on! En antaisi itsekään, vaikka en ole koskaan lapsilleni samaa halunnutkaan, minkä olen itse kokenut.

        Hyvää kesää kuitenkin sinulle aloittaja ja mieti tarkasti mitä teet! Lapsi on lahja ja sitä ei kaikille suoda, joten jos et itse ole valmis lapsestasi huolehtimaan, niin laita ihmeessä hänet paikkaan, jonne lasta ei ole kenties suotu, mutta aikaa ja rakkautta kuitenkin olisi riittämiin. Toivon kuitenkin että itseltäsi sitä riittäisi ensisijaisesti omalle pikkuisellesi. Tsemppiä!! :)


      • Näin olen ymmäränyt

        Mielestäni bioäiti voi nykyisinkin asettaa adoptioon antamisen ehdoksi ns. 'avoimen adoption' eli sen että yhteys lapseen voi ja saa säilyä ! Puolin ja toisin ja heti alusta saakka.

        Näin ollen adoptiovanhemmiksi valikoituisi sellainen pariskunta joka on tähän suostuvainen.
        Tällaisia adoptiovanhemmiksi haluavia pariskuntia Suomessa on !

        Lisäksi jollet halua lapsesi kasvavan ainoana lapsena voit myös pyytää että lapsesi pääsisi perheeseen jossa on entuudestaan jo lapsia, esim. aikaisempia adoptiolapsia ! Adoptoitujen lapsien puheista ja kirjoituksista päätellen tämä olisi lapsen kannalta tosi tärkeää.

        Tai sitten lapsen voi antaa sijaisperheeseen jos edellä mainittu vaihtoehto ei syystä tai toisesta onnistu.


      • Helinä-keiju
        Näin olen ymmäränyt kirjoitti:

        Mielestäni bioäiti voi nykyisinkin asettaa adoptioon antamisen ehdoksi ns. 'avoimen adoption' eli sen että yhteys lapseen voi ja saa säilyä ! Puolin ja toisin ja heti alusta saakka.

        Näin ollen adoptiovanhemmiksi valikoituisi sellainen pariskunta joka on tähän suostuvainen.
        Tällaisia adoptiovanhemmiksi haluavia pariskuntia Suomessa on !

        Lisäksi jollet halua lapsesi kasvavan ainoana lapsena voit myös pyytää että lapsesi pääsisi perheeseen jossa on entuudestaan jo lapsia, esim. aikaisempia adoptiolapsia ! Adoptoitujen lapsien puheista ja kirjoituksista päätellen tämä olisi lapsen kannalta tosi tärkeää.

        Tai sitten lapsen voi antaa sijaisperheeseen jos edellä mainittu vaihtoehto ei syystä tai toisesta onnistu.

        Voiko äiti yksin antaa synnyttämänsä lapsen adoptioon, vai tarvitaanko myös lapsen isän suostumus?


      • TTT
        Helinä-keiju kirjoitti:

        Voiko äiti yksin antaa synnyttämänsä lapsen adoptioon, vai tarvitaanko myös lapsen isän suostumus?

        Isän suostumus tarvitaan, mikäli isyys on vahvistettu. Muussa tapauksessa asia on biologisen äidin päätettävissä.


      • beulah
        Näin olen ymmäränyt kirjoitti:

        Mielestäni bioäiti voi nykyisinkin asettaa adoptioon antamisen ehdoksi ns. 'avoimen adoption' eli sen että yhteys lapseen voi ja saa säilyä ! Puolin ja toisin ja heti alusta saakka.

        Näin ollen adoptiovanhemmiksi valikoituisi sellainen pariskunta joka on tähän suostuvainen.
        Tällaisia adoptiovanhemmiksi haluavia pariskuntia Suomessa on !

        Lisäksi jollet halua lapsesi kasvavan ainoana lapsena voit myös pyytää että lapsesi pääsisi perheeseen jossa on entuudestaan jo lapsia, esim. aikaisempia adoptiolapsia ! Adoptoitujen lapsien puheista ja kirjoituksista päätellen tämä olisi lapsen kannalta tosi tärkeää.

        Tai sitten lapsen voi antaa sijaisperheeseen jos edellä mainittu vaihtoehto ei syystä tai toisesta onnistu.

        antamisen ehdot eivät ole laillisia.
        Eli jos adoptio vanhemmilla ei ole velvolisuutta pitää kiinni lupauksista.
        Jos he haluavat katkaista suhteet heti kun adoptio on laillistettu niin niin he saavat tehdä.


      • Miina
        Helinä-keiju kirjoitti:

        Voiko äiti yksin antaa synnyttämänsä lapsen adoptioon, vai tarvitaanko myös lapsen isän suostumus?

        Aviolapsen äiti ei voi tietenkään näin tehdä, koska aviolapsella molemmat vanhemmat ovat huoltajia.


      • Miina
        beulah kirjoitti:

        antamisen ehdot eivät ole laillisia.
        Eli jos adoptio vanhemmilla ei ole velvolisuutta pitää kiinni lupauksista.
        Jos he haluavat katkaista suhteet heti kun adoptio on laillistettu niin niin he saavat tehdä.

        Suomessa on nykylain mukaan ns vahva adoptio, joka katkaisee lapselta kaikki siteet biologiseen sukuun. Ei pidä uskoa, jos sosiaalivianomaiset puhuvat jotain avoimesta adoptiosta.


      • Neuvonnassa

        Miina kirjoittaa asioita jotka ei pidä paikkansa.
        Ota yhteyttä Pelastakaa lapset ry:n ja kysy heiltä voitko päästä adoptioneuvontaan.

        Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä.

        Jotkut äidit ei halua adoption jälkeen enää nähdä lastaan ja se on ok.
        Jotkut voi haluta lapsestaan vaikka valokuvan kerran vuodessa.
        On olemassa erilaisia vaihtoehtoja.
        Kysy niitä neuvonnan antajalta.

        Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto.


      • Neuvonnassa
        Miina kirjoitti:

        Suomessa on nykylain mukaan ns vahva adoptio, joka katkaisee lapselta kaikki siteet biologiseen sukuun. Ei pidä uskoa, jos sosiaalivianomaiset puhuvat jotain avoimesta adoptiosta.

        Jos olet epäilevällä kannalla niin kuin Miina, niin pyydä kirjallinen sopimus sovituista asioista.

        Minä ainakaan ei voisi kuvitella valehtelevani lapsen biologiselle äidille siksi että saisin hänen lapsensa.
        Enkä oikein usko että moni muukaan niin tekisi.

        Mitä järkeä on valehdella, sillä yleensä totuus tulee aina jossain vaiheessa julki!
        Ja miten valehtelu vaikuttaisi lapsen suhtautumineen adoptiovanhempiin hänen aikuistuttua?
        Minusta valehtelussa ei ole mitään järkeä!


      • TTT
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Miina kirjoittaa asioita jotka ei pidä paikkansa.
        Ota yhteyttä Pelastakaa lapset ry:n ja kysy heiltä voitko päästä adoptioneuvontaan.

        Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä.

        Jotkut äidit ei halua adoption jälkeen enää nähdä lastaan ja se on ok.
        Jotkut voi haluta lapsestaan vaikka valokuvan kerran vuodessa.
        On olemassa erilaisia vaihtoehtoja.
        Kysy niitä neuvonnan antajalta.

        Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto.

        Olen samaa mieltä Neuvonnassa kanssa. Että mitä järkeä valehdella. Totuus todellakin tulee ilmi. Me odotamme adoptiolasta ja olemme itse ehdottaneet, että voisimme esim. lähettää biologiselle äidille valokuvan kerran vuodessa. Miina ei taida tietää ihna kaikkea.


      • MIina
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Miina kirjoittaa asioita jotka ei pidä paikkansa.
        Ota yhteyttä Pelastakaa lapset ry:n ja kysy heiltä voitko päästä adoptioneuvontaan.

        Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä.

        Jotkut äidit ei halua adoption jälkeen enää nähdä lastaan ja se on ok.
        Jotkut voi haluta lapsestaan vaikka valokuvan kerran vuodessa.
        On olemassa erilaisia vaihtoehtoja.
        Kysy niitä neuvonnan antajalta.

        Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto.

        lähettää mitään valokuvia tai antaa tietoja. Kyllä lapsi on biobvanhemmilleen täysin kuollut, kun hänet on annettu adoptioon.

        Oletko tosiaan niin vastuuton, että yllytät tuota äitiä antamaan lapsensa pois!!!??? Kaikki, jotka ovat antaneet lapsensa pois, katuvat sitä katkerasti myöhemmin. Saisit hävetä!


      • Miina
        TTT kirjoitti:

        Olen samaa mieltä Neuvonnassa kanssa. Että mitä järkeä valehdella. Totuus todellakin tulee ilmi. Me odotamme adoptiolasta ja olemme itse ehdottaneet, että voisimme esim. lähettää biologiselle äidille valokuvan kerran vuodessa. Miina ei taida tietää ihna kaikkea.

        Muusta viis! Suomen kaltaisessa hyvinvointi maassa kenelläkään ei pitäisi olla mitään tarvetta antaa lastaan pois. Toivon totisesti, että alkup. tulee toisiin ajatuksiin!


      • Neuvonnassa
        MIina kirjoitti:

        lähettää mitään valokuvia tai antaa tietoja. Kyllä lapsi on biobvanhemmilleen täysin kuollut, kun hänet on annettu adoptioon.

        Oletko tosiaan niin vastuuton, että yllytät tuota äitiä antamaan lapsensa pois!!!??? Kaikki, jotka ovat antaneet lapsensa pois, katuvat sitä katkerasti myöhemmin. Saisit hävetä!

        Ensin sinä valehtelet ja kun minä oikaisen sinun valheitasi, niin sitten sinä väität että minä yllytän antamaan lapsen adoptioon!!!
        Sinä olet kyllä kummallinen!

        Jos ihminen harkitsee antavansa lapsen adoptioon, niin hän voi ottaa yhteyttä adoptioneuvontaan antavaan tahoon. Neuvonta ei tarkoita sitä että samalla situoutuu antamaan lapsensa adoptioon. Vaan neuvonta tarkoittaa sitä että tuleva äiti saa tietoa siitä mitä adoptio tarkoittaa yleisesti ja mitä se tarkoittaisi hänen kohdallaan.
        Äiti tekee lopullisen päätöksen vasta lapsen synnyttyä. Vasta silloin hän voi allekirjoittaa lapsen luovutuspaperit! Ei sitä ennen!
        Lisään vielä, että kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle: "Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä. "

        Ja se ei pidä paikkansa että kaikki äidit katuisivat lapsensa adoptioon antamista.
        Mutta oeltko koskaan ajatellut kuinka moni nainen katuu abortin tekemistä? Siinä minusta voi paremminkin puhua kuolemasta.

        Adoptioon voi itse vaikuttaa.
        Minusta lapsi ei tunnu kovin kuolleelta jos hänestä saa kuvan kerran vuodessa tai jos hän täysi-ikäisenä ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä.
        Minusta kuolema ja elämä ovat hyvin kaukana toisistaan!

        Mutta jos biologinen äiti ei halua pitää mitään yhteyttä lapseen tulevaisuudessa, nii nskein on sallittua, sillä hän saa itse päättää mitä haluaa! (Mutta asioista pitää päättää neuvonnan aikana.)

        Sinä kirjoitit minulle, että "saisit hävetä!"
        Mutta kun en häpeä!
        Häpeätkö sinä?

        Minä kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle:
        "Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto. "

        Ja toivon sitä edelleen.

        Sinulle Miina sanoisin, että älä jaksa kirjoittaa tuollaisia ihme viestejä, niissä ei ole häntää eikä päätä, saatikka totuutta!


      • beulah2
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Ensin sinä valehtelet ja kun minä oikaisen sinun valheitasi, niin sitten sinä väität että minä yllytän antamaan lapsen adoptioon!!!
        Sinä olet kyllä kummallinen!

        Jos ihminen harkitsee antavansa lapsen adoptioon, niin hän voi ottaa yhteyttä adoptioneuvontaan antavaan tahoon. Neuvonta ei tarkoita sitä että samalla situoutuu antamaan lapsensa adoptioon. Vaan neuvonta tarkoittaa sitä että tuleva äiti saa tietoa siitä mitä adoptio tarkoittaa yleisesti ja mitä se tarkoittaisi hänen kohdallaan.
        Äiti tekee lopullisen päätöksen vasta lapsen synnyttyä. Vasta silloin hän voi allekirjoittaa lapsen luovutuspaperit! Ei sitä ennen!
        Lisään vielä, että kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle: "Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä. "

        Ja se ei pidä paikkansa että kaikki äidit katuisivat lapsensa adoptioon antamista.
        Mutta oeltko koskaan ajatellut kuinka moni nainen katuu abortin tekemistä? Siinä minusta voi paremminkin puhua kuolemasta.

        Adoptioon voi itse vaikuttaa.
        Minusta lapsi ei tunnu kovin kuolleelta jos hänestä saa kuvan kerran vuodessa tai jos hän täysi-ikäisenä ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä.
        Minusta kuolema ja elämä ovat hyvin kaukana toisistaan!

        Mutta jos biologinen äiti ei halua pitää mitään yhteyttä lapseen tulevaisuudessa, nii nskein on sallittua, sillä hän saa itse päättää mitä haluaa! (Mutta asioista pitää päättää neuvonnan aikana.)

        Sinä kirjoitit minulle, että "saisit hävetä!"
        Mutta kun en häpeä!
        Häpeätkö sinä?

        Minä kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle:
        "Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto. "

        Ja toivon sitä edelleen.

        Sinulle Miina sanoisin, että älä jaksa kirjoittaa tuollaisia ihme viestejä, niissä ei ole häntää eikä päätä, saatikka totuutta!

        kirjallinen tapaamis sopimus ei ole lailla sitova.
        jopa vuotinen valokuva lapsesta ei ole niin iso asia että sen perusteella voitaisiin adoptio mitätoidä.
        Jos adoptio vanhemmat muuttavat niin ei mikään järjesto aio yrittää ottaa selville heidän uutta osoitetta.

        Aina voi kirjallisesti luvata valokuvia ja tapaamisia. Mutta tapahtuuko niitä koskaan riippuu aivan adoptio vanhemmista.


      • Miina
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Ensin sinä valehtelet ja kun minä oikaisen sinun valheitasi, niin sitten sinä väität että minä yllytän antamaan lapsen adoptioon!!!
        Sinä olet kyllä kummallinen!

        Jos ihminen harkitsee antavansa lapsen adoptioon, niin hän voi ottaa yhteyttä adoptioneuvontaan antavaan tahoon. Neuvonta ei tarkoita sitä että samalla situoutuu antamaan lapsensa adoptioon. Vaan neuvonta tarkoittaa sitä että tuleva äiti saa tietoa siitä mitä adoptio tarkoittaa yleisesti ja mitä se tarkoittaisi hänen kohdallaan.
        Äiti tekee lopullisen päätöksen vasta lapsen synnyttyä. Vasta silloin hän voi allekirjoittaa lapsen luovutuspaperit! Ei sitä ennen!
        Lisään vielä, että kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle: "Neuvonnassa keskustellaan adoptiosta, mitä se on ja jos lapsen haluaa antaa adoptoitavaksi niin miten tulee toimia. Asioita saa vielä miettiä. "

        Ja se ei pidä paikkansa että kaikki äidit katuisivat lapsensa adoptioon antamista.
        Mutta oeltko koskaan ajatellut kuinka moni nainen katuu abortin tekemistä? Siinä minusta voi paremminkin puhua kuolemasta.

        Adoptioon voi itse vaikuttaa.
        Minusta lapsi ei tunnu kovin kuolleelta jos hänestä saa kuvan kerran vuodessa tai jos hän täysi-ikäisenä ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä.
        Minusta kuolema ja elämä ovat hyvin kaukana toisistaan!

        Mutta jos biologinen äiti ei halua pitää mitään yhteyttä lapseen tulevaisuudessa, nii nskein on sallittua, sillä hän saa itse päättää mitä haluaa! (Mutta asioista pitää päättää neuvonnan aikana.)

        Sinä kirjoitit minulle, että "saisit hävetä!"
        Mutta kun en häpeä!
        Häpeätkö sinä?

        Minä kirjoitin alkuperäiselle kirjoittajalle:
        "Ja valitse itsellesi paras vaihtoehto. "

        Ja toivon sitä edelleen.

        Sinulle Miina sanoisin, että älä jaksa kirjoittaa tuollaisia ihme viestejä, niissä ei ole häntää eikä päätä, saatikka totuutta!

        Kannattaa ottaa yhteyttä juristiin, jos ei itse ymmärrä lakipykäliä ja osaa ottaa selvää, mitä laki asiasta sanoo.

        Adoptioneuvonnan tarkoitushan on suostutella äitejä antamaan lapsensa adoptioon. Se ei ole puolueetonta neuvontaa. Sosiaaliviranomaiset suosittelevat adoptiota, etteivät lapset jää kunnan hoidettaviksi. Adoptio on sosiaaliviranomaisille halvempi vaihtoehto kuin esim sijaisperhehoito, koska adoptiossa adoptiovanhemmat "maksavat viulut."


      • Neuvonnassa
        Miina kirjoitti:

        Muusta viis! Suomen kaltaisessa hyvinvointi maassa kenelläkään ei pitäisi olla mitään tarvetta antaa lastaan pois. Toivon totisesti, että alkup. tulee toisiin ajatuksiin!

        Tässä on sinulle otos eräästä adoptioneuvonnasta kertovasta kirjasta. (Siis faktaa!)
        "Useimmiten biologinen äiti ei saa tietää perhettä, johon lapsi tullaan sijoittamaan.
        On myös tapahtunut, että biologinen äiti on pyytänyt saada tavata perheen etukäteen. Hän ei ehkä halua tietää adoptoivan parin henkilötietoja, vaan on halunnut ainoastaan nähdä, millaisia hänen synnyttämänsä lapsen tulevat vanhemmat ovat. .... Tapaus on ehkä jäänyt ainoaksi biologisen äidin ja adoptiovanhempien kohtaamiseksi, mutta se säilyy arvokkaana muistona koko elämän ajan."

        Toinen otos samasta kirjasta:
        "Jos alaikäinen adoptiolapsi haluaa löytää biologisen äitinsä, neuvonnanantaja keskustelee asiasta myös adoptiovanhempien kanssa. Ennen kuin adoptoitu voi tavata biologista äitiään, neuvonnanantaja varmistaa äidin halukkuuden tapaamiseen."

        Ja kun lapsi on täysi-ikäinen, voi hän itse ottaa yhteyttä neuvonnanantajaan ja kysyä sopiiko biologiselle äidille että hän ottaa yhteyttä häneen.

        Adoptio ei ole lapsen ryöstöä.
        Adoptio on joillekin sopivin ratkaisu.
        Adoptio on asia jossa voidaan tehdä sopimuksia biologisen äidin tahdon mukaan.

        Se on kuitenkin biologinen äiti joka on lapsen saattanut tähän maailmaan, siksi hänellä on oikeus toimia oman tahdon mukaan.


      • Neuvonnassa
        beulah2 kirjoitti:

        kirjallinen tapaamis sopimus ei ole lailla sitova.
        jopa vuotinen valokuva lapsesta ei ole niin iso asia että sen perusteella voitaisiin adoptio mitätoidä.
        Jos adoptio vanhemmat muuttavat niin ei mikään järjesto aio yrittää ottaa selville heidän uutta osoitetta.

        Aina voi kirjallisesti luvata valokuvia ja tapaamisia. Mutta tapahtuuko niitä koskaan riippuu aivan adoptio vanhemmista.

        Tässä on sinulle otos Pelastakaa lapset ry:n kirjasta:
        "Ottolapsineuvonnan antaja tarjoaa tukea ja apua adoptioon liittyvissä kysymyksissä adoptoiduille, adoptiovanhemmille, biologisille vanhemmille ja mahdollisille sisaruksille vielä vuosia ja vuosikymmeniä adoption jälkeen. Tätä kutsutaan jälkipalveluksi."

        Minusta tuo teksti tarkoittaa sitä, että adoptioneuvonnan antaja selvittää tarvittaessa missä osoitteessa kukin asuu.

        Mutta asioista pitää sopia etukäteen, ennen kuin kirjoittaa lopulliset adoptiopaperit.

        Ja koska tiedetään että jotkut biologiset äidit ja adoptiolapset ovat halunneet kohdata vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä toisensa, niin miten ajattelet osapuolten ajattevan siinä vaiheessa adoptioperheestä jos selviäisi että he ovat jättäneet sovitut asiat tekemättä?

        Oletko kuullut että joku ei olisi toiminut sovitulla tavalla?
        Minä en ole kuullut.

        Ja neuvonnassa kysytään onko tuleva adoptioperhe valmis tälläiseen. Jos tälläistä sopimusta ei halua tehdä niin siitä voi ihan hyvin kieltäytyä. Joillekin osapuolille se sopii, mutta ei kaikille.
        Mutta perheitä on paljon, joten ihan varmasti heistä löytyy lapselle sopivan.


      • Miina
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Tässä on sinulle otos eräästä adoptioneuvonnasta kertovasta kirjasta. (Siis faktaa!)
        "Useimmiten biologinen äiti ei saa tietää perhettä, johon lapsi tullaan sijoittamaan.
        On myös tapahtunut, että biologinen äiti on pyytänyt saada tavata perheen etukäteen. Hän ei ehkä halua tietää adoptoivan parin henkilötietoja, vaan on halunnut ainoastaan nähdä, millaisia hänen synnyttämänsä lapsen tulevat vanhemmat ovat. .... Tapaus on ehkä jäänyt ainoaksi biologisen äidin ja adoptiovanhempien kohtaamiseksi, mutta se säilyy arvokkaana muistona koko elämän ajan."

        Toinen otos samasta kirjasta:
        "Jos alaikäinen adoptiolapsi haluaa löytää biologisen äitinsä, neuvonnanantaja keskustelee asiasta myös adoptiovanhempien kanssa. Ennen kuin adoptoitu voi tavata biologista äitiään, neuvonnanantaja varmistaa äidin halukkuuden tapaamiseen."

        Ja kun lapsi on täysi-ikäinen, voi hän itse ottaa yhteyttä neuvonnanantajaan ja kysyä sopiiko biologiselle äidille että hän ottaa yhteyttä häneen.

        Adoptio ei ole lapsen ryöstöä.
        Adoptio on joillekin sopivin ratkaisu.
        Adoptio on asia jossa voidaan tehdä sopimuksia biologisen äidin tahdon mukaan.

        Se on kuitenkin biologinen äiti joka on lapsen saattanut tähän maailmaan, siksi hänellä on oikeus toimia oman tahdon mukaan.

        Sinusta adoptio ei lapsenryöstöä. Mutta jos nuorelta, ehkä teini-ikäiseltä äidiltä pimitetään adoptioneuvonnassa tärkeitä tietoja kuten mahdollisuus mennä vauvan kanssa ensikotiin, mahdollisuus saada toimeentulotukea, mahdollisuus sijoittaa lapsi sijaisperhehoitoon jonnekin, niin kyllähän tuo on aika kornia.

        Jos lapsi vielä sijoitetaan lastenkotiin toiselle puolelle suurta maatamme, niin että äiti ei voi käydä sitä katsomassa, niin kyllä kysymyksessä on suuremman luokan huijaus.

        Lisäksi lapsen isyys olisi minusta aina ensin selvitettävä ja myös isältä kysyttävä eikö hän voi ottaa lasta luokseen. Adoptio on aina viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muut keinot on mietitty.


      • Meitsi
        Miina kirjoitti:

        Sinusta adoptio ei lapsenryöstöä. Mutta jos nuorelta, ehkä teini-ikäiseltä äidiltä pimitetään adoptioneuvonnassa tärkeitä tietoja kuten mahdollisuus mennä vauvan kanssa ensikotiin, mahdollisuus saada toimeentulotukea, mahdollisuus sijoittaa lapsi sijaisperhehoitoon jonnekin, niin kyllähän tuo on aika kornia.

        Jos lapsi vielä sijoitetaan lastenkotiin toiselle puolelle suurta maatamme, niin että äiti ei voi käydä sitä katsomassa, niin kyllä kysymyksessä on suuremman luokan huijaus.

        Lisäksi lapsen isyys olisi minusta aina ensin selvitettävä ja myös isältä kysyttävä eikö hän voi ottaa lasta luokseen. Adoptio on aina viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muut keinot on mietitty.

        Milläs, Miina, ehdotat että isyys selvitetään, jos lapsen äiti ei halua/suostu kertomaan tai ei ehkä edes tiedä kuka on isä? Otetaanko kaikilta suomalaisilta miehiltä DNA-näyte ja laajennetaan sitten etsintää ulkomaille, jos ei Suomesta tärppää? Eiköhän se isä ole jo "kommentoinut" kykyään ja haluaan huolehtia lapsesta, jos tilanne on tuollainen aloittajan kuvaama.


      • isyyden selvitys
        Meitsi kirjoitti:

        Milläs, Miina, ehdotat että isyys selvitetään, jos lapsen äiti ei halua/suostu kertomaan tai ei ehkä edes tiedä kuka on isä? Otetaanko kaikilta suomalaisilta miehiltä DNA-näyte ja laajennetaan sitten etsintää ulkomaille, jos ei Suomesta tärppää? Eiköhän se isä ole jo "kommentoinut" kykyään ja haluaan huolehtia lapsesta, jos tilanne on tuollainen aloittajan kuvaama.

        Oleellista onkin se, että jos isyys on selvitettävissä, niin sen selvittäminen saattaa kannattaa. Sosiaalityöntekijät nimittäin ovat taipuvaisia kannattamaan sitä, että isyys jätetään selvittämättä adoptioon meneviltä lapsilta. Tällöin he selviävät helpommalla ja lapsi saadaan adoptioon nopeammin kuin silloin jos isyys selvitetään.

        Jos isyys jätetään selvittämättä, niin lapsi ei ehkä ikinä saa tietää biologista isäänsä (äitihän voi vaikka kuolla ja viedä tiedon mukanaan). Isä ei myöskään saa välttämättä tietää lapsestaan eikä saa edes mahdollisuutta kommentoida lapsen tulevaisuutta. Tällöin äiti myös joutuu tekemään adoptiopäätöksen yksin ja kantamaan sitä jatkossakin yksin harteillaan.

        Tiedän yhden nuoren naisen, joka sai Pelalta adoptioneuvontaa. Naista neuvottiin, ettei isyyttä tarvitse eikä kannata selvittää. Isän ei kuulema tarvitse edes tietää lapsestaan, joka annetaan adoptioon. On kuulema kaikille helpompaa, kun isä ei edes tiedä lapsesta. Lapsen synnyttyä nainen päätti kuitenkin pitää lapsen ja ilmoitti siitä Pelalle. Sama sosiaalityöntekijä Pelasta neuvoi, että siinä tapauksessa kannattaa heti selvittää lapsen isyys. Onko tämä jonkun muun mielestä ristiriitaista?

        On tietysti olemassa tapauksia, joissa biologinen äiti ei halua lapsen isyyttä selvitettävän tai ei esimerkiksi muista esimerkiksi alkoholin takia isäehdokkaan nimeä. Todellisuudessa isäehdokas on kuitenkin lähes aina selvästi biologisen äidin tiedossa. Yksi ongelma voi tietenkin olla se, että isä on avioliitossa tai seurustelee toisaalla, mikä voi olla myös biologiselle äidille vaikea tilanne. Kehottaisin kaikkia äitejä kuitenkin miettimään isyysasiaa lapsen ja isän kannalta. Hekin ovat kuitenkin sukua toisilleen. Isästä voi olla adoptiossa myös apua.


      • Miina
        Meitsi kirjoitti:

        Milläs, Miina, ehdotat että isyys selvitetään, jos lapsen äiti ei halua/suostu kertomaan tai ei ehkä edes tiedä kuka on isä? Otetaanko kaikilta suomalaisilta miehiltä DNA-näyte ja laajennetaan sitten etsintää ulkomaille, jos ei Suomesta tärppää? Eiköhän se isä ole jo "kommentoinut" kykyään ja haluaan huolehtia lapsesta, jos tilanne on tuollainen aloittajan kuvaama.

        mutta adoptiotapauksissa se pitkittää adoptioprosessia ja lapsen isä voi ryhtyä vastustamaan adoptiota. Sosiaaliviranomaisten pyrkimyksenä on saada mahdollisimman monia lapsia adoptioon, etteivät ne jäisi yhteiskunnan huollettaviksi. Rahasta näissä jutuissa on aina kysymys.


      • Moonika
        Miina kirjoitti:

        mutta adoptiotapauksissa se pitkittää adoptioprosessia ja lapsen isä voi ryhtyä vastustamaan adoptiota. Sosiaaliviranomaisten pyrkimyksenä on saada mahdollisimman monia lapsia adoptioon, etteivät ne jäisi yhteiskunnan huollettaviksi. Rahasta näissä jutuissa on aina kysymys.

        Rahasta ja siitä, että on niin paljon adoptiolasta odottavia pariskuntia. Sosiaalityöntekijät ovat ikävässä tilanteessa, kun joutuvat sanomaan vuosikaupalla lasta odottaneille pariskunnille "ei oo lapsia". He tietysti näkevät lapsettomuuden tuskaan hyvin läheltä ja haluaisivat olla pelastavia enkeleitä.


      • Miina
        Moonika kirjoitti:

        Rahasta ja siitä, että on niin paljon adoptiolasta odottavia pariskuntia. Sosiaalityöntekijät ovat ikävässä tilanteessa, kun joutuvat sanomaan vuosikaupalla lasta odottaneille pariskunnille "ei oo lapsia". He tietysti näkevät lapsettomuuden tuskaan hyvin läheltä ja haluaisivat olla pelastavia enkeleitä.

        ei saisi kuulua mitenkään tähän adoptioasiaan. Ei adoptio ole lapsettomuuden hoitokeino, vaan siinä on tarkoitus etsiä lapselle sopiva perhe ja koti.

        Biolapsettomuuden vaatimus tässä kotimaisessa adoptiossa on vastoin adoptoitavien lasten etua. Yleensä ne ihmiset, joilla on ennestään omia biologisia lapsia, ovat myös parempia adoptiovanhempia.

        Varsinkin äidiksi kasvetaan sen biologisen muutoksen myötä, joka tapahtuu raskaana olevalle naiselle. Samasta syystä myös lapsen poisantaminen on aina lapsen äidille hirveän vaikeaa, ja aiheuttaa hänelle koskaan parantumattomat trauman.


      • Eivät kaikki ole sinä
        Miina kirjoitti:

        ei saisi kuulua mitenkään tähän adoptioasiaan. Ei adoptio ole lapsettomuuden hoitokeino, vaan siinä on tarkoitus etsiä lapselle sopiva perhe ja koti.

        Biolapsettomuuden vaatimus tässä kotimaisessa adoptiossa on vastoin adoptoitavien lasten etua. Yleensä ne ihmiset, joilla on ennestään omia biologisia lapsia, ovat myös parempia adoptiovanhempia.

        Varsinkin äidiksi kasvetaan sen biologisen muutoksen myötä, joka tapahtuu raskaana olevalle naiselle. Samasta syystä myös lapsen poisantaminen on aina lapsen äidille hirveän vaikeaa, ja aiheuttaa hänelle koskaan parantumattomat trauman.

        En usko että olisin yhtään parempi äitinä vaikka minulla olisi biologisia lapsia.

        Jos sinä koet että että sinun tapauksessä äidiksi kasvaminen vaati biologisia lapsia (etkä olisi voinut kasvaa äidiksi adoptiolapsien myötä) on se sinun henkilökohtainen ja oma kokemuksesi sinun elämästäsi.

        On aika kapeakatseista ja jopa itserakasta kuvitella että sinun käsityksesi on ainoa oikea ja pätee kaikkiin äiteihin. Sinuun se varmasti pätee, sitä en epäile, kaikki eivät olekaan soveliaita adoptiovanhemmiksi.
        Katsos, ne ihmiset jotka kykenevät äitiyteen ja isyyteen ilman biologista sidettä (tai raskautta) ovat juuri niitä jotka adoptoivat.

        On se kumma että sinulla on jatkuvasti tämä ihme tarve 'alentaa' adoptiovanhemman äitiyttä ?
        En minäkään adoptioäitinä koe mitään tarvetta väheksyä bioäitiyttä vaan hyväksyn ihan normaalina tilanteena sen että kaikista ei todellakaan ole adoptiovanhemmiksi eikä pidän ollakaan - joillekin biologinen äitiys on sitä ainoaa oikeaa.


      • Miina
        Eivät kaikki ole sinä kirjoitti:

        En usko että olisin yhtään parempi äitinä vaikka minulla olisi biologisia lapsia.

        Jos sinä koet että että sinun tapauksessä äidiksi kasvaminen vaati biologisia lapsia (etkä olisi voinut kasvaa äidiksi adoptiolapsien myötä) on se sinun henkilökohtainen ja oma kokemuksesi sinun elämästäsi.

        On aika kapeakatseista ja jopa itserakasta kuvitella että sinun käsityksesi on ainoa oikea ja pätee kaikkiin äiteihin. Sinuun se varmasti pätee, sitä en epäile, kaikki eivät olekaan soveliaita adoptiovanhemmiksi.
        Katsos, ne ihmiset jotka kykenevät äitiyteen ja isyyteen ilman biologista sidettä (tai raskautta) ovat juuri niitä jotka adoptoivat.

        On se kumma että sinulla on jatkuvasti tämä ihme tarve 'alentaa' adoptiovanhemman äitiyttä ?
        En minäkään adoptioäitinä koe mitään tarvetta väheksyä bioäitiyttä vaan hyväksyn ihan normaalina tilanteena sen että kaikista ei todellakaan ole adoptiovanhemmiksi eikä pidän ollakaan - joillekin biologinen äitiys on sitä ainoaa oikeaa.

        on vaikea ryhtyä äidiksi kylmiltään. Adoptio epäonnistuu yleensä siitä syystä, että siihen ryhtynyt nainen ei ole kypsynyt äidiksi. Miehen isäksi kypsyminen ei taas niinkään riipu siitä onko lapsi biolapsi vai adoptoitu.

        Akateemisena keskiluokkaisena henkilönä tunnen aika paljon adoptioperheitä, sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita. Useimmiten adoptio epäonnistuu siitä syystä, että äitiyttä kokemattoman on vaikea eläytyä äidin osaan.

        Minun elämäni ei mitenkään kuulu tähän adoptioasiaan. Kuten olen sanonut olen kiinnostunut adoptiosta vain yhteiskunnallisena asiana. Henkilökohtaisesti minulla ei ole adoptioasian kanssa mitään tekemistä. Ihmettelen jodenkin kirjoittajien tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin.


      • Omituista
        Miina kirjoitti:

        on vaikea ryhtyä äidiksi kylmiltään. Adoptio epäonnistuu yleensä siitä syystä, että siihen ryhtynyt nainen ei ole kypsynyt äidiksi. Miehen isäksi kypsyminen ei taas niinkään riipu siitä onko lapsi biolapsi vai adoptoitu.

        Akateemisena keskiluokkaisena henkilönä tunnen aika paljon adoptioperheitä, sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita. Useimmiten adoptio epäonnistuu siitä syystä, että äitiyttä kokemattoman on vaikea eläytyä äidin osaan.

        Minun elämäni ei mitenkään kuulu tähän adoptioasiaan. Kuten olen sanonut olen kiinnostunut adoptiosta vain yhteiskunnallisena asiana. Henkilökohtaisesti minulla ei ole adoptioasian kanssa mitään tekemistä. Ihmettelen jodenkin kirjoittajien tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin.

        Minä tunnen paljon ihmisiä jotka rakastavat lapsia kuin omiaan vaikka heillä ei ole yhtään biologista lasta.

        Tiedän myös ihmisiä jotka on synnyttänyt lapsen ja silti he ovat hukassa äiti-lapsi suhteensa kanssa.

        Minä en voisi koskaan ajatella että äiti-lapsi suhteelle nimenomaan raskausaika olisi ensiarvoisen tärkeää. Minusta tuntuu että vaikka lasta ei silloin ilolla odottaisikaan niin silti voi saavuttaa hyvän suhteen lapseen ja päinvastoin, vaikka odottaisi lasta suurella rakkaudella, niin silti äitiys voi epäonnistua.

        Joskus tuntuu siltä että äideillä on äityis hukassa ja lapset saavat huolta ja rakkautta vain ulkopuolisilta kasvattajilta.
        Tästä todella surullisesta tilanteesta kertoo myös suuret huostaanotettujen luvut.

        Joten voin sanoa että minua oikein tympäsee lukea Miinan kirjoitukset joissa hän kirjoittaa ihan puute heinää!!!

        (Mutta sen myönnän, ettävarmasti on olemassa perheitä jotka yrittävät adoptioda lapsen ja heillä ei oel valmiuksia lapsen elinikäiseen rakastamiseen ja huolenpitoon, mutta heillä on olemassa neuvonta joka karsii tälläisiä ihmisiä pois.
        Mutta miten on niiden edesvastuuttomien laita jotka synnyttävät lapsia vaikka minkälaisiin olosuhteissiin????)


      • Omituista
        Miina kirjoitti:

        on vaikea ryhtyä äidiksi kylmiltään. Adoptio epäonnistuu yleensä siitä syystä, että siihen ryhtynyt nainen ei ole kypsynyt äidiksi. Miehen isäksi kypsyminen ei taas niinkään riipu siitä onko lapsi biolapsi vai adoptoitu.

        Akateemisena keskiluokkaisena henkilönä tunnen aika paljon adoptioperheitä, sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita. Useimmiten adoptio epäonnistuu siitä syystä, että äitiyttä kokemattoman on vaikea eläytyä äidin osaan.

        Minun elämäni ei mitenkään kuulu tähän adoptioasiaan. Kuten olen sanonut olen kiinnostunut adoptiosta vain yhteiskunnallisena asiana. Henkilökohtaisesti minulla ei ole adoptioasian kanssa mitään tekemistä. Ihmettelen jodenkin kirjoittajien tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin.

        Äitiyttä kokematon ei ryhdy adoptiossa äidiksi kylmiltään, ehei! Vaan hänellä ja hänen puolisollaan on vähintään vuoden mittainen adoptioneuvonta jossa he valmistautuvat lapsen tuloon, sen lisäksi he odottavat vielä kauan ennen kuin saavat lapsen perheeseen.

        Minusta bioäiti on enemmän kylmiltään ryhtymässä äidiksi kuin adoäiti.


      • Miina
        Omituista kirjoitti:

        Minä tunnen paljon ihmisiä jotka rakastavat lapsia kuin omiaan vaikka heillä ei ole yhtään biologista lasta.

        Tiedän myös ihmisiä jotka on synnyttänyt lapsen ja silti he ovat hukassa äiti-lapsi suhteensa kanssa.

        Minä en voisi koskaan ajatella että äiti-lapsi suhteelle nimenomaan raskausaika olisi ensiarvoisen tärkeää. Minusta tuntuu että vaikka lasta ei silloin ilolla odottaisikaan niin silti voi saavuttaa hyvän suhteen lapseen ja päinvastoin, vaikka odottaisi lasta suurella rakkaudella, niin silti äitiys voi epäonnistua.

        Joskus tuntuu siltä että äideillä on äityis hukassa ja lapset saavat huolta ja rakkautta vain ulkopuolisilta kasvattajilta.
        Tästä todella surullisesta tilanteesta kertoo myös suuret huostaanotettujen luvut.

        Joten voin sanoa että minua oikein tympäsee lukea Miinan kirjoitukset joissa hän kirjoittaa ihan puute heinää!!!

        (Mutta sen myönnän, ettävarmasti on olemassa perheitä jotka yrittävät adoptioda lapsen ja heillä ei oel valmiuksia lapsen elinikäiseen rakastamiseen ja huolenpitoon, mutta heillä on olemassa neuvonta joka karsii tälläisiä ihmisiä pois.
        Mutta miten on niiden edesvastuuttomien laita jotka synnyttävät lapsia vaikka minkälaisiin olosuhteissiin????)

        olet sellainen ja sellainen, ja että kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä jne Se on sitä henkilökohtaisuuksiin menemisiä.

        Minä kirjoitan vain mielipiteeni yhteiskunnallisesta kysymyksestä, mutta en halua ottaa kantaa kenenkään yksittäisen nimimerkin tapaukseen. Mistä minä voisin esimerkiksi tietää, onko joku palstalle kirjoittava adoptio- tai bioäiti hyvä vai huono äiti?

        Mielipiteeni perustuvat tietysti omaan elämänkokemukseeni ja niihin tapauksiin, joita olen elämäni varrella nähnyt. Tämä on mielipidepalsta, jonne kaikki saavat kirjoittaa ajatuksensa. Voit olla rauhassa eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen on hyvien tapojen vastaista.


      • Omituista
        Miina kirjoitti:

        olet sellainen ja sellainen, ja että kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä jne Se on sitä henkilökohtaisuuksiin menemisiä.

        Minä kirjoitan vain mielipiteeni yhteiskunnallisesta kysymyksestä, mutta en halua ottaa kantaa kenenkään yksittäisen nimimerkin tapaukseen. Mistä minä voisin esimerkiksi tietää, onko joku palstalle kirjoittava adoptio- tai bioäiti hyvä vai huono äiti?

        Mielipiteeni perustuvat tietysti omaan elämänkokemukseeni ja niihin tapauksiin, joita olen elämäni varrella nähnyt. Tämä on mielipidepalsta, jonne kaikki saavat kirjoittaa ajatuksensa. Voit olla rauhassa eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen on hyvien tapojen vastaista.

        Et sinä voikaan tietää kuka on hyvä bioäiti tai hyvä adoäiti. Siksi minusta onkin hyvin erikoista että pystyt kirjoittamaan sellaista tekstiä mitä olen täällä saanut sinulta lukea!!!

        Ja ehkä sinä et ihan kirjaimellisesti mene henkilökohtaisuuksiin.

        Mutta minusta sinä ihan henkilökohtaisesti tuot oman erikoisen näkökulmasi esiin tällä (ja välillä abortti-)palstalla. Ja sinun vahva sekä näkyvä ajatus on että adoptio ei ole hyvä asia ja muita minusta kieroontuneita ajatuksia.

        Minusta tuntuu että sinä et pysty ajattelemaan puolueettomasti adoptiosta ja se on ikävää. Olisi todella mieleenkiintoista tietää mistä se johtuu?

        Minä ymmärrän adoption ja sen tarpeellisuuden tietyissä tapauksissa, tiedän myös että siinä mahdollisuudet onnistua hyvinkin.
        Tässä maailmassa on kuitenkin asian joista olen kiinnostunut samalla lailla kuin sinäkin adoptiosta, mutta pyrin elämään niin että:
        - en anna asian hallita liikaa elämääni.
        - en suoralta kädeltä tuomitse heitä.
        - ja yritän ajatella että ehkä se on hyvä juttu joillekin, vaikka itse ajattelen asiasta hyvin erilailla.
        - ja vaikka ajattelisin jostain ilmiön muodosta negatiivisesti, niin en silti tuomitse koko ilmiötä.

        Suvaitsevaisuus on valttia tässä maailmassa jotta se voisi toimia!


      • Miina
        Omituista kirjoitti:

        Äitiyttä kokematon ei ryhdy adoptiossa äidiksi kylmiltään, ehei! Vaan hänellä ja hänen puolisollaan on vähintään vuoden mittainen adoptioneuvonta jossa he valmistautuvat lapsen tuloon, sen lisäksi he odottavat vielä kauan ennen kuin saavat lapsen perheeseen.

        Minusta bioäiti on enemmän kylmiltään ryhtymässä äidiksi kuin adoäiti.

        Äitihän kantaa lastaan sisällään yhdeksän kuukautta ja oppii tänä aikana ottamaan lapsensa tarpeet huomioon. Hän toteaa kuinka hänen elämänsä vähitellen muuttuu yhä vaivalloisemmaksi ja ahtaammaksi ja henkilökohtaisen vapauden menetys tuntuu luonnolliselta.

        Raskaana oleva nainen joutuu myös luopumaan omista mieliteoistaan lapsensa hyväksi. Itse esim lopetin tupakanpolton, kun totesin odottavani ensimmäistä lastani. Adoptiota odottava nainen taas jatkaa tavallista lapsettoman ihmisen elämää, siihen saakka kunnes menee noutamaan ottolapsensa.

        Odottava äiti on äitiysneuvonnan piirissä. Äitiysneuvolassa seurataan äidin ja vauvan terveyttä, mutta myös annetaan neuvoja lapsen hoitoon ja kasvatukseen sekä tarvittaessa myös neuvontaa lakiasioissa ja sosiaalisissa kysymyksissä. Adoptioneuvonta ei taatusti ole näin monipuolista.

        Kaikki tuntemani adoptioäidit ovat sanoneet, että vaikeinta on se, että adoptiolapsen saa niin yhtäkkiä ja täysin asiaan valmentautumattomana.

        Olen kuullut, että sellaistakin on sattunut, että joku pariskunta on sanonut, etteivät he aivan vastasyntynyttä ota ja ovat toivoneet, että lapsi olisi lastenkodissa ainakin parikuiseksi. En ole koskaan kuullut bioäitien esittävän tämäntyyppisiä toivomuksia. Itse lapsensa synnyttäneelle vastasyntyneen lapsen hoitaminen ja imettäminen ovat maailman luonnollisimpia asioita.


      • Miina
        Omituista kirjoitti:

        Et sinä voikaan tietää kuka on hyvä bioäiti tai hyvä adoäiti. Siksi minusta onkin hyvin erikoista että pystyt kirjoittamaan sellaista tekstiä mitä olen täällä saanut sinulta lukea!!!

        Ja ehkä sinä et ihan kirjaimellisesti mene henkilökohtaisuuksiin.

        Mutta minusta sinä ihan henkilökohtaisesti tuot oman erikoisen näkökulmasi esiin tällä (ja välillä abortti-)palstalla. Ja sinun vahva sekä näkyvä ajatus on että adoptio ei ole hyvä asia ja muita minusta kieroontuneita ajatuksia.

        Minusta tuntuu että sinä et pysty ajattelemaan puolueettomasti adoptiosta ja se on ikävää. Olisi todella mieleenkiintoista tietää mistä se johtuu?

        Minä ymmärrän adoption ja sen tarpeellisuuden tietyissä tapauksissa, tiedän myös että siinä mahdollisuudet onnistua hyvinkin.
        Tässä maailmassa on kuitenkin asian joista olen kiinnostunut samalla lailla kuin sinäkin adoptiosta, mutta pyrin elämään niin että:
        - en anna asian hallita liikaa elämääni.
        - en suoralta kädeltä tuomitse heitä.
        - ja yritän ajatella että ehkä se on hyvä juttu joillekin, vaikka itse ajattelen asiasta hyvin erilailla.
        - ja vaikka ajattelisin jostain ilmiön muodosta negatiivisesti, niin en silti tuomitse koko ilmiötä.

        Suvaitsevaisuus on valttia tässä maailmassa jotta se voisi toimia!

        Sinähän se tässä suvaitsematon olet, kun et hyväksy sitä, että jollain voi olla toisenlaisia mielipiteitä kuin sinulla.


      • Omituista
        Miina kirjoitti:

        Äitihän kantaa lastaan sisällään yhdeksän kuukautta ja oppii tänä aikana ottamaan lapsensa tarpeet huomioon. Hän toteaa kuinka hänen elämänsä vähitellen muuttuu yhä vaivalloisemmaksi ja ahtaammaksi ja henkilökohtaisen vapauden menetys tuntuu luonnolliselta.

        Raskaana oleva nainen joutuu myös luopumaan omista mieliteoistaan lapsensa hyväksi. Itse esim lopetin tupakanpolton, kun totesin odottavani ensimmäistä lastani. Adoptiota odottava nainen taas jatkaa tavallista lapsettoman ihmisen elämää, siihen saakka kunnes menee noutamaan ottolapsensa.

        Odottava äiti on äitiysneuvonnan piirissä. Äitiysneuvolassa seurataan äidin ja vauvan terveyttä, mutta myös annetaan neuvoja lapsen hoitoon ja kasvatukseen sekä tarvittaessa myös neuvontaa lakiasioissa ja sosiaalisissa kysymyksissä. Adoptioneuvonta ei taatusti ole näin monipuolista.

        Kaikki tuntemani adoptioäidit ovat sanoneet, että vaikeinta on se, että adoptiolapsen saa niin yhtäkkiä ja täysin asiaan valmentautumattomana.

        Olen kuullut, että sellaistakin on sattunut, että joku pariskunta on sanonut, etteivät he aivan vastasyntynyttä ota ja ovat toivoneet, että lapsi olisi lastenkodissa ainakin parikuiseksi. En ole koskaan kuullut bioäitien esittävän tämäntyyppisiä toivomuksia. Itse lapsensa synnyttäneelle vastasyntyneen lapsen hoitaminen ja imettäminen ovat maailman luonnollisimpia asioita.

        lasta pidetään tahallaan pidempään muualla.
        Mutta yleensä lapsi tulee perheeseen vasta kahden kuukauden ikäisenä, sillä vasta silloin biologinen äiti voi virallisesti luopua lapsestaan.
        Tämän iän siis määrää laki, ei adoptiovanhemmat.

        Ja voi olla että joskus lasta tarjotaan vasta syntyneenä perheeseen, mutta koska papereita ei ole allekirjoitettu, voi biologinen äiti vielä muuttaa mieltään. Tällöin adoptioperhe voi menettää saamansa lapsen ja varmasti kukaan äiti ei toivo menettävänsä lastaan. Siksi on päädytty tähän kahden kuukauden ikäisen lapsen luovuttamiseen.

        Ja adoption etenemisestä.
        Se on lapsen tuloon valmistautumista. Tuntemani ihmiset muuttavat elämäntapojaan myös "lapsi ystävällisemmiksi". Kotia valmistellaan lapsen tuloon, odotuksesta kerrotaan tutuille, omia elämän tapoja mietitään jne.

        Ja voin kyllä kertoa ihan tutuista ihmisitä että kaikki eivät ole valmistatuneet lapsen tuloon. Tupakkaa on poltettua, alkoholia on juotu ja moent kännit nautittu. Ja nämä tapaukset on sellaisia joissa äiti on odottanut lasta mahassaan!!!

        Jokainen nainen odottaa tavallaan lasta ja se ei kerro siitä etteikö äitiys toimisi lapsen tultua perheeseen.
        Mutta se että synnyttää lapsen ei kerro siitä, että äitiys toimisi ihanteellisesti.

        Ja muissa kirjoittamissasi kohdissa voit lukea aiemmat kirjoitukseni!
        Minusta on typerää ajatella noin vääristyneesti adoptiosta.


      • Omituista
        Miina kirjoitti:

        Sinähän se tässä suvaitsematon olet, kun et hyväksy sitä, että jollain voi olla toisenlaisia mielipiteitä kuin sinulla.

        Minä hyväksyn sen että yhdellä Miinalla on erilainen ajatusmaailma kuin minulla.

        Mutta en jaksaisi koko ajan lukea sinulta samansuuntaisia ajatuksia.
        En ymmärrä miten joku voi tuomita jonkun niin laajan asian kuin adoption!
        Ja minusta sinulla ei ole siihen tarpeeksi faktaakaan..tuntuu että se on vain sinun joku päähänpinttymä!


      • voita1kg
        Omituista kirjoitti:

        Minä hyväksyn sen että yhdellä Miinalla on erilainen ajatusmaailma kuin minulla.

        Mutta en jaksaisi koko ajan lukea sinulta samansuuntaisia ajatuksia.
        En ymmärrä miten joku voi tuomita jonkun niin laajan asian kuin adoption!
        Ja minusta sinulla ei ole siihen tarpeeksi faktaakaan..tuntuu että se on vain sinun joku päähänpinttymä!

        Hei hei, riita poikki ja voita väliin!

        Täällä palstalla kirjoittelee enenevässä määrin adoptiokriittisiä ihmisiä. Osa meistä on aikuisia adoptoituja. Osa on muuten vain adoption kanssa läheisissä tekemissä. Osalla on lähipiirissä ikäviä esimerkkejä adoptiosta. Osa tuntee biosukulaisia. Osa pohtii adoptiota ihan vain yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

        Osa haluaisi lakkauttaa adoption kokonaan, mutta heitä ei ole montaa. Enemmän on heitä, joka haluaisi lakkauttaa kv-adoption tai ainakin muuttaa sitä radikaalisti. Samoin kotimaisen adoption suhteen halutaan muutosta ja siitä onkin kirjoitettu täällä palstalla viime aikoina paljon. Adoption epäkohtia on sekä kv:n että kotimaisen suhteen tuotu paljon esiin. Niiden takia meidän adoptiokriittisten määrä on lisääntynyt. Odotamme parannuksia, mutta esimerkiksi palvelunantajat eivät ole vielä ainakaan antaneet meillä yhtään viestiä muutoksista ellei niiksi lasketa esim. kv-adoptiolautakunnan tiukentunutta linjaa.

        Jos Miina on sitä mieltä, että biologinen äitiys valmentaa paremmin äitiyteen, niin hän on sitä mieltä. Moni täällä tuntuu olevan täysin päin vastaista mieltä, siis että adoptiovalmennus ja odotus valmentaa paremmin äitiyteen.

        Mielestäni Miinan viesteistä ei todellakaan tule esiin se, että hän haluaisi tuomita koko adoption. Ei myöskään Mikko N:n viesteistä tule esiin se. Käsittääkseni molemmat haluaisivat vähentää adoptiota niissä tapauksissa, jolloin se ei ole välttämätöntä tai joissa se on jopa bioäidin toiveiden vastaista. Samoin kv-adoptio herättää voimakkaita ajatuksia, sillä siihenkin liittyy paljon negatiivisia piirteitä lapsikaupasta adoptoitujen syrjäytymiseen.

        Osa adoptioista onnistuu hyvin, mutta se ei voi olla peruste adoption jatkuvalle lisäämiselle. Osa adoptioista kun myös epäonnistuu ja erittäin syvästi.


      • Miina
        Omituista kirjoitti:

        lasta pidetään tahallaan pidempään muualla.
        Mutta yleensä lapsi tulee perheeseen vasta kahden kuukauden ikäisenä, sillä vasta silloin biologinen äiti voi virallisesti luopua lapsestaan.
        Tämän iän siis määrää laki, ei adoptiovanhemmat.

        Ja voi olla että joskus lasta tarjotaan vasta syntyneenä perheeseen, mutta koska papereita ei ole allekirjoitettu, voi biologinen äiti vielä muuttaa mieltään. Tällöin adoptioperhe voi menettää saamansa lapsen ja varmasti kukaan äiti ei toivo menettävänsä lastaan. Siksi on päädytty tähän kahden kuukauden ikäisen lapsen luovuttamiseen.

        Ja adoption etenemisestä.
        Se on lapsen tuloon valmistautumista. Tuntemani ihmiset muuttavat elämäntapojaan myös "lapsi ystävällisemmiksi". Kotia valmistellaan lapsen tuloon, odotuksesta kerrotaan tutuille, omia elämän tapoja mietitään jne.

        Ja voin kyllä kertoa ihan tutuista ihmisitä että kaikki eivät ole valmistatuneet lapsen tuloon. Tupakkaa on poltettua, alkoholia on juotu ja moent kännit nautittu. Ja nämä tapaukset on sellaisia joissa äiti on odottanut lasta mahassaan!!!

        Jokainen nainen odottaa tavallaan lasta ja se ei kerro siitä etteikö äitiys toimisi lapsen tultua perheeseen.
        Mutta se että synnyttää lapsen ei kerro siitä, että äitiys toimisi ihanteellisesti.

        Ja muissa kirjoittamissasi kohdissa voit lukea aiemmat kirjoitukseni!
        Minusta on typerää ajatella noin vääristyneesti adoptiosta.

        vaan realistisesti. Ilmeisesti tällä palstalla ei siedetä adoptiokriittisiä ajatuksia.

        Totta kuitenkin on, että lapsen odottaminen ja synnyttäminen valmentaa naisen aivan toisella tavalla äitiyteen kuin vain sosiaalityöntekijöiden neuvonnassa käyminen. Sisältyykö adoptioneuvontaan edes minkäänlaista lapsen hoidon opettamista, ei varmaankaan?

        Yleensä äitiys toimii biologisilla äideillä hyvin. Muunlaiset tapaukset ovat poikkeuksia säännöstä, jotka saavat suhteettoman suurta palstatilaa osakseen. Adoptiovanhempien ongelmista puhuminen näyttää sen sijaan olevan tabu, koska sosiaalityöntekijät ovat vastuussa siitä, kuka saa adoptioluvan.


      • Blogeja lukenut
        Miina kirjoitti:

        vaan realistisesti. Ilmeisesti tällä palstalla ei siedetä adoptiokriittisiä ajatuksia.

        Totta kuitenkin on, että lapsen odottaminen ja synnyttäminen valmentaa naisen aivan toisella tavalla äitiyteen kuin vain sosiaalityöntekijöiden neuvonnassa käyminen. Sisältyykö adoptioneuvontaan edes minkäänlaista lapsen hoidon opettamista, ei varmaankaan?

        Yleensä äitiys toimii biologisilla äideillä hyvin. Muunlaiset tapaukset ovat poikkeuksia säännöstä, jotka saavat suhteettoman suurta palstatilaa osakseen. Adoptiovanhempien ongelmista puhuminen näyttää sen sijaan olevan tabu, koska sosiaalityöntekijät ovat vastuussa siitä, kuka saa adoptioluvan.

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.


      • Miina
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        Adoptiovanhemmat näyttävät kovin usein katsovan näitä asioita vain omalta kannaltaan. Lisäksi he usein eivät tiedä kovinkaan paljoa lapsiperheiden asioista, jos ovat olleet lapsettomia adoptioon asti. Minua on tälläkin palstalla ärsyttänyt se yksipuolisuus, jolla asioita on käsitelty.


      • Nanne
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        "Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä."

        On paljonkin mielessä. Montaa kuvaa en ole sinne "Onnista" edes laittanut. Bioäidin seuraamisesta: olen miettinyt tietenkin asiaa paljonkin. Jos Onnin biologinen äiti blogiani seuraa, niin olisiko se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa..? Ei ainakaan meidän puolestamme. Toivottavasti ei biologisen suvunkaan puolesta. Mitään pahaa en ole bioäidistä kirjoittanut, enkä edes koskaan ajatellut. Pelkkää hyvää hänelle toivon.

        Jos hän blogiani seuraa, niin voin vain toivoa, etten hänelle aiheuta pahaa mieltä, vaan että hän voi todeta pojallaan olevan kaikki hyvin.

        "blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista."

        En tosiaan ole niin sinisilmäinen, että kertoisin asioista kuitenkaan blogissani oikeilla päivämäärillä. Tapahtumat voivat todellisuudessa heittää päivämäärien suhteen kuukausillakin. Ne ketkä minut oikeasti tuntevat, tietävät kyllä tämän.

        "Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.)"

        Niin - sulkeissa sanoit juuri sen asian, minkä vuoksi minäkään en kasvokuvia lapsestani nettiin halua laittaa, vaikkakaan en näe mitään pahaa siinä, että kasvot eivät näy. Näin esimerkiksi Perhehoitoliiton lehdissä kuvataan usein lapsia. Niistä muutamasta kuvasta, joita sinne olen laittanut, käy ilmi kuitenkin ihan muita asioita (mm. tekemisen riemua), jotka kertovat enemmän kuin pelkkä kuvaus.

        "Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä."

        Aivan. Jos biologinen äiti kokee jaksavansa seurata meidän elämäämme, niin miksi se häiritsisi minua tai meitä? Jos hän haluaa kasvokuvan Onnista tai tavata hänet, meillä ei todellakaan ole mitään sitä vastaan!!

        "Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat."

        Olet väärässä - tunnen kyllä suomalaista lastensuojelua, vaikka en tietenkään ammattilainen olekaan. Tiedän, että monesti apua ei saada ajoissa tai tarpeeksi. Mutta en myöskään ymmärrä sitä, palveleeko lapsen etua se, että lasta pompotetaan edestakaisin sijaisperheen ja biologisen perheen välillä? Minun mielestäni ei palvele. Mihin lapsi voi uskoa ja luottaa tai yrittää kiintyä, jos häntä siirrellään edestakaisin? Se on mielestäni surullista - niin lapselle kuin hänen läheisille aikuisilleenkin.

        Aiheesta (pysyvästä huostaanotosta) on itse asiassa kirjoitettu myös Kauppalehden Presso -liitteessä pari viikkoa sitten näin:

        "Miksi suomalaista lasta ei voi adoptoida?

        Suomeen adoptoidaan tänäkin vuonna ennätysmäärä lapsia ulkomailta. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaisten adoptiolasten määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien muutamaa poikkeusvuotta lukuun ottamatta. Kaksi vuotta sitten ulkomaalaisia lapsia adoptoitiin 310, mikä on 65 lasta enemmän kuin vuotta aiemmin.

        Samaan aikaan suomalaislasten adoptiot ovat jatkuvasti vähentyneet. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten suomalaislapsia adoptoitiin enää 98.

        Suomen adoptiolaki on erittäin tiukka. Se perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Ketään ei voi siihen pakottaa, eivätkä viranomaiset tai hoitohenkilökunta saa sitä myöskään suositella yhdellekään äidille.

        Käytännössä Suomessa annetaan adoptoitavaksi niin vähän lapsia, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle suomalaislapsen adoptio ei ole realistinen vaihtoehto.

        Jos äiti kuitenkin päättää antaa lapsensa adoptoitavaksi, hänellä on lain mukaan kahdeksan viikon harkinta-aika ennen kuin siitä päätetään lopullisesti. Moni äiti pyörtääkin tänä aikana päätöksensä.

        Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide. Pitäisikö näin olla, jotta vuosi vuodelta kasvavalle sijoituslasten joukolle voitaisiin tarjota pysyvä ja turvallinen koti?

        Kaikki tätä juttua varten haastatellut lastensuojelun asiantuntijat pitävät adoption puuttumista lastensuojelulaista selvänä epäkohtana.

        Stakesin tutkimusprofessori Marjatta Bardy on sitä mieltä, että adoption mahdollisuutta pitäisi edes voida tarjota moniongelmaisille vanhemmille. Sosiaalipolitiikan professori JP Roos taas sanoo, että pitkäaikaiset huostaanotot pitäisi toteuttaa adoptiolla, jotta kasvattivanhemmat saisivat lapseen juridiset oikeudet.

        Ehdotus uudeksi lastensuojelulaiksi luovutettiin peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle (kesk) tiistaina. Lakiuudistus on osa useita vuosia kestävää lastensuojelun kehittämisohjelmaa, jota on mukana laatimassa useita työryhmiä.

        Adoptiota ei ehdotuksessa kuitenkaan edes käsitellä.

        - Se on erittäin valitettavaa, Marjatta Bardy sanoo.

        - Lakimuutosta ei saada aikaiseksi, ennen kuin tästä asiasta pystytään avoimesti keskustelemaan. Meillä elää hyvin voimakkaana ajatus siitä, että perhe on pyhä, arvelee puolestaan Lastensuojelun keskusliiton
        toiminnanjohtaja Mauri Upanne.

        Upanne, kuten myös sijaisvanhemmat ja lastensuojeluaktiivit Anne ja Tapio Patanen, ovat sitä mieltä, että lakiin pitäisi saada ainakin kohta pysyvästä huostaanotosta. Tällä hetkellä kaikki huostaanottopäätökset on tehtävä määräajaksi.

        Uuden lain on tarkoitus astua voimaan 2008.

        Vielä olisi siis aikaa tutkia myös adoption mahdollisuutta lastensuojelussa.
        Kannattaisiko niin tehdä?"

        En ehkä blogissani osaa kirjoittaa ymmärrettävästi ja kirjoitetun sanan kanssa tulee väistämättä aina väärinkäsityksiä. Kaikkea ei tule kirjoitettua, mitä ajattelee - se on mahdotonta.

        "Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen."

        En tosiaan ajattele näin! Se, että adoptio tulisi mukaan lastensuojelullisena toimenpiteenä, pitäisi aina katsoa yksittäistapauksena. Ja minähän näitä asioita en kuitenkaan ole päättämässä, joten toisaalta on ihan yksi ja sama, mitä minä kuitenkaan ajattelen.

        Lapsen etu minusta on tärkeintä, ei lapsen ole helppo siirtyä aina paikasta toiseen ja siinä yrittää vielä oppia luottamaan ihmisiin. Mutta ilmeisesti en osaa viestiä niin, että ajatukseni tulisi ymmärretyksi. Ja toisaalta, ei tarkoitus olekaan pyrkiä miellyttämään aina kaikkia. Koskaan ei varmasti päästä siihen tilanteeseen, että kaikki olisivat kaikista asioista samaa mieltä. Se ainakin on varmaa.


      • Nanne
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        "Tähän haluaisin kommentoida myös sen.."

        Olisin kovin iloinen, jos nämäkin kommentit olisi kirjoitettu myös blogiini. Asioista voidaan aina keskustella ja saa olla eri mieltä. Suurimmassa osassa blogeja on kommentointimahdollisuus, niin myös Onnelassa. Kun selkeästi sinullakin on kommentoitavaa, niin miksi ihmeessä et kommentoisi suoraan blogissa, jotta palaute tulisi myös suoraan sinne, kenelle se on osoitettu?


      • vastatkaa sinne
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        Yllä oleva Nannen viesti on siirretty viestipuun alimmaiseksi. Sinne voi vastata, kun tuohon yllä olevaan ei voi enää teknisistä syistä vastata.

        Toivon monenlaisia kannanottoja tähän tärkeään keskusteluun.


      • Nannelle
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        Mietin sinulle vastaamista blogisi kautta. Päädyin kuitenkin monesta syystä olematta kommentoimatta sinne ja siirsin keskustelua tänne. Syitä olivat mm. nämä:

        - Blogit ovat henkilökohtaisia ja päiväkirjamaisia, vaikka niissä käsiteltäisiin yhteiskunnallisia aiheita. Kommentit blogeihin ovat yleensä myötäkarvaisia ja vastakarvaan kommentoivat usein teilataan, poistetaan tai haukutaan henkilökohtaisuuksiin menijöinä.

        - Minusta on turhaa käydä tärkeää keskustelua jossain yksityishenkilön blogissa, missä kirjoitukset eivät saavuta niistä kiinnostuneita lukijoita. Tämä on yleisempi areena, joten käytän mieluummin aikaani ja energiaani tänne kirjoittamiseen.

        - Täällä aihe voi oikeasti synnyttää moniarvoista ja -puolista keskustelua toisin kuin blogissasi, jolla lienee paljon vähemmän lukijoita ja vähät lukijatkin lienevät lähinnä sinun kanssasi samanmielisiä.

        Vielä haluan Nannelle sanoa, että tämän ei ollut tarkoitus olla henkilökohtainen hyökkäys sinua kohtaan, vaikka voit sen niin kokea. Tekstejäsi otin esimerkeiksi, koska olit julkaissut ne netissä ja ne edustavat mielestäni hyvin useiden tuntemieni adoptiovanhempien arvo- ja ajatusmaailmaa. Toivon todella, että ne herättävät keskustelua laajemmin ja keskustelussa päästään teidän perheen asioista adoptioaiheeseen yleensä.


      • Nanne
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        Kyllä ainakin minun kanssani saa olla myös eri mieltä, enkä teilaa ketään tai poista kommenntteja, ellei sitten mennä ihan asiattomuuksiin.


      • Blogeja lukeva
        Blogeja lukenut kirjoitti:

        Adoption ikävistä puolista kun puhutaan, niin myös tämä kotimaan yhden lapsen politiikka kuuluu kiellettyjen aiheiden listalle. Suljetuilla keskustelupalstoilla siitä toki keskustellaan, mutta ei täällä tai muualla yleisesti ääneen. Yhden lapsen politiikan ongelmahan on se, että jos se puretaan, niin se jättää monet nyt ensimmäistä lastaan odottavat ilman lasta. Sen sijaan ensimmäisen lapsen jo saaneet ottaisivat tietenkin sen muutoksen riemulla vastaan. Ei siis puhuta, koska adoptiopiireissä on kaksi keskenään erimielistä ryhmää (jotka eivät kyllä yhtään ajattele lapsten etua, vaan omaansa).

        Täälläkin palstalla paljon käsitelty rakas KIINA on yksi tabujen kohteista. Erään varmaan oikein hyvän adoptioisän blogia lukiessani en vaan voinut olla pohtimatta, mitä hän jätti kirjoittamatta. Tämä perhe oli aikonut adoptoida toisen lapsensa Kiinasta (heillä on adoptiopoika Kolumbiasta). Kuitenkin yllättäen mies ilmoitti 1.2.2006 blogissaan, että he ovat lennosta vaihtaneet adoptiomaansa Kiinasta Etelä-Afrikkaan. No, minä pidän tätä vaihtoa erittäin tervetulleena, koska Kiinan adoptiomoraali on ollut todella epäilyttävää ja Kiinasta tulee jo muutenkin puolet (tällä hetkellä noin 150) Suomen vuosittaisista adoptiolapsista. Kuitenkin tämän isän perustelut maan vaihdokselle ihmetyttivät. Hän perusteli kulttuuritaustan vähäistä merkitystä, Kiinan suurta suosiota ja sitten sitä, että muihin maihin (kuten Etelä-Afrikkaan) ei riitä hakijoita Kiinan suuren suosion takia. Kun kuitenkin muistetaan, että joulukuun lopussa tuli esiin Hunanin lapsikaupat ja tammikuussa riehui täälläkin palstalla raivokas keskustelu Kiinan lapsikaupoista, niin olisin kuvitellut tämän miehen mainitsevan siitä edes yhdellä lauseella blogissaan. Ainakin minä olisin adoptiomaata Kiinasta Etelä-Afrikkaan vaihtaessa ollut onnellinen siitä, että E-A:n adoptiotoiminta on moraaliltaan ja käytännöiltään aivan eri vuosisadalla kuin Kiina. E-A:ssa lasten bioäidit osallistuvat usein adoptiovanhempien valintaan ja nyt tämä mieskin on blogissaan kertonut, että heidän 10kk:n ikäisen tyttärensä biologinen äiti haluaa tavata heidät ennen adoptiota. Tämähän on siis aivan loistava käytäntö ja mahdollisuus! Ikävät asiat Kiinaan liittyen jäivät nyt vaan kirjoittamatta. En usko, että ne eivät olleet yhtään vaikuttamassa tämän perheen maan vaihtoon.
        (Blogin löydät: http://kotimies.blogspot.com/ )

        Toinen adoptioblogi eli kotimaisesta adoptiosta kertova Onnela http://onni04.blogspot.com/ sisältää myös erään mielenkiintoisen kohdan:

        "Monesti mielessä on ollut myös se, että osaanko pitää tarpeeksi rajaa sille mitä kirjoitan, koska haluan pysyä anonyyminä meille vieraiden ihmisten keskuudessa. Tämä lähinnä Onnin vuoksi, koska meillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista kotimaan adoption vuoksi. Haluan myös suojella Onnin biologisen äidin yksityisyyttä, mihin nämä tunnistettavuusasiat ja vaitiolovelvollisuus kotimaan adoption takia paljon liittyvät. Tämän vuoksi en voi laittaa tänne myöskään kuvia Onnista, muuten kuin siten, että hänen kasvonsa eivät ole näkyvissä." (25.4.2006)

        Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä. Hassua tämä on etenkin siksi, koska blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista. Adoptioperhe on saanut tiedon Onnista 24.8.2004 eli Onnin bioäiti (ja bioisä?) on todennäköisesti allekirjoittanut adoptiopaperit muutamaa päivää aikaisemmin. Samoin Nanne-adoptioäiti kirjoittaa pojan 1-vuotisvalokuvauksesta 27.6.2005, niin eiköhän poika ole lähipäivinä täyttänyt vuoden. Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.) Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä.

        Toinenkin mielenkiintoinen kohta siellä tietenkin on esimerkiksi tässä:

        "Ihmettelenkin sitä, miksi biologisten vanhempien oikeudet tuntuvat välillä olevan lapsen oikeuksia voimakkaammat? Lasten pompottelemisen estämiksesi olisi mielestäni hyvä, että biologiselle vanhemmalle annettaisiin esim. vuosi aikaa ryhdistäytyä, saadakseen lapsensa takaisin. Jos ryhdistäytymistä ei tapahdu, lapsi vapautuisi adoptioon. Siinä olisi ainakin kunnon kannuste biologisille vanhemmille. Näin muistaakseni olen kuullut olevan käytäntönä Amerikassa." (20.11.2005)

        Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat. Samoin Suomi on saanut pitkään pyyhkeitä siitä, että toimeentulotuki jättää sen saajat köyhyysrajan alapuolelle. Kouluavustajiin, erityisopetukseen ja kerhoihin ei ole varaa. Kohtuullisen kokoisiin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin ei ole varaa. Opettajien ja päiväkodin henkilökunnan sijaisiin ei ole varaa. Avioerojen yhteydessä esimerkiksi huoltajuuskiistat saattavat venyä vuosien mittaisiksi jonojen ja byrokratiakiemuroiden takia (tosin vanhemmissa on aina myös syytä). Väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen käsittely vie Suomessa jopa pari vuotta, kun eurooppalainen tavoiteaika on pari kuukautta. Joskushan on niin, että epäily on aiheeton, mutta silti lapsi saattaa joutua olemaan sijaishuollossa useita vuosia. Lastensuojelusta päättää kunnissa maallikoista koostuvat lautakunnat, jotka opiskeleva alaa iltapäivälehdista. Sosiaalityöntekijät ovat rajusti ylityöllistettyjä ja avoimia virkoja on pitkin Suomea todennäköisesti pari sataa. Sairaiden lasten omaishoito on erittäin raskasta ja silti siitäkin halutaan säästää. Monikulttuurisille perheille ja lapsille sekä nuorille ei ole tarjolla riittäviä palveluita, jotta heidän kotoutumisensa ja yhteiskuntaan sijoittuminen tehtäisiin mahdolliseksi. Nuorten seksuaali- ja terveyskasvatuksesta karsitaan. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen. Jos perhekoti menee konkurssiin tai yrittäjät väsyvät, niin lapset lentää toisiin paikkoihin. Kun nuorten huostaanottojen lisääntyneenä syynä ovat nuorten omat päihdeongelmat, niin ei lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat taida olla kovin innostuneita ottamaan näitä hankalia teinejä kotiinsa kasvatettavaksi. Ei sen puoleen, nämä nuoret tarvitsevatkin ammatillista kasvatusta ja kuntoutusta.

        Korostan vielä, että molemmat adoptiovanhemmat vaikuttavat tosi kunnollisilta vanhemmilta ja ihmisiltä. Ärsyttää vain usein kirjoittelut, joissa jätetään sanomatta asioita, joita kuitenkin varmaan on (esim. Kiinan tapauksessa) ajateltu. Subjektiiviset mielipiteet taas (esim. Nannen ajatukset pakkoadoptioista) ovat ihan sallittuja yksityishenkilön mielipiteinä, mutta lastensuojelulapsen äitinä toivoisin hänen tietävän vähän laajemmin lastensuojelun tilanteesta.

        Voi olla, että sinä et teilaisi etkä poistaisi. Se on kuitenkin yleinen käytäntö blogeissa ja blogikulttuuriin kuuluu muutenkin enemmän toisten kirjoitusten hehkuttaminen ja tukeminen kuin kritisoiminen. Sen takia tein tämän ratkaisun ja olen siihen edelleen tyytyväinen. Merkittävin syy oli tietysti se, että todellinen keskustelu saavuttaisi useita asiasta kiinnostuneita kirjoittajia ja lukijoita. Tämä on myös teknisesti huomattavasti parempi keskustelualusta kuin blogien komenttipalstat. Sinänsä en halua hyökätä sinua tai perhettäsi vastaan. Olen lukenut blogisi läpi ja vaikutat varsin hyvältä adoptioäidiltä. Pahasti närästää vain nuo adoptiota koskevat ajatukset, joiden suhteen sinä et todellakaan ole ainoa ajattelija. Otin nyt vain sinun julkaisemiasi ajatuksia esiin, koska olit ne rohkeasti netissä julkaissut. Tästä eteenpäin haluaisin jatkaa tätä keskustelua tuolla alla, minne viestisi siirrettiin, sillä tekniikan vuoksi lukeminen muuttuu hankalaksi ja viestien välistä yhteyttä on hankala ymmärtää.


      • äitiäitiäiti
        Miina kirjoitti:

        on vaikea ryhtyä äidiksi kylmiltään. Adoptio epäonnistuu yleensä siitä syystä, että siihen ryhtynyt nainen ei ole kypsynyt äidiksi. Miehen isäksi kypsyminen ei taas niinkään riipu siitä onko lapsi biolapsi vai adoptoitu.

        Akateemisena keskiluokkaisena henkilönä tunnen aika paljon adoptioperheitä, sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita. Useimmiten adoptio epäonnistuu siitä syystä, että äitiyttä kokemattoman on vaikea eläytyä äidin osaan.

        Minun elämäni ei mitenkään kuulu tähän adoptioasiaan. Kuten olen sanonut olen kiinnostunut adoptiosta vain yhteiskunnallisena asiana. Henkilökohtaisesti minulla ei ole adoptioasian kanssa mitään tekemistä. Ihmettelen jodenkin kirjoittajien tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin.

        Eihän biologinen äitikään ole kokenut äitiyttä ennen ensimmäistä lastaan.

        Olen Miinan kanssa eri linjoilla: minusta äitiyteen kasvetaan äitiyden kokemisen myötä,
        ei raskauden kokemisen myötä. Ja joskus äitiyteen ei kasveta laisinkaan vaikka olisi (biologisiakin) lapsia.

        Ja edelleen haluan korostaa: vaikka itse olen ylläolevaa mieltä en väitä että se on tässä maailmassa ainoa oikea ja tosi mielipide, ei kaikille. Ja se on ok näin.

        Joten ei tästä enempää.


      • Neuvonnassa
        äitiäitiäiti kirjoitti:

        Eihän biologinen äitikään ole kokenut äitiyttä ennen ensimmäistä lastaan.

        Olen Miinan kanssa eri linjoilla: minusta äitiyteen kasvetaan äitiyden kokemisen myötä,
        ei raskauden kokemisen myötä. Ja joskus äitiyteen ei kasveta laisinkaan vaikka olisi (biologisiakin) lapsia.

        Ja edelleen haluan korostaa: vaikka itse olen ylläolevaa mieltä en väitä että se on tässä maailmassa ainoa oikea ja tosi mielipide, ei kaikille. Ja se on ok näin.

        Joten ei tästä enempää.

        Kirjoitit mukavasti ja ymmärrettävästi!
        :)


    • yks biologinen äiti

      "Adoptio tapahtuu? Saako lasta nähdä ikinä, saako pitää yhteyttä?"
      vastaus: omalla kohdallani aikanaan asia tehtiin selväksi ettei yhteyttä voi pitää koska lapsen olinpaikasta eikä nimestä anneta biologiselle vanhemmalle tietoa" eri asia jos tieto jotain kautta lipsahtaa bioille mutta sittenkään ei pidetä hyväksyttävänä ottaa yhteyttä.

      En suosittele adoptiota missään muodossa. Sinä saatat saada toivoa millaista perhettä lapsellesi haluat mutta sosiaalityöntekijät tekevät ratkaisut kuitenkin "lapsen parhaaksi" oten painoarvoa sanomisellesi tuskin on.

      Valokuvista: Toki voit toivoa valokuvaa ja auliisti sitä sinulle luvataankin ennen asiakirjojen allekirjoituksia, totuus on kuitenkin se että lakkaat olemasta yhtään mitään kun paperit on allekirjoitettu.
      Itse en ole saanut valokuvaa vaikka lapsi on jo kohta täysi-ikäinen...kiitos vaan...

      Jos hakitset adoptiota annan sinulle neuvon:
      keskustele sosiaalityöntekijöiden ja palveluntarjoajan kanssa (pela) asiasta, Keskustele (jos voit) niiden ihmisten kanssa jotka ovat adoptioon lapsensa antaneet. Ota selvää kaikista sinulle kuuluvista tukitoimista jos olet epävarma ratkaisusta ja jos olet yhtään epävarma niin hanki lapsellesi sijaisvanhemmat tai tukiperhe sinulle ja lapsellesi. Synnytyksen jälkeen käy katsomassa edes kerran lastasi, älä tee päätöstä katsomatta.

      Adoptio jättää pysyvät arvet sinuun ja lapseesi, lapsen biologiseen isään ja ehkä jopa isovanhempiin. Adoptiopäätöksen jälkeen vaatii valtavaa luonteenlujuutta jatkaa elämää normaalisti ja syyllistämättä itseä. 18 vuotta on pitkä aika odottaa lasta saapuvaksi, jos se senkään jälkeen tapahtuu.

      • Neuvonnassa

        Sovitko heidän kanssaan ennen adoptiopaperien allekirjoittamista siitä, että haluat perheen joka on valmis laittamaan sinulle tietyin väliajoin valokuvia lapsesta?
        Jos sovit asiasta, niin oletko kysynyt heiltä miksi perhe ei toiminut sovitulla tavalla ja mitä voisitte tehdä?

        Oletko kysynyt heiltä että saatko esim. kirjoittaa lapselle kirjeen?

        Kirjoituksesi tuntuu todella kummalliselle.
        Olen tällä hetkellä mukana adoptioneuvonnassa ja meille on kerrottu että joidenkin lasten vanhemmilla on vaatimuksia lasten osalle, ja meidän pitää miettiä jo etukäteen mihin kaikkeen olemme tai emme ole valmiita.

        Adoptiossa on tarkoitus löytää lapselle sopivin perhe ja se ei täyty jos sovittuja asioita ei pidetä.
        Sovituista asioista kiinni pitäminen on siksikin järkevää, että jonain päivänä lapsi voi päättää itse ottaa yhteyttä sinuun.
        Jos et itse ole kieltänyt, niin lapsi saa sinun yhteystietosi adoption järjestäjältä.

        Mutta jos ette ole alunperin sopinut asioista ja lapsi ei itse halua ottaa sinuun yhteyttä, niin silloin en tiedä mitä voisit tehdä.

        (Mutta monesti esim, täysi-ikäisenä tai kun lapsi alkaa perustamaan omaa perhettä, alkaa biologinen äiti kiinnostaa...)

        Toivon että asia järjestyy, sillä adoption ei ole tarkoitus järjestää murhetta.

        Olen pahoillani puolestasi!


      • yks biologinen äiti...
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Sovitko heidän kanssaan ennen adoptiopaperien allekirjoittamista siitä, että haluat perheen joka on valmis laittamaan sinulle tietyin väliajoin valokuvia lapsesta?
        Jos sovit asiasta, niin oletko kysynyt heiltä miksi perhe ei toiminut sovitulla tavalla ja mitä voisitte tehdä?

        Oletko kysynyt heiltä että saatko esim. kirjoittaa lapselle kirjeen?

        Kirjoituksesi tuntuu todella kummalliselle.
        Olen tällä hetkellä mukana adoptioneuvonnassa ja meille on kerrottu että joidenkin lasten vanhemmilla on vaatimuksia lasten osalle, ja meidän pitää miettiä jo etukäteen mihin kaikkeen olemme tai emme ole valmiita.

        Adoptiossa on tarkoitus löytää lapselle sopivin perhe ja se ei täyty jos sovittuja asioita ei pidetä.
        Sovituista asioista kiinni pitäminen on siksikin järkevää, että jonain päivänä lapsi voi päättää itse ottaa yhteyttä sinuun.
        Jos et itse ole kieltänyt, niin lapsi saa sinun yhteystietosi adoption järjestäjältä.

        Mutta jos ette ole alunperin sopinut asioista ja lapsi ei itse halua ottaa sinuun yhteyttä, niin silloin en tiedä mitä voisit tehdä.

        (Mutta monesti esim, täysi-ikäisenä tai kun lapsi alkaa perustamaan omaa perhettä, alkaa biologinen äiti kiinnostaa...)

        Toivon että asia järjestyy, sillä adoption ei ole tarkoitus järjestää murhetta.

        Olen pahoillani puolestasi!

        "Sovitko heidän kanssaan ennen adoptiopaperien allekirjoittamista siitä, että haluat perheen joka on valmis laittamaan sinulle tietyin väliajoin valokuvia lapsesta?"

        ---En sopinut koska neuvonnassa minulle ei edes ehdotettu kyseistä mahdollisuutta

        "Oletko kysynyt heiltä että saatko esim. kirjoittaa lapselle kirjeen?"
        ---saa kirjoittaa, adoptiovanhemmat vaan eivät ota kirjettä vastaan

        "Mutta monesti esim, täysi-ikäisenä tai kun lapsi alkaa perustamaan omaa perhettä, alkaa biologinen äiti kiinnostaa...) "

        ---- Näin on, mutta kehottaisin kaikki adoptioon lapsia luvuttavia naisia tekemään yhden asian ennenkuin asiakirjat allekirjoitetaan. Vaatikaa kaikki itsestänne tehdyt asiakirjat kopioina PeLasta ja kunnan sosiaalitoimesta. Välttämättä asiakirjat eivät ole biologisia vanhempia ylistäviä ja muistakaa että ne asiakirjat mitkä laaditaan sinusta, edustavat sinua lapselle ja adoptioperheelle myöhemmin. Jos ne ovat negatiiviseen sävyyn kirjoitettu niin älä ihmettele jos sinuun ei myöhemminkään oteta yhteyttä.


      • Winona

        TUOSSA ALLA ON JOKU KIRJOTTANUT ÄLYTTÖMÄN HYVIN SEN MITÄ MÄKIN OON KOKENU:

        Adoptio jättää pysyvät arvet sinuun ja lapseesi, lapsen biologiseen isään ja ehkä jopa isovanhempiin. Adoptiopäätöksen jälkeen vaatii valtavaa luonteenlujuutta jatkaa elämää normaalisti ja syyllistämättä itseä. 18 vuotta on pitkä aika odottaa lasta saapuvaksi, jos se senkään jälkeen tapahtuu.


      • Winona
        yks biologinen äiti... kirjoitti:

        "Sovitko heidän kanssaan ennen adoptiopaperien allekirjoittamista siitä, että haluat perheen joka on valmis laittamaan sinulle tietyin väliajoin valokuvia lapsesta?"

        ---En sopinut koska neuvonnassa minulle ei edes ehdotettu kyseistä mahdollisuutta

        "Oletko kysynyt heiltä että saatko esim. kirjoittaa lapselle kirjeen?"
        ---saa kirjoittaa, adoptiovanhemmat vaan eivät ota kirjettä vastaan

        "Mutta monesti esim, täysi-ikäisenä tai kun lapsi alkaa perustamaan omaa perhettä, alkaa biologinen äiti kiinnostaa...) "

        ---- Näin on, mutta kehottaisin kaikki adoptioon lapsia luvuttavia naisia tekemään yhden asian ennenkuin asiakirjat allekirjoitetaan. Vaatikaa kaikki itsestänne tehdyt asiakirjat kopioina PeLasta ja kunnan sosiaalitoimesta. Välttämättä asiakirjat eivät ole biologisia vanhempia ylistäviä ja muistakaa että ne asiakirjat mitkä laaditaan sinusta, edustavat sinua lapselle ja adoptioperheelle myöhemmin. Jos ne ovat negatiiviseen sävyyn kirjoitettu niin älä ihmettele jos sinuun ei myöhemminkään oteta yhteyttä.

        ---- Näin on, mutta kehottaisin kaikki adoptioon lapsia luvuttavia naisia tekemään yhden asian ennenkuin asiakirjat allekirjoitetaan. Vaatikaa kaikki itsestänne tehdyt asiakirjat kopioina PeLasta ja kunnan sosiaalitoimesta. Välttämättä asiakirjat eivät ole biologisia vanhempia ylistäviä ja muistakaa että ne asiakirjat mitkä laaditaan sinusta, edustavat sinua lapselle ja adoptioperheelle myöhemmin. Jos ne ovat negatiiviseen sävyyn kirjoitettu niin älä ihmettele jos sinuun ei myöhemminkään oteta yhteyttä.

        TAAS OLEN JUST SAMAA MIELTÄ!!! Pyysin saada kaikki mun lapsen adoptiota koskevat paperit. Niissä oli kyllä tosi monta virhettä ja suoraan sanottuna itkin niitä lukiessa. Maireasti mulle hymyilly sossutäti oli kirjottanu vaikka mitä rumaa musta! Kovin oli suppeet paperit ja mitään hyvää musta se ei ollu löytäny. Ihmettelen kovasti koko papereita. Kaikkia papereita en sit edes saanu nähtäväksi ku ovat kuulemma salaisii.

        Et jos harkitset adoptiota ja päädyt siihen, niin tarkasta kaikki itsetäs kirjotetut paperit ennen kun allekirjotat yhtään paperia. Ne paperit säilyy ikuisesti ja ne annetaan lapsen lukea aikuisena jos hän haluaa. Mä yritin saada korjattua pari virhettä mut ei se ollu enää mahdollista kun ovat arkistopapereita. ELi papereissa on musta ja mun suvusta ihan virheellisii tietoja jotka lapsi saa lukea!!! Musta se on törkeetä.


      • yks biologinen äiti...
        Winona kirjoitti:

        ---- Näin on, mutta kehottaisin kaikki adoptioon lapsia luvuttavia naisia tekemään yhden asian ennenkuin asiakirjat allekirjoitetaan. Vaatikaa kaikki itsestänne tehdyt asiakirjat kopioina PeLasta ja kunnan sosiaalitoimesta. Välttämättä asiakirjat eivät ole biologisia vanhempia ylistäviä ja muistakaa että ne asiakirjat mitkä laaditaan sinusta, edustavat sinua lapselle ja adoptioperheelle myöhemmin. Jos ne ovat negatiiviseen sävyyn kirjoitettu niin älä ihmettele jos sinuun ei myöhemminkään oteta yhteyttä.

        TAAS OLEN JUST SAMAA MIELTÄ!!! Pyysin saada kaikki mun lapsen adoptiota koskevat paperit. Niissä oli kyllä tosi monta virhettä ja suoraan sanottuna itkin niitä lukiessa. Maireasti mulle hymyilly sossutäti oli kirjottanu vaikka mitä rumaa musta! Kovin oli suppeet paperit ja mitään hyvää musta se ei ollu löytäny. Ihmettelen kovasti koko papereita. Kaikkia papereita en sit edes saanu nähtäväksi ku ovat kuulemma salaisii.

        Et jos harkitset adoptiota ja päädyt siihen, niin tarkasta kaikki itsetäs kirjotetut paperit ennen kun allekirjotat yhtään paperia. Ne paperit säilyy ikuisesti ja ne annetaan lapsen lukea aikuisena jos hän haluaa. Mä yritin saada korjattua pari virhettä mut ei se ollu enää mahdollista kun ovat arkistopapereita. ELi papereissa on musta ja mun suvusta ihan virheellisii tietoja jotka lapsi saa lukea!!! Musta se on törkeetä.

        ...ihan samaa kuuluu munkin adoptioon.

        Lisättäköön vielä sen ettei kaikkia asiakirjoja edes enää löytynyt vaikka säilytysaika on niissä 100 vuotta.

        Omia papereitani lukiessani tulin siihen tulokseen että minusta oli paperilla tehty kelvoton ja erittäin huono äiti ja siinä sivussa haukuttu koko suku....


      • Neuvonnassa
        yks biologinen äiti... kirjoitti:

        ...ihan samaa kuuluu munkin adoptioon.

        Lisättäköön vielä sen ettei kaikkia asiakirjoja edes enää löytynyt vaikka säilytysaika on niissä 100 vuotta.

        Omia papereitani lukiessani tulin siihen tulokseen että minusta oli paperilla tehty kelvoton ja erittäin huono äiti ja siinä sivussa haukuttu koko suku....

        ..teidän kummankin kirjoittajan puolesta.

        En kuitenkaan voi uskoa että kaikki sosiaalityöntekijät olisivat samanlaisia. Olen kuullut että jossain päin Suomea on adoptioperheillekin neuvontaa antamassa aika erikoisia ihmisiä.

        Mutta minusta on hyvä että neuvotte muita adoptioon lapsensa antavia olemaan viisaampia ja pyytämään kopiot itsestään kirjoitetusta tekstistä ennen kuin he kirjoittajat adoptiopaperit alle. Ehkä heidän kannattaisi pyytää kopiot myös muista sovituista asioista kuten siitä, adoptioperhe lupaa laittaa kerran vuodessa valokuvan lapsesta. Tai mitä bioäiti sitten toivookin.

        (Saisinkohan minäkin kopion sosiaalityöntekijän minusta kirjoittamasta tekstistä?)


      • Meitsi
        Neuvonnassa kirjoitti:

        ..teidän kummankin kirjoittajan puolesta.

        En kuitenkaan voi uskoa että kaikki sosiaalityöntekijät olisivat samanlaisia. Olen kuullut että jossain päin Suomea on adoptioperheillekin neuvontaa antamassa aika erikoisia ihmisiä.

        Mutta minusta on hyvä että neuvotte muita adoptioon lapsensa antavia olemaan viisaampia ja pyytämään kopiot itsestään kirjoitetusta tekstistä ennen kuin he kirjoittajat adoptiopaperit alle. Ehkä heidän kannattaisi pyytää kopiot myös muista sovituista asioista kuten siitä, adoptioperhe lupaa laittaa kerran vuodessa valokuvan lapsesta. Tai mitä bioäiti sitten toivookin.

        (Saisinkohan minäkin kopion sosiaalityöntekijän minusta kirjoittamasta tekstistä?)

        Yllämainittu laki säätää oikeudesta ja mahdollisuudesta tarkistaa rekisteritietojaan ja käsittänee myös sos.tt:n markinnät sinusta. Tuskin sos.tt edes säilyttää käsin kirjoitettuja muistiinpanojaan kauemmin kuin on tarpeen yhteenvedon eli kotiselvityksen laatimiseksi. Jos olet kv-adoptioneuvonnassa, sinusta kirjoitettu teksti = kotiselvitys, jonka saat nähtäväksi ja voit pyytää korjaamaan virheet ja epätarkkuudet ennen adoptioluvan hakua.


    • omasta

      On ihan varmaa, ettei sun ajatukset pysy nyt kasassa. Jos mietit lapsen antamista adoptioon, niin mietit kyl yhtä elämän isointa juttua.

      Adoptio tapahtuu niin, että synnytät lapsen ja annat luvan vauvan sijoittamiseen eteen päin. Voit kertoa äitiysneuvolassa jo ennen synnytystä, et mietit adoptiota, sijaisperhettä ja et tarviit kaiken tiedon noista. Pyydä myös kaikki tieto siitä, mitä apuu saisit jos pitäisit lapsen. Jos et puhu näistä kellekkään ennen synnytystä niin viimestään synnärin sosiaalityöntekijälle pitäis mennä niistä puhumaan.

      Lain mukaan tuota adoptioneuvontaa on pakko antaa äidille joka miettii lapsen antamista adoptioon. Se tarkottaa sitä et vähintään yhen kerran sun on juteltava sossun kanssa siitä, mitä adoptio tarkoittaa. Se tarkottaa sitä että sä luovut kaikista oikeuksista lapseen. Lapsi siirtyy aodptiovanhempien lapseksi ihan kokonaan. Lapselle tulee adoptioperheen sukunimi ja ne voi vaihtaa etunimet jos oot vauvalle jo nimet antanut. Sä et saa tietää missä lapsi asuu, et saa tavata etkä yrittää ottaa yhteyttä. SItten kun lapsi on aikuinenkaan et saa häneen yhteyttä ellei lapsi halua. Saattaa siis olla ettet tapaa lasta enää ikinä, et tiedä hänen elämästä mitään, et tiedä ammattia, et sitä elääkö lapsi, et tiedä onko hällä omia lapsia, et tiedä onko ollu terveenä, onnellinen jne.

      Ennen adoptiota voi sopia näistä yhteydenpidoista. Adoption jälkeen sulla ei oo mitään oikeutta saada yhtään enempää tietoja eikä yhteydenpitoa kuin ennen adoptiota on sovittu. Siitäkin adoptiovanhemmat voi yrittää luistaa koska laki ei määrää. Se on sopimus. Sossut ja adoptiovanhemmat yrittää tinkiä yhteydenpidon ja tiedotuksen minimiin. ÄLKÄÄ ALISTUKO! Pyytäkää ittellenne vaikka joku tiukka ystävä, asianajaja, sukulainen tai joku mukaan. Siinä sossun edessä on kuulkaa jokaisella maailman surkein fiilis ja itku kurkussa. Siinä tulee vaan nyökkäiltyä ja sossu ja adoptiovanhemmat saa mitä haluaa. Ne haluaa toimittaa vaan minimisti kuulumisia ja kuvia, joissa ei selviä lapsen uusi nimi, ei osoite eikä mitään tunnistetietoja. Kuvat on saatettu ottaa niin, ettei niissä näy kotia, ei muita ihmisiä, lapsikin saattaa olla kaukaa kuvattu. Kuulumiset parilla lauseella "Tyttö pärjää koulussa ja harrastaa liikuntaa. Hän on onnellinen." Jos adoptioperhe eroaa, muuttaa, toinen vanhemmista kuolee tai mitä vaan, niin sä et saa niistä tietoja. Vaikka lapsi sairastuis vakavasti, et saa tietoja. Et saa rippikuvaa, et luokkakuvia. Nuo luvatut kuvat ja kuulumiset hoidetaan tosi minimisti. Se on hullua kun samasas maassa eletään ja sukua ollan!

      Jos mietit adoptiota niin sä saat miettiä sitä vähintään 8 viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Lapsi asuu sen ajan sijaisperheessä tai perhekodissa. Voit käydä katsomassa lasta sairaalassa ja saat hoitaa häntä. Saat käydä katsomassa lasta sijaispaikassa ja ottaa vauvan mukaan vaikka viikonloppulomalle. Voit perua adoptioajatuksetkin ja ottaa vauvan itselles. Voit mennä vaikka ensikotiin vauvan kanssa. Pyydä vauvan sijoituspaikka niin lähelle itseäs että voit käydä katsomassa! Joskus sossut haluaa sijoittaa adoptioharkintavauvat jopa satojen kilsojen päähän ja usein johonkin syrjään minne ei pääse esim. busseilla. Vaadi semmonen paikka, mihin itse pääset käymään. Voit pyytää sukulaisia ja kavereita mukaan vauvaa katsomaan. Saat valokuvata vauvaa mielinmäärin.

      Adoptiopäätöksen saa tehdä aikasintaan kun on menny 2kk eli 8 viikkoa syntymästä. sitä ei oo pakko tehä vielä silloin. Voit miettiä pidempään. Ainakin puoli vuotta saa miettiä, mut sen jälkeen vauva kai sijoitetaan jonnekin pysyvään sijoitukseen (ei adoptioon) ellei äiti ole voinut tehdä päätöstä. Sossut AINA hoputtaa äitejä allekirjottamaan ne adoptiopaperit kun tuo 2kk on loppumassa. Siihen ei tartte kuitenkaan sillon suostua. Jos haluaa miettiä asiaa vielä, niin saa jatkaa miettimistä.

      Yks syy miksi sossut hoputtaa noiden adoptiopapereitten allekirjoittamista 2 kk kohdalla on se että kahden kuukauden vanhana vauvat pitää rekisteröidä. Vauvalle pitää siis antaa etunimet ja vauva pitää rekisteröidä seurakuntaan tai maistraattiin. Adoptiovanhemmat haluaisi saada lapsen nimettömänä, mutta biovanhemmilla on kaikki oikeudet antaa lapselle nimet tässä vaiheessa. Älkää siis taaskaan alistuko sossuille, vaikka ne tekee kaikkensa teitä ALISTAAKSEEN!

      Sulle ei siis anneta kuin tuo adoptioneuvonta. Se voi olla yksi kerta tai se voi olla enemmän. Yleensä vaan pari kertaa. Jos et haluu luopua lapsesta niin sitten ne tapaa sua vaikka 20 kertaa ellet vihellä peliä poikki. Adoptioneuvonta loppuu siihen kun sun pitää allekirjottaa adoptiopaperit. Siihen loppuu sun äitiys, vaikka sydän olis täynnä sitä lasta. Vain biologisesti olet sen jälkeen lapselle äiti ja voi olla ettet tapaa lasta enää ikinä.

      Allekirjotuksen jälkeen adoptio käsitellään oikeudessa. Sen jälkeen sossu ilmottaa sulle että adoptio on nyt tehty ja vauva on muuttanut uuteen perheeseen. Saatat saada kuulla perheestä ammatit ja harrastuksia ylimalkaisesti. Iät saatat saada kuulla suurinpiirtein. Sulle toivotetaan hyvät jatkot eikä kukaan ole susta enää kiinnostunu.

      Tuo Jälkipalvelu mistä joku on tuolla vouhkannu on yhtä tyhjän kanssa. Jos adoptioperhe ei halua sua millään tavalla elämäänsä, niin sitten sä et saa jälkipalvelusta mitään. Kun lapsi on aikuinen niin sitten lapsi saa itse päättää, mut monet adoptiovanhemmat voi loukkaantua lapselle jos tää on kiinnostunu bioista. Se ei oo niin yksinkertaista. Jos sossuilla ei oo sulle mitään antaa, niin ne vaan läpättää pehmosia ja yrittää saada sut tyytymään kohtaloosi. Ne ei edes kerro totuutta siitä mikset saa mitään tietoa lapsesta!

      Avoin adoptio on semmonen uusi juttu. Siin lapsi on adoptioperheen lapsi ikuisesti ja kokonaan, mutta sulle tai muille sukulaisille voidaan antaa mahdollisuus pitää jotain yhteyttä lapseen. Sossut voi yrittää tyrkyttää noita kuvia, että se on yhteydenpito avoimessa adoptiossa. Todellisuudessa sulla on oikeus vaatia lapsen tapaamisia esim. 1-2 kertaa vuodessa. Sulla on oikeus vaatia että saat tietää adoptioperheen asuinpaikan ja lapsen nimen adoption jälkeen. Jos et saa näitä, niin sun ei tarvitse allekirjoittaa papereita. Avoin adoptio on ainoa tapa saada varmasti tavata lasta adoption jälkeen. Niitä tehdään vähän mutta yleensä sossut ei siitä puhu. Avoimeen adoptioon suostuvia adoptioperheitä on vähän! Avoin adoptio on kyllä bioäidillekin tosi rankka. Sä näet oman lapses kasvavan ja sanovan toista naista äidiksi. Siinä saa kuiteskin tavata lasta. Jos et heti pysty tapaamaan lasta niin voit haluta sitä esim. 5 vuoden päästä jos sulla on esimerkiksi uusia lapsia. Sisarukset saa myös nähdä adoptiossa olevaa lasta.

      Sijaisperhe on kaikkein vapain. Jos annat lapsen sijaisperheeseen, niin saat tavata häntä usein ja saat vaikuttaa hänen elämään. Saat antaa lapselle nimen eikä sitä saa kukaan vaihtaa. Jos tykkäät sijaisperheestä, niin voit antaa heille luvan adoptoida lapsesi vaikka 10-vuotiaana, jos perhe haluaa.

      Adoptiota ei siis tosiaan ole pakko tehdä vauvana!!!!!

      Mulla on lapsi adoptiossa. Jos nyt olisin samassa tilanteessa raskaana, niin vaatisin paljon enemmän tietoa ja oikeuksiani. Mulle ei kerrottu edes ensikodeista. Asuin pikkupaikkakunnalla ja siellä ei ollu ensikotia. Aika lähellä kaupungissa kuitenkin oli ja mä olisin voinu mennä sinne. Kukaan ei vaan kertonu mulle siitä! Ensikodissa voi käydä tutustumassakin eikä sinne ole silti pakko mennä. Mun kaks kaverii on ollu ja ne oli tosi onnellisii siitä. Ne sai sieltä tosi hyvää apua ja ystävii, joiden kanssa ne on edelleen läheisii. Kukaan ei kertonu tukihenkilöistäkään eikä tukiperheistä. Kukaan ei kertonu että mä voisin saada lapsen kanssa isomman vuokra-asunnon ja kodintarpeita. Mä olin alkoholistiperheestä ja asuin pienessä yksiössä. Sossut vaan sano että ei vauvaa voi ottaa yksiöön. Ei ne kertonu että niiden täytyy antaa isompi asunto, jos pidän vauvan. Juttele rohkeesti asiasta sukulaisten ja kavereiden kanssa. Jos sul on koulu kesken, niin juttele opon tai muun kanssa. Koulusta voi pitää välivuosia vauvan takia. Iltakoulu ja nettikoulu on olemassa. Vauvalle on hoitopaikkoja sitten kun se on tarpeeksi iso. Kunnan on se järjestettävä. Lue myös näistä yhdistyksistä niinku Yksinhuoltajien yhdistys. Teiniperheillä on yhdistys myös jos oot alle 20v.

      Yks sikajuttu adoptiossa oli myös se et sossut käski mulle ettei vauvan isyyttä selvitetä. Ei selvitetty sitten vaikka se oli selvästi tiedossa. Nyt ottaisin ehdottomasti miehen mukaan sinne sossun luokse vaikka ei oltais enää yhdessä. Lapsi on molempien lapsi! Haluaisin ehdottomasti että mies saa myös kuulla mistä on kyse. Aikuiset adoptoidut haluu yleensä tietää isänsä ja kuulla hänestä. Jos mies ei ota vastuuta asiasta, niin sille ei voi mitään. Nyt mä vaatisin isyyden selvityksen koska mä haluaisin että myös lapsen isä joutuu tekemään vaikean päätöksen. Jos mies on jotenkin vaikea (väkivaltanen, huumeet yms) niin sitten ehkä kannattaa harkita isyyden selvitystä. Vaikka isä suostuisi adoptioon, niin äiti saa silti pitää lapsen jos haluaa. Adoptioon on molempien suostuttava. Vaikka isä kävis sossun luona neuvonnassa, niin isyyttä ei oo pakko selvittää. Nää on tosi monimutkaisia juttuja ja suosittelisin että ottaisit jonkun viisaan ihmisen mukaan neuvonaan. Sosiaaliasiamies olis yksi vaihtoehto ellei se ole pelkästään sossujen puolella. Onko sulla ketään kummia, tätiä, setää, enoa, serkkua, ystävää, ketään? Pitäisi olla vanhempi ja mielellään omia lapsia että ymmärtää miten isoista asioista on kyse. Jos on koulutusta niin aina parempi kun noi jutut on niin monimatkaisia.

      Mä olisin sillon pystynyt pitämään lapseni. Siksi kadun adoptiota joka päivä. Vaikeeta olis ollu, mut me oltais selvitty jos oltais saatu apua.

      Kaikkein eniten kadun sitä ettei lapsi menny adoption sijasta sijaisperheeseen. Tiedän yhden teinin, jonka lapsi meni sijaisperheeseen. Hän pyyti semmosen perheen, jossa on jo aiempia sijaislapsia. Perhe oli tottunu olemaan bioavanhempien kanssa. Bioäiti ei alkuvuosina paljon pystyny tapaamaan lasta koska mietti edelleen adoptiota ja oli niin syyllinen ja koki mokanneensa tai tapas hän lasta aina sillon tällöin parin kuukauden välein. Nyt tää äiti on aviossa ja on kaksi lasta kotona. Eka lapsi on jo murrosiässä ja asuu samassa sijaisperheessä. Adoptiota ei ole tehty kun kaikki on tyytyväisiä näin. Sijaisperheessä asuva on välillä viikonloppukylässä ja tytöt tuntee kaikki toisensa ja on ihan siskoksia. Siis ne on kaikki tyttöjä. Mä suren omien lastenkin puolesta sitä ettei he voi tuntea omaa siskoaan! Mun vanhemmat suree puuttuvaa lastenlastaan ja aina adoptio on mielessä. Pahin on lapsen syntymäpäivä ja äitien päivä. Sitten adoptiopepereitten allekirjotuspäivä ja joulu. On menny jo yli kymmenen vuotta eikä oo helpottanu. Ikävä on kova ja samalla tuntuu ettei sais ikävöidä kun on ollu niin paha että on hylänny oman lapsensa. Ei tätä surua kukaan ymmärrä ja ei tästä voi puhua. Yksin itkeskelen välillä lenkillä tai pyykkituvassa ja sit taas jaksaa vähän matkaa eteenpäin. Toivon että saisin joskus nähä tyttöni mutta pelkään etten ikinä saa.

      Se on kuin eläisi kauhufilmissä kun ei tiedä näkeekö koskaan vai ei. Siksi sanon kaikille adoptioo harkitseville että katsokaa vauvaa sairaalassa ja käykää vierailulla jos vaan voitte. Ottakaa valokuvia vauvasta ennen adoptiota. Vaatikaa adoption ehdoiksi valokuvia ja mielellään tapaamisia. Silloin on ihan shokissa ja tekee mieli vaan nyökätä kaikkeen vaikka ei ees kuule mitä sossut sanoo. Myöhemmin ette saa mitään mitä ette oo vaatinut joten sen takia miettikään yli 2kk ja pyytäkää apua.

      • TTT

        Olen pahoillani sinun puolestasi, että sinulla on näin ikävä henkilökohtainen kokemus. Sitä en kenenkään osaksi toivoisi. En siitä huolimatta, että odotan adoptiolasta. Olen aikaisemminkin jo kirjoittanut, että olen samaa mieltä kuin "Neuvonnassa". Olen edelleenkin.

        Olen valmis sitoutumaan siihen, että esimerkiksi voisimme biologiselle äidille lähettää kuvia lapsesta kerran vuodessa. Juuri siksi, ettei hänen tarvitsisi miettiä lapsensa kohtaloa. Tämä päätös meillä varmistui, kun katoimme jokin aika sitten TV:stä "yksi lapsi kaksi äitiä". Jos joku teistä näki sen, niin nämä kaksi naista olivat ystävystyneet!! Kaikki tietenkin riippuu henkilökemiasta, mutta en koe, että biologinen äiti olisi minun äitiydestäni jotakin pois. Päinvastoin. Se voi tuoda minunkin elämääni paljon rikkautta ja uusia kokemuksia.

        Adoptiovanhemmatkin ovat velvoitettuja adoptioneuvontaan. Vasta neuvonnan päätyttyä tehdään päätös, että he voivat alkaa odottamaan lasta. Neuvonta kestää vuosia! Se ei siis ole helppo, nopeasti tehtävä ohimennen- päätös. Päinvastoin.

        Jälkipalvelusta tulevan palautteen ja kokemuksen perusteella adoptioneuvontaa kehitetään. Ja yhä avoimenpaan suuntaan ollaan menossa, siitä huolimatta mitä laki sanoo. Jos lupaisin lähettää valokuvia, niin miksi ihmeessä jättäisin sen sitten tekemättä? Kaikki lupauksemme on kirjattuna Pelan sossun papereihin. Sieltä tuleva lapsemme ne lupauksemme saa tiedoksi. Mitä hän mahtaisikaan ajatella meistä, jos emme antamaamme lupausta olisi pitäneet? Sitä riskiä en halua ottaa!!

        Mutta, kuten "Neuvonnassa" kirjoitti, niin jokaiselle löytyy varmasti se oikea ratkaisu juuri hänen elämäntilanteeseensa sopien. En halua enkä voi neuvoa saati painostaa ketään antamaan lastaan adoptioon, mutta omat mielipiteeni voin tuoda julki.


      • odottaville
        TTT kirjoitti:

        Olen pahoillani sinun puolestasi, että sinulla on näin ikävä henkilökohtainen kokemus. Sitä en kenenkään osaksi toivoisi. En siitä huolimatta, että odotan adoptiolasta. Olen aikaisemminkin jo kirjoittanut, että olen samaa mieltä kuin "Neuvonnassa". Olen edelleenkin.

        Olen valmis sitoutumaan siihen, että esimerkiksi voisimme biologiselle äidille lähettää kuvia lapsesta kerran vuodessa. Juuri siksi, ettei hänen tarvitsisi miettiä lapsensa kohtaloa. Tämä päätös meillä varmistui, kun katoimme jokin aika sitten TV:stä "yksi lapsi kaksi äitiä". Jos joku teistä näki sen, niin nämä kaksi naista olivat ystävystyneet!! Kaikki tietenkin riippuu henkilökemiasta, mutta en koe, että biologinen äiti olisi minun äitiydestäni jotakin pois. Päinvastoin. Se voi tuoda minunkin elämääni paljon rikkautta ja uusia kokemuksia.

        Adoptiovanhemmatkin ovat velvoitettuja adoptioneuvontaan. Vasta neuvonnan päätyttyä tehdään päätös, että he voivat alkaa odottamaan lasta. Neuvonta kestää vuosia! Se ei siis ole helppo, nopeasti tehtävä ohimennen- päätös. Päinvastoin.

        Jälkipalvelusta tulevan palautteen ja kokemuksen perusteella adoptioneuvontaa kehitetään. Ja yhä avoimenpaan suuntaan ollaan menossa, siitä huolimatta mitä laki sanoo. Jos lupaisin lähettää valokuvia, niin miksi ihmeessä jättäisin sen sitten tekemättä? Kaikki lupauksemme on kirjattuna Pelan sossun papereihin. Sieltä tuleva lapsemme ne lupauksemme saa tiedoksi. Mitä hän mahtaisikaan ajatella meistä, jos emme antamaamme lupausta olisi pitäneet? Sitä riskiä en halua ottaa!!

        Mutta, kuten "Neuvonnassa" kirjoitti, niin jokaiselle löytyy varmasti se oikea ratkaisu juuri hänen elämäntilanteeseensa sopien. En halua enkä voi neuvoa saati painostaa ketään antamaan lastaan adoptioon, mutta omat mielipiteeni voin tuoda julki.

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.


      • Manta-muori
        odottaville kirjoitti:

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.

        Gallup kysymykset voisi ajatella myös toisinpäin. Voisivko bioäiti kuvitella vastavuoroisesti antavansa itsestään samat asiat lapselleen. Kuvia, ym.?

        Jossakin määrin näiden gallupkysymysten perusteella tuli sellainen tunne, että adoptiovanhempia haluttaisiin syyllistää. Täytyy huomioida se, että adoptioperhe elää omaa, normaalia elämäänsä eikä tanssi biosuvun ehdoilla. Ei tietenkään ole myöskään suljettu pois adoptioperheen elämästä. Ja että lapsesta tulee juridisesti adoptiovanhempien lapsi, jolloin heillä on myös oikeus antaa nimi omalle lapselleen. Onko bioäidillä edes oikeus/mahdollisuus antaa adoptiolapselle nimi?


      • bio, muttei adoption bio
        Manta-muori kirjoitti:

        Gallup kysymykset voisi ajatella myös toisinpäin. Voisivko bioäiti kuvitella vastavuoroisesti antavansa itsestään samat asiat lapselleen. Kuvia, ym.?

        Jossakin määrin näiden gallupkysymysten perusteella tuli sellainen tunne, että adoptiovanhempia haluttaisiin syyllistää. Täytyy huomioida se, että adoptioperhe elää omaa, normaalia elämäänsä eikä tanssi biosuvun ehdoilla. Ei tietenkään ole myöskään suljettu pois adoptioperheen elämästä. Ja että lapsesta tulee juridisesti adoptiovanhempien lapsi, jolloin heillä on myös oikeus antaa nimi omalle lapselleen. Onko bioäidillä edes oikeus/mahdollisuus antaa adoptiolapselle nimi?

        Sinä voit tehdä biovanhemmille oman gallupin. Yksikään adoptiolasta odottava ei ole vielä vastannut galluppiin. Odotetaan vastauksia.

        Mielestäni gallupissa ei lainkaan syyllistetä adoptiovanhempia. Eihän sitä ole edes kohdistettu adoptiovanhemmille, vaan adoptiovanhemmiksi pyrkiville. Kun keskustelussa on puhuttu valokuvien lähettelyistä, avoimesta adoptiosta, yhteydenpidosta ja muusta, niin mielestäni on täysin asiallista kysyä näistä asioista gallupin muodossa. Minuakin kiinnostaisi myös biovanhempien vastaukset.

        Muista, Manta-muori, myös se, että ilman adoptiolasten biovanhempia adoptioperheet eivät voisi elää normaalia lapsiperhe-elämäänsä. Ei tässä myöskään ole keskusteltu mistään kenenkään ehdoilla tanssimisesta, vaan on keskusteltu yhteydenpidosta. Jos yhteydenpitäminen ei sovi adoptioperheille, niin yhteydenpitoa toivovat biovanhemmat sijoittavat lapsensa sijaisperheisiin. Se tarkoittaisi kotimainsen adoption vähenemistä entisestään. Nykyään biovanhemmat pystyvät esimerkiksi tämän internetin kautta selvittämään oikeuksiaan ja pitämään niistä huolta. Useille biovanhemmille juuri tuo yhteydenpito on tärkeä asia.

        Bioäidillä tai biovanhemmilla on tietenkin oikeus antaa lapselle etunimet. Lapsella on myös adoptioon asti bioäidin tai -isän sukunimi. Biologiset vanhemmat ovat lapsen laillisia huoltajia adoptiopapereiden allekirjoittamiseen asti. Nimenannosta ei vain yleensä edes informoida biovanhempia, sillä heiltä halutaan saada adoptiosuostumus heti siinä kahden kuukauden iässä, että adoptiovanhemmat saavat lapsen nimettömänä ja rekisteröimättömänä. Tämä on törkeää. Bioäiti tai biovanhemmat ovat hätäkastetta varten joutuneet jo tosin antamaan tytölle ja pojalle nimet. Näitä nimiä usein käytetäänkin sijaishoidon ajan, mutta harvoinpa adoptiovanhemmat taitavat niitäkään säilyttää.


      • Neuvonnassa
        odottaville kirjoitti:

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.

        Jos tämän gallupin tekijä itse adoptoisi, niin olisiko hän valmis näihin kysymiinsä asioihin?

        Toinen asia mitä haluan kysyä on, että jos kuvitellaan että joku bioäiti toivoisi sinun gallupisi kysymyksien kaltaisia asioita, niin miksi hän ei pitäisi mieluummin lasta itsellään?
        Jos haluaa pitää lapseen yhteyttä niin eikö kannata pitää lapsi itsellä?

        Adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan!

        Mutta kertaan vielä että adoptio on joillekin hyvä, jopa paras ratkaisu.


      • eräs adoptioäiti
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Jos tämän gallupin tekijä itse adoptoisi, niin olisiko hän valmis näihin kysymiinsä asioihin?

        Toinen asia mitä haluan kysyä on, että jos kuvitellaan että joku bioäiti toivoisi sinun gallupisi kysymyksien kaltaisia asioita, niin miksi hän ei pitäisi mieluummin lasta itsellään?
        Jos haluaa pitää lapseen yhteyttä niin eikö kannata pitää lapsi itsellä?

        Adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan!

        Mutta kertaan vielä että adoptio on joillekin hyvä, jopa paras ratkaisu.

        No, ajattelepa esimerkiksi semmoista nuorta (esim. 16-22v) naista tai nuorta paria. Heillä on opinnot kesken, he eivät ole vielä varmoja haluavatko jatkaa elämää yhdessä ja he haaveilevat esimerkiksi ulkomaille lähdöstä. Lapsi on ollut vahinko ja abortista on myöhästytty tai aborttia ei haluta elämänkatsomuksen takia tehdä. Hän/he rakastaa syntyvää lasta, mutta ei ole vielä valmis vanhemmuuteen. Hän/he haluaa pitää lapseen yhteyttä, toivoo lapselle parasta mahdollista kotia ja elämää, mutta toivoo myös lapsen saavan pysyvän kodin. Sijaisperhe olisi toinen vaihtoehto, mutta hän/he tietää, että ei voi koskaan ottaa lasta pois perheestä ja tämän takia haluaa valita adoption. Hän/he kuitenkin haluavat olla osa lapsen, vaikka eivät vielä tiedäkään, miten elämä tulee menemään ja vaikka jäisikin asumaan ulkomaille.

        Löytyisiköhän heidän lapselle adoptioperhettä, kun he haluaisivat saada kuvia neljästi vuodessa, saada muutenkin tarkempia kuulumisia, tavata ehkä kerran vuodessa, tiedottaa muutoksista (esim. myöhemmät lapset, avioliitto), kuulla jos lapsi sairastuu vakavasti (esim. syöpä, liikenneonnettomuus) tai kuolee?

        En ole gallupin laatija, mutta jos olisin vielä adoptoimassa, niin totta kai voisin adoptoida kyseisessä tilanteessa olevan lapsen. Biologiset vanhemmat ja sukulaiset ovat osa lasten elämää joka tapauksessa.


      • KKÄÄ
        odottaville kirjoitti:

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.

        Toki voisin toimia noin. Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että bioäitikin osoittaisi kiinnostusta lapseen ja olisi valmis samanlaiseen avoimuuteen. Tämä yhteydenpitoasia on varmasti monelle biologiselle äidille vaikea paikka ja sitä pitää tietenkin kunnioittaa.

        Lapsellehan olisi ihannetilanne, että myös hän saisi tietoja biosuvustaan vastavuoroisesti, eikä mitään jäisi arvailujen varaan.

        Kovasti toivon, että minulla olisi edes bioäidin kuva näytettävänä lapselleni, mutta sitä ei ole. Myöskään bioäitiin ei voida ottaa yhteyttä adoptiovanhempien toiveesta, vaan vasta lapsen toiveesta, silloin kun lapsi sitä osaa toivoa.

        Sanoisin, että varmasti nykyään on paljon merkitystä sillä, mitä bioäiti osaa toivoa oman lapsensa kohdalla adoptioperheeltä. Uskon, että sellaisia perheitä löytyy, jotka ovat valmiita toimimaan gallupkysymysten osoittamalla tavalla. Hyvä ihme, emme me adoptiovanhemmat mitään hirviöitä sentään ole!

        Kyllä minä ainakin adoptioäitinä mietin useinkin, mitä biologiselle äidille mahtaa kuulua ja toivon, että hänen elämänsä on järjestynyt hyvin. Kaikkea hyvää hänelle toivon. Jos häneltä päin yhteydenotto tulisi, niin toki olisin valmis siihen, että yhteyttä pidettäisiin.

        Rakastavia ihmisiä ei kukaan voi saada ympärilleen liikaa.


      • djs_nanna
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Jos tämän gallupin tekijä itse adoptoisi, niin olisiko hän valmis näihin kysymiinsä asioihin?

        Toinen asia mitä haluan kysyä on, että jos kuvitellaan että joku bioäiti toivoisi sinun gallupisi kysymyksien kaltaisia asioita, niin miksi hän ei pitäisi mieluummin lasta itsellään?
        Jos haluaa pitää lapseen yhteyttä niin eikö kannata pitää lapsi itsellä?

        Adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan!

        Mutta kertaan vielä että adoptio on joillekin hyvä, jopa paras ratkaisu.

        että siis miksi ihmeessä joku antaisi lapsensa adoptoitavaksi, jos kuitenkin haluaa olla häneen yhteydessä säännöllisesti ja olla osa hänen elämäänsä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi sijaisperhe, jos lasta ei itsellään pysty pitämään? Sossuja täällä on jo haukuttu adoptioon painostamisesta ja ties mistä, mutta ei hyvänen aika niin vietävissä saa olla, tekee mitä muut käskee, vaikka ei itse haluaisikkaan. Joku tolkku pitää ihmisellä mielestäni olla, varsinkin niin tärkeässä asiassa, kuin oman lapsen kohtalo. Kuten neuvonnassa jo sanoikin, adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan, se on jokaisen äidin oma valinta.

        Mutta adoptioon antaminen on mielestäni aina parempi vaihtoehto, kuin abortti. Niitä tehdään aivan liian heppoisin perustein... =( Ei ole lapsen syy, jos hän on saanut alkunsa ei toivottuna. Jossain kuitenkin olisi perhe, joka häntä rakastaisi ja antaisi hyvän elämän, niin adoption kautta.


      • Miina
        djs_nanna kirjoitti:

        että siis miksi ihmeessä joku antaisi lapsensa adoptoitavaksi, jos kuitenkin haluaa olla häneen yhteydessä säännöllisesti ja olla osa hänen elämäänsä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi sijaisperhe, jos lasta ei itsellään pysty pitämään? Sossuja täällä on jo haukuttu adoptioon painostamisesta ja ties mistä, mutta ei hyvänen aika niin vietävissä saa olla, tekee mitä muut käskee, vaikka ei itse haluaisikkaan. Joku tolkku pitää ihmisellä mielestäni olla, varsinkin niin tärkeässä asiassa, kuin oman lapsen kohtalo. Kuten neuvonnassa jo sanoikin, adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan, se on jokaisen äidin oma valinta.

        Mutta adoptioon antaminen on mielestäni aina parempi vaihtoehto, kuin abortti. Niitä tehdään aivan liian heppoisin perustein... =( Ei ole lapsen syy, jos hän on saanut alkunsa ei toivottuna. Jossain kuitenkin olisi perhe, joka häntä rakastaisi ja antaisi hyvän elämän, niin adoption kautta.

        että moni bioäiti on itsekin lapsi eli siis teini-ikäinen lapsensa syntyessä. Äiti voi olla myös syvästi masentunut, muuten mielisairas tai kehitysvammainen. Tällainen ihminen on helposti suostuteltavissa eikä välttämättä ymmärrä, mitä hänelle puhutaan.

        Mitä tulee abortiin, niin useimmilla sen teettäneillä on tietysti tunnontuskia, mutta niiden yli pääsee kuitenkin helpommin, kuin sen yli, että on antanut pois oman lapsensa.


      • ikiOMAKSI
        djs_nanna kirjoitti:

        että siis miksi ihmeessä joku antaisi lapsensa adoptoitavaksi, jos kuitenkin haluaa olla häneen yhteydessä säännöllisesti ja olla osa hänen elämäänsä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi sijaisperhe, jos lasta ei itsellään pysty pitämään? Sossuja täällä on jo haukuttu adoptioon painostamisesta ja ties mistä, mutta ei hyvänen aika niin vietävissä saa olla, tekee mitä muut käskee, vaikka ei itse haluaisikkaan. Joku tolkku pitää ihmisellä mielestäni olla, varsinkin niin tärkeässä asiassa, kuin oman lapsen kohtalo. Kuten neuvonnassa jo sanoikin, adoptioon ei ole kenenkään pakko antaa lastaan, se on jokaisen äidin oma valinta.

        Mutta adoptioon antaminen on mielestäni aina parempi vaihtoehto, kuin abortti. Niitä tehdään aivan liian heppoisin perustein... =( Ei ole lapsen syy, jos hän on saanut alkunsa ei toivottuna. Jossain kuitenkin olisi perhe, joka häntä rakastaisi ja antaisi hyvän elämän, niin adoption kautta.

        Unohdat myös sen, että sijaisperhettä ei tarjota yleensä vaihtoehdoksi. Lapsen asumisen sijaisperheessä maksaa lapsen kotikunta tosin valtion tukemana. Jokainen sijaisperheessä asuva lapsi teettää myös sossuille töitä, sillä heidän elämäänsä pitää seurata (kuten olisi hyvä seurata vaikka vuosittain adoptiolastenkin elämää) ja yleensä vähintään kerran vuodessa pidetään huoltokokous, jossa käsitellään lapsen asioita. Sijaisvanhemmille tulee tarjota myös työnohjausta, koulutusta, virkistystä yms.

        Nuorille ja vanhemmillekin äideille tarjotaan siis suoraviivaisesti adoptiota, sillä se on työntekijöiden kannalta helpoin. Adoptioperheeksi haluavia on jonoissa sadoittain kun taas sijaisperheestä on pula.

        Jos äiti millaisessa elämäntilanteessa tahansa joutuu sossun luokse pyytämään apua omalle lapselleen (ja itselleen), hän on henkisesti erittäin alistetussa asemassa. Hän on holtiton, huolimaton, sydämetön, kurja luuseri, naispaholainen ja kaikkea muuta, kun hylkään oman lapsensa. Suurin osa on niin suuressa shokissa, ettei edes pysty ajattelemaan järkevästi. Siksi useimmat heistä taipuvat sossujen tahtoon helposti.

        Muistakaa myös, että näiden äitien omat äiditkin saattavat olla mukana painostamassa adoptioon. Ja vaikka äidit eivät olisikaan alaikäisiä, niin harvoin nuorilla opiskelijoillakaan tai ennestään lapsettomilla on tietoa sijaisperheistä ja muista tukimuodoista.

        Monet sijaisperheet adoptoisivat ilomielin sijoitetut lapsensa ja silti haluaisivat tukea lasten yhteydenpitoa biosukulaisiinsa, jos semmoinen on aiemmin toiminut. Tiedän sijaisperheitä, joissa tämmöinen avoin adoptio on toiminut erittäin hyvin. Ihmettelen että täällä varsinaisella adoptiopuolella on näin jäyhää porukkaa. Ilmeisesti he haluavat VAIN lapsen ja lapsi täytyy saada KOKONAAN IKIOMAKSI.


      • itsop
        odottaville kirjoitti:

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.

        Siis eikö biologiset äidit saa tietoa, jos heidän adoptioon antamansa lapsi kuolee????

        Toivottavasti joku osaa vastata!!!


      • ei tavat
        ikiOMAKSI kirjoitti:

        Unohdat myös sen, että sijaisperhettä ei tarjota yleensä vaihtoehdoksi. Lapsen asumisen sijaisperheessä maksaa lapsen kotikunta tosin valtion tukemana. Jokainen sijaisperheessä asuva lapsi teettää myös sossuille töitä, sillä heidän elämäänsä pitää seurata (kuten olisi hyvä seurata vaikka vuosittain adoptiolastenkin elämää) ja yleensä vähintään kerran vuodessa pidetään huoltokokous, jossa käsitellään lapsen asioita. Sijaisvanhemmille tulee tarjota myös työnohjausta, koulutusta, virkistystä yms.

        Nuorille ja vanhemmillekin äideille tarjotaan siis suoraviivaisesti adoptiota, sillä se on työntekijöiden kannalta helpoin. Adoptioperheeksi haluavia on jonoissa sadoittain kun taas sijaisperheestä on pula.

        Jos äiti millaisessa elämäntilanteessa tahansa joutuu sossun luokse pyytämään apua omalle lapselleen (ja itselleen), hän on henkisesti erittäin alistetussa asemassa. Hän on holtiton, huolimaton, sydämetön, kurja luuseri, naispaholainen ja kaikkea muuta, kun hylkään oman lapsensa. Suurin osa on niin suuressa shokissa, ettei edes pysty ajattelemaan järkevästi. Siksi useimmat heistä taipuvat sossujen tahtoon helposti.

        Muistakaa myös, että näiden äitien omat äiditkin saattavat olla mukana painostamassa adoptioon. Ja vaikka äidit eivät olisikaan alaikäisiä, niin harvoin nuorilla opiskelijoillakaan tai ennestään lapsettomilla on tietoa sijaisperheistä ja muista tukimuodoista.

        Monet sijaisperheet adoptoisivat ilomielin sijoitetut lapsensa ja silti haluaisivat tukea lasten yhteydenpitoa biosukulaisiinsa, jos semmoinen on aiemmin toiminut. Tiedän sijaisperheitä, joissa tämmöinen avoin adoptio on toiminut erittäin hyvin. Ihmettelen että täällä varsinaisella adoptiopuolella on näin jäyhää porukkaa. Ilmeisesti he haluavat VAIN lapsen ja lapsi täytyy saada KOKONAAN IKIOMAKSI.

        'Ihmettelen että täällä varsinaisella adoptiopuolella on näin jäyhää porukkaa. Ilmeisesti he haluavat VAIN lapsen ja lapsi täytyy saada KOKONAAN IKIOMAKSI.'

        Monet, jolleivat jopa kaikki täällä kirjoittelevat, adoptiojonossa olevat ovat olleet sitä mieltä että yhteydenpito biosukuun on ok. Eikä siis päinvastoin.

        Vielä 15-20 vuotta sitten taisi olla olemassa sellainen käsitys viranomaisten taholta (ja varmaan adoptiovanhempienkin) että yhteydenpito ei ole järkevää nimenomaan lapsen kannalta:
        että lapsen on vaikea kasvaa 'kahden äidin välissä': kumpi on oikea äiti, kumpaa hän kutsuu äidiksi, minne lapsi kuuluu, mihin perheeseen jne.

        Ja joskushan on jopa ihan tosissaan oltu sitä mieltä että koko adoptiosta ei tarvitsisi kertoa lapselle ja näin on toimittu.

        Nämä mielipiteen ja suuntaukset ovat olleet aikanaan ihan yhtä tosia ja asiantuntijoiden suosituksia kuin nykyisin se tietous että lapsella on oikeus tietää biovanhemmistaan.

        Joten se, miten asioita hoidettiin 10 vuotta sitten ei todellakaan ole täysin sama asia kuin se miten niitä nykyisin hoidetaan.


      • vastauksia odottava
        ei tavat kirjoitti:

        'Ihmettelen että täällä varsinaisella adoptiopuolella on näin jäyhää porukkaa. Ilmeisesti he haluavat VAIN lapsen ja lapsi täytyy saada KOKONAAN IKIOMAKSI.'

        Monet, jolleivat jopa kaikki täällä kirjoittelevat, adoptiojonossa olevat ovat olleet sitä mieltä että yhteydenpito biosukuun on ok. Eikä siis päinvastoin.

        Vielä 15-20 vuotta sitten taisi olla olemassa sellainen käsitys viranomaisten taholta (ja varmaan adoptiovanhempienkin) että yhteydenpito ei ole järkevää nimenomaan lapsen kannalta:
        että lapsen on vaikea kasvaa 'kahden äidin välissä': kumpi on oikea äiti, kumpaa hän kutsuu äidiksi, minne lapsi kuuluu, mihin perheeseen jne.

        Ja joskushan on jopa ihan tosissaan oltu sitä mieltä että koko adoptiosta ei tarvitsisi kertoa lapselle ja näin on toimittu.

        Nämä mielipiteen ja suuntaukset ovat olleet aikanaan ihan yhtä tosia ja asiantuntijoiden suosituksia kuin nykyisin se tietous että lapsella on oikeus tietää biovanhemmistaan.

        Joten se, miten asioita hoidettiin 10 vuotta sitten ei todellakaan ole täysin sama asia kuin se miten niitä nykyisin hoidetaan.

        Sinä siis tulkitset noita aiempia vastauksia niin, että nämä adoptiojonossa olevat ihmiset ajattelevat yhteydenpidon biosukuun olevan ok.

        Minusta ensinnäkin Manta-muori piti koko galluppia adoptiovanhempien syyllistämisenä ja muutenkin asiattomana. Sen jälkeen kaksi adoptioneuvonnassa olevaa kyseenalaisti adoption järkevyyden, jos biosukulaiset haluavat pitää yhteyttä lapseen. Minä ainakin tulkitsin heidän viestejään niin, että he nimenomaan haluavat sellaisen adoptiolapsen, johon biosuku ei enää pidä yhteyttä. Kaksi yhteydenpidon puolesta puhuvaa ihmistä tuossa taitaa olla ja alempana oli kolmas, mutta näistä kolmesta vastaajasta ainakin kaksi on ilmeisesti adoptoinut ulkomailta.

        Tulkintasi siitä, että "monet jolleivat jopa kaikki" pyrkisivät tukemaan adoptiolasten yhteydenpitoa biosukulaisiin, on siis mielestäni kovin liioiteltu.

        Minä myös ihmettelen, miksi kotimaan adoptioneuvonnassa olevat eivät suoraan vastaa noihin gallup-kysymyksiin. Eri perheillä on varmasti erilaisia näkemyksiä siitä, mihin he voisivat suostua. Osa suostuisi ehkä valokuviin, mutta ei muuhun ja osa taas suostuisi laajaan yhteydenpitoon.

        Kukaan ei ole myöskään kommentoinut lapsen nimen vaihtamista tai säilyttämistä paitsi Manta-muori omalla tavallaan.


      • Erikoista.
        Miina kirjoitti:

        että moni bioäiti on itsekin lapsi eli siis teini-ikäinen lapsensa syntyessä. Äiti voi olla myös syvästi masentunut, muuten mielisairas tai kehitysvammainen. Tällainen ihminen on helposti suostuteltavissa eikä välttämättä ymmärrä, mitä hänelle puhutaan.

        Mitä tulee abortiin, niin useimmilla sen teettäneillä on tietysti tunnontuskia, mutta niiden yli pääsee kuitenkin helpommin, kuin sen yli, että on antanut pois oman lapsensa.

        Miina, vaikka kuvittelet tietäväsi kaiken, niin et sinä tiedä.

        Jollekin voi jäädä loppuelämäksi traumat siitä, että hän on päättänyt oman tulevan lapsensa elämän.

        Joku lapsensa adoptioon antanut voi elää onnellisena, hän tietää lapsensa saaneen mahdollisuuden elämään rakastavien vanehmpien luona.


      • bbbbbbbbbbbbbb
        Erikoista. kirjoitti:

        Miina, vaikka kuvittelet tietäväsi kaiken, niin et sinä tiedä.

        Jollekin voi jäädä loppuelämäksi traumat siitä, että hän on päättänyt oman tulevan lapsensa elämän.

        Joku lapsensa adoptioon antanut voi elää onnellisena, hän tietää lapsensa saaneen mahdollisuuden elämään rakastavien vanehmpien luona.

        ja joskus ne rakastavat vanhemmat eroavat.

        Sori vaan, adoptio vanhemmat ovat ihmisiä, ei taivaasta alas tulleita.


      • Erikoista.
        bbbbbbbbbbbbbb kirjoitti:

        ja joskus ne rakastavat vanhemmat eroavat.

        Sori vaan, adoptio vanhemmat ovat ihmisiä, ei taivaasta alas tulleita.

        Ja meille kaikille voi sattua mitä vain.

        ( Joku joka on aikoinaan adoptoitu lapsena, voi itse aikuisena kärsiä lapsettomuudesta. Mitä hän tekee silloin?)
        On helppo kiihkoilla asioista jotka eivät kosketa omaa elämää muuta kuin vanhoina asioina ja jotka ovat tapahtuneet joskus aikoja sitten.

        Tiedän että jotkut ovat adoptoineet yksinhuoltajina ja he ovat selviytyneet hyvin vanhempana.


      • Karmea
        itsop kirjoitti:

        Siis eikö biologiset äidit saa tietoa, jos heidän adoptioon antamansa lapsi kuolee????

        Toivottavasti joku osaa vastata!!!

        Kuulostaa todella hirveältä, jos biologiset vanhemmat eivät saisi tietoa lapsensa kuolemasta. Vaikka lapsi olisi adoptioperheeseen annettu, niin ei se varmaan poista ikuista huolta ja lapseen kohdistuvia ajatuksia.


      • Neuvonnassa
        Karmea kirjoitti:

        Kuulostaa todella hirveältä, jos biologiset vanhemmat eivät saisi tietoa lapsensa kuolemasta. Vaikka lapsi olisi adoptioperheeseen annettu, niin ei se varmaan poista ikuista huolta ja lapseen kohdistuvia ajatuksia.

        Mutta muistutan vielä että jos joku aikoo antaan lapsensa adoptioon, niin hänelle annetaan sitä ennen adoptioneuvontaa. Neuvonnassa kannattaa kysyä tuota ja kaikkea muutakin mitä mielessä liikku, jotta ei sitten myöhemmin olisi epäselvyyttä adoptiosta.

        Me adoptioneuvonnassa olevat, ehkä tulevat adoptioperheetkin olemme vähän epätietoisia joistakin asioista. Yritän aina ennen seuraavaan neuvontakertaa miettiä valmiiksi mielessä pyörineitä kysymyksiä.
        Tietenkin voisin kysyä asioita täältäkin, mutta vastaukset eivät välttämättä pitäisi paikkansa.
        Adoptio on asia joka elää koko ajan eteenpäin, asiat muuttuvat. Vanhoista virheistä otetaan opiksi, sillä epäonnistunut adoptio ei ole kenenkään etu.

        Mutta jos vähän arvelen.. niin voisiko olla että jos biologinen äiti on toivonut mahdollista tietoa lapsen kuolemasta ennen adoptiota, niin se hänelle annetaan... en tiedä!

        Onneksi on olemassa pakollinen adoptioneuvonta kaikille osapuolille.


      • oma mielipiteeni
        vastauksia odottava kirjoitti:

        Sinä siis tulkitset noita aiempia vastauksia niin, että nämä adoptiojonossa olevat ihmiset ajattelevat yhteydenpidon biosukuun olevan ok.

        Minusta ensinnäkin Manta-muori piti koko galluppia adoptiovanhempien syyllistämisenä ja muutenkin asiattomana. Sen jälkeen kaksi adoptioneuvonnassa olevaa kyseenalaisti adoption järkevyyden, jos biosukulaiset haluavat pitää yhteyttä lapseen. Minä ainakin tulkitsin heidän viestejään niin, että he nimenomaan haluavat sellaisen adoptiolapsen, johon biosuku ei enää pidä yhteyttä. Kaksi yhteydenpidon puolesta puhuvaa ihmistä tuossa taitaa olla ja alempana oli kolmas, mutta näistä kolmesta vastaajasta ainakin kaksi on ilmeisesti adoptoinut ulkomailta.

        Tulkintasi siitä, että "monet jolleivat jopa kaikki" pyrkisivät tukemaan adoptiolasten yhteydenpitoa biosukulaisiin, on siis mielestäni kovin liioiteltu.

        Minä myös ihmettelen, miksi kotimaan adoptioneuvonnassa olevat eivät suoraan vastaa noihin gallup-kysymyksiin. Eri perheillä on varmasti erilaisia näkemyksiä siitä, mihin he voisivat suostua. Osa suostuisi ehkä valokuviin, mutta ei muuhun ja osa taas suostuisi laajaan yhteydenpitoon.

        Kukaan ei ole myöskään kommentoinut lapsen nimen vaihtamista tai säilyttämistä paitsi Manta-muori omalla tavallaan.

        Tässä keskusteluketjussa on vain muutaman tulevan adoptiovanhemman kirjoituksia.

        Tilanne todellakin on nykyisin sellainen että kaikki tietävät lapsen edun mukaista olevan sen että lapsi saa tietää biologisen taustansa. Ja että lapsella on halutessaa mahdollisuus jäljittää biologiset vanhempansa.

        Se, miten tämä asia missäkin perheessä hoidetaan on sitten paljolti kiinni sosiaaliviranomaisesta, adoptiovanhemmista, biovanhemmista ja ennen kaikkea lapsesta itsestään. Kaiken toiminnanhan pitäiti lähteä lapsen parhaasta, ei biovanhemman parhaasta tai adoptiovanhemman parhaasta.

        Usein biovanhemat tuntuvat ajattelevan että koska he niin kovasti haluavat ottaa adoptioon antamaansa lapseen yhteyttä, niin lapsikin automaattisesti ajattelee näin.
        Näinhän asia ei välttämättä lainkaan ole !

        Pienellä lapsella on tarve kuulua tiukasti johonkin (perusturvallisuus), tarve kuulua perheeseensä.
        Nimenomaan siihen perheeseen jossa hän kasvaa, josta hänestä huolehditaan, jossa häntä arkipäivässä rakastetaan, puyyhitään kyyneleet, peitellään vuoteeseen, tuetaan ja pidetään turvassa. Ja jossa hänellä on äiti ja isä.

        Millä roolilla bioäiti/isä tähän sopii ? Millä nimellä lapsi heitä kutsuisi ? Kokeeko lapsi pelkoa siitä että hänet palautetaan bioäidille (lapsellehan hänen äitinsä ja isänsä ovat hänen adoptiovanhempansa) ?

        Tässä on niin paljon huomioitavia asioita jotka liittyvät lapsen tunne-elämään, kehitykseen ja kasvuun. Ja tässä ovat lapsen adoptiovanhemmat ainoita oikeita asiantuntijoita: kukaan ei tunne lastaan paremmin kuin tämän vanhemmat.

        Kukaan ei pysty paremmin kuin lapsen adoptiovanhemmat sanomaan esim. 10-vuotiaasta lapsesta kuinka valmis tämä on tapaamaan biovanhempansa. Silloin kysymys ei ole siitä
        että adoptiovanhemmat haluaisivat estää lapsen yhteydenpidon biovanhempaansa vaan siitä että he pyrkivät toimimaan lapsen parhaaksi siirtämällä tapaamista ajankohtaan jolloin lapsi on valmiimpi käsittelemään näin isoja asioita. Sillä ne ovat lapsen kannalta todella isoja asiota.

        Tottakai useimmiten, jopa lähes aina, lapsella tulee jossakin vaiheessa tarve löytää biosukunsa, mutta tarpeen täytyy lähteä nimenomaan lapsesta käsin, ei biovanhemmasta käsin. Ja silloin lapsi on varmasti itse valmis henkisesti tähän. Ja adoptiovanhemmat toivottavasti osaavat tukea lasta tässä.

        Itse alan näiden kaikkien keskustelujen jälkeen kallistua mielipiteessäni sille kannalle että
        jos bioäiti haluaa olla aktiivisesti mukana lapsensa elämässä, nähdä usein jne., hänen ei kannata antaa lastansa adoptioon vaan sijoitukseen.

        Jos taas biovanhempi haluaa antaa lapsensa nimenomaan adoptoitavaksi, täytyisi hänen tyytyä vähemmän aktiiviseen rooliin: esim. valokuviin
        ja kirjeeseen adoptiovanhemmilta kerran pari vuodessa siihen saakka kunnes, ja jos lapsi itse, nuorena tai vaikka täysi-ikäisenä, haluaa ottaa aktiivisemmin biovanhempaansa yhteyttä.


      • Chimwath
        oma mielipiteeni kirjoitti:

        Tässä keskusteluketjussa on vain muutaman tulevan adoptiovanhemman kirjoituksia.

        Tilanne todellakin on nykyisin sellainen että kaikki tietävät lapsen edun mukaista olevan sen että lapsi saa tietää biologisen taustansa. Ja että lapsella on halutessaa mahdollisuus jäljittää biologiset vanhempansa.

        Se, miten tämä asia missäkin perheessä hoidetaan on sitten paljolti kiinni sosiaaliviranomaisesta, adoptiovanhemmista, biovanhemmista ja ennen kaikkea lapsesta itsestään. Kaiken toiminnanhan pitäiti lähteä lapsen parhaasta, ei biovanhemman parhaasta tai adoptiovanhemman parhaasta.

        Usein biovanhemat tuntuvat ajattelevan että koska he niin kovasti haluavat ottaa adoptioon antamaansa lapseen yhteyttä, niin lapsikin automaattisesti ajattelee näin.
        Näinhän asia ei välttämättä lainkaan ole !

        Pienellä lapsella on tarve kuulua tiukasti johonkin (perusturvallisuus), tarve kuulua perheeseensä.
        Nimenomaan siihen perheeseen jossa hän kasvaa, josta hänestä huolehditaan, jossa häntä arkipäivässä rakastetaan, puyyhitään kyyneleet, peitellään vuoteeseen, tuetaan ja pidetään turvassa. Ja jossa hänellä on äiti ja isä.

        Millä roolilla bioäiti/isä tähän sopii ? Millä nimellä lapsi heitä kutsuisi ? Kokeeko lapsi pelkoa siitä että hänet palautetaan bioäidille (lapsellehan hänen äitinsä ja isänsä ovat hänen adoptiovanhempansa) ?

        Tässä on niin paljon huomioitavia asioita jotka liittyvät lapsen tunne-elämään, kehitykseen ja kasvuun. Ja tässä ovat lapsen adoptiovanhemmat ainoita oikeita asiantuntijoita: kukaan ei tunne lastaan paremmin kuin tämän vanhemmat.

        Kukaan ei pysty paremmin kuin lapsen adoptiovanhemmat sanomaan esim. 10-vuotiaasta lapsesta kuinka valmis tämä on tapaamaan biovanhempansa. Silloin kysymys ei ole siitä
        että adoptiovanhemmat haluaisivat estää lapsen yhteydenpidon biovanhempaansa vaan siitä että he pyrkivät toimimaan lapsen parhaaksi siirtämällä tapaamista ajankohtaan jolloin lapsi on valmiimpi käsittelemään näin isoja asioita. Sillä ne ovat lapsen kannalta todella isoja asiota.

        Tottakai useimmiten, jopa lähes aina, lapsella tulee jossakin vaiheessa tarve löytää biosukunsa, mutta tarpeen täytyy lähteä nimenomaan lapsesta käsin, ei biovanhemmasta käsin. Ja silloin lapsi on varmasti itse valmis henkisesti tähän. Ja adoptiovanhemmat toivottavasti osaavat tukea lasta tässä.

        Itse alan näiden kaikkien keskustelujen jälkeen kallistua mielipiteessäni sille kannalle että
        jos bioäiti haluaa olla aktiivisesti mukana lapsensa elämässä, nähdä usein jne., hänen ei kannata antaa lastansa adoptioon vaan sijoitukseen.

        Jos taas biovanhempi haluaa antaa lapsensa nimenomaan adoptoitavaksi, täytyisi hänen tyytyä vähemmän aktiiviseen rooliin: esim. valokuviin
        ja kirjeeseen adoptiovanhemmilta kerran pari vuodessa siihen saakka kunnes, ja jos lapsi itse, nuorena tai vaikka täysi-ikäisenä, haluaa ottaa aktiivisemmin biovanhempaansa yhteyttä.

        Minä tiedän kaksi avointa adoptiota (olen ollut kasvatusalalla työssä). Toisessa tapauksessa lapsi oli ensin huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen. Biosuku piti lapseen yhteyttä sijaisperheen aikana ja esikoulun aikana he tekivät adoption. Adoption jälkeen yhteys on pelannut ainakin bioäidin suvun kanssa. Tiedän kun asuttiin pienessä paikassa ja omatkin muksut oli samoissa kouluissa. Toisessa tapauksessa taas avoimessa adoptiossa on semmoinen lapsi, joka syntyi yh-äidille melkein heti avioeron jälkeen. Perheessä oli ennestään kolme pientä lasta. Mies oli pettänyt ja hänellä oli lapsi tulossa toisaallakin. Yh-äiti ei voinut tehdä aborttia, mutta ei kokenut pärjäävänsä yksinään avioliiton jälkikaaoksessa kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Heillä sukulaiset oli vähän kaukana eikä kotiapua ollut luvassa. Äiti halusi lapsen pysyvään perheeseen muun muassa sen takia kun on uskossa. Hän ei kuitenkaan voinut luopua lapsesta lopullisesti niin ettei enää kuulisi tai näkisi. Tiedän äidin surevan tätä lastaan kovasti. Hän on kuitenkin sanonut, että silloin oli pakko tehdä niin ja se oli heidän kaikkien elämän takia se adoptiopäätös. Lapsen adoptioperheessä on muitakin lapsia kai adoptoituja tai sijaislapsia. Tämä äiti ja lapset tapaavat adoptioon annettua lasta tapaamispaikoissa yleensä kerran vuodessa. Lisäksi valokuvat ja kirjeet kulkee vanhempien välillä. Äiti ei halua tavata lasta enempää, kun se on niin rankkaa henkisesti. Äiti on nyt uudessa avioliitossa. Uusi mies haluaisi lapsia, mutta vaimo on sanonut ettei voi kun yksi on annettu pois. Aika rankka tilanne. Minusta nuo adoptiot on silti hyviä, vaikka biovanhemmat haluaa olla pysyvästi yhteydessä. En ymmärrä miksi edellinen vastusti avoimia adoptioita. Me harkitaan nyt adoptiota ja oltaisiin ehdottomasti valmiita avoimeen adoptioon. Me ei vaan voida adoptoida kotimaasta, kun on jo biologisia lapsia. Ulkomailta ei taas voi adoptoida avoimen adoption kautta. Haluttaisiin ainakin myöhemmin, että lapsi löytää sukulaisia. Toisaalta ollaan myös mietitty sijaisperheeksi alkamista.


      • Neuvonnassa
        Chimwath kirjoitti:

        Minä tiedän kaksi avointa adoptiota (olen ollut kasvatusalalla työssä). Toisessa tapauksessa lapsi oli ensin huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen. Biosuku piti lapseen yhteyttä sijaisperheen aikana ja esikoulun aikana he tekivät adoption. Adoption jälkeen yhteys on pelannut ainakin bioäidin suvun kanssa. Tiedän kun asuttiin pienessä paikassa ja omatkin muksut oli samoissa kouluissa. Toisessa tapauksessa taas avoimessa adoptiossa on semmoinen lapsi, joka syntyi yh-äidille melkein heti avioeron jälkeen. Perheessä oli ennestään kolme pientä lasta. Mies oli pettänyt ja hänellä oli lapsi tulossa toisaallakin. Yh-äiti ei voinut tehdä aborttia, mutta ei kokenut pärjäävänsä yksinään avioliiton jälkikaaoksessa kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Heillä sukulaiset oli vähän kaukana eikä kotiapua ollut luvassa. Äiti halusi lapsen pysyvään perheeseen muun muassa sen takia kun on uskossa. Hän ei kuitenkaan voinut luopua lapsesta lopullisesti niin ettei enää kuulisi tai näkisi. Tiedän äidin surevan tätä lastaan kovasti. Hän on kuitenkin sanonut, että silloin oli pakko tehdä niin ja se oli heidän kaikkien elämän takia se adoptiopäätös. Lapsen adoptioperheessä on muitakin lapsia kai adoptoituja tai sijaislapsia. Tämä äiti ja lapset tapaavat adoptioon annettua lasta tapaamispaikoissa yleensä kerran vuodessa. Lisäksi valokuvat ja kirjeet kulkee vanhempien välillä. Äiti ei halua tavata lasta enempää, kun se on niin rankkaa henkisesti. Äiti on nyt uudessa avioliitossa. Uusi mies haluaisi lapsia, mutta vaimo on sanonut ettei voi kun yksi on annettu pois. Aika rankka tilanne. Minusta nuo adoptiot on silti hyviä, vaikka biovanhemmat haluaa olla pysyvästi yhteydessä. En ymmärrä miksi edellinen vastusti avoimia adoptioita. Me harkitaan nyt adoptiota ja oltaisiin ehdottomasti valmiita avoimeen adoptioon. Me ei vaan voida adoptoida kotimaasta, kun on jo biologisia lapsia. Ulkomailta ei taas voi adoptoida avoimen adoption kautta. Haluttaisiin ainakin myöhemmin, että lapsi löytää sukulaisia. Toisaalta ollaan myös mietitty sijaisperheeksi alkamista.

        Ja on hyvä että perheellä on selvänä oma mielipide, silloin adoptiolla on parempi mahdollisuus onnistua.

        Minusta olisi huolestuttavampaa että kaikki adoptioperheet ilmoittaisivat neuvonnassa että he haluavat pitää koko ajan yhteyttä bioperheeseen. Esimerkiksi he lupaisivat toimia kuten jonkun täällä keksimässä gallupissa luki.
        Sillä luulen että todellisuus yhteydenpidon kanssa olisi toinen tai sitten se voisi vaikuttaa adoptiolapsen ja adoptioperheen suhteeseen.

        Perheitä on erilaisia ja toiveita on erilaisia. Siksi on olemassa adoptioneuvonta jossa selvitetään kaikkien osapuolien mielipiteet ja pyritään yhdistämään oikea perhe ja lapsi.

        Ja vielä sinun kirjoittamista esimerkeistä:
        Varsinkin silloin jos lapsi on ensin sijoitettu ja sitten vasta adoptoitu, on järkevää säilyttää mahdolliset toimivat suhteet bioperheeseen ja sukuun.

        Ja toinen esimerkki: "Tämä äiti ja lapset tapaavat adoptioon annettua lasta tapaamispaikoissa yleensä kerran vuodessa. Lisäksi valokuvat ja kirjeet kulkee vanhempien välillä." Minusta tuo kuulostaa kohtuulliselta tuossa tilanteessa. Mutta kun tilanteet ei ole aina samanlaisia. Ja kirjoitit vielä että enempää äiti ei halua pitää yhteyttä.
        Ja voi olla että jotkut ei halua pitää yhteyttä ollenkaan.
        Yhteydenpidon saa jokainen itse päättää.
        Se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi muilla.

        Me olemme nyt adoptioneuvonnassa ja olemme valmiit tiettyihin asioihin, mutta ei kaikkiin. Yritämme nyt päättää mitkä ovat ne yhteydenpidon mahdollisuudet joihin olemme valmiit nyt ja koko lapsen meillä olon ajan.
        Emme halua luvata liikoja, sillä toisaalta pitää ajatella omaa perhe-elämääkin.

        Ja minusta kuulosti näin ulkopuolisena, että sinulle sijaislapsi voisi todellakin olla paras ratkaisu kun haluat nimenomaan olla yhteydessä lapsen perheeseen ja sukuun. (Se ei ole aina mahdollista adoptiossa. Eikä sijoitetun lapsenkaan kanssa, mutta se on silloin todennäköisempää.)
        Ja vaikka päätyisitte adoptoimaan ulkomailta, niin siitäkin löytyy omat hyvät puolensa.
        Miettikää rauhassa, jotta löydätte teidän perheelle sopivimman ratkaisun.


      • lorenzo
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Ja on hyvä että perheellä on selvänä oma mielipide, silloin adoptiolla on parempi mahdollisuus onnistua.

        Minusta olisi huolestuttavampaa että kaikki adoptioperheet ilmoittaisivat neuvonnassa että he haluavat pitää koko ajan yhteyttä bioperheeseen. Esimerkiksi he lupaisivat toimia kuten jonkun täällä keksimässä gallupissa luki.
        Sillä luulen että todellisuus yhteydenpidon kanssa olisi toinen tai sitten se voisi vaikuttaa adoptiolapsen ja adoptioperheen suhteeseen.

        Perheitä on erilaisia ja toiveita on erilaisia. Siksi on olemassa adoptioneuvonta jossa selvitetään kaikkien osapuolien mielipiteet ja pyritään yhdistämään oikea perhe ja lapsi.

        Ja vielä sinun kirjoittamista esimerkeistä:
        Varsinkin silloin jos lapsi on ensin sijoitettu ja sitten vasta adoptoitu, on järkevää säilyttää mahdolliset toimivat suhteet bioperheeseen ja sukuun.

        Ja toinen esimerkki: "Tämä äiti ja lapset tapaavat adoptioon annettua lasta tapaamispaikoissa yleensä kerran vuodessa. Lisäksi valokuvat ja kirjeet kulkee vanhempien välillä." Minusta tuo kuulostaa kohtuulliselta tuossa tilanteessa. Mutta kun tilanteet ei ole aina samanlaisia. Ja kirjoitit vielä että enempää äiti ei halua pitää yhteyttä.
        Ja voi olla että jotkut ei halua pitää yhteyttä ollenkaan.
        Yhteydenpidon saa jokainen itse päättää.
        Se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi muilla.

        Me olemme nyt adoptioneuvonnassa ja olemme valmiit tiettyihin asioihin, mutta ei kaikkiin. Yritämme nyt päättää mitkä ovat ne yhteydenpidon mahdollisuudet joihin olemme valmiit nyt ja koko lapsen meillä olon ajan.
        Emme halua luvata liikoja, sillä toisaalta pitää ajatella omaa perhe-elämääkin.

        Ja minusta kuulosti näin ulkopuolisena, että sinulle sijaislapsi voisi todellakin olla paras ratkaisu kun haluat nimenomaan olla yhteydessä lapsen perheeseen ja sukuun. (Se ei ole aina mahdollista adoptiossa. Eikä sijoitetun lapsenkaan kanssa, mutta se on silloin todennäköisempää.)
        Ja vaikka päätyisitte adoptoimaan ulkomailta, niin siitäkin löytyy omat hyvät puolensa.
        Miettikää rauhassa, jotta löydätte teidän perheelle sopivimman ratkaisun.

        jenkkilässä on aika pitkään harjoiteltu avointa adoptiota.
        jopa niin että adoptio vanhemmat tapaavat bion jo silloin kun hän on raskaana ja ovat mukana synnytyksessä. Ja sitten saavat vauvan heti synnytysosastolta vaikka äidillä on vielä harkinta aikaa.

        Käytännossä se tarkoittaa sitä että heillä on enemmän mahdollisuuksia painostaa äitiä. Ja joskus avoin adoptio on sen vahvistamisen jälkeen muuttunut suljetuksi adoptioksi.

        Aina vain biot ja adoptio vanhemmat eivät tule toimeen.

        Silloin kun ne tulevat toimeen ja yhteyden pito on jatkunut niin äidille on tuottanut surua kun adoptio perhe yllättäen eroaakin.

        Ei bio voi ikuisesti yhteyttä pitää. Se lapsi on pois annettu ja sitä pitää surra ja joskus adoptio äidit ovat sitä ihmetelleen kun hän päättää olla tapaamatta vaikka voisi tavata.

        Toisaalta joskus sillä hämärrätään se että adoptiossa annetaan lapsi pois. Se ei ole yhdessä kasvattamista ja jotkut saattavat uskoa sen olevan niin.


      • Hannssu
        lorenzo kirjoitti:

        jenkkilässä on aika pitkään harjoiteltu avointa adoptiota.
        jopa niin että adoptio vanhemmat tapaavat bion jo silloin kun hän on raskaana ja ovat mukana synnytyksessä. Ja sitten saavat vauvan heti synnytysosastolta vaikka äidillä on vielä harkinta aikaa.

        Käytännossä se tarkoittaa sitä että heillä on enemmän mahdollisuuksia painostaa äitiä. Ja joskus avoin adoptio on sen vahvistamisen jälkeen muuttunut suljetuksi adoptioksi.

        Aina vain biot ja adoptio vanhemmat eivät tule toimeen.

        Silloin kun ne tulevat toimeen ja yhteyden pito on jatkunut niin äidille on tuottanut surua kun adoptio perhe yllättäen eroaakin.

        Ei bio voi ikuisesti yhteyttä pitää. Se lapsi on pois annettu ja sitä pitää surra ja joskus adoptio äidit ovat sitä ihmetelleen kun hän päättää olla tapaamatta vaikka voisi tavata.

        Toisaalta joskus sillä hämärrätään se että adoptiossa annetaan lapsi pois. Se ei ole yhdessä kasvattamista ja jotkut saattavat uskoa sen olevan niin.

        Ei suru lopu koskaan jos lapsen antaa adoptioon. Toisille sopii paremmin avoin adoptio ja toisille suljettu. Osalle sopii parhaiten lapsen antaminen sijaisperheeseen. Sääli vaan että avointa adoptiota eikä sijaisperhettä tarjota kaikille. Tuo on muuten puppua, että "ei bio voi ikuisesti yhteyttä pitää". Noissa edelle olevissa tapauksissahan vaikuttaa just siltä, että biot pitää ikuisesti yhteyttä. Sehän on tosi hyvä lapsenkin kannalta, jos yhteys toimii. Se on eri juttu, miten usein yhteyttä on. Lapselle pitää tietenkin olla selvää se, mihin hän kuuluu ja missä hän tulee asumaan tulevaisuudessa. Jos biot on antaneet vanhemmuuden oikeuden vahvistuksella pois, niin en usko heidän puuttuvan mitenkään vanhemmuuteenkaan. Enemmän luulis että ne haluaa kunnioittaa adoptioperheen yksityisyyttä ja tapoja.


      • jo adoptoinut
        odottaville kirjoitti:

        1 Voisitteko lähettää lapsesta kuvia biovanhemmille useammin kuin kerran vuodessa? Vaikkapa neljästi?

        2 Voisitteko lähettää lapsesta semmoisia kuvia, mistä selviää lapsen harrastukset, näkyy kotianne ja näkyy kaikki perheenjäsenenne?

        3 Antaisitteko lapsen lähettää biovanhemmilleen vuosittain joulukortin ja lapsen niin halutessa myös äitienpäivä- ja isänpäiväkortit?

        4 Voisitteko tavata biologiset vanhemmat ennen adoptiota?

        5 Suostuisitteko avoimeen adoptioon, missä biologiset suvut tietävät nimenne, lapsen nimen, osoitteenne ja saa tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa?

        6 Säilyttäisittekö vai vaihtaisitteko bioäidin tai -vanhempien lapselle antamat etunimet (sukunimi vaihtuu adoptiossa aina)? Miksi?

        7 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen ryhtyä kirjeenvaihtoon biosukulaistensa kanssa?

        8 Vaikka ette olisi olleet biosukulaisiin missään tekemisissä, mutta adoptoitu lapsi kiinnostuisi biosukulaisistaan vaikka 11-vuotiaana, niin antaisitteko lapsen tavata biosukulaisiaan?

        9 Jos adoptoitu lapsi sairastuisi erittäin vakavasti, ilmoittaisitteko te asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        10 Jos adoptoitu lapsi kuolisi, ilmoittaisitteko asiasta biologisille vanhemmille (esim. sosiaalityöntekijän kautta)?

        11 Jos adoptoidun lapsen biosukulaiset lähettäisivät terveisiä (esim. että lapselle on syntynyt sisarus), niin kertoisitteko sen lapselle?

        Voitte perustella vastauksianne.

        1 kyllä
        2 siinä määrin, kun se ei loukkaa adoptiolapsemme ja muiden perheenjäsentemme yksityisyyden suojaa. Täytyy muistaa että pieni lapsi ei voi omasta puolestaan antaa lupaa tietojensa levittämiseen. Lapsi ei ole kenenkään, ei edes biovanhempiensa omaisuutta, joten huotajana minun on ajaleltava ensisijaisesti lapsen hyvinvointia. Niin kauan kun minulla ei ole takeita miten biovanhemmat aikovat saamiinsa tietoihin reagoida, aion harkita kaikkea tiedon antamista tarkasti. Luultavasti voimme kuitenkin lähettää ko valokuvia , mutta harkiten.
        3. Kyllä. Mitä enemmä biovanhemmat itse lähettävät itsestään tietoja, sitä enemmän me saamme heista tietoa, jonka avulla voimme arvioida, kuinka paljon voimme lapsesta ja hänen elämästään heille kertoa.
        4. Kyllä
        5. Osoitteen kertomiseen en ole suoriltaan valmis, koska en voi luottaa tuntemattomaan ihmiseen, etteikö hän joskus tulisi tänne luvatta. haluan että lapseni esim kouluiässä voi turvallisin mielin olla muutaman tunnin yksin kotona pelkäämättä että bioöiti päihteiden vaikutuksen alaisena tulee pyytämään häntä luokseen. Tämä on ääriesimerkki, mutta niin kauan kun tätä ei voi sulkea pois, en osoitettani anna. Lapsen nimen voisi nkertoa, tapaamisiin muualla kuin kotonamme voisin suostua.
        6. Säilyttäisin mutta antaisin myös omia nimiä. Nimi on osa identiteettiä ja jotain alkuperäisestä on syytä säilyttää. Mutta myös me olemme osa lapsen identieteettiä ja lapsi on meille rakas, kaun odotettu ja tärkeä. Siksi myös meillä tulee olla mahdollisuus antaa hänelle nimi jonka me haluamme lapsellemme.
        7. Kyllä, mutta ensin haluan selvittää, onko bioäiti /muu biosukulainen tähän itse halukas. Haluan opettaa lapseni kunnioittmaan myös heidän yksityisyyttään. Emme voi pitää itsestäänselvänä, että biovanhemmat haluavat olla yhteydessä. Jos biovanhemmat yhteyttä haluavat eikä ole mitään erityisen painavaa estettä (esim biojen vakavat päihde/mielenterveysongelmat/rikollisuus tms joka voisi antaa huonoja vaikutteita kasvavalle lapselle) en olisi esteenä kahden ihmisen vapaaehtoiselle yhteydenpidolle. En kokisi sen olevan mitenkään itseltäni pois
        8. Kyllä, sama kuin edellä
        9. Kyllä todennäköisesti = jos siitä ei ole riskiä lapsen myöhemmälle elmämälle, ks vast 2
        10. Kyllä
        11. Kyllä


      • Sinulle adoptoinut
        jo adoptoinut kirjoitti:

        1 kyllä
        2 siinä määrin, kun se ei loukkaa adoptiolapsemme ja muiden perheenjäsentemme yksityisyyden suojaa. Täytyy muistaa että pieni lapsi ei voi omasta puolestaan antaa lupaa tietojensa levittämiseen. Lapsi ei ole kenenkään, ei edes biovanhempiensa omaisuutta, joten huotajana minun on ajaleltava ensisijaisesti lapsen hyvinvointia. Niin kauan kun minulla ei ole takeita miten biovanhemmat aikovat saamiinsa tietoihin reagoida, aion harkita kaikkea tiedon antamista tarkasti. Luultavasti voimme kuitenkin lähettää ko valokuvia , mutta harkiten.
        3. Kyllä. Mitä enemmä biovanhemmat itse lähettävät itsestään tietoja, sitä enemmän me saamme heista tietoa, jonka avulla voimme arvioida, kuinka paljon voimme lapsesta ja hänen elämästään heille kertoa.
        4. Kyllä
        5. Osoitteen kertomiseen en ole suoriltaan valmis, koska en voi luottaa tuntemattomaan ihmiseen, etteikö hän joskus tulisi tänne luvatta. haluan että lapseni esim kouluiässä voi turvallisin mielin olla muutaman tunnin yksin kotona pelkäämättä että bioöiti päihteiden vaikutuksen alaisena tulee pyytämään häntä luokseen. Tämä on ääriesimerkki, mutta niin kauan kun tätä ei voi sulkea pois, en osoitettani anna. Lapsen nimen voisi nkertoa, tapaamisiin muualla kuin kotonamme voisin suostua.
        6. Säilyttäisin mutta antaisin myös omia nimiä. Nimi on osa identiteettiä ja jotain alkuperäisestä on syytä säilyttää. Mutta myös me olemme osa lapsen identieteettiä ja lapsi on meille rakas, kaun odotettu ja tärkeä. Siksi myös meillä tulee olla mahdollisuus antaa hänelle nimi jonka me haluamme lapsellemme.
        7. Kyllä, mutta ensin haluan selvittää, onko bioäiti /muu biosukulainen tähän itse halukas. Haluan opettaa lapseni kunnioittmaan myös heidän yksityisyyttään. Emme voi pitää itsestäänselvänä, että biovanhemmat haluavat olla yhteydessä. Jos biovanhemmat yhteyttä haluavat eikä ole mitään erityisen painavaa estettä (esim biojen vakavat päihde/mielenterveysongelmat/rikollisuus tms joka voisi antaa huonoja vaikutteita kasvavalle lapselle) en olisi esteenä kahden ihmisen vapaaehtoiselle yhteydenpidolle. En kokisi sen olevan mitenkään itseltäni pois
        8. Kyllä, sama kuin edellä
        9. Kyllä todennäköisesti = jos siitä ei ole riskiä lapsen myöhemmälle elmämälle, ks vast 2
        10. Kyllä
        11. Kyllä

        Kiitos asiallisista vastauksistasi ja perusteluista. Nämä asiat pistävät miettimään ja juuri sitä me olemme täältä toivoneetkin.


    • PESUE

      Pesue ry eli Perheiden Suojelun Keskusliitto. http://www.kaapeli.fi/pesue/

      Heillä on asianajaja, joka osaa neuvoa näissä adoptioasioissa, mikäli päädytte adoptioon. He osaavat neuvoa myös sijaisperheeseen liittyvien asioiden ja asiakirjojen kanssa.

      Heidän palvelunsa ovat ilmaisia, mutta heitä voi olla vaikea saada kiinni. Älkää luovuttako heti, vaan soittakaa uudestaan. Sähköposti on hyvä tapa saada heihin yhteyttä.

      He voivat auttaa näissä:

      - He neuvovat oikeutesi lasta kohtaan ennen adoptiota ja ovat tarvittaessa yhteydessä sossuun, sairaalaan tai sijaishoitopaikkaan jos on ongelmia

      - He selvittävät adoption vaikutukset sinuun ja lapseen

      - He selvittävät sijaisperheeseen sijoituksen vaikutukset sinuun ja lapseen

      - Jos päädyt adoptioon, niin he auttavat sinua vaatimaan haluamasi ehdot (valokuvia, kuulumisia, tapaamisia yms.)

      - Jos päädyt adoptioon, niin on SUPERTÄRKEÄÄ, että he tai joku asiantuntija tarkastaa kaikki sinusta, lapsen isästä ja muista asioista kirjoitetut asiakirjat ennen kuin allekirjoitat niitä

      - Jos päädyt sijaisperheeseen, niin he neuvovat ja auttavat sinua selvittämään oikeutesi mm. tapaamisten ja muiden lapsen asioiden suhteen

      Koko ajan pyritään lapsen parhaaseen. Myös sosiaalityöntekijät ja adoptio/sijaisvanhemmat hokevat, että pyritään lapsen parhaaseen. He eivät kuitenkaan ymmärrä, että lapsen etu on myös tuntea biologiset vanhempansa. Joskus biovanhemmat eivät halua pitää yhteyttä lapseen tai lapsi ei halua pitää yhteyttä biovanhempiin. Silloin se on vaan hyväksyttävä. Jos halua yhteydenpitoon on, niin silloin sitä pitää tukea eikä estää kuten kasvattivanhemmat yleensä toivovat. Lapsen etu on tuntea kaikki vanhempansa. Yhtä lailla avioeron yhteydessä korostetaan sitä, että lapsella tulisi säilyä yhteydet myös etävanhempiin.

    • Lasta kaipaava

      Sanoisinpa tähän keskusteluun oman mielipiteeni myös..Mielestäni jos lapsi annetaan adoptioon lapsesta ei kuule mitään.Menetät kaikki mahdollisuudet lapsen suhteen,kun adoptio astuu voimaan.jos ei ole mahdollisuutta hoitaa lasta,eikä antaa lapselle rakastavaa kotia tai jonkin muun syyn vuoksi lasta et voi pitää..suosittelen adoptioon antamista.Suomessa on PALJON perheitä jotka odottavat pientä lasta omaksi.Itsekkin harkitsen adoptiota!En tietenkään sana siksi että saisin kenties itse lapsesi,mutta kun tietää paljon ihmisiä jotka eivät voi saada omaa biolasta,nii adoptio on ehkä ainut vaihtoehto.Mutta kukaan muu ei voi tehdä päätöstä kuin sinä itse.Käy Pela:ssa juttelemassa tai ota asia neuvolassa esille,saat sieltäkin tietoa.Voimia sinulle teitpä minkä ratkaisun tahansa!!ja kaikkea hyvää elämääsi.

      • Kriittiskä

        Kotimaisen adoption ongelma onkin juuri tämä, että kotimaista adoptiolasta odottavia pariskuntia on satoja. Joidenkin tilastojen mukaan jopa 700-800. Kotimaisia vauvoja on tullut viime vuosina adoptioon 25-50 vuosittain. Adoptiolapsia ei siis riitä lähimainkaan kaikille niille, jotka haluaisivat adoptoida lapsen kotimaasta. Vaikka he olisivat hyviä perheitä, niin lapsia ei yksinkertaisesti tule adoptioon riittävästi. Osa perheistä saa kotimaisen adoptiolapsen, osa adoptoi ulkomailta, osa ryhtyy sijaisvanhemmiksi ja osa päättää sittenkin elää ilman lapsia.

        Tämä on kuitenkin erittäin suuri ongelma niille, jotka miettivät lapsen luovuttamista adoptioon. Sosiaalityöntekijät puhuvat helposti adoption puolesta ja jopa painostavat adoptioon, sillä lasta odottavia perheitä on niin paljon. Nuoria ja kriisitilanteessa olevia ihmisiä painostetaan luopumaan lapsistaan vetoamalla muun muassa siihen, että lapsettomia _hyviä_ ihmisiä on adoptiojonoissa niin paljon. Nuorille äideille saatetaan rivien välissä kertoa, että yksinhuoltajina ja nuorina äiteinä he eivät pystyisi tarjoamaan lapsille yhtä hyvää perhettä ja kotia kuin nämä vuosia lasta odottaneet pariskunnat. Tämä on väärin, sillä kukaan ei etukäteen tiedä kuinka hyvin tai huonosti meistä kenenkin vanhemmuus onnistuu.

        **********************************************
        Kenenkään tehtävä ei ole tehdä lapsettomia ihmisiä onnellisiksi antamalla oman lapsensa adoptioon.

        Myöskään adoptoitujen lasten tehtävä ei ole tehdä biolapsettomia ihmisiä onnellisiksi olemalla hyviä ja kiitollisia lapsia adoptiovanhemmilleen.
        **********************************************

        Tuo yllä oleva yleensä unohdetaan, kun puhutaan adoptiosta. Maailmassa on oikeasti orpoja ja kodittomia lapsia vaikka kuinka paljon. Lisäksi on paljon semmoisia lapsia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta asua vanhempiensa kanssa. Näille lapsille tulisi järjestää adoptio- ja sijaisperheitä sekä kodinomaisia laitoksia, joissa he voisivat kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Ristiriitaa tuottaa se, että nämä lapset ovat yleensä jo ohittaneet vauvaiän ja heillä saattaa olla väliaikaisia tai pysyviä terveysongelmia. Usein he myös poikkeavat ulkonäöltään niistä ihmisistä, jotka lapsia odottavat.

        Miksi siis sadat suomalaispariskunnat ja muun muidenkin länsimaiden biolapsettomat pariskunnat odottavat vuosikausia pitkääkin pidemmissä adoptiojonoissa? Siksi koska he odottavat mahdollisimman pientä, tervettä ja yleensä vielä vaaleaihoista adoptiolasta.

        On totta, että kaikki maailman orpolapset eivät ole adoptoitavissa. Vanhemman, sairaan ja kovia kokeneen lapsen hoitaminen on myös usein vaativampaa kuin terveen vauvana adoptoidun lapsen. Ei adoptiovanhemmuuden lähtökohtana kuitenkaan tulisi olla se, että se on helppoa. Voimavarat täytyy miettiä tarkkaan ja yhteiskunnan pitäisi tukea enemmän apua tarvitsevia lapsiperheitä, mutta lähtökohtana ei voi olla adoptiovanhempien helppous ja mukavuus.

        -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --

        Siis: Kenenkään ei tule miettiä biologisesta lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia, kun hän miettii oman lapsensa ja itsensä tulevaisuutta. Jossain tilanteissa lapsen antaminen adoptioon voi olla kaikkein paras ratkaisu. Silloin on helpottavaa tietää, että odottavia perheitä on satoja joten lapselle löytyy todennäköisesti hyvä perhe. Kenenkään velvollisuus ei kuitenkaan ole antaa lasta niille, jotka eivät itse pysty lasta saamaan. Lapsettomat voivat ottaa suomalaisia sijaisperhelapsia tai adoptoida lapsen ulkomailta.

        Adoptio on aina lapselle suru ja menetys, vaikka elämä adoptioperheessä voikin sujua hyvin. Adoptio on aina suru ja menetys myös biologisille vanhemmille.

        Vanhemmuudessa on kyse rakkaudesta, jota kaikilla on annettavana, jos siihen on halua. Vanhemmuus ei ole rikkauksista, kodin hienouksista, iästä eikä koulutuksesta kiinni vaan RAKKAUDESTA. Yksinhuoltajanakin pärjää, kun uskaltaa pyytää ja ottaa vastaan apua.


      • Miina

        puhua siitä, että kun Suomessa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät saa lasta jne sellaiselle joka harkitsee adoptioon antamista.

        Minusta alkuperäisen pitää ottaa asiassa huomioon vain lapsensa ja itsensä ja miettiä asiaa omalta kannaltaan. Adoptiota hakeneiden tai odottavien asiat eivät kuulu tähän mitään. Ja kuten sanottu, neuvoja kannattaa kysyä mieluummin muualta kuin Pelasta.


    • Adoptioäiti

      Me emme saaneet lapsia perinteisellä menetelmällä. Meillä on kuitenkin kaksi ulkomailla syntynyttä adoptiolasta. Lapsemme ovat kouluikäisiä ja olemme alusta lähtien puhuneet heidän kanssaan todella paljon adoptiosta. Olemme myös vierailleet heidän syntymämaassaan ja lastenkodissa, josta heidät adoptoimme. Meidän lapset ovat surullisia siitä, kun emme tiedä juuri mitään heidän biologisista vanhemmistaan. Heitä kiinnostaa kovasti esimerkiksi se, onko heillä syntymämaassa sisaruksia.

      Olemme nyt vuoden ajan yrittäneet saada selville lisää tietoa vanhemman lapsemme taustasta ja sukulaisista. Tämän teemme lapsen omasta halusta. Keskustelimme siitä tietenkin aluksi pitkään ja puhuimme erilaisista mahdollisuuksista, joita etsinnöistä voi seurata. Lapsi on kuitenkin jo sen ikäinen, että halusimme ottaa hänen tahtonsa vakavasti. Meidän adoption hoitanut palvelunantaja on auttanut meitä etsinnöissä, mutta olemme käyttäneet myös muita reittejä suoraan syntymämaassa. Jännitämme koko perhe sitä, milloin etsintämme tuottaa tulosta ja millaista tulosta se tuottaa.

      Luen todella ihmeissäni näitä kirjoituksia kotimaisesta adoptiosta. Miten voi olla mahdollista, että samassa maassa asuvat ja samaa kieltä puhuvat ihmiset elävät piilossa toisiltaan? Miten voi olla mahdollista, että valokuvien lähettäminen on liian raskasta adoptioperheille? Ymmärrän kyllä, että aina tapaamiset ja yhteydenpito ei suju. Voihan näin käydä meidänkin tapauksessa. En kuitenkaan ymmärrä, miten se voi olla noin mahdottoman vaikeaa. Voihan ihmisten elämäntilannetta ja taipumuksia selvittää. Jos esimerkiksi biologinen äiti on työelämässä ja huolehtii omasta uudesta perheestään, niin ei kai hän voi täydellinen hirviö olla. Eikö meidän aikuisten tehtävä ole auttaa lapsiamme kaikin tavoin ja hoitaa asioita aikuismaisesti puhumalla ja sivistyneesti asioita sopimalla? Jos ongelmia esiintyy, niin sitten täytyy toki yhteydenpitoa mahdollisesti rajoittaa. Mielestäni on kuitenkin vainoharhaista olettaa, että ongelmia automaattisesti esiintyy.

      • TTT

        Aivan. En minäkään ymmärrä, miksi maalaillaan piruja seinille. Aikuisia ollaan ja tuetaan lapsen kehitystä kaikin mahdollisin tavoin.


      • Neuvonnassa

        Täällä on kirjoittanut ilmeisesti muutama nuorenan lapsensa saanut ja hänen adoptioon antanut äiti.

        Mutta se ei ole koko todellisuus.
        On myös äitejä joilla on jo enemmän ikää.
        He eivät halua olla saamansa lapsen äitejä.
        Ja on olemassa äitejä jotka eivät halua pitää mitään yhteyttä lapseensa. He voivat vaikka kieltää sosiaalityöntekijöitä antamasta tietojaan lapselle.

        Meitä on monenlaisia. Ja jos muutama kirjoittaa omia ajatuksia ja kokemuksia niin se ei tarkoita että kaikki olisivat samaa mieltä.

        Minusta kotimaisen adoption mustamaalaaminen on turhaa.

        Jolleki sopii paremmin kotimainen ja toisille taas ulkomainen.

        Minusta onnistunen adoptio on se, jossa adoptio on paras ratkaisu bioäidille ja adoptioperheelle.


    • linkkijuttu

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000016164676

      Tuossa linkissä on erittäin paljon asiaa kotimaisesta adoptiosta biologisten äitien ja sukulaisten näkökulmasta.

      Yksi erittäin surullinen asia on se, että kotimaisessa adoptiossa noudatetaan "yhden lapsen politiikkaa". Se tarkoittaa sitä, että kukin adoptioperhe voi saada vain yhden kotimaisen adoptiolapsen, koska lapsia on niin vähän. Vain vammaisia, sairaita ja tummaihoisia lapsia voi saada joskus toiseksi lapseksi. Jos biologiset vanhemmat erikseen vaativat, niin adoptiolapsi voidaan sijoittaa semmoiseen perheeseen, jossa on jo kotimainen adoptiolapsi. Tämä kertoo siitä, että kotimaisessa adoptiossa ei ajeta lasten etua, vaan lapsettomien pariskuntien etua.

      • Neuvonnassa

        Mutta jos perhe haluaa niin he voivat sen jälkeen adoptoida ulkomailta tai ottaa sijaislapsen tai tukiperhelapsen.

        Ei kotimaisen adoptiolapsen adoptoiminen tarkoita sitä että perheeseen ei tulisi muita lapsia. Perhe miettii itse mikä on heille ja adoptiolapselle paras ratkaisu.


      • huomasitko?
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Mutta jos perhe haluaa niin he voivat sen jälkeen adoptoida ulkomailta tai ottaa sijaislapsen tai tukiperhelapsen.

        Ei kotimaisen adoptiolapsen adoptoiminen tarkoita sitä että perheeseen ei tulisi muita lapsia. Perhe miettii itse mikä on heille ja adoptiolapselle paras ratkaisu.

        Kyse onkin siitä, kun kotimaista adoptiota aina markkinoidaan lapsen edulla. Missä on se lapsen etu, jos kotimaisia lapsia ei voida adoptoida useampia samaan perheeseen? (Ei anneta useampia kotimaisia lapsia, koska lapsia on liian vähän ja hakijoita hirveät määrät.)

        Myöskään semmoiset perheet eivät voi adoptoida, joissa on ennestään biolapsia, sijaisperhelapsia tai ulkomailta adoptoituja lapsia. Missä taas on se lapsen etu?

        Ulkomailta adoptoivatkin adoptoivat yleensä sisaruksia samasta maasta, että lapsilla olisi mahdollisimman samanlainen tausta ja he voisivat tukea toisiaan. Onhan sisaruksista yleensä aina hyötyä, mutta miksi kotimaiset adoptiolapset eivät saa kasvaa samassa perheessä, vaan perheitä täytyy kasvattaa sijaisperhelapsilla, ulkomaisilla adoptiolapsilla tai jäädä yksilapsiseksi perheeksi. (Tukilapset ovat perheessä yleensä vain 1-2 viikonloppua kuukaudessa.)


      • Kummallista.

        Minusta on kummallista, että ihmiset eivät keksi uutta kirjoitettavaa, vaan ne toistaa koko ajan samoja tekstejä vaikka se on kielletty tällä palstalla.

        Minusta on kummallista, että nämä kirjoittajat käyttää tälläistä tekstiä:
        "yhden lapsen politiikkaa".

        Miten joku voi käyttää lapsen yhteydessä sanaa politiikka?!?

        Se kertoo kyllä erikoisesta ajattelumaailmasta.

        Minusta lasta ei kannata sotkea politiikkaan!
        (Ei edes vahingossa.)

        Lapsi ei ole osa jotain politiikkaa vaan lapsi on itsessään tärkeä.

        Onkohan tälle politiikka sanan käyttäjälle tullut lapsesta ja adoptiosta vain vallankäytön väline? Ajaako kirjoittaja itse jotain politiikkaa? Minusta tuo kirjoitus antaa arveluttavan kuvan kirjoittajasta.


      • Miina
        Kummallista. kirjoitti:

        Minusta on kummallista, että ihmiset eivät keksi uutta kirjoitettavaa, vaan ne toistaa koko ajan samoja tekstejä vaikka se on kielletty tällä palstalla.

        Minusta on kummallista, että nämä kirjoittajat käyttää tälläistä tekstiä:
        "yhden lapsen politiikkaa".

        Miten joku voi käyttää lapsen yhteydessä sanaa politiikka?!?

        Se kertoo kyllä erikoisesta ajattelumaailmasta.

        Minusta lasta ei kannata sotkea politiikkaan!
        (Ei edes vahingossa.)

        Lapsi ei ole osa jotain politiikkaa vaan lapsi on itsessään tärkeä.

        Onkohan tälle politiikka sanan käyttäjälle tullut lapsesta ja adoptiosta vain vallankäytön väline? Ajaako kirjoittaja itse jotain politiikkaa? Minusta tuo kirjoitus antaa arveluttavan kuvan kirjoittajasta.

        yhteiskunnallisia asioita ja niiden hotamista. Adoptio on mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys.

        Yhden lapsen politiikalla taas tarkoitetaan sitä, että kun mahdollisimman monille halukkaille halutaan antaa adoptiolapsi ja hakijoilta vaaditaan lisäksi biolapsettomuutta, niin adoptiolapsi useimmiten joutuu kasvamaan yksilapsisessa perheessä.

        Suomalaiset tavalliset lapsiperhet ovat nykyisin yleensä monilapsisia, adoptiolapsen perhe on siinäkin suhteessa sitten epätavallinen, että siinä on vain yksi lapsi.


      • yleissivistys
        Kummallista. kirjoitti:

        Minusta on kummallista, että ihmiset eivät keksi uutta kirjoitettavaa, vaan ne toistaa koko ajan samoja tekstejä vaikka se on kielletty tällä palstalla.

        Minusta on kummallista, että nämä kirjoittajat käyttää tälläistä tekstiä:
        "yhden lapsen politiikkaa".

        Miten joku voi käyttää lapsen yhteydessä sanaa politiikka?!?

        Se kertoo kyllä erikoisesta ajattelumaailmasta.

        Minusta lasta ei kannata sotkea politiikkaan!
        (Ei edes vahingossa.)

        Lapsi ei ole osa jotain politiikkaa vaan lapsi on itsessään tärkeä.

        Onkohan tälle politiikka sanan käyttäjälle tullut lapsesta ja adoptiosta vain vallankäytön väline? Ajaako kirjoittaja itse jotain politiikkaa? Minusta tuo kirjoitus antaa arveluttavan kuvan kirjoittajasta.

        "Yhden lapsen politiikka" on vakiintunut käsite. Kiinassa on vuodesta 1979 noudatettu yhden lapsen politiikkaa, minkä mukaan perheet eivät saa hankkia kuin yhden lapsen. Tavoitteena on hillitä Kiinan väestön kasvua. Lue lisää vaikka täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhden_lapsen_politiikka

        Kotimaan adoptiossa noudatetaan samoin yhden lapsen politiikkaa. Kotimaisia adoptiolapsia annetaan siis vain yksi kappale ja vaatimuksena on silloinkin biolapsettomuudesta kärsivä täysin lapseton pariskunta. Jos perheessä on esimerkiksi yksi sijaisperhelapsi, niin perhettä on kieltäydytty ottamasta kotimaan adoptiojonoon. Jos perhe saa yhden kotimaisen adoptiolapsen, niin he eivät voi toivoa enää toista kotimaista adoptiolasta tai ainakaan tervettä kotimaista adoptiolasta. Sairaille, vammaisille ja ulkomaalaisen näköisille kotimaalaisille adoptiolapsille on ollut vaikeampi löytää koteja, joten heitä voi saada toiseksi lapseksi joskus.

        Joskus lapsen biologiset vanhemmat vaativat, että lapsi pitää sijoittaa perheeseen, jossa on jo kotimainen adoptiolapsi. Jos biologiset vanhemmat vaativat tätä tiukasti, niin lapsella on mahdollisuus päästä perheeseen, jossa on jo kotimainen adoptiolapsi.

        Haluaisitko itse kasvaa ainoana lapsena perheessä, jotka ovat odottaneet lasta 5-15 vuotta?

        ps. Olen Miinan kanssa ihan samaa mieltä siitä, että adoptio on poliittinen asia. Adoptiosta säädetään laissa ja lakeja säätävät poliitikot. Adoptio asioita maassamme kehittävät ja seuraavat Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet. Kunnallispolitiikkaa on puolestaan se, että köyhien kuntien äitejä painostetaan adoptiopäätökseen tai otetaan heiltä adoptiopapereihin allekirjoitus liian aikaisin, kun ei ole varaa maksaa lapsen sijaishoitoa.


      • KKÄÄ
        yleissivistys kirjoitti:

        "Yhden lapsen politiikka" on vakiintunut käsite. Kiinassa on vuodesta 1979 noudatettu yhden lapsen politiikkaa, minkä mukaan perheet eivät saa hankkia kuin yhden lapsen. Tavoitteena on hillitä Kiinan väestön kasvua. Lue lisää vaikka täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhden_lapsen_politiikka

        Kotimaan adoptiossa noudatetaan samoin yhden lapsen politiikkaa. Kotimaisia adoptiolapsia annetaan siis vain yksi kappale ja vaatimuksena on silloinkin biolapsettomuudesta kärsivä täysin lapseton pariskunta. Jos perheessä on esimerkiksi yksi sijaisperhelapsi, niin perhettä on kieltäydytty ottamasta kotimaan adoptiojonoon. Jos perhe saa yhden kotimaisen adoptiolapsen, niin he eivät voi toivoa enää toista kotimaista adoptiolasta tai ainakaan tervettä kotimaista adoptiolasta. Sairaille, vammaisille ja ulkomaalaisen näköisille kotimaalaisille adoptiolapsille on ollut vaikeampi löytää koteja, joten heitä voi saada toiseksi lapseksi joskus.

        Joskus lapsen biologiset vanhemmat vaativat, että lapsi pitää sijoittaa perheeseen, jossa on jo kotimainen adoptiolapsi. Jos biologiset vanhemmat vaativat tätä tiukasti, niin lapsella on mahdollisuus päästä perheeseen, jossa on jo kotimainen adoptiolapsi.

        Haluaisitko itse kasvaa ainoana lapsena perheessä, jotka ovat odottaneet lasta 5-15 vuotta?

        ps. Olen Miinan kanssa ihan samaa mieltä siitä, että adoptio on poliittinen asia. Adoptiosta säädetään laissa ja lakeja säätävät poliitikot. Adoptio asioita maassamme kehittävät ja seuraavat Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet. Kunnallispolitiikkaa on puolestaan se, että köyhien kuntien äitejä painostetaan adoptiopäätökseen tai otetaan heiltä adoptiopapereihin allekirjoitus liian aikaisin, kun ei ole varaa maksaa lapsen sijaishoitoa.

        "Haluaisitko itse kasvaa ainoana lapsena perheessä, jotka ovat odottaneet lasta 5-15 vuotta?"

        Mitä ajat tällä takaa...? :/ Olipa fiksu kysymys...


      • Sinulle tässä
        KKÄÄ kirjoitti:

        "Haluaisitko itse kasvaa ainoana lapsena perheessä, jotka ovat odottaneet lasta 5-15 vuotta?"

        Mitä ajat tällä takaa...? :/ Olipa fiksu kysymys...

        En tiedä mitä tuo kirjoittaja ajatteli, mutta minullekin tulee pelottavia ajatuksia tuosta mieleen.

        Esimerkiksi erään kotimaasta pojan adoptoineen pariskunnan vaimo toteaa nettipäiväkirjassaan, että ei olisi ikinä uskonut, että on näin vaikea saada maatilalle jatkaja. He olivat 9 vuotta lapsettomuushoidoissa, minkä jälkeen oli vielä adoptio-odotus. Adoptio-odotuksen aikana mies oli jo täyttänyt 40 vuotta ja vaimo oli vain vähän alle 40v.

        Tässä on suoria lainauksia kyseisestä päiväkirjasta tähtirivien sisällä:

        **********************************************************************************
        "Tilanne alkaa meidän huushollissa olla pikkuhiljaa aika kriittinen. Miehelläni on keskimääräistä suurempi maatila ja perillinen puuttuu!! Mieheni on ottanut nämä hoidot todella raskaasti. Muutaman kerran on mahdollista eroakin jo vilauteltu keskusteluissa. Vielä emme kuitenkaan ole luovuttaneet, vaan niin kauan jatketaan kuin yksikin lääkäri jotain suostuu hyväksemme tekemään."

        "Mieheni myös kyseli, että olenko nyt ihan varma, että haluan ihan pienen [adoptio]lapsen? Jaksanko sitten valvoa öitä? Ja että olenko ollenkaan ajatellut, että jos nyt adoptoidaan ihan pieni vauva, niin minkä ikäisenä hän sitten saa jäädä eläkkeelle, että hänhän on sitten jo kuus-kymmpinen kun lapsi on vasta 20 vee ja haluaako kukaan nuori vielä tuossa iässä ottaa vastuuta maatilasta? Pistää muuten miettimään....."
        ************************************************************************************

        Siis huom! He ovat jo adoptio-odotuksen aikana mielessään päättäneet, että heidän tuleva adoptiolapsi alkaa jatkaa miehen perintömaatilaa. Kaiken lisäksi mies on niin vanha, että eläkkeelle tilanpidosta pitäisi päästä silloin, kun mahdollinen adoptiolapsi on vasta parikymppinen!?!?!?

        Tässä hän pohtii kotimaisen ja mm. Venäjän adoptiota:

        ************************************************************************************
        "...tuntuu siltä, että kotimainen vauva on meidän juttu. Jos en voi kokea raskautta ja tuntea vauvan ensimmäisiä liikkeitä sisälläni, haluan ainakin kokea vauva-ajan!! Haluan ylpeänä ja onnellisena lykkiä pientä vauvaamme vaunuissa ja ottaa vastaan onnitteluita ja kuulla kuinka suloinen hän on.... MINÄ HALUAN!!! Ja toisaalta asiaan on varmasti vaikuttanut sekin, että kun meidän ulkomaan vaihtoehdot ovat Viro ja Venäjä, niin Virosta saa vain 5-8 vuotiaita lapsia. Venäjältä saisi kyllä nuorempia, mutta kun nyt Venäjän systeemi on muuttunut sellaiseksi, että sieltä saa terveystiedot vasta katsomismatkalla! Ja ovatkin nyt sitten tarjonneet sieltä vaikka kuinka vammaisia ja sairaita....Lienevätkö huomanneet, että sairaat lapset jäivät heille, ja koittavat nyt sitten niitä tyrkyttää suomalaisille puoliväkisin."
        ***************************************************************************************

        Siis venäläiset adoptiolapset ovat "vaikka kuinka vammaisia ja sairaita"?!?! Ja venäläiset oikein "tyrkyttävät" noita "vammaisia ja sairaita" lapsia suomalaisille adoptiovanhemmille.

        Ainoalle lapselle kasaantuu aina yksin vanhempien paineet olipa kyse biologisesta tai adoptiolapsesta. Ainoalla lapsella ei ole tukea sisaruksista. Kuitenkin adoptiolapsilla tiedetään aikuistuessa usein olevan suuriakin identiteettiongelmia. Tuolla vuonna 2004 (ilmeisesti huhtikuussa) syntyneellä pojalla on kova vastuu aikanaan maatilansa kanssa. Saattaisi olla helpompaa, jos hän on saanut tai tulee saamaan sisaruksia adoption kautta tai muuta reittiä. Toisaalta toivon, ettei heidän tarvitse ottaa vastaan kamalaa venäläistä adoptiolasta, kun niitä kerran tyrkytetään niin vammaisina ja sairaina.

        Päiväkirjan www-osoite:
        http://www.aumanet.fi/~therezza//


      • ma____rja
        Sinulle tässä kirjoitti:

        En tiedä mitä tuo kirjoittaja ajatteli, mutta minullekin tulee pelottavia ajatuksia tuosta mieleen.

        Esimerkiksi erään kotimaasta pojan adoptoineen pariskunnan vaimo toteaa nettipäiväkirjassaan, että ei olisi ikinä uskonut, että on näin vaikea saada maatilalle jatkaja. He olivat 9 vuotta lapsettomuushoidoissa, minkä jälkeen oli vielä adoptio-odotus. Adoptio-odotuksen aikana mies oli jo täyttänyt 40 vuotta ja vaimo oli vain vähän alle 40v.

        Tässä on suoria lainauksia kyseisestä päiväkirjasta tähtirivien sisällä:

        **********************************************************************************
        "Tilanne alkaa meidän huushollissa olla pikkuhiljaa aika kriittinen. Miehelläni on keskimääräistä suurempi maatila ja perillinen puuttuu!! Mieheni on ottanut nämä hoidot todella raskaasti. Muutaman kerran on mahdollista eroakin jo vilauteltu keskusteluissa. Vielä emme kuitenkaan ole luovuttaneet, vaan niin kauan jatketaan kuin yksikin lääkäri jotain suostuu hyväksemme tekemään."

        "Mieheni myös kyseli, että olenko nyt ihan varma, että haluan ihan pienen [adoptio]lapsen? Jaksanko sitten valvoa öitä? Ja että olenko ollenkaan ajatellut, että jos nyt adoptoidaan ihan pieni vauva, niin minkä ikäisenä hän sitten saa jäädä eläkkeelle, että hänhän on sitten jo kuus-kymmpinen kun lapsi on vasta 20 vee ja haluaako kukaan nuori vielä tuossa iässä ottaa vastuuta maatilasta? Pistää muuten miettimään....."
        ************************************************************************************

        Siis huom! He ovat jo adoptio-odotuksen aikana mielessään päättäneet, että heidän tuleva adoptiolapsi alkaa jatkaa miehen perintömaatilaa. Kaiken lisäksi mies on niin vanha, että eläkkeelle tilanpidosta pitäisi päästä silloin, kun mahdollinen adoptiolapsi on vasta parikymppinen!?!?!?

        Tässä hän pohtii kotimaisen ja mm. Venäjän adoptiota:

        ************************************************************************************
        "...tuntuu siltä, että kotimainen vauva on meidän juttu. Jos en voi kokea raskautta ja tuntea vauvan ensimmäisiä liikkeitä sisälläni, haluan ainakin kokea vauva-ajan!! Haluan ylpeänä ja onnellisena lykkiä pientä vauvaamme vaunuissa ja ottaa vastaan onnitteluita ja kuulla kuinka suloinen hän on.... MINÄ HALUAN!!! Ja toisaalta asiaan on varmasti vaikuttanut sekin, että kun meidän ulkomaan vaihtoehdot ovat Viro ja Venäjä, niin Virosta saa vain 5-8 vuotiaita lapsia. Venäjältä saisi kyllä nuorempia, mutta kun nyt Venäjän systeemi on muuttunut sellaiseksi, että sieltä saa terveystiedot vasta katsomismatkalla! Ja ovatkin nyt sitten tarjonneet sieltä vaikka kuinka vammaisia ja sairaita....Lienevätkö huomanneet, että sairaat lapset jäivät heille, ja koittavat nyt sitten niitä tyrkyttää suomalaisille puoliväkisin."
        ***************************************************************************************

        Siis venäläiset adoptiolapset ovat "vaikka kuinka vammaisia ja sairaita"?!?! Ja venäläiset oikein "tyrkyttävät" noita "vammaisia ja sairaita" lapsia suomalaisille adoptiovanhemmille.

        Ainoalle lapselle kasaantuu aina yksin vanhempien paineet olipa kyse biologisesta tai adoptiolapsesta. Ainoalla lapsella ei ole tukea sisaruksista. Kuitenkin adoptiolapsilla tiedetään aikuistuessa usein olevan suuriakin identiteettiongelmia. Tuolla vuonna 2004 (ilmeisesti huhtikuussa) syntyneellä pojalla on kova vastuu aikanaan maatilansa kanssa. Saattaisi olla helpompaa, jos hän on saanut tai tulee saamaan sisaruksia adoption kautta tai muuta reittiä. Toisaalta toivon, ettei heidän tarvitse ottaa vastaan kamalaa venäläistä adoptiolasta, kun niitä kerran tyrkytetään niin vammaisina ja sairaina.

        Päiväkirjan www-osoite:
        http://www.aumanet.fi/~therezza//

        Tässä lause jonka poimin kyseisestä artikkelista...

        "30.8.2004

        Eipä ole tullut vähään aikaan taas kirjoiteltuakaan…vipinää riittää…. mutta tänään oli aika suuri päivä: tuli Pelalta kirjattu kirje!
        Siinä oli sitten kaikki käräjäoikeuteen toimitettavat paperit ja toimintaohjeet mukana.

        Minä se itkin papereita lukiessani, kun siinähän oli lausuntoja meistä, ja niin kauniisti kirjoitettuna...."

        ---Minä biologisena äitinä itkin kun näin omat asiakirjat itsestäni, ja kun niissä oli niin pahasti kerrottu minusta ja suvustani...tässä nähdään kuinka kaksijakoista palveluntarjoajan neuvonta ja asenne on....


      • beatr1ce
        Sinulle tässä kirjoitti:

        En tiedä mitä tuo kirjoittaja ajatteli, mutta minullekin tulee pelottavia ajatuksia tuosta mieleen.

        Esimerkiksi erään kotimaasta pojan adoptoineen pariskunnan vaimo toteaa nettipäiväkirjassaan, että ei olisi ikinä uskonut, että on näin vaikea saada maatilalle jatkaja. He olivat 9 vuotta lapsettomuushoidoissa, minkä jälkeen oli vielä adoptio-odotus. Adoptio-odotuksen aikana mies oli jo täyttänyt 40 vuotta ja vaimo oli vain vähän alle 40v.

        Tässä on suoria lainauksia kyseisestä päiväkirjasta tähtirivien sisällä:

        **********************************************************************************
        "Tilanne alkaa meidän huushollissa olla pikkuhiljaa aika kriittinen. Miehelläni on keskimääräistä suurempi maatila ja perillinen puuttuu!! Mieheni on ottanut nämä hoidot todella raskaasti. Muutaman kerran on mahdollista eroakin jo vilauteltu keskusteluissa. Vielä emme kuitenkaan ole luovuttaneet, vaan niin kauan jatketaan kuin yksikin lääkäri jotain suostuu hyväksemme tekemään."

        "Mieheni myös kyseli, että olenko nyt ihan varma, että haluan ihan pienen [adoptio]lapsen? Jaksanko sitten valvoa öitä? Ja että olenko ollenkaan ajatellut, että jos nyt adoptoidaan ihan pieni vauva, niin minkä ikäisenä hän sitten saa jäädä eläkkeelle, että hänhän on sitten jo kuus-kymmpinen kun lapsi on vasta 20 vee ja haluaako kukaan nuori vielä tuossa iässä ottaa vastuuta maatilasta? Pistää muuten miettimään....."
        ************************************************************************************

        Siis huom! He ovat jo adoptio-odotuksen aikana mielessään päättäneet, että heidän tuleva adoptiolapsi alkaa jatkaa miehen perintömaatilaa. Kaiken lisäksi mies on niin vanha, että eläkkeelle tilanpidosta pitäisi päästä silloin, kun mahdollinen adoptiolapsi on vasta parikymppinen!?!?!?

        Tässä hän pohtii kotimaisen ja mm. Venäjän adoptiota:

        ************************************************************************************
        "...tuntuu siltä, että kotimainen vauva on meidän juttu. Jos en voi kokea raskautta ja tuntea vauvan ensimmäisiä liikkeitä sisälläni, haluan ainakin kokea vauva-ajan!! Haluan ylpeänä ja onnellisena lykkiä pientä vauvaamme vaunuissa ja ottaa vastaan onnitteluita ja kuulla kuinka suloinen hän on.... MINÄ HALUAN!!! Ja toisaalta asiaan on varmasti vaikuttanut sekin, että kun meidän ulkomaan vaihtoehdot ovat Viro ja Venäjä, niin Virosta saa vain 5-8 vuotiaita lapsia. Venäjältä saisi kyllä nuorempia, mutta kun nyt Venäjän systeemi on muuttunut sellaiseksi, että sieltä saa terveystiedot vasta katsomismatkalla! Ja ovatkin nyt sitten tarjonneet sieltä vaikka kuinka vammaisia ja sairaita....Lienevätkö huomanneet, että sairaat lapset jäivät heille, ja koittavat nyt sitten niitä tyrkyttää suomalaisille puoliväkisin."
        ***************************************************************************************

        Siis venäläiset adoptiolapset ovat "vaikka kuinka vammaisia ja sairaita"?!?! Ja venäläiset oikein "tyrkyttävät" noita "vammaisia ja sairaita" lapsia suomalaisille adoptiovanhemmille.

        Ainoalle lapselle kasaantuu aina yksin vanhempien paineet olipa kyse biologisesta tai adoptiolapsesta. Ainoalla lapsella ei ole tukea sisaruksista. Kuitenkin adoptiolapsilla tiedetään aikuistuessa usein olevan suuriakin identiteettiongelmia. Tuolla vuonna 2004 (ilmeisesti huhtikuussa) syntyneellä pojalla on kova vastuu aikanaan maatilansa kanssa. Saattaisi olla helpompaa, jos hän on saanut tai tulee saamaan sisaruksia adoption kautta tai muuta reittiä. Toisaalta toivon, ettei heidän tarvitse ottaa vastaan kamalaa venäläistä adoptiolasta, kun niitä kerran tyrkytetään niin vammaisina ja sairaina.

        Päiväkirjan www-osoite:
        http://www.aumanet.fi/~therezza//

        älä nyt asioita niin totisesti ota.
        lukio vuosina minun luokalla oli poika jonka isä oli jo jäänyt eläkkeelle. Ihan hyvin hänelläkin elämä meni vaikka isä oli eläkkeellä kotona.

        Ja maailma muuttuu. Vaikka hän perisi sitten maatilan niin ei eletä entis aikoja. Tunnen yhden tuppukylässä asuneen ja hän sanoi että maatilan omistajat asuvat kylässä ja mies ajaa autolla hoitamaan maatilan. Niin on parempi lasten koulun ja harrastusten kannalta ja sellainen elämäntapa on yleistymässä.

        Ja miten tuon vertaat siihen lakimieheen joka että hänen lapsesta tulee lakimies ja sitten perii omistamansa firman?

        Muuten ymmärrän äitinä itse tuon tulevan äidin kaipuun kokea äitiydestä edes sen minkä voi raskautta lukuun ottamatta. Ja se on hienoa että uskaltavat sanoa suoraan että eivät usko voimien riittävän vammaisen lapsen hoitoon.

        Maatila ei ole oikea paikka vammaiselle kasvaa. Mielestäni kaupunki pystyy enemmän heille tarjoamaan. Se vain on minun mielipiteeni.


      • Karmea
        beatr1ce kirjoitti:

        älä nyt asioita niin totisesti ota.
        lukio vuosina minun luokalla oli poika jonka isä oli jo jäänyt eläkkeelle. Ihan hyvin hänelläkin elämä meni vaikka isä oli eläkkeellä kotona.

        Ja maailma muuttuu. Vaikka hän perisi sitten maatilan niin ei eletä entis aikoja. Tunnen yhden tuppukylässä asuneen ja hän sanoi että maatilan omistajat asuvat kylässä ja mies ajaa autolla hoitamaan maatilan. Niin on parempi lasten koulun ja harrastusten kannalta ja sellainen elämäntapa on yleistymässä.

        Ja miten tuon vertaat siihen lakimieheen joka että hänen lapsesta tulee lakimies ja sitten perii omistamansa firman?

        Muuten ymmärrän äitinä itse tuon tulevan äidin kaipuun kokea äitiydestä edes sen minkä voi raskautta lukuun ottamatta. Ja se on hienoa että uskaltavat sanoa suoraan että eivät usko voimien riittävän vammaisen lapsen hoitoon.

        Maatila ei ole oikea paikka vammaiselle kasvaa. Mielestäni kaupunki pystyy enemmän heille tarjoamaan. Se vain on minun mielipiteeni.

        Olisihan ko. äiti voinut vähän kauniimmin kirjoittaa tuon, että heillä ei riitä voimia vammaiselle lapselle ja maatila ei ole vammaiselle hyvä paikka.

        Nyt sen sijaan tekstistä välittyi erittäin rasistinen ja ikävä asenne venäläisiä lastenkodeissa asuvia lapsia kohtaan. Minä tiedän monia Venäjältä adoptoituja terveitä ja fiksuja lapsia. Tiedän myös muutamia vammaisia tai pitkäaikaissairaita Venäjältä adoptoituja, eikä heidänkään ihmisarvo ole yhtään omaani alempi.

        Sukulaisillani on muuten maatila ja heillä on sijaishoidossa vammaisia lapsia ja aikuisia. Hyvin nuo näyttävät maalla viihtyvän ja pärjäävän. Se tuntuu nimenomaan olevan erittäin terapeuttinen ympäristö heille, sillä siellä heille on paljon sopivaa tekemistä ja ympäri vuorokauden ihmisiä paikalla.


      • Asiakirjat
        ma____rja kirjoitti:

        Tässä lause jonka poimin kyseisestä artikkelista...

        "30.8.2004

        Eipä ole tullut vähään aikaan taas kirjoiteltuakaan…vipinää riittää…. mutta tänään oli aika suuri päivä: tuli Pelalta kirjattu kirje!
        Siinä oli sitten kaikki käräjäoikeuteen toimitettavat paperit ja toimintaohjeet mukana.

        Minä se itkin papereita lukiessani, kun siinähän oli lausuntoja meistä, ja niin kauniisti kirjoitettuna...."

        ---Minä biologisena äitinä itkin kun näin omat asiakirjat itsestäni, ja kun niissä oli niin pahasti kerrottu minusta ja suvustani...tässä nähdään kuinka kaksijakoista palveluntarjoajan neuvonta ja asenne on....

        Uskon sekä tätä adoptioäitiä ja biologista äitiä, jotka tänne ovat kirjoittaneet adoptioasiakirjoistaan, enkä halua tällä viestillä selitellä sosiaalityöntekijöiden tapaa kirjoittaa adoptiopapereita.

        On totta, että adoptiovanhemmiksi haluavista kirjoitetaan ylistäviä raportteja. Heidät esitellään positiivisessa valossa ja tuodaan esiin kaikki heidän vahvuutensa ja erinomaisuutensa adoptiohakijoina. Biologiset vanhemmat ja heidän elinolonsa esitetään negatiivisessa sävyssä. Asiakirjoissa tuodaan korostetusti esiin se, miksi he eivät sopisi lapsen huoltajiksi ja minkä takia adoptio on välttämätön ja lapsen eduksi.

        Kotimaisessa adoptiossa nämä paperit, tai yhteenvedot niistä, päätyvät käräjäoikeuteen. Nykyään adoption vahvistukset käräjäoikeuksissa ovat läpihuutojuttuja. Koska lapsia haluavia perheitä on paljon enemmän kuin adoptioon tulevia lapsia, niin jokainen adoptio koetaan iloisena asiana ja ajatellaan adoptiovanhempien todella olevan tarkasti valittu suuresta joukosta. Silti historialliset perinteet vaikuttavat siihen, miten asiakirjoja laaditaan.

        Aiemmin oli nimittäin toisin. Lapsille ei löytynyt adoptioperheitä, vaan he jäivät usein kuntien huoltorasitteeksi ainakin vähäksi ajaksi tai lopullisesti. Tämän takia lapsesta luopuminen haluttiin tehdä vanhemmille vaikeaksi. Heissä piti olla jotain vikaa ennen kuin heille sallittiin lapsen antaminen toisten hoitoon. Samoin monet perheet ottivat adoptiolapsia esimerkiksi maatilan työvoimaksi. Tämän takia adoptioperheiltä alettiin vaatia hyviä ominaisuuksia ja todellista halua adoptiovanhemmuuteen.

        Nykyään adoptiopaperit voisivat varmaan olla ainakin kotimaisessa adoptiossa neutraalimmat. Valitettavasti muutokset vievät aikaa ja vaativat asennemuutoksia sosiaalityöntekijöissä. Adoptoitujen kannattaa ottaa nämä asiat huomioon, kun he tutustuvat adoptiovanhemmistaan ja biologisista vanhemmistaan kertoviin asiakirjoihin.

        Toisaalta adoptoitujen ja heidän biologisten vanhempiensa välisiin yhteydenottoihin ei oikein vieläkään suhtauduta kannustavasti. Asenteellinen asiakirjojen kirjoittamistapa on voinut toimia myös tämän rajoittamiseksi sekä adoptiovanhempien hyvyyden ja vanhempainaseman korostamiseksi.


      • Wii-Wi
        beatr1ce kirjoitti:

        älä nyt asioita niin totisesti ota.
        lukio vuosina minun luokalla oli poika jonka isä oli jo jäänyt eläkkeelle. Ihan hyvin hänelläkin elämä meni vaikka isä oli eläkkeellä kotona.

        Ja maailma muuttuu. Vaikka hän perisi sitten maatilan niin ei eletä entis aikoja. Tunnen yhden tuppukylässä asuneen ja hän sanoi että maatilan omistajat asuvat kylässä ja mies ajaa autolla hoitamaan maatilan. Niin on parempi lasten koulun ja harrastusten kannalta ja sellainen elämäntapa on yleistymässä.

        Ja miten tuon vertaat siihen lakimieheen joka että hänen lapsesta tulee lakimies ja sitten perii omistamansa firman?

        Muuten ymmärrän äitinä itse tuon tulevan äidin kaipuun kokea äitiydestä edes sen minkä voi raskautta lukuun ottamatta. Ja se on hienoa että uskaltavat sanoa suoraan että eivät usko voimien riittävän vammaisen lapsen hoitoon.

        Maatila ei ole oikea paikka vammaiselle kasvaa. Mielestäni kaupunki pystyy enemmän heille tarjoamaan. Se vain on minun mielipiteeni.

        Noista teksteistä tulee kyllä just semmonen olo, että on ollu tärkeetä saada terve vaaleaihoinen lapsi jatkamaan tuota sukutilaa. Isä on toivonut poikaa ja äiti on halunnut vauvan joten sen ovat saaneet.

        Ihan mietin mitä kävis, jos tulisivatkin nyt raskaaksi niin kuin esimerkiksi Arja Koriseva adoptiotyttärensä jälkeen. Jos heille syntyisi biologinen lapsi, niin ihan varmasti suvun perintömaatila haluttaisiin antaa biologiselle lapselle, että se pysyy oman lihan ja veren piirissä. Samoin jos tuo pariskunta eroaisi ja mies saisikin oman biologisisen lapsen, niin mahtaisi olla mielenkiintoista seurata kenelle paikka periytyy.

        Eikö äitiyttä muuten voi kokea isompienkin adoptiolasten kohdalla? Pieniä ne ovat vielä ne 2-6 vuotiaana Suomeen tulevatkin. Monilla heistä on sitä paitsi kova kaipuu sylittelyyn ja hellittelyyn, jota äiti on paras antamaan. Nettikirjoittajan tekstistä ikävällä tavalla koin hänen nimenomaan halunneen saada vastaan onnitteluja ja ylpeillä vauvan söpöydellä! Huhhuh.

        Sitten vielä tulee mieleen kun tässä on kotimainen adoptio, jonka järjesti Etelä-Suomen Pela. Ajatelkaa että siellä ne sosiaalinaiset istuu pöydän ääressä ja miettii, että minkä vauvan he pistävät tälle maatilalle kasvamaan isännäksi. Se on siis mun mielestä aika päätöntä. Haluaisin tietää, millä perusteella juuri tämä poika on valittu tuolle pariskunnalle. Onkohan muidenkin lasten kohdalta mietitty tuleva ammatti etukäteen.


      • vastoinLakia
        ma____rja kirjoitti:

        Tässä lause jonka poimin kyseisestä artikkelista...

        "30.8.2004

        Eipä ole tullut vähään aikaan taas kirjoiteltuakaan…vipinää riittää…. mutta tänään oli aika suuri päivä: tuli Pelalta kirjattu kirje!
        Siinä oli sitten kaikki käräjäoikeuteen toimitettavat paperit ja toimintaohjeet mukana.

        Minä se itkin papereita lukiessani, kun siinähän oli lausuntoja meistä, ja niin kauniisti kirjoitettuna...."

        ---Minä biologisena äitinä itkin kun näin omat asiakirjat itsestäni, ja kun niissä oli niin pahasti kerrottu minusta ja suvustani...tässä nähdään kuinka kaksijakoista palveluntarjoajan neuvonta ja asenne on....

        Eiko se ole vastoin lakia valehdella virallisissa virkakirjoissa?

        Vaikka se onkin perinne että perheestä X pitää puhua niin että vauva pääsee perheeseen Y, niin eiko laki kuitenkin sano että virallisiin kirjoihin ei saa kirjoittaa valheita.

        Ota selville voitko tehdä rikosilmoituksen.

        Valehteleminen on rikos oikeudenkäynnissä ja kaikissa oikeuteen liityyvissä kirjallisissa kirjoituksissa, lausunnoissa.


      • ma____rja
        vastoinLakia kirjoitti:

        Eiko se ole vastoin lakia valehdella virallisissa virkakirjoissa?

        Vaikka se onkin perinne että perheestä X pitää puhua niin että vauva pääsee perheeseen Y, niin eiko laki kuitenkin sano että virallisiin kirjoihin ei saa kirjoittaa valheita.

        Ota selville voitko tehdä rikosilmoituksen.

        Valehteleminen on rikos oikeudenkäynnissä ja kaikissa oikeuteen liityyvissä kirjallisissa kirjoituksissa, lausunnoissa.

        olen asiasta valittanut mutta koska juttu koskee yli viisi vuotta vanhaa asiaa niin asiasta ei voi enää tehdä kannetta tai siis voisi mutta koska asiakirjamerkinnät ovat puutteelliset ja välttämättä ne ihmiset jotka asiaani ovat hoitaneet eivät enää työskentele kyseisissä viroissa on toteen näyttäminen hankalaa.

        Voin toki pyytää että epäkohdat papereissa korjataan, se tarkoittanee kuitenkin sitä että tehdään uudet paperit mutta ne loppujen lopuksi jäävät vaan liitteeksi entisien papereiden joukkoon, josta lapsi sitten voi arpoa kummat paperit pitää paikkansa ja kummat ei...


      • Neuvonnassa
        ma____rja kirjoitti:

        olen asiasta valittanut mutta koska juttu koskee yli viisi vuotta vanhaa asiaa niin asiasta ei voi enää tehdä kannetta tai siis voisi mutta koska asiakirjamerkinnät ovat puutteelliset ja välttämättä ne ihmiset jotka asiaani ovat hoitaneet eivät enää työskentele kyseisissä viroissa on toteen näyttäminen hankalaa.

        Voin toki pyytää että epäkohdat papereissa korjataan, se tarkoittanee kuitenkin sitä että tehdään uudet paperit mutta ne loppujen lopuksi jäävät vaan liitteeksi entisien papereiden joukkoon, josta lapsi sitten voi arpoa kummat paperit pitää paikkansa ja kummat ei...

        ..että mukana on toiset paperit joissa sinusta kerrotaan ihan erilailla.
        Minusta tuntuu että sillä voisi olla suuri merkitys lapselle, kun hän mahdollisesti aikuisena haluaa selvittää biosukuaan.

        Jos sinua kovasti harmittaa asiapaperien väärät tiedot, niin tee niihin muutos. Parempihan se on että totuus tulee julki ainakin liitteissä, kuin se että totuus jäisi kokonaan salaan!


      • Pohjanakka.
        KKÄÄ kirjoitti:

        "Haluaisitko itse kasvaa ainoana lapsena perheessä, jotka ovat odottaneet lasta 5-15 vuotta?"

        Mitä ajat tällä takaa...? :/ Olipa fiksu kysymys...

        Meil on tuttavapiirissä vähän tämmöinen tapaus. Maalaisjärkiki sanoo ainakin miulle, et kun on liian pitkään joutunu lasta oottelee ja saa vaan sen yhden lapsen, niin hankaluuksii voi tulla. Pelkäisin sellaisii piirteitä niinku ylihuolehtiminen, liika sitoutuminen lapseen, itsenäistymisen hidastuttaminen tai jopa estäminen, liika varovaisuus ja sellasta. Lelliminen ei ole sekään hyvästä. Lapsella lienee aika yksinäistä ja kun vanhemmatkin voivat olla vähän ikääntyneitä, niin perheen elämä saattaa olla vähän turhankin rauhallista. Sitten vielä jos tällanen ainokainen haluaa ottaa yhteyttä niihin biosukulaisiisa, niin ongelmat on varmaan suuremmat kuin jos olis sisaruksia. Muutenkin adoptiolapsilla luulis olevan erityistä iloo sisaruksista.


      • Pohjanakka.
        Pohjanakka. kirjoitti:

        Meil on tuttavapiirissä vähän tämmöinen tapaus. Maalaisjärkiki sanoo ainakin miulle, et kun on liian pitkään joutunu lasta oottelee ja saa vaan sen yhden lapsen, niin hankaluuksii voi tulla. Pelkäisin sellaisii piirteitä niinku ylihuolehtiminen, liika sitoutuminen lapseen, itsenäistymisen hidastuttaminen tai jopa estäminen, liika varovaisuus ja sellasta. Lelliminen ei ole sekään hyvästä. Lapsella lienee aika yksinäistä ja kun vanhemmatkin voivat olla vähän ikääntyneitä, niin perheen elämä saattaa olla vähän turhankin rauhallista. Sitten vielä jos tällanen ainokainen haluaa ottaa yhteyttä niihin biosukulaisiisa, niin ongelmat on varmaan suuremmat kuin jos olis sisaruksia. Muutenkin adoptiolapsilla luulis olevan erityistä iloo sisaruksista.

        Lisään tähän vielä et sehän tässä kummalta tuntuu, et adoptioperheet ei saa enempiä lapsia, vaikka haluaisi. Siis tämä yhden lapsen politiikka. Ei tunnu hyvältä politiikalta.


      • TTT
        Pohjanakka. kirjoitti:

        Meil on tuttavapiirissä vähän tämmöinen tapaus. Maalaisjärkiki sanoo ainakin miulle, et kun on liian pitkään joutunu lasta oottelee ja saa vaan sen yhden lapsen, niin hankaluuksii voi tulla. Pelkäisin sellaisii piirteitä niinku ylihuolehtiminen, liika sitoutuminen lapseen, itsenäistymisen hidastuttaminen tai jopa estäminen, liika varovaisuus ja sellasta. Lelliminen ei ole sekään hyvästä. Lapsella lienee aika yksinäistä ja kun vanhemmatkin voivat olla vähän ikääntyneitä, niin perheen elämä saattaa olla vähän turhankin rauhallista. Sitten vielä jos tällanen ainokainen haluaa ottaa yhteyttä niihin biosukulaisiisa, niin ongelmat on varmaan suuremmat kuin jos olis sisaruksia. Muutenkin adoptiolapsilla luulis olevan erityistä iloo sisaruksista.

        Jotkut kotimaasta lapsen adoptoineet adoptoivat muutaman vuoden kuluttua 1-2 lasta ulkomailta. Ja osa taas ottaa sijaislapsen, että saavat ainokaiselleen sisaruksen/sisaruksia. Eli kotimaan adoption jälkeen mahdollisesti toinen ja kolmaskin lapsi saavat kodin, eikä adoptiolapsen tarvitse kasvaa ainokaisena.

        Meillä on erittäin hyvä kokemus sossuista ja adoptioneuvonnasta. Joten "odottajan" näkökulmasta voin suositella adoptioon lapsen antamista / lapsen adoptoimista lämpimästi.


      • Hörökorva
        TTT kirjoitti:

        Jotkut kotimaasta lapsen adoptoineet adoptoivat muutaman vuoden kuluttua 1-2 lasta ulkomailta. Ja osa taas ottaa sijaislapsen, että saavat ainokaiselleen sisaruksen/sisaruksia. Eli kotimaan adoption jälkeen mahdollisesti toinen ja kolmaskin lapsi saavat kodin, eikä adoptiolapsen tarvitse kasvaa ainokaisena.

        Meillä on erittäin hyvä kokemus sossuista ja adoptioneuvonnasta. Joten "odottajan" näkökulmasta voin suositella adoptioon lapsen antamista / lapsen adoptoimista lämpimästi.

        Kuule mulla on tiedossa yli kymmenen perhettä, joissa on kotimaasta adoptoitu lapsi ainoana lapsena.

        Kolme perhettä tiedä, joihin on kotimaisen adoptiolapsen jälkeen saatu 1 biologinen lapsi.

        Ennen vanhaan oli mahdollista adoptoida kotimaasta useampia lapsia, joten sellaisia tiedän 70-luvulta ja sitä ennen. Silloin adoptoitiin kotimaisia lapsia myös perheisiin, joissa oli jo biolapsia. Kaksi perhettä tiedän, joissa on 80-luvulta tai myöhemmin adoptoituja kotimaisia adoptiolapsia kaksi.

        Eva Biaudetin perheeseen on kotimaisten adoptiokaksosten jälkeen adoptoitu poika ulkomailta ja sitten vielä tullut biopoika. Heidän perheen lisäksi tiedän vain YHDEN perheen, johon on adoptoitu lapsi(a) ulkomailta kotimaisen adoptiolapsen jälkeen. En tiedä yhtään, mihin olisi otettu sijaislapsia. Tiedän monta semmoista perhettä, jotka on adoptoinut sijaislapsiaan kun lapset on jo asuneet heillä monta vuotta.

        Taitaa kotimaisten adoptioperheiden yksilapsisuus olla kaikkein yleisintä tai sit mul on vaan tosi poikkeavia tuttavia ja tutun tuttuja.

        Yks perhe kovasti puhui kaikille ja myös sossuille adoptioneuvonnassa, että ensimmäisen kotimaasta adoptoitavan lapsen jälkeen he adoptoivat ulkomailta tai ovat valmiita ottamaan kotimaasta sairaan/vammaisen lapsen. Kun he oli lapsen saaneet, niin tarina muuttuikin niin, että kyl he muuten ottaisivat toisen lapsen, mutta kun kotimaasta ei saa toista - siis tervettä valkoihoista vauvaa. Heidän ainoa adoptiolapsensa on jo kouluiässä eikä ole vielä pikkusisarusta näkynyt. Tietenkin suomen kotimainen adoptiosysteemi on osasyyllinen, kun lapsia ei anneta kuin 1 per perhe. Toisaalta en ymmärrä, miksei heille kelpaa esimerkiksi ulkomailta adoptoitu lapsi. Rahan puolesta heillä olis mahdollisuus adoptoida varmaan tusina ulkomaista lasta joten siitä ei ainakaan ole kyse.


      • tiedän montakin
        Hörökorva kirjoitti:

        Kuule mulla on tiedossa yli kymmenen perhettä, joissa on kotimaasta adoptoitu lapsi ainoana lapsena.

        Kolme perhettä tiedä, joihin on kotimaisen adoptiolapsen jälkeen saatu 1 biologinen lapsi.

        Ennen vanhaan oli mahdollista adoptoida kotimaasta useampia lapsia, joten sellaisia tiedän 70-luvulta ja sitä ennen. Silloin adoptoitiin kotimaisia lapsia myös perheisiin, joissa oli jo biolapsia. Kaksi perhettä tiedän, joissa on 80-luvulta tai myöhemmin adoptoituja kotimaisia adoptiolapsia kaksi.

        Eva Biaudetin perheeseen on kotimaisten adoptiokaksosten jälkeen adoptoitu poika ulkomailta ja sitten vielä tullut biopoika. Heidän perheen lisäksi tiedän vain YHDEN perheen, johon on adoptoitu lapsi(a) ulkomailta kotimaisen adoptiolapsen jälkeen. En tiedä yhtään, mihin olisi otettu sijaislapsia. Tiedän monta semmoista perhettä, jotka on adoptoinut sijaislapsiaan kun lapset on jo asuneet heillä monta vuotta.

        Taitaa kotimaisten adoptioperheiden yksilapsisuus olla kaikkein yleisintä tai sit mul on vaan tosi poikkeavia tuttavia ja tutun tuttuja.

        Yks perhe kovasti puhui kaikille ja myös sossuille adoptioneuvonnassa, että ensimmäisen kotimaasta adoptoitavan lapsen jälkeen he adoptoivat ulkomailta tai ovat valmiita ottamaan kotimaasta sairaan/vammaisen lapsen. Kun he oli lapsen saaneet, niin tarina muuttuikin niin, että kyl he muuten ottaisivat toisen lapsen, mutta kun kotimaasta ei saa toista - siis tervettä valkoihoista vauvaa. Heidän ainoa adoptiolapsensa on jo kouluiässä eikä ole vielä pikkusisarusta näkynyt. Tietenkin suomen kotimainen adoptiosysteemi on osasyyllinen, kun lapsia ei anneta kuin 1 per perhe. Toisaalta en ymmärrä, miksei heille kelpaa esimerkiksi ulkomailta adoptoitu lapsi. Rahan puolesta heillä olis mahdollisuus adoptoida varmaan tusina ulkomaista lasta joten siitä ei ainakaan ole kyse.

        Minä taas tiedän ja tunnen montakin perhettä joissa kotimaisen adoptiolapsen lisäksi on ulkomailta adoptoitu/adoptoituja lapsia.


      • jo adoptoinut
        ma____rja kirjoitti:

        Tässä lause jonka poimin kyseisestä artikkelista...

        "30.8.2004

        Eipä ole tullut vähään aikaan taas kirjoiteltuakaan…vipinää riittää…. mutta tänään oli aika suuri päivä: tuli Pelalta kirjattu kirje!
        Siinä oli sitten kaikki käräjäoikeuteen toimitettavat paperit ja toimintaohjeet mukana.

        Minä se itkin papereita lukiessani, kun siinähän oli lausuntoja meistä, ja niin kauniisti kirjoitettuna...."

        ---Minä biologisena äitinä itkin kun näin omat asiakirjat itsestäni, ja kun niissä oli niin pahasti kerrottu minusta ja suvustani...tässä nähdään kuinka kaksijakoista palveluntarjoajan neuvonta ja asenne on....

        Kurja juttu, että sinusta on kirjoitettu pahasti noissa papereissa. Tämä ei ehkä sinua lohduta, mutta haluan kertoa kaikille, ettei se aina näin ole. Meidän lapsemme biovanhemmista on meille kerrottu todella kunnioittavasti eikä yhtään kielteistä sanaa ole missään paperissa. Meilläkään ei ole tarvetta puhua heistä pahaa kenellekään, kaikkein viimeeksi lapsellemme.

        Sitä paitsi kyllä sossut morkkaavat vähintään yhtä paljon myös lasta toivovia hakijoita. Meistäkin on kirjoitettu paljon kielteistä, ja se näkyy papereissa. Tasoissa ollaan


      • ..jos
        jo adoptoinut kirjoitti:

        Kurja juttu, että sinusta on kirjoitettu pahasti noissa papereissa. Tämä ei ehkä sinua lohduta, mutta haluan kertoa kaikille, ettei se aina näin ole. Meidän lapsemme biovanhemmista on meille kerrottu todella kunnioittavasti eikä yhtään kielteistä sanaa ole missään paperissa. Meilläkään ei ole tarvetta puhua heistä pahaa kenellekään, kaikkein viimeeksi lapsellemme.

        Sitä paitsi kyllä sossut morkkaavat vähintään yhtä paljon myös lasta toivovia hakijoita. Meistäkin on kirjoitettu paljon kielteistä, ja se näkyy papereissa. Tasoissa ollaan

        adoptio hakija on itsekkin sossu...


      • Nimetön
        jo adoptoinut kirjoitti:

        Kurja juttu, että sinusta on kirjoitettu pahasti noissa papereissa. Tämä ei ehkä sinua lohduta, mutta haluan kertoa kaikille, ettei se aina näin ole. Meidän lapsemme biovanhemmista on meille kerrottu todella kunnioittavasti eikä yhtään kielteistä sanaa ole missään paperissa. Meilläkään ei ole tarvetta puhua heistä pahaa kenellekään, kaikkein viimeeksi lapsellemme.

        Sitä paitsi kyllä sossut morkkaavat vähintään yhtä paljon myös lasta toivovia hakijoita. Meistäkin on kirjoitettu paljon kielteistä, ja se näkyy papereissa. Tasoissa ollaan

        Totta kai teille on kerrottu positiivisesti lapsen biovanhemmista. Sehän on sosiaalityöntekijöiden kirjallisissa ohjeissa. Jo useampia kymmeniä vuosia sitten lastenkotien johtajille järjestettiin oikein kursseja siitä, että he osaavat puhua adoptiovanhemmille kunnioittavasti biovanhemmista. Biologisista vanhemmista laadittavat asiakirjat ovat kuitenkin ihan eri asia. Niitä ei edes näytetä teille adoptiovanhemmille joten te ette myöskään voi tietää, mitä niissä lukee. Sossuilla on tapana puhua ja kirjoittaa vähän eri asioita, vaikka tietenkin niissä täytyy olla myös yhtenäväisyyksiä. Sossujen tehtävä on oikeudelle todistaa, että biovanhemmat ovat kykenemättömiä vanhemmuuteen. Kuitenkin adoptiovanhemmille heidän tehtävänä on esittää biovanhemmat hyvässä valossa, jotta adoptiovanhemmat saisivat positiivisisen mielikuvan lapsen perimästä, mikä helpottaa kiintymystä. Lisäksi adoptiovanhempien tulisi tietenkin ymmärtää biovanhempia ja kunnioittaakin, jotta eivät ainakaan ihan suoraan haukkuisi biovanhempia lapselle. Jos te olette nähneet joitakin biovanhempia koskevia asiakirjoja tai saaneet niitä jopa omaksi (oikeuden päätöstä lukuun ottamatta) niin joku on tehnyt virkavirheen.


    • Pohjanakka.

      Näitä viestejä kun lukee niin alkaa asenne adoptiota kohtaan muuttua. Ennen oon aatellut että adoptio on lapselle paras vaihtoehto. Nyttenkin aattelen, et adoptio voi joskus olla paras vaihtoehto. Enkä haluu syyllistää adoptiovanhempia. Kyllä tää sosiaalimeininki vaikuttaa kummalta. Tulee sellanenki mielee, et moni lapsi voi jäädä Suomessa adoptoimatta, jos sosiaali-ihmiset tekee työnsä näin kun täältä on saanu lukea.

    • Nanne (toinen hlö siirtäjänä)

      Nannen viesti ylempää on siirretty tähän, koska ylempänä siihen ei voinut enää vastata teknisten rajoitteiden takia. Viestipuuhun ei voinut enää tehdä alakohtia. Nyt halukkaat voivat vastata tähän Nannen viestiin. Viestin siirsi tänne eri henkilö kuin Nanne.

      - - - -

      "Tähän haluaisin kommentoida myös sen, että eikö yhtikäs yhtään ole Nannella mielessä oman adoptioperheen suojeleminen mahdolliselta biosukulaisten tunnistamiselta? Olisihan se hurjaa, jos Onnin bioäiti seuraisi blogia ja tunnistaisi oman poikansa sieltä."

      On paljonkin mielessä. Montaa kuvaa en ole sinne "Onnista" edes laittanut. Bioäidin seuraamisesta: olen miettinyt tietenkin asiaa paljonkin. Jos Onnin biologinen äiti blogiani seuraa, niin olisiko se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa..? Ei ainakaan meidän puolestamme. Toivottavasti ei biologisen suvunkaan puolesta. Mitään pahaa en ole bioäidistä kirjoittanut, enkä edes koskaan ajatellut. Pelkkää hyvää hänelle toivon.

      Jos hän blogiani seuraa, niin voin vain toivoa, etten hänelle aiheuta pahaa mieltä, vaan että hän voi todeta pojallaan olevan kaikki hyvin.

      "blogista löytyy muita tuntomerkkejä Onnista."

      En tosiaan ole niin sinisilmäinen, että kertoisin asioista kuitenkaan blogissani oikeilla päivämäärillä. Tapahtumat voivat todellisuudessa heittää päivämäärien suhteen kuukausillakin. Ne ketkä minut oikeasti tuntevat, tietävät kyllä tämän.

      "Ainakin minä ihmettelen kovasti, kenen yksityisyyttä kasvottomien kuvien julkaiseminen netissä palvelee? On niin kovin helppo kirjoittaa suojelevansa bioäidin yksityisyyttä, kun tosiasiassa haluaa suojella omaa perhettä mm. bioäidiltä. (Tosin en minä en halua nettiin laittaa omien lasteni kuvia kasvojen kanssa, mutta en ilmankaan.)"

      Niin - sulkeissa sanoit juuri sen asian, minkä vuoksi minäkään en kasvokuvia lapsestani nettiin halua laittaa, vaikkakaan en näe mitään pahaa siinä, että kasvot eivät näy. Näin esimerkiksi Perhehoitoliiton lehdissä kuvataan usein lapsia. Niistä muutamasta kuvasta, joita sinne olen laittanut, käy ilmi kuitenkin ihan muita asioita (mm. tekemisen riemua), jotka kertovat enemmän kuin pelkkä kuvaus.

      "Sinänsä minusta pojan biologisella äidillä olisi aika ihanteellinen tilaisuus seurata poikansa elämää internetin kautta, kun blogissa on juttua ensiaskelista, sanoista ja kädenjälkiä."

      Aivan. Jos biologinen äiti kokee jaksavansa seurata meidän elämäämme, niin miksi se häiritsisi minua tai meitä? Jos hän haluaa kasvokuvan Onnista tai tavata hänet, meillä ei todellakaan ole mitään sitä vastaan!!

      "Tässä yhteydessä taas huomaa, miten vähän tämä Nanne tietää suomalaisesta lastensuojelusta. Hän ei selvästikään tiedä mitään siitä, että avohuollon tukitoimet ja perheiden palvelut (perheneuvola, parisuhdeterapeutit, lasten ja nuorten psykiatria, lasten ja nuorten neurologia...) ovat täysin tukossa, eikä perheille saada apua ajoissa, vaikka he sitä kuinka hakisivat."

      Olet väärässä - tunnen kyllä suomalaista lastensuojelua, vaikka en tietenkään ammattilainen olekaan. Tiedän, että monesti apua ei saada ajoissa tai tarpeeksi. Mutta en myöskään ymmärrä sitä, palveleeko lapsen etua se, että lasta pompotetaan edestakaisin sijaisperheen ja biologisen perheen välillä? Minun mielestäni ei palvele. Mihin lapsi voi uskoa ja luottaa tai yrittää kiintyä, jos häntä siirrellään edestakaisin? Se on mielestäni surullista - niin lapselle kuin hänen läheisille aikuisilleenkin.

      Aiheesta (pysyvästä huostaanotosta) on itse asiassa kirjoitettu myös Kauppalehden Presso -liitteessä pari viikkoa sitten näin:

      "Miksi suomalaista lasta ei voi adoptoida?

      Suomeen adoptoidaan tänäkin vuonna ennätysmäärä lapsia ulkomailta. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaisten adoptiolasten määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien muutamaa poikkeusvuotta lukuun ottamatta. Kaksi vuotta sitten ulkomaalaisia lapsia adoptoitiin 310, mikä on 65 lasta enemmän kuin vuotta aiemmin.

      Samaan aikaan suomalaislasten adoptiot ovat jatkuvasti vähentyneet. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten suomalaislapsia adoptoitiin enää 98.

      Suomen adoptiolaki on erittäin tiukka. Se perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Ketään ei voi siihen pakottaa, eivätkä viranomaiset tai hoitohenkilökunta saa sitä myöskään suositella yhdellekään äidille.

      Käytännössä Suomessa annetaan adoptoitavaksi niin vähän lapsia, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle suomalaislapsen adoptio ei ole realistinen vaihtoehto.

      Jos äiti kuitenkin päättää antaa lapsensa adoptoitavaksi, hänellä on lain mukaan kahdeksan viikon harkinta-aika ennen kuin siitä päätetään lopullisesti. Moni äiti pyörtääkin tänä aikana päätöksensä.

      Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide. Pitäisikö näin olla, jotta vuosi vuodelta kasvavalle sijoituslasten joukolle voitaisiin tarjota pysyvä ja turvallinen koti?

      Kaikki tätä juttua varten haastatellut lastensuojelun asiantuntijat pitävät adoption puuttumista lastensuojelulaista selvänä epäkohtana.

      Stakesin tutkimusprofessori Marjatta Bardy on sitä mieltä, että adoption mahdollisuutta pitäisi edes voida tarjota moniongelmaisille vanhemmille. Sosiaalipolitiikan professori JP Roos taas sanoo, että pitkäaikaiset huostaanotot pitäisi toteuttaa adoptiolla, jotta kasvattivanhemmat saisivat lapseen juridiset oikeudet.

      Ehdotus uudeksi lastensuojelulaiksi luovutettiin peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle (kesk) tiistaina. Lakiuudistus on osa useita vuosia kestävää lastensuojelun kehittämisohjelmaa, jota on mukana laatimassa useita työryhmiä.

      Adoptiota ei ehdotuksessa kuitenkaan edes käsitellä.

      - Se on erittäin valitettavaa, Marjatta Bardy sanoo.

      - Lakimuutosta ei saada aikaiseksi, ennen kuin tästä asiasta pystytään avoimesti keskustelemaan. Meillä elää hyvin voimakkaana ajatus siitä, että perhe on pyhä, arvelee puolestaan Lastensuojelun keskusliiton
      toiminnanjohtaja Mauri Upanne.

      Upanne, kuten myös sijaisvanhemmat ja lastensuojeluaktiivit Anne ja Tapio Patanen, ovat sitä mieltä, että lakiin pitäisi saada ainakin kohta pysyvästä huostaanotosta. Tällä hetkellä kaikki huostaanottopäätökset on tehtävä määräajaksi.

      Uuden lain on tarkoitus astua voimaan 2008.

      Vielä olisi siis aikaa tutkia myös adoption mahdollisuutta lastensuojelussa.
      Kannattaisiko niin tehdä?"

      En ehkä blogissani osaa kirjoittaa ymmärrettävästi ja kirjoitetun sanan kanssa tulee väistämättä aina väärinkäsityksiä. Kaikkea ei tule kirjoitettua, mitä ajattelee - se on mahdotonta.

      "Nanne kuitenkin näyttää ajattelevan, että ongelmat ovat yksin biovanhemmissa ja heiltä lapset poisottamalla ja lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin sijoittamalla voidaan ongelmat hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Samoin Nanne tuntuu olevan tietämätön siitä, että lasten ja nuorten siirtely kasvatuspaikoista toisiin liittyy kovin usein latensuojelubisnekseen."

      En tosiaan ajattele näin! Se, että adoptio tulisi mukaan lastensuojelullisena toimenpiteenä, pitäisi aina katsoa yksittäistapauksena. Ja minähän näitä asioita en kuitenkaan ole päättämässä, joten toisaalta on ihan yksi ja sama, mitä minä kuitenkaan ajattelen.

      Lapsen etu minusta on tärkeintä, ei lapsen ole helppo siirtyä aina paikasta toiseen ja siinä yrittää vielä oppia luottamaan ihmisiin. Mutta ilmeisesti en osaa viestiä niin, että ajatukseni tulisi ymmärretyksi. Ja toisaalta, ei tarkoitus olekaan pyrkiä miellyttämään aina kaikkia. Koskaan ei varmasti päästä siihen tilanteeseen, että kaikki olisivat kaikista asioista samaa mieltä. Se ainakin on varmaa.

      • Eikä kenenkään muun.

        En ymmärrä miten joku viitsii tutkia nettiä, lukea siellä ihmisten omia kirjoituksia.
        Ja vielä ottaa näistä yksityishenkilöiden kirjoituksista otteita tänne toiselle palstalle.

        Toivon että nämä tekstien lainaajat itse pitäisivät netissä esim. päiväkirjaa josta sitten lainaisivat täällä otteita ja me voitaisiin sitten arvostella heidän tekstejään.
        Mutta ei, he haluavat tehdä sen muille, mutta eivät ole itse siihen valmiita!

        Miten joku kehtaa toimia näin?


      • Bloge lukeva
        Eikä kenenkään muun. kirjoitti:

        En ymmärrä miten joku viitsii tutkia nettiä, lukea siellä ihmisten omia kirjoituksia.
        Ja vielä ottaa näistä yksityishenkilöiden kirjoituksista otteita tänne toiselle palstalle.

        Toivon että nämä tekstien lainaajat itse pitäisivät netissä esim. päiväkirjaa josta sitten lainaisivat täällä otteita ja me voitaisiin sitten arvostella heidän tekstejään.
        Mutta ei, he haluavat tehdä sen muille, mutta eivät ole itse siihen valmiita!

        Miten joku kehtaa toimia näin?

        Ei tässä ole mitään kehtaamista. Nanne kirjoittaa netissä blogia ja netissä julkaistut tekstit ovat kaikkien luettavissa ja lainattavissa. En ole ansainnut tästä penniäkään. Jos ihmiset julkaisevat ajatuksiaan netissä, niin kyllä heidän täytyy ymmärtää se, että niitä tekstejä voidaan lainailla ja niitä voi lukea sellaisetkin ihmiset kenen he eivät toivoisi niitä lukevan. Blogeja voi kirjoittaa myös suljetusti, jolloin niitä pääsee lukemaan vain salasanalla. Muitakin teknisiä ratkaisuja on olemassa, mikäli haluaa salata blogiaan. Blogin idea on kuitenkin julkisuus ja jokainen julkista blogia kirjoittava asettuu alttiiksi arvostelulle. Sanoisin kuitenkin niin, että tässä ei ole kyseessa arvostelu (ensimmäinen viestini oli toki provosoiva), vaan keskustelun aloitus. Jos haluamme keskustella tärkeistä asiosta, niin se usein edellyttää tunteiden kuumenemista.


      • Järkyttävää

        Tässä on tuolta naapuripalstalta kopioitu viesti aivan järkyttävästä huostaan otettujen lasten pompottelusta. Viestin on kirjoittanut aikuinen nainen, joka on pikkuveljiensä kanssa otettu huostaan lapsena. Heitä pompoteltiin todella monesti! Viesti on kirjoitettu huostaan otettujen lasten bioperheisiin palauttamista käsitelleeseen keskusteluun. Alla olevan linkin kautta pääsette lukemaan keskustelun kokonaan.

        ~NIMIMERKKI ENT.SIOITETUN TARINA~

        Asia on aika kaksipiippuinen juttu. Jos nyt vaikak katsotaan vanhempia, jotka eivät ole lyönneet laimi lapsenhoitoa (em. Feroza) eivätkä vaaranna lapsenhoitoa niin pahoin, että lapsi pitäisi ottaa huostaan. Ainoastaan antaa tukitoimia.

        Tottakai lapselle on trauma, kun hänet kiskaistaan kotoonta pois. Ihan sama, ovatko vanhemmat hyviä vai huonoja. Se on trauma. Lapsen edunmukaista ei mielestäni ole se, että tapaamisia on hyvin harvakseltaan. Ensimmäisinä kuukausina yhteydenpitoa rajoitetaan, joissain tapauksissa sitä ei ole ollenkaan, jotta lapsi "sopeutuisi". Näinä ensimmäisinä kuukausina lapsi laitetaan paikkaan, joka on täynnä ventovieraita ihmisiä, joita hän ei ole ikinä ennen nähnyt. Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä (omiin kokemuksiini pohjautuen), että ei ole lapsen edun mukaista rajoittaa yhteydenpitoa alkukuukausina.

        Lapsi traumatisoituu selväpäisen äitinsä näkemisestä ihan yhtäpaljon, kuin em. lastenkodin tätien, eli ei ollenkaan. Lapsi ei mene sekaisin nähdessään vanhempiaan, jos nämä ovat selviä/tasapainoisia tapaamishetkellä. Puhelut eivät järkytä lapsen tasapainoa. Toki lapsi ikävöi silloin, mutta lapsi tekee sen huolimatta siitä, tapaako hän vanhempiaan useammin vai harvemmin. Asia tietenkin on eri silloin, kun lapsi on ihan pieni vauva ja otettu huostaane nsimmäisten elinviikkojen aikana.

        Mutta mutta...kun lähtee ajattelemaan, että lapsi on vaikka asunut kolme ensimmäistä vuotta kotona ja kaikki on ollut hyvin. Sitten tapahtuu jotain, joka estää vanhempien vanhemmuuden ja lapsi otetaan huostaan. Tapaamiset ovat hyvin vähäisiä. Ensimmäisinä kuukausina ei ollenkaan tai hyvin, hyvin vähän. Lapsi laitetaan asumaan paikkaan, jossa hänestä huolehtivat aikuiset, eivät ole tuttuja tätejä, jotka on tavannut ehkä kerran kuussa, vaan täysin vieraita ihmisiä, joihin lapsi joutuu luomaan siteet, koska niitä ei ole ollut ollenkaan.

        Siihen en osaa vastata miten lapsi, joka on otettu huostaan vauvana, näkee biologisuuden. Itse olen ollut vanhempi, kun meidät otettiin huostaan. Ja todellakin ihan aiheesta.

        Mutta mutta..kun lapsi on joutunut huostaanottoputkeen (kuten me jouduimme) niin lapsen paras ja traumat, eivät olleet puheena tai vaikuttimena ollenkaan vaikka sioituspaikkamme muuttuivat. Iältämme olimme huostaanoton alettua 3-vuotta, 8-vuotta ja 10-vuotta. Ensin asuimme vastaanottokodissa n. 1 1/2-vuotta. Sieltä meidät kiskaistiin lastenkotiin, jossa asuimme n. 2-vuotta. Tämän jälkeen muutimme sijaisperheeseen, jossa minä asuin 1 1/2-vuotta ja veljeni n. 2 1/2-vuotta. Tämän jälkeen veljeni siirtyivät seuraavaan perheeseen, jossa asuivat alle vuoden muistaakseni. Siitä toinen veli siirtyi perheeseen, jossa asui täysi-ikäiseksi (ja oli pahasti traumatisoitunut heittelystä, josta osoituksena oli vuoteenkastelu, jota ennen ei ollut ollut) toinen veljeni muutti nuorisokotiin, josta sioitettiin alle vuoden asumisen jälkeen toiseen nuorisokotiin.

        Me isommat käsitimme asian paremmin, mutta pienemmälle se oli rankempi. Kun hänet otettiin huostaan, erotettiin hänet meistä ja hänen huotaanotto paikkansa vaihtui viellä, ennen kuin pääsimme yhteen.

        Kun mietin sitä, että jos kotiin palauttaminen on trauma lapselle, niin millainen trauma on lapselle joutua tämänkaltaiseen pyöritykseen? Vai onko se niin, että kun lapsi on huostaanotettu, niin kauanaikaa hän ei traumatisoidu mistään, kunhan sossu tekee päätökset missä asuvat? Ventovieraiden ihmisten luokse heittelystä ei silloin tule traumaa, eikä sitä tarvitse hoitaa? Lapsi sopeutuu, kunhan vaan ei sioiteta kotiin?

        Itse en osaa vastata siihen onko lapsen edunmukaista joutua pois sijaisperheestä, jos sinne on vauvana tullut ja äiti on saanut elämänsä kuntoon. Toisaaltaan, jos näin on käynyt jo aikaisemmin (em. lapsen ollessa vuoden) olisi tapaamisia pitänyt lisätä. Olettaen titenkin, että äiti on seulonnassa, jossa varmistetaan, että huumeita ei käytä (kuten kummityttöni äiti on. Ainut tapa varmistaa, että lapsi varmasti on päihteettömän vanhemman huostassa). Mikäli tapaamisia ei olisi lisätty, niin syy ei todellakaan ole äidin, vaan äiti on siinä tapauksessa "uhriutettu" huostaanotolle ja tätä myötä lapsi myös, koska on mahdollista, että eteen tulee tilanne, jolloin lasta aletaan palauttamaan kotiin, eikä puolenvuoden intensiivinen tapaaminen riitä, kun kyseessä on noin pitkä aika.

        Ja vaikka tapaamiset olisi hoidettu mallikkaasti, lapsi nähnyt useasti ja säännöllisesti vanhempiaan, niin palauttaminen olisi jokatapauksessa jonkinlainen trauma. Omastamielestäni, jos lapsi niin pitkän sioituksen jälkeen kotiutetaan ja katkaistaan yhteydet lasta hoitaneeseen perheeseen, niin se on lapsen henkistä pahoinpitelyä. Lapsi ei unohda ja hän kyllä ikävöi, myös ei sukua olevia ihmisiä, jos he ovat lapselle tärkeitä.

        Itse en ymmärrä sitä, että lapsi menisi sekaisin, jos näkisi vanhempiaan liian usein? Tässä tapauksessa lasta ei myöskään pitäisi päästää tarhaan tahi kouluun. Hän näkisi sielläkin säännöllisesti ihmisiä, jotka eivät osallistu hänen perhe-elämään. Sen lisäksi lapsella ei myöskään olisi mitään siteitä ko. pakkoihin ja hoitajiin. Niin kauan aikaa, kun lapselle ei ole trauma joutua tarhaan hoitoon, tai käydä kerran viikossa kerhossa, jonka aikana häntä hoitavat aikuiset ovat poissa, ei lapselle voi myöskään olla trauma nähdä biologisia vanhempia. Hän ei mene niistä yhtään sen sekaisemmaksi (mikäli tapaamisissa vanhemmat eivät käyttäydy lasta traumatisoiden, eli tule kännissä, pahoinpitele henkisesti tai fyysisesti) kuin siitä, että käy tarhassa tai kerhossa. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Sen siaan tapaamisten estäminen tramatisoi lasta ja on yhtä rikollista, kuin eronsattuessa lasten estäminen tapaamasta isäänsä, koska toinen haluaa kostaa. Ja jos eronneiden vanhempien lapset eivät mene sekaisin siitä, että lapset näkevät isäänsä em. joka toineviikonloppu (tosin omasta mielestäni tapaamisia pitäisi olla enemmän ja tiheämmin.)

        Tämä on vain minun näkemykseni, mutta en usko, että hirveän metsään olen tässä mennyt.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000014618569


      • Audre Lordelta
        Eikä kenenkään muun. kirjoitti:

        En ymmärrä miten joku viitsii tutkia nettiä, lukea siellä ihmisten omia kirjoituksia.
        Ja vielä ottaa näistä yksityishenkilöiden kirjoituksista otteita tänne toiselle palstalle.

        Toivon että nämä tekstien lainaajat itse pitäisivät netissä esim. päiväkirjaa josta sitten lainaisivat täällä otteita ja me voitaisiin sitten arvostella heidän tekstejään.
        Mutta ei, he haluavat tehdä sen muille, mutta eivät ole itse siihen valmiita!

        Miten joku kehtaa toimia näin?

        "Olen päätynyt uskomaan kerran toisensa jälkeen, että se, mikä on kaikkein tärkeintä, on tuotava esille puhumalla, saatettava sanoiksi ja jaettava muiden kanssa — silläkin uhalla, että sitä vääristellään ja se käsitetään väärin."

        -runoilija, kirjailija Audre Lorde-

        Tämä pätee Nanneen ja Blogeja lukevaan. Nimimerkki "Eikä kenenkään muun" ei sen sijaan oikein ymmärrä keskustelun ideaa tai sitten tämän keskustelun aihepiiri on hänestä jotenkin kiusallinen.


      • Entä moraali?

        Kauppalehden adoptiojutusta

        Kauppalehti väittää, että ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide.” Mitäköhän adoptio sitten on, jos se ei ole lastensuojelua?

        Lisäksi Kauppalehti kirjoittaa: ”Käytännössä Suomessa annetaan adoptoitavaksi niin vähän lapsia, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle suomalaislapsen adoptio ei ole realistinen vaihtoehto.” Pitäisikö kotimaisella adoptiolla sitten hoitaa suomalaisten lapsettomuutta?

        Edelleen: ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide. Pitäisikö näin olla, jotta vuosi vuodelta kasvavalle sijoituslasten joukolle voitaisiin tarjota pysyvä ja turvallinen koti?” Artikkelissa ei kuitenkaan lainkaan tuoda esiin sitä tosiasiaa, että sijoituksessa olevien lasten kasvavaan määrään on monia syitä, joita ei adoptiolla ratkaista. Ensinnäkin huostaanottojen purkaminen kangertelee Suomessa erittäin pahasti. Tästä ovat asiantuntijatkin esittäneet huolestuneisuutensa. Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että huostaanottojen purkamiseen pitäisi aggressiivisesti pyrkiä, mutta silloin kuin se on mahdollista ja toivottua, niin purun mahdollisuus tulisi selvittää tarkasti ja panna käytäntöön mikäli siihen on mahdollisuus. Toisekseen artikkelista ei selviä se, että jatkuvasti lisääntyvä ikäryhmä huostaan otettavista lapsista on teini-ikäisiä. Kolmannekseen siitä ei selviä se, että toinen jatkuvasti kasvava ryhmä lastensuojelua tarvitsevista lapsista on vaikeahoitoisia siten, että heitä ei voida sijoittaa perheeseen tai heille ei löydy perhettä, joka suostuisi heidät ottamaan.

        Pysyvä sijoitus on mielestäni erittäin kannatettava ehdotus, jota täytyisi tutkia ja kehittää edelleen. Se on kuitenkin eri asia kuin adoptio. Pysyvällä sijoituksella voitaisiin turvata lapselle pysyvä paikka, missä kasvaa, asua, kehittyä ja juurtua. Pysyvänkin sijoituksen yhteydessä tulisi kuitenkin myös huomioida yhteydenpito biologisiin sukulaisiin, milloin se on mahdollista ja erittäin usein se on mahdollista.

        Adoptio vastoin biologisten vanhempien tahtoa on äärimmäinen voimakeino. Adoptio muuttaa lapsen sukunimen, perintökaaren ja adoption avulla lapsen olinpaikka voidaan tehdä biologisille sukulaisille täysin salaiseksi jopa niin, ettei biologinen suku saa sitä lapsen aikuistuttuakaan selville. Haluaisitko sinä olla adoptoitu pakkokeinoin? Haluaisitko sinä aikuisena juuriasi etsiessä kuulla sosiaalityöntekijän tuolilla kiemurrellen toteavan, että ”ööh.. tota… ei sun vanhemmat oo sua tota koskaan öö luovuttanut, vaan sen teki yks sosiaalityöntekijä öö yks Mirkku, joka muistaakseni muutti eläkkeelle jäätyään jonnekin Kaakkois-Aasiaan. Öö kaikkii näit papereit ei enää oo jäljellä, mut todennäköisesti sun biovanhemmat on ollu ihan sekopäitä et ei sun kyl kantsi niitten perään haikailla. Kato näit huostaanottoja ei kyl tehdä ihan hetken mielijohteesta.”

        Tosiasia Suomessa on kuitenkin se, että huostaanotot, niiden jatkamiset, lasten sijoituspaikat, huostaanottojen purkamiset ja purkamatta jättämiset perustuvat vain muutamien ihmisten mielipiteisiin. Kaikki näitä asioita hoitavat tahot (sosiaalitoimi, perheneuvola, lasten sairaalaosastot) ovat erittäin kiireisiä, rankkoja työpaikkoja ja niihin on erittäin pitkät jonot. Kuntien sosiaalilautakunta lisäksi osallistuu päätöstentekoon erittäin merkittävässä roolissa ja keitäs siellä on asioista päättämässä: matti ja maija meikäläisiä, jotka on kunnallisvaaleissa valittu! Suomeen on jo pitkään suunniteltu lasten, nuorten ja perheiden asioista päättävää oikeustahoa, jonne koottaisiin alan asiantuntijoita ja jonka avulla voitaisiin tarjota alueellisesti tasa-arvoista ja ammattitaitoista palvelua kaikille suomalaisille.

        Ihan vain kuriositeettina: Mene kirjastoon etsimään kirjoja huostaanotoista ja niiden purkamisesta. Etsi tietokirjoja, etsi kokemuksiin perustuvia teoksi ja etsi opinnäytteitä. Tule meille kertomaan, kuinka monta niitä löysit. Sosiaalityöntekijöiden koulutusta vartenkaan ei ole kirjoja tästä aiheesta! Opetus hoidetaan vanhemmilta nuoremmille luentojen, monisteiden ja käytännön harjoittelun avulla. Opetus voi olla hyvää, se ei ole mahdotonta. Herää vain kysymys, miten nykyaikaista ja tieteellistä tämä akateeminen ammattitaito voi olla, kun asiaa ei edes tutkita kotimaassamme muutamaa hassua hanketta lukuun ottamatta. Suuren yleisön tulisi voida myös tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, mutta sosiaalityön opintoihin kuuluva materiaali on salattua vain alan opiskelijoille ja työntekijöille sallittua. Onko tässä jonkun muun mielestä jotain kummallista?

        ps. Sinänsä adoption käsitteleminen juuri _Kauppalehdessä_ on aika hauska sattuma. Lapsikaupaksihan adoptiota on täälläkin haukuttu. Kauppalehden artikkelin voi ymmärtää myös niin, että huostaan otetut lapset tulisi "kaupata" lapsettomuudesta kärsiville.


      • Jennnk1
        Entä moraali? kirjoitti:

        Kauppalehden adoptiojutusta

        Kauppalehti väittää, että ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide.” Mitäköhän adoptio sitten on, jos se ei ole lastensuojelua?

        Lisäksi Kauppalehti kirjoittaa: ”Käytännössä Suomessa annetaan adoptoitavaksi niin vähän lapsia, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle suomalaislapsen adoptio ei ole realistinen vaihtoehto.” Pitäisikö kotimaisella adoptiolla sitten hoitaa suomalaisten lapsettomuutta?

        Edelleen: ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide. Pitäisikö näin olla, jotta vuosi vuodelta kasvavalle sijoituslasten joukolle voitaisiin tarjota pysyvä ja turvallinen koti?” Artikkelissa ei kuitenkaan lainkaan tuoda esiin sitä tosiasiaa, että sijoituksessa olevien lasten kasvavaan määrään on monia syitä, joita ei adoptiolla ratkaista. Ensinnäkin huostaanottojen purkaminen kangertelee Suomessa erittäin pahasti. Tästä ovat asiantuntijatkin esittäneet huolestuneisuutensa. Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että huostaanottojen purkamiseen pitäisi aggressiivisesti pyrkiä, mutta silloin kuin se on mahdollista ja toivottua, niin purun mahdollisuus tulisi selvittää tarkasti ja panna käytäntöön mikäli siihen on mahdollisuus. Toisekseen artikkelista ei selviä se, että jatkuvasti lisääntyvä ikäryhmä huostaan otettavista lapsista on teini-ikäisiä. Kolmannekseen siitä ei selviä se, että toinen jatkuvasti kasvava ryhmä lastensuojelua tarvitsevista lapsista on vaikeahoitoisia siten, että heitä ei voida sijoittaa perheeseen tai heille ei löydy perhettä, joka suostuisi heidät ottamaan.

        Pysyvä sijoitus on mielestäni erittäin kannatettava ehdotus, jota täytyisi tutkia ja kehittää edelleen. Se on kuitenkin eri asia kuin adoptio. Pysyvällä sijoituksella voitaisiin turvata lapselle pysyvä paikka, missä kasvaa, asua, kehittyä ja juurtua. Pysyvänkin sijoituksen yhteydessä tulisi kuitenkin myös huomioida yhteydenpito biologisiin sukulaisiin, milloin se on mahdollista ja erittäin usein se on mahdollista.

        Adoptio vastoin biologisten vanhempien tahtoa on äärimmäinen voimakeino. Adoptio muuttaa lapsen sukunimen, perintökaaren ja adoption avulla lapsen olinpaikka voidaan tehdä biologisille sukulaisille täysin salaiseksi jopa niin, ettei biologinen suku saa sitä lapsen aikuistuttuakaan selville. Haluaisitko sinä olla adoptoitu pakkokeinoin? Haluaisitko sinä aikuisena juuriasi etsiessä kuulla sosiaalityöntekijän tuolilla kiemurrellen toteavan, että ”ööh.. tota… ei sun vanhemmat oo sua tota koskaan öö luovuttanut, vaan sen teki yks sosiaalityöntekijä öö yks Mirkku, joka muistaakseni muutti eläkkeelle jäätyään jonnekin Kaakkois-Aasiaan. Öö kaikkii näit papereit ei enää oo jäljellä, mut todennäköisesti sun biovanhemmat on ollu ihan sekopäitä et ei sun kyl kantsi niitten perään haikailla. Kato näit huostaanottoja ei kyl tehdä ihan hetken mielijohteesta.”

        Tosiasia Suomessa on kuitenkin se, että huostaanotot, niiden jatkamiset, lasten sijoituspaikat, huostaanottojen purkamiset ja purkamatta jättämiset perustuvat vain muutamien ihmisten mielipiteisiin. Kaikki näitä asioita hoitavat tahot (sosiaalitoimi, perheneuvola, lasten sairaalaosastot) ovat erittäin kiireisiä, rankkoja työpaikkoja ja niihin on erittäin pitkät jonot. Kuntien sosiaalilautakunta lisäksi osallistuu päätöstentekoon erittäin merkittävässä roolissa ja keitäs siellä on asioista päättämässä: matti ja maija meikäläisiä, jotka on kunnallisvaaleissa valittu! Suomeen on jo pitkään suunniteltu lasten, nuorten ja perheiden asioista päättävää oikeustahoa, jonne koottaisiin alan asiantuntijoita ja jonka avulla voitaisiin tarjota alueellisesti tasa-arvoista ja ammattitaitoista palvelua kaikille suomalaisille.

        Ihan vain kuriositeettina: Mene kirjastoon etsimään kirjoja huostaanotoista ja niiden purkamisesta. Etsi tietokirjoja, etsi kokemuksiin perustuvia teoksi ja etsi opinnäytteitä. Tule meille kertomaan, kuinka monta niitä löysit. Sosiaalityöntekijöiden koulutusta vartenkaan ei ole kirjoja tästä aiheesta! Opetus hoidetaan vanhemmilta nuoremmille luentojen, monisteiden ja käytännön harjoittelun avulla. Opetus voi olla hyvää, se ei ole mahdotonta. Herää vain kysymys, miten nykyaikaista ja tieteellistä tämä akateeminen ammattitaito voi olla, kun asiaa ei edes tutkita kotimaassamme muutamaa hassua hanketta lukuun ottamatta. Suuren yleisön tulisi voida myös tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, mutta sosiaalityön opintoihin kuuluva materiaali on salattua vain alan opiskelijoille ja työntekijöille sallittua. Onko tässä jonkun muun mielestä jotain kummallista?

        ps. Sinänsä adoption käsitteleminen juuri _Kauppalehdessä_ on aika hauska sattuma. Lapsikaupaksihan adoptiota on täälläkin haukuttu. Kauppalehden artikkelin voi ymmärtää myös niin, että huostaan otetut lapset tulisi "kaupata" lapsettomuudesta kärsiville.

        tiesitko että tuota adoptiota vastoin vanhempien tahtoa harjoitetaan amerikassa.
        Sillä asialla on huonot ja ehkä jopa hyvät puolensa. Toisaalta lapsia ei voi sijaishoitoon jättää. Ei ainakaan jos sen on tarkoitus on olla tilapäistä.

        Eli siellä lapsi voi vapautua adoptoitavaksi jos hän on ollut sijaislapsena viimeisen 22 kuukauden aikana 15kk. Eli jos äiti tai isä ei saa asioitaan kuntoon siinä aikana niin silloin oikeudet lapseen katkaistaan ja hän vapautuu adoptoitavaksi.

        Asian kääntopuoli on se että kaikille sijaislapsille ei loydykään kotia joten sitä pelätään että tehdään 'laillinen' orpo lapsesta joka ei ollut orpo.

        Ja tuomarit eivät aina uskalla pakottaa sitä jos äiti ei ole sen ajan aikana voinut saada päihdehoitoa pitkien jonojen takia.

        Tietenkin yli voutta kestävä vankilatuomio tarkoittaa myos sitä että melkein automaattisesti menetät lapsesi jos et saa niitä jollekin sukulaiselle.

        Toisaalta sijaishoito vie paljon yhteiskunnan voimavaroja joten niin sijoittaminen adoptio koteihin on se halvin vaihtoehto.


      • Adoptiojuttu vain pieni siv...
        Entä moraali? kirjoitti:

        Kauppalehden adoptiojutusta

        Kauppalehti väittää, että ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide.” Mitäköhän adoptio sitten on, jos se ei ole lastensuojelua?

        Lisäksi Kauppalehti kirjoittaa: ”Käytännössä Suomessa annetaan adoptoitavaksi niin vähän lapsia, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle suomalaislapsen adoptio ei ole realistinen vaihtoehto.” Pitäisikö kotimaisella adoptiolla sitten hoitaa suomalaisten lapsettomuutta?

        Edelleen: ”Suomessa adoptio ei siis ole lastensuojelullinen toimenpide. Pitäisikö näin olla, jotta vuosi vuodelta kasvavalle sijoituslasten joukolle voitaisiin tarjota pysyvä ja turvallinen koti?” Artikkelissa ei kuitenkaan lainkaan tuoda esiin sitä tosiasiaa, että sijoituksessa olevien lasten kasvavaan määrään on monia syitä, joita ei adoptiolla ratkaista. Ensinnäkin huostaanottojen purkaminen kangertelee Suomessa erittäin pahasti. Tästä ovat asiantuntijatkin esittäneet huolestuneisuutensa. Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että huostaanottojen purkamiseen pitäisi aggressiivisesti pyrkiä, mutta silloin kuin se on mahdollista ja toivottua, niin purun mahdollisuus tulisi selvittää tarkasti ja panna käytäntöön mikäli siihen on mahdollisuus. Toisekseen artikkelista ei selviä se, että jatkuvasti lisääntyvä ikäryhmä huostaan otettavista lapsista on teini-ikäisiä. Kolmannekseen siitä ei selviä se, että toinen jatkuvasti kasvava ryhmä lastensuojelua tarvitsevista lapsista on vaikeahoitoisia siten, että heitä ei voida sijoittaa perheeseen tai heille ei löydy perhettä, joka suostuisi heidät ottamaan.

        Pysyvä sijoitus on mielestäni erittäin kannatettava ehdotus, jota täytyisi tutkia ja kehittää edelleen. Se on kuitenkin eri asia kuin adoptio. Pysyvällä sijoituksella voitaisiin turvata lapselle pysyvä paikka, missä kasvaa, asua, kehittyä ja juurtua. Pysyvänkin sijoituksen yhteydessä tulisi kuitenkin myös huomioida yhteydenpito biologisiin sukulaisiin, milloin se on mahdollista ja erittäin usein se on mahdollista.

        Adoptio vastoin biologisten vanhempien tahtoa on äärimmäinen voimakeino. Adoptio muuttaa lapsen sukunimen, perintökaaren ja adoption avulla lapsen olinpaikka voidaan tehdä biologisille sukulaisille täysin salaiseksi jopa niin, ettei biologinen suku saa sitä lapsen aikuistuttuakaan selville. Haluaisitko sinä olla adoptoitu pakkokeinoin? Haluaisitko sinä aikuisena juuriasi etsiessä kuulla sosiaalityöntekijän tuolilla kiemurrellen toteavan, että ”ööh.. tota… ei sun vanhemmat oo sua tota koskaan öö luovuttanut, vaan sen teki yks sosiaalityöntekijä öö yks Mirkku, joka muistaakseni muutti eläkkeelle jäätyään jonnekin Kaakkois-Aasiaan. Öö kaikkii näit papereit ei enää oo jäljellä, mut todennäköisesti sun biovanhemmat on ollu ihan sekopäitä et ei sun kyl kantsi niitten perään haikailla. Kato näit huostaanottoja ei kyl tehdä ihan hetken mielijohteesta.”

        Tosiasia Suomessa on kuitenkin se, että huostaanotot, niiden jatkamiset, lasten sijoituspaikat, huostaanottojen purkamiset ja purkamatta jättämiset perustuvat vain muutamien ihmisten mielipiteisiin. Kaikki näitä asioita hoitavat tahot (sosiaalitoimi, perheneuvola, lasten sairaalaosastot) ovat erittäin kiireisiä, rankkoja työpaikkoja ja niihin on erittäin pitkät jonot. Kuntien sosiaalilautakunta lisäksi osallistuu päätöstentekoon erittäin merkittävässä roolissa ja keitäs siellä on asioista päättämässä: matti ja maija meikäläisiä, jotka on kunnallisvaaleissa valittu! Suomeen on jo pitkään suunniteltu lasten, nuorten ja perheiden asioista päättävää oikeustahoa, jonne koottaisiin alan asiantuntijoita ja jonka avulla voitaisiin tarjota alueellisesti tasa-arvoista ja ammattitaitoista palvelua kaikille suomalaisille.

        Ihan vain kuriositeettina: Mene kirjastoon etsimään kirjoja huostaanotoista ja niiden purkamisesta. Etsi tietokirjoja, etsi kokemuksiin perustuvia teoksi ja etsi opinnäytteitä. Tule meille kertomaan, kuinka monta niitä löysit. Sosiaalityöntekijöiden koulutusta vartenkaan ei ole kirjoja tästä aiheesta! Opetus hoidetaan vanhemmilta nuoremmille luentojen, monisteiden ja käytännön harjoittelun avulla. Opetus voi olla hyvää, se ei ole mahdotonta. Herää vain kysymys, miten nykyaikaista ja tieteellistä tämä akateeminen ammattitaito voi olla, kun asiaa ei edes tutkita kotimaassamme muutamaa hassua hanketta lukuun ottamatta. Suuren yleisön tulisi voida myös tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, mutta sosiaalityön opintoihin kuuluva materiaali on salattua vain alan opiskelijoille ja työntekijöille sallittua. Onko tässä jonkun muun mielestä jotain kummallista?

        ps. Sinänsä adoption käsitteleminen juuri _Kauppalehdessä_ on aika hauska sattuma. Lapsikaupaksihan adoptiota on täälläkin haukuttu. Kauppalehden artikkelin voi ymmärtää myös niin, että huostaan otetut lapset tulisi "kaupata" lapsettomuudesta kärsiville.

        Kauppalehden Lastensuojelujutusta tuo adoptio-kirjoitus oli vain pieni sivuhuomautus. Itse juttu oli parin aukeaman kokoinen ja kertoi lastensuojeluasiaa, huostaanotoista yms. Adoption mahdollisuus (pysyvä huostaanotto) oli vain tuo pieni "kommenttiloota" yhden sivun nurkassa.

        Ja vielä pysyvästä huostaanotosta: eihän siinäkään olisi tietenkään tarkoitus katkaista välejä biosukuun. Sillä taattaisiin ainoastaan lapselle rauha kasvaa samassa perheessä aikuisuuteen asti, joutumatta pompoteltavaksi perheestä toiseen. Biosukua ei siinä ole tarkoitus hylätä tai unohtaa, ellei sitten biosuku itse tee/ole tehnyt sitä lapselle... Mutta tuota pysyvää huostaanottoahan siis ei Suomen laissa ole olemassakaan, tämä vain spekulointia.


      • NANNELLE


        HUOM! Alla on erittäin surullinen esimerkki, missä on sekoitettu useamman huostaanottotapauksen yksityiskohtia. Se ei kuitenkaan edusta yhtään tapausta sellaisenaan, EIKÄ VARSINKAAN KOSKETA NANNEA HENKILÖKOHTAISESTI.

        Nannelle kysymys huostaanotoista.

        Kuten me kaikki tiedämme, myös adoptiolapsia otetaan huostaan adoptioperheistään. Parin viime vuoden aikana huostaan otettujen adoptiolasten määrä on jopa vähän lisääntynyt.

        Kuvitellaan sellaista tilannetta, että teidän Onni otettaisiin syystä tai toisesta huostaan. Kuvitellaan syyksi vaikka sellainen, että Nannelle tulisi ilmi, että hänen miehensä on pettänyt häntä vuosien ajan ja miehensä rakastajatar odottaa miehelle biologista lasta. Tämä olisi suuri järkytys jo sellaisenaan. Lisäksi Nannen mies haluaisi erota ja alkaisi taistelemaan Onnin huoltajuudesta Nannen kanssa. Huoltajuuskiistat kestäsivät pari vuotta, minä aikana mies olisi uuden vaimonsa kanssa saanut jo toisen lapsen. Nannelle olisi kehittynyt keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö. Onni olisi alkanut oireilla kaikkia näitä aikuisten riitoja ja muuttuneita olosuhteita mm. käytöshäiriöillä ja koulupinnauksella. Onni siis päätettäisiin ottaa huostaan. Nannen ja ex-miehensä tilanne olisi erittäin riitaita ja lisäksi Nannella todettaisiin fyysinen syöpä, joka vaikka todennäköisesti olisikin parannettavissa edellyttäisi vuosien hoitoa, seurantaa ja epävarmuutta.

        Tulisiko Onni antaa adoptioon, ellei Nanne ja miehensä saa vuoden kuluessa asioitaan kuntoon?

        Tähän voivat tietenkin vastata muutkin kuin Nanne itse. Tämä on siis kuvitteellinen tapaus, mutta tämmöistä voisi tapahtua adoptioperheessäkin.


      • los kumipallo
        Järkyttävää kirjoitti:

        Tässä on tuolta naapuripalstalta kopioitu viesti aivan järkyttävästä huostaan otettujen lasten pompottelusta. Viestin on kirjoittanut aikuinen nainen, joka on pikkuveljiensä kanssa otettu huostaan lapsena. Heitä pompoteltiin todella monesti! Viesti on kirjoitettu huostaan otettujen lasten bioperheisiin palauttamista käsitelleeseen keskusteluun. Alla olevan linkin kautta pääsette lukemaan keskustelun kokonaan.

        ~NIMIMERKKI ENT.SIOITETUN TARINA~

        Asia on aika kaksipiippuinen juttu. Jos nyt vaikak katsotaan vanhempia, jotka eivät ole lyönneet laimi lapsenhoitoa (em. Feroza) eivätkä vaaranna lapsenhoitoa niin pahoin, että lapsi pitäisi ottaa huostaan. Ainoastaan antaa tukitoimia.

        Tottakai lapselle on trauma, kun hänet kiskaistaan kotoonta pois. Ihan sama, ovatko vanhemmat hyviä vai huonoja. Se on trauma. Lapsen edunmukaista ei mielestäni ole se, että tapaamisia on hyvin harvakseltaan. Ensimmäisinä kuukausina yhteydenpitoa rajoitetaan, joissain tapauksissa sitä ei ole ollenkaan, jotta lapsi "sopeutuisi". Näinä ensimmäisinä kuukausina lapsi laitetaan paikkaan, joka on täynnä ventovieraita ihmisiä, joita hän ei ole ikinä ennen nähnyt. Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä (omiin kokemuksiini pohjautuen), että ei ole lapsen edun mukaista rajoittaa yhteydenpitoa alkukuukausina.

        Lapsi traumatisoituu selväpäisen äitinsä näkemisestä ihan yhtäpaljon, kuin em. lastenkodin tätien, eli ei ollenkaan. Lapsi ei mene sekaisin nähdessään vanhempiaan, jos nämä ovat selviä/tasapainoisia tapaamishetkellä. Puhelut eivät järkytä lapsen tasapainoa. Toki lapsi ikävöi silloin, mutta lapsi tekee sen huolimatta siitä, tapaako hän vanhempiaan useammin vai harvemmin. Asia tietenkin on eri silloin, kun lapsi on ihan pieni vauva ja otettu huostaane nsimmäisten elinviikkojen aikana.

        Mutta mutta...kun lähtee ajattelemaan, että lapsi on vaikka asunut kolme ensimmäistä vuotta kotona ja kaikki on ollut hyvin. Sitten tapahtuu jotain, joka estää vanhempien vanhemmuuden ja lapsi otetaan huostaan. Tapaamiset ovat hyvin vähäisiä. Ensimmäisinä kuukausina ei ollenkaan tai hyvin, hyvin vähän. Lapsi laitetaan asumaan paikkaan, jossa hänestä huolehtivat aikuiset, eivät ole tuttuja tätejä, jotka on tavannut ehkä kerran kuussa, vaan täysin vieraita ihmisiä, joihin lapsi joutuu luomaan siteet, koska niitä ei ole ollut ollenkaan.

        Siihen en osaa vastata miten lapsi, joka on otettu huostaan vauvana, näkee biologisuuden. Itse olen ollut vanhempi, kun meidät otettiin huostaan. Ja todellakin ihan aiheesta.

        Mutta mutta..kun lapsi on joutunut huostaanottoputkeen (kuten me jouduimme) niin lapsen paras ja traumat, eivät olleet puheena tai vaikuttimena ollenkaan vaikka sioituspaikkamme muuttuivat. Iältämme olimme huostaanoton alettua 3-vuotta, 8-vuotta ja 10-vuotta. Ensin asuimme vastaanottokodissa n. 1 1/2-vuotta. Sieltä meidät kiskaistiin lastenkotiin, jossa asuimme n. 2-vuotta. Tämän jälkeen muutimme sijaisperheeseen, jossa minä asuin 1 1/2-vuotta ja veljeni n. 2 1/2-vuotta. Tämän jälkeen veljeni siirtyivät seuraavaan perheeseen, jossa asuivat alle vuoden muistaakseni. Siitä toinen veli siirtyi perheeseen, jossa asui täysi-ikäiseksi (ja oli pahasti traumatisoitunut heittelystä, josta osoituksena oli vuoteenkastelu, jota ennen ei ollut ollut) toinen veljeni muutti nuorisokotiin, josta sioitettiin alle vuoden asumisen jälkeen toiseen nuorisokotiin.

        Me isommat käsitimme asian paremmin, mutta pienemmälle se oli rankempi. Kun hänet otettiin huostaan, erotettiin hänet meistä ja hänen huotaanotto paikkansa vaihtui viellä, ennen kuin pääsimme yhteen.

        Kun mietin sitä, että jos kotiin palauttaminen on trauma lapselle, niin millainen trauma on lapselle joutua tämänkaltaiseen pyöritykseen? Vai onko se niin, että kun lapsi on huostaanotettu, niin kauanaikaa hän ei traumatisoidu mistään, kunhan sossu tekee päätökset missä asuvat? Ventovieraiden ihmisten luokse heittelystä ei silloin tule traumaa, eikä sitä tarvitse hoitaa? Lapsi sopeutuu, kunhan vaan ei sioiteta kotiin?

        Itse en osaa vastata siihen onko lapsen edunmukaista joutua pois sijaisperheestä, jos sinne on vauvana tullut ja äiti on saanut elämänsä kuntoon. Toisaaltaan, jos näin on käynyt jo aikaisemmin (em. lapsen ollessa vuoden) olisi tapaamisia pitänyt lisätä. Olettaen titenkin, että äiti on seulonnassa, jossa varmistetaan, että huumeita ei käytä (kuten kummityttöni äiti on. Ainut tapa varmistaa, että lapsi varmasti on päihteettömän vanhemman huostassa). Mikäli tapaamisia ei olisi lisätty, niin syy ei todellakaan ole äidin, vaan äiti on siinä tapauksessa "uhriutettu" huostaanotolle ja tätä myötä lapsi myös, koska on mahdollista, että eteen tulee tilanne, jolloin lasta aletaan palauttamaan kotiin, eikä puolenvuoden intensiivinen tapaaminen riitä, kun kyseessä on noin pitkä aika.

        Ja vaikka tapaamiset olisi hoidettu mallikkaasti, lapsi nähnyt useasti ja säännöllisesti vanhempiaan, niin palauttaminen olisi jokatapauksessa jonkinlainen trauma. Omastamielestäni, jos lapsi niin pitkän sioituksen jälkeen kotiutetaan ja katkaistaan yhteydet lasta hoitaneeseen perheeseen, niin se on lapsen henkistä pahoinpitelyä. Lapsi ei unohda ja hän kyllä ikävöi, myös ei sukua olevia ihmisiä, jos he ovat lapselle tärkeitä.

        Itse en ymmärrä sitä, että lapsi menisi sekaisin, jos näkisi vanhempiaan liian usein? Tässä tapauksessa lasta ei myöskään pitäisi päästää tarhaan tahi kouluun. Hän näkisi sielläkin säännöllisesti ihmisiä, jotka eivät osallistu hänen perhe-elämään. Sen lisäksi lapsella ei myöskään olisi mitään siteitä ko. pakkoihin ja hoitajiin. Niin kauan aikaa, kun lapselle ei ole trauma joutua tarhaan hoitoon, tai käydä kerran viikossa kerhossa, jonka aikana häntä hoitavat aikuiset ovat poissa, ei lapselle voi myöskään olla trauma nähdä biologisia vanhempia. Hän ei mene niistä yhtään sen sekaisemmaksi (mikäli tapaamisissa vanhemmat eivät käyttäydy lasta traumatisoiden, eli tule kännissä, pahoinpitele henkisesti tai fyysisesti) kuin siitä, että käy tarhassa tai kerhossa. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Sen siaan tapaamisten estäminen tramatisoi lasta ja on yhtä rikollista, kuin eronsattuessa lasten estäminen tapaamasta isäänsä, koska toinen haluaa kostaa. Ja jos eronneiden vanhempien lapset eivät mene sekaisin siitä, että lapset näkevät isäänsä em. joka toineviikonloppu (tosin omasta mielestäni tapaamisia pitäisi olla enemmän ja tiheämmin.)

        Tämä on vain minun näkemykseni, mutta en usko, että hirveän metsään olen tässä mennyt.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000014618569

        Laskiko joku kuinka monta kertaa ko. lapset olivat pompoteltu takaisin bioperheeseensä. Minä yritin laskea ja sain tulokseksi 0, vaikka sijoituspaikkoja oli kirjoituksen mukaan 3-6.

        Tämä on juuri tämmöinen esimerkki, joita olen kuullut useita. Vaikka biologiset vanhemmat pitäisivät huostaanottoa oikeana ratkaisuna ja pyrkisivät tekemään yhteistyötä, lasten olosuhteet saattavat olla todella karmivia. Kaikkein huonoin tilanne on juuri yli kahden lapsen sisarusparvilla etenkin, jos he ovat jo saavuttaneet kouluiän.

        Tiedän todella paljon huostaan otettuja lapsia, joita on pompoteltu paikoista toisiin. Tiedän kuitenkin vain kaksi (yli sadasta), jotka on jossain vaiheessa kotiutettu ja kotiutuksen epäonnistuessa nämä lapset on jouduttu uudestaan sijoittamaan sijaishoitoon (molemmat nuorisolaitoksiin). Sen sijaan tiedän kymmeniä ja taas kymmeniä huostaan otettuja lapsia, joiden sijaishoitopaikka on vaihdellut erittäin monta kertaa.

        Kyse ei siis ole siitä, että lapsia pompoteltaisiin bioperheiden ja sijaisperheiden välillä. Lapsia pompotellaan lastensuojelun eri laitosten ja sijaisperheiden välillä. Ensin pitäisi siis saada suomalainen lastensuojelu siihen kuntoon, että lapsille löytyisi perhekodit, pienlaitokset, sijaisperheet tai muut paikat, joissa he voisivat olla niin pitkään kuin mahdollista. Pysyvä sijoitus voisi olla tähän yksi ratkaisu, mutta yhtä paljon pitäisi yksinkertaisesti muuttaa lastensuojelun käytäntöjä, valvontaa ja tarpeiden mukaista tarjontaa maantieteellisesti oikeille suunnille. Vaikka joissain tapauksissa adoptio olisikin ehkä sopivin ratkaisu, se ei ikinä tule koskemaan kuin muutamia tuhansista huostaan otetuista lapsista ja nuorista.

        Legendana tämä biologisten ja sijaisperheiden välillä tapahtuva pompottelu istuu syvässä. Toivon että joku päivä joku taho esittää todellisia tilastoja ja selvityksiä siitä, missä ja miten tämä pompottelu tapahtuu.


      • Pom, pom, ja vielä kerran pom.
        los kumipallo kirjoitti:

        Laskiko joku kuinka monta kertaa ko. lapset olivat pompoteltu takaisin bioperheeseensä. Minä yritin laskea ja sain tulokseksi 0, vaikka sijoituspaikkoja oli kirjoituksen mukaan 3-6.

        Tämä on juuri tämmöinen esimerkki, joita olen kuullut useita. Vaikka biologiset vanhemmat pitäisivät huostaanottoa oikeana ratkaisuna ja pyrkisivät tekemään yhteistyötä, lasten olosuhteet saattavat olla todella karmivia. Kaikkein huonoin tilanne on juuri yli kahden lapsen sisarusparvilla etenkin, jos he ovat jo saavuttaneet kouluiän.

        Tiedän todella paljon huostaan otettuja lapsia, joita on pompoteltu paikoista toisiin. Tiedän kuitenkin vain kaksi (yli sadasta), jotka on jossain vaiheessa kotiutettu ja kotiutuksen epäonnistuessa nämä lapset on jouduttu uudestaan sijoittamaan sijaishoitoon (molemmat nuorisolaitoksiin). Sen sijaan tiedän kymmeniä ja taas kymmeniä huostaan otettuja lapsia, joiden sijaishoitopaikka on vaihdellut erittäin monta kertaa.

        Kyse ei siis ole siitä, että lapsia pompoteltaisiin bioperheiden ja sijaisperheiden välillä. Lapsia pompotellaan lastensuojelun eri laitosten ja sijaisperheiden välillä. Ensin pitäisi siis saada suomalainen lastensuojelu siihen kuntoon, että lapsille löytyisi perhekodit, pienlaitokset, sijaisperheet tai muut paikat, joissa he voisivat olla niin pitkään kuin mahdollista. Pysyvä sijoitus voisi olla tähän yksi ratkaisu, mutta yhtä paljon pitäisi yksinkertaisesti muuttaa lastensuojelun käytäntöjä, valvontaa ja tarpeiden mukaista tarjontaa maantieteellisesti oikeille suunnille. Vaikka joissain tapauksissa adoptio olisikin ehkä sopivin ratkaisu, se ei ikinä tule koskemaan kuin muutamia tuhansista huostaan otetuista lapsista ja nuorista.

        Legendana tämä biologisten ja sijaisperheiden välillä tapahtuva pompottelu istuu syvässä. Toivon että joku päivä joku taho esittää todellisia tilastoja ja selvityksiä siitä, missä ja miten tämä pompottelu tapahtuu.

        He eivät kuitenkaan päässeet sijaisperheeseen, vaan muuhun tilapäiseen paikkaan.
        Sieltä heidät palautettiin lukemattomia kertoja takaisin kotiin. Kunnens tajuttiin että heidän biovanhemmista ei ole heidän huoltajikseen.
        Lapset oli pitkään ltilapäisessä paikassa odottamassa sijaisperhettä.
        Sijaisperhe löytyi ja kaikki oli alussa hyvin.
        Kunnen sijaisperhe päätti että he eivät haluakaan pitää lapsia.
        Ja lapsia ei voinut antaa biovanhemmillekaan.

        Voit varmaan kuvitella miten se vaikutti lapsiin?
        Kukaan ei enää huolinut heitä perheeseensä, joten siitä seurasi lisää ongelmia joita nyt hoidetaan mielenterveyteen erikoistuneissa paikoissa.

        Suomessa on paljon lapsia jotka kärsivät bioperheissä, mutta on myös paljon lapsia jotka kärsivät huostaanotoissa.
        Ja yksikin kärsivä lapsi on liikaa!!!!


      • ja toiveita voi esittää
        Pom, pom, ja vielä kerran pom. kirjoitti:

        He eivät kuitenkaan päässeet sijaisperheeseen, vaan muuhun tilapäiseen paikkaan.
        Sieltä heidät palautettiin lukemattomia kertoja takaisin kotiin. Kunnens tajuttiin että heidän biovanhemmista ei ole heidän huoltajikseen.
        Lapset oli pitkään ltilapäisessä paikassa odottamassa sijaisperhettä.
        Sijaisperhe löytyi ja kaikki oli alussa hyvin.
        Kunnen sijaisperhe päätti että he eivät haluakaan pitää lapsia.
        Ja lapsia ei voinut antaa biovanhemmillekaan.

        Voit varmaan kuvitella miten se vaikutti lapsiin?
        Kukaan ei enää huolinut heitä perheeseensä, joten siitä seurasi lisää ongelmia joita nyt hoidetaan mielenterveyteen erikoistuneissa paikoissa.

        Suomessa on paljon lapsia jotka kärsivät bioperheissä, mutta on myös paljon lapsia jotka kärsivät huostaanotoissa.
        Ja yksikin kärsivä lapsi on liikaa!!!!

        Paljon on perheitä kuitenkin myös sijaislasta odottamassa. Sijaislapsen odotuskin voi kestää jopa useita vuosia. Kaikkein eniten toivotaan terveitä tai melko terveitä lapsia ikähaarukasta 0-3v, jotka saisivat asua sijaisperheessä pitkään. Jos siis joku pohtii vastasyntyneelle vauvalleen tai pikkulapselle adoptiota tai sijaisperhettä, niin voi olla varma että lapselle löytyy helposti hyvä sijaisperhe.

        Myös sijaisperheen suhteen voi esittää toivomuksia. Voi toivoa esimerkiksi, että
        - perheessä on aiemmin sijais- tai adoptiolapsia
        - perhe sitoutuu kasvattamaan lasta koko tämän alaikäisyyden ajan
        - perhe sitoutuu yhteydenpitoon bioperheen tai -suvun kanssa
        - että sijaisperheeksi valitaan sellainen perhe, joka on tarvittaessa valmis adoptoimaan lapsen


    • ~SunFlower~

      oon lukenut nää kaikki viestit lävitse. jos olisin sellasessa tilanteessa etten vois ite pitää lastani niin valitsisin ehdottomasti sijaisperheen. adoptio kuulostaa pahalta biologisen äidin suhteen.

      • ..kuulosta..

        ..vaan se on PAHA!!!
        ..pahinta mitä naiselle voi sattua on joutua tilanteeseen jossa joutuu luopumaan lapsestaan. Eivät koskaan eheydy sen jälkeen...


      • Mustavalkoinen.
        ..kuulosta.. kirjoitti:

        ..vaan se on PAHA!!!
        ..pahinta mitä naiselle voi sattua on joutua tilanteeseen jossa joutuu luopumaan lapsestaan. Eivät koskaan eheydy sen jälkeen...

        Miten täältä maan päältä voi löytyä noin mustavalkoisesti ajatteleva?
        Luulisi että elämä vähän olisi koulinut meistä jokaista.

        (Arvaa miltä kirjoituksesi tuntuu biologisesta äidistä.)


      • Nimetön
        Mustavalkoinen. kirjoitti:

        Miten täältä maan päältä voi löytyä noin mustavalkoisesti ajatteleva?
        Luulisi että elämä vähän olisi koulinut meistä jokaista.

        (Arvaa miltä kirjoituksesi tuntuu biologisesta äidistä.)

        Miten niin kirjoitus on paha? Tottahan se on, että lapsi josta on joutunut luopumaan (kuolemalle, adoptioon, sijaishoitoon, laitokseen) ei koskaan unohdu. Etenkin adoptio aiheuttaa traumoja, kun lapsi on olemassa ja kuitenkaan äidille ei anneta lapsesta välttämättä mitään tietoa. Lapsi voi vaikka kuolla ja äiti luulee, että lapsi on jossain...? Näin näistä kirjoituksista voi päätellä.


      • Mustavalkoista.
        Nimetön kirjoitti:

        Miten niin kirjoitus on paha? Tottahan se on, että lapsi josta on joutunut luopumaan (kuolemalle, adoptioon, sijaishoitoon, laitokseen) ei koskaan unohdu. Etenkin adoptio aiheuttaa traumoja, kun lapsi on olemassa ja kuitenkaan äidille ei anneta lapsesta välttämättä mitään tietoa. Lapsi voi vaikka kuolla ja äiti luulee, että lapsi on jossain...? Näin näistä kirjoituksista voi päätellä.

        varsinkin kirjoittajan pääkopasta!
        Mutta asiaan... tekstissä luki, että:
        "..pahinta mitä naiselle voi sattua on joutua tilanteeseen jossa joutuu luopumaan lapsestaan. Eivät koskaan eheydy sen jälkeen..."

        Varsinkin tuo loppu:
        (Naiset) eivät koskaan eheydy sen jälkeen.

        Maailmassa on paljon pahoja asioita ja jos niitä joutuu kärsimään tai jos menettää oman mielenterveyden, niin eheytyminen on vaikea asia.
        Myös joillakin jotka on tehnyt tarkemmin asiaa miettimättä abortin, voivat kokea eheytymisen vaikeaksi.
        Mutta silti en kirjoittaisi, että nämä mainitsemani tapaukset eivät eheydy koskaan.

        Jollekin adoptio on paljo parempi vaihtoehto kuin esim. abortti tai sijaisperhe. Heille adoptio voi olla hyvä vaihtoehto.
        Heillä ei välttämättä tule ongelmaa josta pitäisi eheytyä.
        JOTEN, miten joku voi vilpittömästi ja täysissä järjen voimissaan kirjoittaa niin kuin ylle olen hänen tekstistään lainannut???

        Minusta tuo kirjoitus oli PAHA!
        Kirjoitus on hyvä esimerkki ja tyypillinen ylilyönti palstalla olevalta vauhkoilijalta joka kirjoittaa ilman parempaa tietoa. Hänen ainoa motiivi taitaa olla oma PAHAolo...!


      • ..kuulosta...
        Mustavalkoista. kirjoitti:

        varsinkin kirjoittajan pääkopasta!
        Mutta asiaan... tekstissä luki, että:
        "..pahinta mitä naiselle voi sattua on joutua tilanteeseen jossa joutuu luopumaan lapsestaan. Eivät koskaan eheydy sen jälkeen..."

        Varsinkin tuo loppu:
        (Naiset) eivät koskaan eheydy sen jälkeen.

        Maailmassa on paljon pahoja asioita ja jos niitä joutuu kärsimään tai jos menettää oman mielenterveyden, niin eheytyminen on vaikea asia.
        Myös joillakin jotka on tehnyt tarkemmin asiaa miettimättä abortin, voivat kokea eheytymisen vaikeaksi.
        Mutta silti en kirjoittaisi, että nämä mainitsemani tapaukset eivät eheydy koskaan.

        Jollekin adoptio on paljo parempi vaihtoehto kuin esim. abortti tai sijaisperhe. Heille adoptio voi olla hyvä vaihtoehto.
        Heillä ei välttämättä tule ongelmaa josta pitäisi eheytyä.
        JOTEN, miten joku voi vilpittömästi ja täysissä järjen voimissaan kirjoittaa niin kuin ylle olen hänen tekstistään lainannut???

        Minusta tuo kirjoitus oli PAHA!
        Kirjoitus on hyvä esimerkki ja tyypillinen ylilyönti palstalla olevalta vauhkoilijalta joka kirjoittaa ilman parempaa tietoa. Hänen ainoa motiivi taitaa olla oma PAHAolo...!

        Vastaus sinulle!

        Jos sinulla olisi adoptioon luovuttamisen kokemus tietäisit mitä asialla tarkoitin, vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?

        Miltä tuntuisi jos itse olisit adoptoitu ja myöhemmin kun juuriasi etsit, paljastuukin että biologista äitiäsi olisi painostettu lapsensa luovuttamaan? miltä tuntuisi kuulla/lukea asiakirjoista että äidillesi ei olisi annettu edes lain suomaa harkinta-aikaa, miltä tuntuisi lukea että äitisi koetti järjestellä asioitaan että olisi saanut sinut pitää?Tukitoimia ei käytetty juuri lainkaan, tarve olisi vaan saada lapsi, terve tyttövauva markkinoille...

        listaa voisi jatkaa loputtomiin...

        vielä sanot että mielipiteeni on mustavalkoinen, ehkä se onkin ....ja syystä


      • XXXXXXXXXXXXX
        ..kuulosta... kirjoitti:

        Vastaus sinulle!

        Jos sinulla olisi adoptioon luovuttamisen kokemus tietäisit mitä asialla tarkoitin, vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?

        Miltä tuntuisi jos itse olisit adoptoitu ja myöhemmin kun juuriasi etsit, paljastuukin että biologista äitiäsi olisi painostettu lapsensa luovuttamaan? miltä tuntuisi kuulla/lukea asiakirjoista että äidillesi ei olisi annettu edes lain suomaa harkinta-aikaa, miltä tuntuisi lukea että äitisi koetti järjestellä asioitaan että olisi saanut sinut pitää?Tukitoimia ei käytetty juuri lainkaan, tarve olisi vaan saada lapsi, terve tyttövauva markkinoille...

        listaa voisi jatkaa loputtomiin...

        vielä sanot että mielipiteeni on mustavalkoinen, ehkä se onkin ....ja syystä

        '....vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?....'

        Muistathan että adoptiovanhempia ei olisi jollei olisi adoptoitavia lapsia.
        Ärsyttää tämä mentaliteetti että adoptiovanhemmat olisivat jotenkin 'se suuri paha' adoptioissa.
        Ihan kun adoptiovanhemmat aiheuttaisivat sen että joissain tapauksissa bioäidit eivät voi pitää lapsiaan. Tai että adoptiovanhemmat pakottaisivat bioäidin adoptioon.

        Lakatkoon naiset tekemästä vahinkolapsia (=huolehtikoon ehkäisystä). Tai antakoon lapsensa sijoitukseen jolleivat pysyty syystä tai toisesta näistä huolehtimaan, eipä silloin tarvitse siirtään omaa syyllisyyden tai katumuksen tunnetta adoptiovanhempiin tai tuleviin sellaisiin.


      • mää vaan..
        XXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        '....vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?....'

        Muistathan että adoptiovanhempia ei olisi jollei olisi adoptoitavia lapsia.
        Ärsyttää tämä mentaliteetti että adoptiovanhemmat olisivat jotenkin 'se suuri paha' adoptioissa.
        Ihan kun adoptiovanhemmat aiheuttaisivat sen että joissain tapauksissa bioäidit eivät voi pitää lapsiaan. Tai että adoptiovanhemmat pakottaisivat bioäidin adoptioon.

        Lakatkoon naiset tekemästä vahinkolapsia (=huolehtikoon ehkäisystä). Tai antakoon lapsensa sijoitukseen jolleivat pysyty syystä tai toisesta näistä huolehtimaan, eipä silloin tarvitse siirtään omaa syyllisyyden tai katumuksen tunnetta adoptiovanhempiin tai tuleviin sellaisiin.

        "Tai että adoptiovanhemmat pakottaisivat bioäidin adoptioon"

        Saitko semmoisen kuvan edellisestä tekstistä että adoptiovanhemmat pakottaisivat?? huh huh...sehän siitä vielä puuttuisi.

        "Lakatkoon naiset tekemästä vahinkolapsia (=huolehtikoon ehkäisystä). Tai antakoon lapsensa sijoitukseen jolleivat pysyty syystä tai toisesta näistä huolehtimaan"

        Nimenomaan, ehkäisystä pitäisi huolehtia ettei naiset joutuisi kokemaan aborttia eikä varsinkaan adoptiota. Järjestelmää pitäisi muuttaa niin ettei lapsia enää kotimaassamme joutuisi aadoptiomarkkinoille vaan sijoitus on paras ratkaisu.

        Uskon ettei kukaan syyllistä adoptiovanhempia vaan tätä suomen adoptiojärjestelmä tulisi romuttaa, se on vanhanaikainen eikä vastaa enää nykyhetkeä.

        Miksi olet muuten niin agressiivinen adoptioasiasta??


      • n111111111n
        ..kuulosta... kirjoitti:

        Vastaus sinulle!

        Jos sinulla olisi adoptioon luovuttamisen kokemus tietäisit mitä asialla tarkoitin, vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?

        Miltä tuntuisi jos itse olisit adoptoitu ja myöhemmin kun juuriasi etsit, paljastuukin että biologista äitiäsi olisi painostettu lapsensa luovuttamaan? miltä tuntuisi kuulla/lukea asiakirjoista että äidillesi ei olisi annettu edes lain suomaa harkinta-aikaa, miltä tuntuisi lukea että äitisi koetti järjestellä asioitaan että olisi saanut sinut pitää?Tukitoimia ei käytetty juuri lainkaan, tarve olisi vaan saada lapsi, terve tyttövauva markkinoille...

        listaa voisi jatkaa loputtomiin...

        vielä sanot että mielipiteeni on mustavalkoinen, ehkä se onkin ....ja syystä

        tuo mainostamis painostus jne ei ole niin harvinaista. Uskoisin että asia on vielä pahempi kansainvälisessä adoptiossa.

        Se mitä lapsia joskus asiasta ajattelee ei liity asiaan. Kaikki adoptoituneet eivät kaivele juuriaan.

        Ja adoptiossa kyse on adoptio vanhempien edusta. Bio äidit ovat pikkupaha jonka kanssa on tyoskennettävä.

        Jos adoptoituneet joskus jotain asiasta sanovat niin silloin he ovat hemmoteltuja piloille ja ovat saaneet huonon kasvatuksen adoptio vanhemmiltaan.


      • Mustavalkoista.
        ..kuulosta... kirjoitti:

        Vastaus sinulle!

        Jos sinulla olisi adoptioon luovuttamisen kokemus tietäisit mitä asialla tarkoitin, vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?

        Miltä tuntuisi jos itse olisit adoptoitu ja myöhemmin kun juuriasi etsit, paljastuukin että biologista äitiäsi olisi painostettu lapsensa luovuttamaan? miltä tuntuisi kuulla/lukea asiakirjoista että äidillesi ei olisi annettu edes lain suomaa harkinta-aikaa, miltä tuntuisi lukea että äitisi koetti järjestellä asioitaan että olisi saanut sinut pitää?Tukitoimia ei käytetty juuri lainkaan, tarve olisi vaan saada lapsi, terve tyttövauva markkinoille...

        listaa voisi jatkaa loputtomiin...

        vielä sanot että mielipiteeni on mustavalkoinen, ehkä se onkin ....ja syystä

        Työntkijätkin ovat ikävä kyllä vain ihmisiä ja varmaan aiemmin on tehty paljon virheitä.
        Adoptioita on tehty paljon, joskus on ollut tärkeintä että lapselle on löytynyt joku koti.
        Lapsia on annettu myös yksinäisille ihmisille.

        Mutta toivon että voisit myöntää että vaikka adoptio ei ollut kohdallasi onnistunut, niin silti se voi olla sitä jollekin toiselle.
        Ei kaikki ole niin mustavalkoista!
        Eikä adoptiotkaan.
        Nykyään adoptioita tehdään vain vähän ja siksi ne vähät halutaan hoitaa mahdollisimman hyvin.
        Työntekijöitä koulutetaan, otetaan opiksi vanhoista virheistä jne.

        Minä arvelisin että kun aiemmin oli ongelmai saada adoptioperheitä ja adoptioissa oli ongelmia. Nykyään taas on ongelmia saada sijaisperheitä, eli voisiko ongelmia esiintyä tänä päivänä enemmän jossain muualla kuin adopiossa?

        Ja olen pahoillani kaikista kaltaistasi kohtaloista.
        Ja toivon että olet saanut luotua suhteen biologiseen äitiisi.
        Toivon myös että näkisit tilanteesi siinä ajassa kun se tapahtui.
        Ja vaikka olet katkera adoptiotyöntekijöille, niin toivottavasti jonakin päivänä huomaisit että se ei välttämättä ole adoptioperheen tai tulevan adoptioperheen vika.
        Eikä vika ole tämän päivän adoptioneuvonnanantajassakaan.
        Viattomia ovat myös ne naiset jotka haluavat antaa lapsensa adoptioon.

        Meillä kaikilla on oma elämämme ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ei kannata tuomita toisten ratkaisuja.
        (Ja koskaan ei tiedä miten elämä heittelee, voi olla että itse onkin joskus jossain ihan toisessa tilanteessa kuin mitä itse toivoi.)

        Voimia sinulle tilanteessasi!


      • XXXXXXXXXXXXXXXXX
        mää vaan.. kirjoitti:

        "Tai että adoptiovanhemmat pakottaisivat bioäidin adoptioon"

        Saitko semmoisen kuvan edellisestä tekstistä että adoptiovanhemmat pakottaisivat?? huh huh...sehän siitä vielä puuttuisi.

        "Lakatkoon naiset tekemästä vahinkolapsia (=huolehtikoon ehkäisystä). Tai antakoon lapsensa sijoitukseen jolleivat pysyty syystä tai toisesta näistä huolehtimaan"

        Nimenomaan, ehkäisystä pitäisi huolehtia ettei naiset joutuisi kokemaan aborttia eikä varsinkaan adoptiota. Järjestelmää pitäisi muuttaa niin ettei lapsia enää kotimaassamme joutuisi aadoptiomarkkinoille vaan sijoitus on paras ratkaisu.

        Uskon ettei kukaan syyllistä adoptiovanhempia vaan tätä suomen adoptiojärjestelmä tulisi romuttaa, se on vanhanaikainen eikä vastaa enää nykyhetkeä.

        Miksi olet muuten niin agressiivinen adoptioasiasta??

        Adoptioäitinäkin toivoisin todella että kaikki maailman lapsen saisivat syntyä toivottuina ja rakastettuina.
        Ja että kaikki lapset saisivat elää onnellisen, tasapainoisen ja turvallisen elämän biologisessa perheessään.

        Tämä olisi lapselle ilman muuta se paras vaihtoehto !!!!!

        Toivoisin että kaikki naiset (ja miehet) olisivat niin järkeviä että huolehtisivat ehkäisystä jos eivät lasta toivo.
        Tai jos ns. vahinkolapsi tekee tuloaan, voisivat lapsen silti pitää.
        Tai tekisivät rauhassa oman päätöksensä abortista.
        Tai päätöksen antaa lapsi sijoitukseen.
        Tai päätöksen antaa lapsi adoptoitavaksi.

        Toivoisin että päätös olisi biologisten vanhempien itsensä tekemä, ilman mitään painostusta.

        Mutta jos biologinen äiti/vanhemmat antavat lapsensa adoptoitavaksi, niin toivon että he olisivat sinut myöhemminkin tämän päätöksen kanssa.
        Ja antaisivat lapsen olla sen joka tekee aloitteen yhteydenpidosta - sillä ennemmin tai myöhemmin lapsi näin todennäköisesti tekee, henkisesti valmiina kohtaamaanm biologisen äitinsä/isänsä/sukunsa. Lapsen ehdoilla, ei biologisen äidin ehdoilla.

        Jos meistä ei olisi tullut lapsiperhettä adoption kautta, olisimme olleet iloisia sijoituslapsesta/lapsista.
        Mutta koska lapsia annetaan adoptioon, valitsimme adoption, tosin kansainvälisen (kv-adoptio siksi että kaikki suomalaiset adoptoitavat lapset saavat kyllä kodin, meitä ei siihen tarvita, muista maailman lapsista ei voi sanoa samaa).


      • yyyyyyyyyyyyy
        XXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        '....vai onko omat intressisi juuri tuolla adoptiohakijoitten puolella, odotatko kenties kuumeisesti että pääsisit nauttimaan äitiyden onnesta, vaikka jonkun teinin kustannuksella?....'

        Muistathan että adoptiovanhempia ei olisi jollei olisi adoptoitavia lapsia.
        Ärsyttää tämä mentaliteetti että adoptiovanhemmat olisivat jotenkin 'se suuri paha' adoptioissa.
        Ihan kun adoptiovanhemmat aiheuttaisivat sen että joissain tapauksissa bioäidit eivät voi pitää lapsiaan. Tai että adoptiovanhemmat pakottaisivat bioäidin adoptioon.

        Lakatkoon naiset tekemästä vahinkolapsia (=huolehtikoon ehkäisystä). Tai antakoon lapsensa sijoitukseen jolleivat pysyty syystä tai toisesta näistä huolehtimaan, eipä silloin tarvitse siirtään omaa syyllisyyden tai katumuksen tunnetta adoptiovanhempiin tai tuleviin sellaisiin.

        Minä olen eri kirjoittaja ja minä en syytä adoptiovanhempia. Tai onhan heissäkin osa syynsä, sillä he kampanjoivat erittäin aggressiivisestikin adoption puolesta ja adoptiovanhempia istuu mm. eduskunnassa.

        Kirjoitit, ettei olisi adoptiovanhempia, jos ei olisi adoptoitavia lapsia. Niin ei olisi. Sen sijaan olisi lapsettomia pariskuntia ja yksinäisiä aikuisia. Tiedätkö että monissa maissa todellinen ja erittäin likainen lapsikauppa perustuu juuri tähän, että lapsettomat ihmiset haluavat lapsia. Lisäksi ilman adoptiota entistä useammilla sijaisperhettä tarvitsevilla lapsilla voisi olla koti ja vanhemmat. Asian voi siis suorastaan nähdä niin, että adoption puutteen takia joissain maissa (ei Suomessa) kukoistaa erittäin likainen lapsikauppa. Samoin voidaan ajatella, että adoption takia useat suomalaiset sijaisperhettä kaipaavat lapset jäävät ilman kotia, sillä lapsettomat pariskunnat ja yksinäiset aikuiset haluavat ns. ykkösluokan lapsen ja ikiomaksi.

        Maailmassa on muuten todella paljon vahinkolapsia, joista osa on syntynyt ehkäisystä hulimtta. Eräs erittäin yleinen vahinkoraskauden ajankohta on nopeasti edellisen syntymän jälkeen. Suomessa tehdään poikkeuksellisen paljon abortteja vastasynnyttäneille naisille, jotka eivät uskoneet voivansa tulla raskaaksi niin pian edellisen raskauksen jälkeen. Osa näistä lapsista päätyy sijaishoitoon tai adoptioon, mutta valtaosan perheet pitävät itse. Oletko sinä ihan varma, että sinä et itse ole vahinkolapsi? Minä en ole siitä ihan varma, vaikka olen kasvanut biologisten vanhempieni kanssa.


      • en tajua
        Mustavalkoista. kirjoitti:

        Työntkijätkin ovat ikävä kyllä vain ihmisiä ja varmaan aiemmin on tehty paljon virheitä.
        Adoptioita on tehty paljon, joskus on ollut tärkeintä että lapselle on löytynyt joku koti.
        Lapsia on annettu myös yksinäisille ihmisille.

        Mutta toivon että voisit myöntää että vaikka adoptio ei ollut kohdallasi onnistunut, niin silti se voi olla sitä jollekin toiselle.
        Ei kaikki ole niin mustavalkoista!
        Eikä adoptiotkaan.
        Nykyään adoptioita tehdään vain vähän ja siksi ne vähät halutaan hoitaa mahdollisimman hyvin.
        Työntekijöitä koulutetaan, otetaan opiksi vanhoista virheistä jne.

        Minä arvelisin että kun aiemmin oli ongelmai saada adoptioperheitä ja adoptioissa oli ongelmia. Nykyään taas on ongelmia saada sijaisperheitä, eli voisiko ongelmia esiintyä tänä päivänä enemmän jossain muualla kuin adopiossa?

        Ja olen pahoillani kaikista kaltaistasi kohtaloista.
        Ja toivon että olet saanut luotua suhteen biologiseen äitiisi.
        Toivon myös että näkisit tilanteesi siinä ajassa kun se tapahtui.
        Ja vaikka olet katkera adoptiotyöntekijöille, niin toivottavasti jonakin päivänä huomaisit että se ei välttämättä ole adoptioperheen tai tulevan adoptioperheen vika.
        Eikä vika ole tämän päivän adoptioneuvonnanantajassakaan.
        Viattomia ovat myös ne naiset jotka haluavat antaa lapsensa adoptioon.

        Meillä kaikilla on oma elämämme ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ei kannata tuomita toisten ratkaisuja.
        (Ja koskaan ei tiedä miten elämä heittelee, voi olla että itse onkin joskus jossain ihan toisessa tilanteessa kuin mitä itse toivoi.)

        Voimia sinulle tilanteessasi!

        Kirjoitit, että nykyään adoptioita tehdään vain vähän. Eihän se niin ole, vaan adoptioiden suosio Suomessa on kasvanut vuosi vuodelta todella nopeasti. Tämä tosin koskee lähinnä kansainvälisiä adoptioita. Kotimaisen adoption ongelmat eivät aniharvat sosiaalityöntekijät ja työntekijät ylipäänsä tekevät työkseen kotimaista adoptiota. Sen takia yksittäisten ihmisten mielipiteet merkitsevät Suomen kotimaisissa adoptioissa erittäin paljon. Monet bioäidit saavat erittäin huonoa palvelua, koska kotimaiset adoptiot ovat niin harvinaisia, ettei niitä enää osata hoitaa tai ei ne enää kiinnosta, kun muualta maailmasta saadaan pieniä söpöjä nappisilmiä.


      • Mustavalkoista.
        en tajua kirjoitti:

        Kirjoitit, että nykyään adoptioita tehdään vain vähän. Eihän se niin ole, vaan adoptioiden suosio Suomessa on kasvanut vuosi vuodelta todella nopeasti. Tämä tosin koskee lähinnä kansainvälisiä adoptioita. Kotimaisen adoption ongelmat eivät aniharvat sosiaalityöntekijät ja työntekijät ylipäänsä tekevät työkseen kotimaista adoptiota. Sen takia yksittäisten ihmisten mielipiteet merkitsevät Suomen kotimaisissa adoptioissa erittäin paljon. Monet bioäidit saavat erittäin huonoa palvelua, koska kotimaiset adoptiot ovat niin harvinaisia, ettei niitä enää osata hoitaa tai ei ne enää kiinnosta, kun muualta maailmasta saadaan pieniä söpöjä nappisilmiä.

        Olipa rajoittunutta ajattelua.
        Muuta ei tarvi sulle sanoa.


      • XXXXXXXXXXXXXXXX
        yyyyyyyyyyyyy kirjoitti:

        Minä olen eri kirjoittaja ja minä en syytä adoptiovanhempia. Tai onhan heissäkin osa syynsä, sillä he kampanjoivat erittäin aggressiivisestikin adoption puolesta ja adoptiovanhempia istuu mm. eduskunnassa.

        Kirjoitit, ettei olisi adoptiovanhempia, jos ei olisi adoptoitavia lapsia. Niin ei olisi. Sen sijaan olisi lapsettomia pariskuntia ja yksinäisiä aikuisia. Tiedätkö että monissa maissa todellinen ja erittäin likainen lapsikauppa perustuu juuri tähän, että lapsettomat ihmiset haluavat lapsia. Lisäksi ilman adoptiota entistä useammilla sijaisperhettä tarvitsevilla lapsilla voisi olla koti ja vanhemmat. Asian voi siis suorastaan nähdä niin, että adoption puutteen takia joissain maissa (ei Suomessa) kukoistaa erittäin likainen lapsikauppa. Samoin voidaan ajatella, että adoption takia useat suomalaiset sijaisperhettä kaipaavat lapset jäävät ilman kotia, sillä lapsettomat pariskunnat ja yksinäiset aikuiset haluavat ns. ykkösluokan lapsen ja ikiomaksi.

        Maailmassa on muuten todella paljon vahinkolapsia, joista osa on syntynyt ehkäisystä hulimtta. Eräs erittäin yleinen vahinkoraskauden ajankohta on nopeasti edellisen syntymän jälkeen. Suomessa tehdään poikkeuksellisen paljon abortteja vastasynnyttäneille naisille, jotka eivät uskoneet voivansa tulla raskaaksi niin pian edellisen raskauksen jälkeen. Osa näistä lapsista päätyy sijaishoitoon tai adoptioon, mutta valtaosan perheet pitävät itse. Oletko sinä ihan varma, että sinä et itse ole vahinkolapsi? Minä en ole siitä ihan varma, vaikka olen kasvanut biologisten vanhempieni kanssa.

        Minä luultavasti olen ns. vahinkolapsi.
        Olen näet saanut alkuni ennen vanhempieni naimisiinmenoa ja siihen aikaan (40 vuotta sitten) tämä on varmastikin nopeuttanut vanhempieni naimisiinmenoa (olivat kyllä jo kihloissa silloin). En ole asiaa ikinä kysynyt koska sillä ei minulle ole ollut mitään merkitystä.

        Kirjoitit että adoptiovanhemmat 'kamppanjoivat agressiivisestikin adoption puolesta'. Väärin.

        Adoptiovanhemmat kamppanjoivat (yleensä sähköpostitse, luennoilla jne.) adoptioperheiden ja lasten tasapuolisen kohtelun puolesta !

        Siitä etä kun perheeseen tulee adoptiolapsi, saisi lapsi samat oikeudet ja edut kuin biologinenkin lapsi (mm. mahdollisuuden olla yhtä kauan kotona kuin biologinenkin lapsi).
        Eli adoptiovanhemmat eivät kamppanjoi adoption lisäämisen puolesta vaan kamppanjointi kohdistuu aikaan jolloin lapsi on jo uudessa perheessään.

        Yksikään adoptiovanhempi, jonka minä tunnen (ja niitä on todella paljon) ei toivo että adoptoitavat lapset maailmassa lisääntyisivät.
        Kaikki taas toivovat että kun lapsi on adoptiotu, perhe ja lapsi saisivat tasa-arvoiden kohtelun kuin perhe johon syntyy biologinen lapsi.
        Täälläkin on kirjoitettu paljon adoptiolasten ongelmista joten ei voi olla lapsen edun mukaista että adoptioperheeseen tultuaan hän joutuisi esim. heti päivähoitoon vaikka sopeutuminen uuteen perheeseen on ihan kesken ? Näiden asioiden puolesta taistellaan.

        Adoptiovanhempia istuu eduskunnassa, kyllä, siellä istuu myös biologisia lapsia omaavia vanhepia, tai ihmisiä jotka kuuluvat moniin muihinkin viiteryhmiin. Kyllä ihmiset ovat muutakin kuin adoptiovanhempia (tai adoptiolapsia), adoptio on vain osa heidän elämäänsä.
        Eikä yksitäinen adoptiovanhempi saa mitään pro-adoptio lakia eduskunnassa läpi, kyllä siihen tarvitaan kannatusta, enemmistö eduskunnasta tms. ennen kuin mitään tapahtuu.

        Siitä olemme edelleen eri mieltä että mikä on syy ja mikä seuraus. Minusta adoptio on seuraus siitä että lapsen biologiset vanhemmat eivät voi pitää huolta lapsesta. Sinä tunnut ajattelevan lähes päinvastoin, joten minkäänlaiseen ystävällismieliseenkään kinasteluun tässä ei ole syytä lähteä, kummankaan kun ei ole tarvis omaa mielipidettään muuttaa.

        Ja kuten sanottu, biologinen vanhempi voi aina antaa, ainakin Suomessa, lapsensa sijoitukseen. Jos yksikään biologinen äiti Suomessa ei anna lastaan adoptiotavaksi vaan sijoitukseen, ei suomalaisia adoptiolapsia kohta enää ole. Sijoituslapsia sitten ehkä entistä enemmän. Ja jopa sijoitusperheitä, tosin en usko että sijoitusperheiden määrä suhteessa sijoituslapsiin kasvaisi samassa määrin, vaan suurempi osa lapsista jäisi lastenkoteihin täälläkin.

        Ja kenties kv-adoptioiden määrä kasvaisi entisestään. Lapsikauppaa on maailmassa, ei sitä kukaan kiellä. Ei edes adoptiovanhemmat. Omalta osaltaan voi vain vaatia suomalaisilta palvelunantajia tietoja ja toimintaa sen osalta että heidän kontaktinsa eri maissa olisi mahdollisimman turvallisiksi ja rehellisiksi todettuja.


      • n111111111n
        XXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        Minä luultavasti olen ns. vahinkolapsi.
        Olen näet saanut alkuni ennen vanhempieni naimisiinmenoa ja siihen aikaan (40 vuotta sitten) tämä on varmastikin nopeuttanut vanhempieni naimisiinmenoa (olivat kyllä jo kihloissa silloin). En ole asiaa ikinä kysynyt koska sillä ei minulle ole ollut mitään merkitystä.

        Kirjoitit että adoptiovanhemmat 'kamppanjoivat agressiivisestikin adoption puolesta'. Väärin.

        Adoptiovanhemmat kamppanjoivat (yleensä sähköpostitse, luennoilla jne.) adoptioperheiden ja lasten tasapuolisen kohtelun puolesta !

        Siitä etä kun perheeseen tulee adoptiolapsi, saisi lapsi samat oikeudet ja edut kuin biologinenkin lapsi (mm. mahdollisuuden olla yhtä kauan kotona kuin biologinenkin lapsi).
        Eli adoptiovanhemmat eivät kamppanjoi adoption lisäämisen puolesta vaan kamppanjointi kohdistuu aikaan jolloin lapsi on jo uudessa perheessään.

        Yksikään adoptiovanhempi, jonka minä tunnen (ja niitä on todella paljon) ei toivo että adoptoitavat lapset maailmassa lisääntyisivät.
        Kaikki taas toivovat että kun lapsi on adoptiotu, perhe ja lapsi saisivat tasa-arvoiden kohtelun kuin perhe johon syntyy biologinen lapsi.
        Täälläkin on kirjoitettu paljon adoptiolasten ongelmista joten ei voi olla lapsen edun mukaista että adoptioperheeseen tultuaan hän joutuisi esim. heti päivähoitoon vaikka sopeutuminen uuteen perheeseen on ihan kesken ? Näiden asioiden puolesta taistellaan.

        Adoptiovanhempia istuu eduskunnassa, kyllä, siellä istuu myös biologisia lapsia omaavia vanhepia, tai ihmisiä jotka kuuluvat moniin muihinkin viiteryhmiin. Kyllä ihmiset ovat muutakin kuin adoptiovanhempia (tai adoptiolapsia), adoptio on vain osa heidän elämäänsä.
        Eikä yksitäinen adoptiovanhempi saa mitään pro-adoptio lakia eduskunnassa läpi, kyllä siihen tarvitaan kannatusta, enemmistö eduskunnasta tms. ennen kuin mitään tapahtuu.

        Siitä olemme edelleen eri mieltä että mikä on syy ja mikä seuraus. Minusta adoptio on seuraus siitä että lapsen biologiset vanhemmat eivät voi pitää huolta lapsesta. Sinä tunnut ajattelevan lähes päinvastoin, joten minkäänlaiseen ystävällismieliseenkään kinasteluun tässä ei ole syytä lähteä, kummankaan kun ei ole tarvis omaa mielipidettään muuttaa.

        Ja kuten sanottu, biologinen vanhempi voi aina antaa, ainakin Suomessa, lapsensa sijoitukseen. Jos yksikään biologinen äiti Suomessa ei anna lastaan adoptiotavaksi vaan sijoitukseen, ei suomalaisia adoptiolapsia kohta enää ole. Sijoituslapsia sitten ehkä entistä enemmän. Ja jopa sijoitusperheitä, tosin en usko että sijoitusperheiden määrä suhteessa sijoituslapsiin kasvaisi samassa määrin, vaan suurempi osa lapsista jäisi lastenkoteihin täälläkin.

        Ja kenties kv-adoptioiden määrä kasvaisi entisestään. Lapsikauppaa on maailmassa, ei sitä kukaan kiellä. Ei edes adoptiovanhemmat. Omalta osaltaan voi vain vaatia suomalaisilta palvelunantajia tietoja ja toimintaa sen osalta että heidän kontaktinsa eri maissa olisi mahdollisimman turvallisiksi ja rehellisiksi todettuja.

        "Lapsikauppaa on maailmassa, ei sitä kukaan kiellä.
        Omalta osaltaan voi vain vaatia suomalaisilta palvelunantajia tietoja ja toimintaa sen osalta että heidän kontaktinsa eri maissa olisi mahdollisimman turvallisiksi ja rehellisiksi todettuja. "

        No kun tämä maailma ei ole turvallinen ja rehellinen. Joskus adoptio vanhemmille annetaan sairas lapsi ja se ilmenee vasta myohemmin. Joskus orpokodit antavat lapsia vaikka heillä on sukua joka haluaa hoitaa lastansa kunhan saavat ensin asiat kuntoon jne.

        Maailma vain on paha paikka.

        Ja kaikki tietää että suomalaiset palveluntarjonnat eivät määräile mitään ulkomailla. Vain järjestävät suomalaisten adoptiot. Eivät muuta


      • Adoptioperheet-lehti
        XXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        Minä luultavasti olen ns. vahinkolapsi.
        Olen näet saanut alkuni ennen vanhempieni naimisiinmenoa ja siihen aikaan (40 vuotta sitten) tämä on varmastikin nopeuttanut vanhempieni naimisiinmenoa (olivat kyllä jo kihloissa silloin). En ole asiaa ikinä kysynyt koska sillä ei minulle ole ollut mitään merkitystä.

        Kirjoitit että adoptiovanhemmat 'kamppanjoivat agressiivisestikin adoption puolesta'. Väärin.

        Adoptiovanhemmat kamppanjoivat (yleensä sähköpostitse, luennoilla jne.) adoptioperheiden ja lasten tasapuolisen kohtelun puolesta !

        Siitä etä kun perheeseen tulee adoptiolapsi, saisi lapsi samat oikeudet ja edut kuin biologinenkin lapsi (mm. mahdollisuuden olla yhtä kauan kotona kuin biologinenkin lapsi).
        Eli adoptiovanhemmat eivät kamppanjoi adoption lisäämisen puolesta vaan kamppanjointi kohdistuu aikaan jolloin lapsi on jo uudessa perheessään.

        Yksikään adoptiovanhempi, jonka minä tunnen (ja niitä on todella paljon) ei toivo että adoptoitavat lapset maailmassa lisääntyisivät.
        Kaikki taas toivovat että kun lapsi on adoptiotu, perhe ja lapsi saisivat tasa-arvoiden kohtelun kuin perhe johon syntyy biologinen lapsi.
        Täälläkin on kirjoitettu paljon adoptiolasten ongelmista joten ei voi olla lapsen edun mukaista että adoptioperheeseen tultuaan hän joutuisi esim. heti päivähoitoon vaikka sopeutuminen uuteen perheeseen on ihan kesken ? Näiden asioiden puolesta taistellaan.

        Adoptiovanhempia istuu eduskunnassa, kyllä, siellä istuu myös biologisia lapsia omaavia vanhepia, tai ihmisiä jotka kuuluvat moniin muihinkin viiteryhmiin. Kyllä ihmiset ovat muutakin kuin adoptiovanhempia (tai adoptiolapsia), adoptio on vain osa heidän elämäänsä.
        Eikä yksitäinen adoptiovanhempi saa mitään pro-adoptio lakia eduskunnassa läpi, kyllä siihen tarvitaan kannatusta, enemmistö eduskunnasta tms. ennen kuin mitään tapahtuu.

        Siitä olemme edelleen eri mieltä että mikä on syy ja mikä seuraus. Minusta adoptio on seuraus siitä että lapsen biologiset vanhemmat eivät voi pitää huolta lapsesta. Sinä tunnut ajattelevan lähes päinvastoin, joten minkäänlaiseen ystävällismieliseenkään kinasteluun tässä ei ole syytä lähteä, kummankaan kun ei ole tarvis omaa mielipidettään muuttaa.

        Ja kuten sanottu, biologinen vanhempi voi aina antaa, ainakin Suomessa, lapsensa sijoitukseen. Jos yksikään biologinen äiti Suomessa ei anna lastaan adoptiotavaksi vaan sijoitukseen, ei suomalaisia adoptiolapsia kohta enää ole. Sijoituslapsia sitten ehkä entistä enemmän. Ja jopa sijoitusperheitä, tosin en usko että sijoitusperheiden määrä suhteessa sijoituslapsiin kasvaisi samassa määrin, vaan suurempi osa lapsista jäisi lastenkoteihin täälläkin.

        Ja kenties kv-adoptioiden määrä kasvaisi entisestään. Lapsikauppaa on maailmassa, ei sitä kukaan kiellä. Ei edes adoptiovanhemmat. Omalta osaltaan voi vain vaatia suomalaisilta palvelunantajia tietoja ja toimintaa sen osalta että heidän kontaktinsa eri maissa olisi mahdollisimman turvallisiksi ja rehellisiksi todettuja.

        Väitit etteivät adoptiovanhemmat kampanjoi aggressiivisesti adoption puolesta, vaan adoptioperheiden etujen puolesta. Minä väitän nyt sinua vastaan.

        Adoptioperheiden yhdistys ja yksittäiset perheet ajavat adoptioperheiden etuja (mm. bioperheisiin rinnastettavat hoitovapaat, adoptiotuki Kelalta). Tämä on oikein ymmärrettävää ja hyvää toimintaa.

        Adoptioperheiden yhdistyksen lauselmista ja yksittäisten adoptiovanhempien puheenvuoroista voi kuulla kuitenkin myös aggressiivisia mielenilmauksia adoption puolesta ja esimerkiksi sijaisperhehoidon vastaan.

        Adoptioperheiden lehdessä julkaistiin numerossa 1/2002 artikkeli nimeltä: "Koskaan ei ole liian myöhäistä. Sijaiskotilapsensa adoptoinut perhe kertoo."

        Minkä mielikuvan tämä artikkelin nimi antaa teille muille adoptiosta? Entä sijaisperhehoidosta?

        (Entäs tämä toinen? "Adoptiolapset sillaksi lapsettomien ja lapsiperheiden välille. Lapsettomien tuki ry:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Pirre Saarion haastattelu. 1/2000.")

        Lapset sillaksi...........?


      • xxxxxxxxxxxxxxx
        Adoptioperheet-lehti kirjoitti:

        Väitit etteivät adoptiovanhemmat kampanjoi aggressiivisesti adoption puolesta, vaan adoptioperheiden etujen puolesta. Minä väitän nyt sinua vastaan.

        Adoptioperheiden yhdistys ja yksittäiset perheet ajavat adoptioperheiden etuja (mm. bioperheisiin rinnastettavat hoitovapaat, adoptiotuki Kelalta). Tämä on oikein ymmärrettävää ja hyvää toimintaa.

        Adoptioperheiden yhdistyksen lauselmista ja yksittäisten adoptiovanhempien puheenvuoroista voi kuulla kuitenkin myös aggressiivisia mielenilmauksia adoption puolesta ja esimerkiksi sijaisperhehoidon vastaan.

        Adoptioperheiden lehdessä julkaistiin numerossa 1/2002 artikkeli nimeltä: "Koskaan ei ole liian myöhäistä. Sijaiskotilapsensa adoptoinut perhe kertoo."

        Minkä mielikuvan tämä artikkelin nimi antaa teille muille adoptiosta? Entä sijaisperhehoidosta?

        (Entäs tämä toinen? "Adoptiolapset sillaksi lapsettomien ja lapsiperheiden välille. Lapsettomien tuki ry:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Pirre Saarion haastattelu. 1/2000.")

        Lapset sillaksi...........?

        Itse en koe enkä miellä edellä mainitsemiasi artikkelien otsikoita 'agressiiviseksi adoption lisäämisen kamppanjoinniksi'.
        Mielipide-ero tässäkin eli turha kiistellä.

        Se että toiset pitävät adoptiota perheelleen parempana ratkaisuna kuin sijoitusta ei tarkoita sitä että adoptoitavien lasten määrän toivottaisiin kasvavan.


      • erimieltä
        xxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

        Itse en koe enkä miellä edellä mainitsemiasi artikkelien otsikoita 'agressiiviseksi adoption lisäämisen kamppanjoinniksi'.
        Mielipide-ero tässäkin eli turha kiistellä.

        Se että toiset pitävät adoptiota perheelleen parempana ratkaisuna kuin sijoitusta ei tarkoita sitä että adoptoitavien lasten määrän toivottaisiin kasvavan.

        Haloo!

        Tässä ei ollut kyse siitä, että perheen vanhemmat pitäisivät adoptiota parhaimpana perheelleen. Jos niin olisi, niin he olisivat varmaan alun perin lähteneet sijaisperhetoiminnan sijasta esimerkiksi ulkomaan adoptioon.

        Jutussa oli kyllä kyse siitä, että ajateltiin adoption pelastaneen sijoitetut lapset. "Koskaan ei ole liian myöhäistä." Adoptio on siis pelastus - sijaisperheessä asuminen vain surkea ratkaisu, näiden ajattelijoiden mielestä.


      • Erikoista.
        Adoptioperheet-lehti kirjoitti:

        Väitit etteivät adoptiovanhemmat kampanjoi aggressiivisesti adoption puolesta, vaan adoptioperheiden etujen puolesta. Minä väitän nyt sinua vastaan.

        Adoptioperheiden yhdistys ja yksittäiset perheet ajavat adoptioperheiden etuja (mm. bioperheisiin rinnastettavat hoitovapaat, adoptiotuki Kelalta). Tämä on oikein ymmärrettävää ja hyvää toimintaa.

        Adoptioperheiden yhdistyksen lauselmista ja yksittäisten adoptiovanhempien puheenvuoroista voi kuulla kuitenkin myös aggressiivisia mielenilmauksia adoption puolesta ja esimerkiksi sijaisperhehoidon vastaan.

        Adoptioperheiden lehdessä julkaistiin numerossa 1/2002 artikkeli nimeltä: "Koskaan ei ole liian myöhäistä. Sijaiskotilapsensa adoptoinut perhe kertoo."

        Minkä mielikuvan tämä artikkelin nimi antaa teille muille adoptiosta? Entä sijaisperhehoidosta?

        (Entäs tämä toinen? "Adoptiolapset sillaksi lapsettomien ja lapsiperheiden välille. Lapsettomien tuki ry:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Pirre Saarion haastattelu. 1/2000.")

        Lapset sillaksi...........?

        Menneisyydestä on opittu.
        Toivottavasti sinäkin opit siitä etkä ota tänne vanhoja tekstejä vanhoista lehdistä!


      • vanhako?
        Erikoista. kirjoitti:

        Menneisyydestä on opittu.
        Toivottavasti sinäkin opit siitä etkä ota tänne vanhoja tekstejä vanhoista lehdistä!

        Kuinka paljon on ihan oikeasti opittu neljässä vuodessa? Entä kuudessa, kun "adoptiolapset sillaksi"-juttu oli sentään ihan kuusi vuotta vanha.

        Vuonna 2002 adoptoitiin melkein 250 lasta ulkomailta Suomeen. Vuonna 200 lapsia adoptoitiin ulkomailta Suomeen hieman alle 200. Aika paljon Suomeen adoptoitiin ulkomailta lapsia jo tuona aikana, jolloin ei edellisen kirjoittajan mukaan vielä kai paljon tiedetty, kun sen jälkeen on opittu niin paljon.


      • nimilapun kera
        erimieltä kirjoitti:

        Haloo!

        Tässä ei ollut kyse siitä, että perheen vanhemmat pitäisivät adoptiota parhaimpana perheelleen. Jos niin olisi, niin he olisivat varmaan alun perin lähteneet sijaisperhetoiminnan sijasta esimerkiksi ulkomaan adoptioon.

        Jutussa oli kyllä kyse siitä, että ajateltiin adoption pelastaneen sijoitetut lapset. "Koskaan ei ole liian myöhäistä." Adoptio on siis pelastus - sijaisperheessä asuminen vain surkea ratkaisu, näiden ajattelijoiden mielestä.

        Niinpä. Adoptiovanhemmat haluavat OMISTAA lapset. Oma sukunimi on kuin nimilappu paketissa...

        Jos en pystyisi itse lastani pitämään, niin valitsisin sijaisperheen ja semmoisen perheen, joka alusta lähtien ymmärtää yhteistyön ja lapsen biojuurien merkityksen.


      • Neuvonnassa
        nimilapun kera kirjoitti:

        Niinpä. Adoptiovanhemmat haluavat OMISTAA lapset. Oma sukunimi on kuin nimilappu paketissa...

        Jos en pystyisi itse lastani pitämään, niin valitsisin sijaisperheen ja semmoisen perheen, joka alusta lähtien ymmärtää yhteistyön ja lapsen biojuurien merkityksen.

        Eikö teillä tosiaan ole muuta kirjoitettavaa?


      • Neuvonnassa
        vanhako? kirjoitti:

        Kuinka paljon on ihan oikeasti opittu neljässä vuodessa? Entä kuudessa, kun "adoptiolapset sillaksi"-juttu oli sentään ihan kuusi vuotta vanha.

        Vuonna 2002 adoptoitiin melkein 250 lasta ulkomailta Suomeen. Vuonna 200 lapsia adoptoitiin ulkomailta Suomeen hieman alle 200. Aika paljon Suomeen adoptoitiin ulkomailta lapsia jo tuona aikana, jolloin ei edellisen kirjoittajan mukaan vielä kai paljon tiedetty, kun sen jälkeen on opittu niin paljon.

        jotkut asiat muuttuvat jo vuodessa.

        Asioita tutkitaan ja kerran vuodessa työntekijöillä on päivät joissa he saavat päivitettyä tietoa.

        Tutkiminen on osa tätä päivää, esim. EA:n oppeja päivitetään muistaakseni viiden vuoden välein.

        Tämä vuosi ei ole vielä lopuillaan, mutta silti tänäkin vuonna on ilmennyt uutta tietoa jota ei vielä viime vuonna tiedetty.
        On adoptioneuvontaa antavien omakin etu, että he seuraavat tiedon edistymistä ja ottavat siitä opikseen. Näin he toimivatkin!

        Mutta siitä olen surullinen että te, jotka tällä palstalla kirjoittelette, ette halua tutkia tämän päivän tilannetta, vaan historiaa.
        Ja historian perusteella te tuomitsette myös tämän päivän. Minusta se ei ole oikein!


      • opoopop
        nimilapun kera kirjoitti:

        Niinpä. Adoptiovanhemmat haluavat OMISTAA lapset. Oma sukunimi on kuin nimilappu paketissa...

        Jos en pystyisi itse lastani pitämään, niin valitsisin sijaisperheen ja semmoisen perheen, joka alusta lähtien ymmärtää yhteistyön ja lapsen biojuurien merkityksen.

        onneksi et ole siinä tilanteessa että joutuisit päättämään.

        Asian toinen kääntopuoli on, onko sijaiskoti se paras vaihtoehto lapselle.


      • Cicerot
        Neuvonnassa kirjoitti:

        jotkut asiat muuttuvat jo vuodessa.

        Asioita tutkitaan ja kerran vuodessa työntekijöillä on päivät joissa he saavat päivitettyä tietoa.

        Tutkiminen on osa tätä päivää, esim. EA:n oppeja päivitetään muistaakseni viiden vuoden välein.

        Tämä vuosi ei ole vielä lopuillaan, mutta silti tänäkin vuonna on ilmennyt uutta tietoa jota ei vielä viime vuonna tiedetty.
        On adoptioneuvontaa antavien omakin etu, että he seuraavat tiedon edistymistä ja ottavat siitä opikseen. Näin he toimivatkin!

        Mutta siitä olen surullinen että te, jotka tällä palstalla kirjoittelette, ette halua tutkia tämän päivän tilannetta, vaan historiaa.
        Ja historian perusteella te tuomitsette myös tämän päivän. Minusta se ei ole oikein!

        Muista sinä kuitenkin se, että adoptioperhe ja biologiset vanhemmat joutuvat käymään adoptioneuvonnan vain kerran. Sen jälkeen heidän ei ole pakko käydä missään neuvonnoissa tai saada uudempaa tietoa. Vanhat lehtijutut ja muutkin tiedot säilyvät tosi pitkään ihmisten mielissä. Eivät kaikki seuraa uusimpia tietoja, koska uutta tietoa tulvii joka aiheesta koko ajan. Sitä paitsi asenteet ei muutu pelkällä tiedolla. Asenteiden muuttumiseen tarvitaan todella paljon aikaa, työtä asenteiden muuttamiseksi ja muutoksia ympäristössä. Me teemme täällä tätä työtä eräällä tavalla.

        Historian tutkiminen tutkiminen on mielestämme muuten myös erittäin tärkeää ja opettavaista. Nyt sitä paitsi olemme tekemisissä hyvin tuoreiden "historiallisten" lähteiden kanssa, kun puhutaan viime vuosien kirjoituksista. Luuletko, että adoptiota työkseen tekevillä sosiaalityöntekijöillä on (mm. nykyisten ruuhkien keskellä) mahdollisuuksia osallistua jatkuvasti täydennyskoulutuksiin tai edes lukea aiheesta. Mekin pidämme heihin jatkuvasti yhteyttä ja tiedämme heidän kiireensä sekä valitettavasti myös tietämättömyytensä ja vanhakantaiset asenteet.

        Tiesitkö muuten, että esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalityöntekijöille laatimaa opasta adoptioneuvonnan antamisesta ei ole uusittu vuoden 1998 jälkeen? Eikö ole järkyttävää, miten vanhojen tietojen ja ohjeiden avulla he tekevät työntänsä?!?

        “Historia magistra vitae.” (suom. Historia on elämän opettaja.)
        -Cicero


      • Neuvonnassa
        Cicerot kirjoitti:

        Muista sinä kuitenkin se, että adoptioperhe ja biologiset vanhemmat joutuvat käymään adoptioneuvonnan vain kerran. Sen jälkeen heidän ei ole pakko käydä missään neuvonnoissa tai saada uudempaa tietoa. Vanhat lehtijutut ja muutkin tiedot säilyvät tosi pitkään ihmisten mielissä. Eivät kaikki seuraa uusimpia tietoja, koska uutta tietoa tulvii joka aiheesta koko ajan. Sitä paitsi asenteet ei muutu pelkällä tiedolla. Asenteiden muuttumiseen tarvitaan todella paljon aikaa, työtä asenteiden muuttamiseksi ja muutoksia ympäristössä. Me teemme täällä tätä työtä eräällä tavalla.

        Historian tutkiminen tutkiminen on mielestämme muuten myös erittäin tärkeää ja opettavaista. Nyt sitä paitsi olemme tekemisissä hyvin tuoreiden "historiallisten" lähteiden kanssa, kun puhutaan viime vuosien kirjoituksista. Luuletko, että adoptiota työkseen tekevillä sosiaalityöntekijöillä on (mm. nykyisten ruuhkien keskellä) mahdollisuuksia osallistua jatkuvasti täydennyskoulutuksiin tai edes lukea aiheesta. Mekin pidämme heihin jatkuvasti yhteyttä ja tiedämme heidän kiireensä sekä valitettavasti myös tietämättömyytensä ja vanhakantaiset asenteet.

        Tiesitkö muuten, että esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalityöntekijöille laatimaa opasta adoptioneuvonnan antamisesta ei ole uusittu vuoden 1998 jälkeen? Eikö ole järkyttävää, miten vanhojen tietojen ja ohjeiden avulla he tekevät työntänsä?!?

        “Historia magistra vitae.” (suom. Historia on elämän opettaja.)
        -Cicero

        Tiedän kyllä sanonnan: historia toistaa itseään yms.

        Mutta tiedätkö sinä oikeasti mitä tällä hetkellä tapahtuu adoptioneuvonnassa? Tiedätkö tilanteen koko Suomen alueella?

        Minä voi vastata puolestasi; sinä et tiedä!

        Mutta kuten nimimerkistäni huomaa, olen neuvonnassa. Tapaan säännöllisesti adoptioneuvontaa antavia ihmisiä. Keskustelen myös muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ja voin todeta että ainakin nämä tietämäni ihmiset hoitavat neuvonnan hyvin!

        Olen kuullut miten nykyään tehdään asioita ja perusteluksia olen saanut että juuri vähän aikaa sitten on tehty tutkimus jossa selvisi, että...
        Tai että lehdessä / televisiossa / yhteisessä kokoontumisessa asiantuntija sanoi...

        Varmaan joka alalla on ihmisiä joiden motiivi työntekoon on väärä tai syy on jokin toinen, mutta se heijastuu työntekoon. Näin voi ehkä olla myös adoptioneuvontaa antavissa. Mutta minä en ole tälläisiin ihmisiin törmännyt.
        Ja siksi en pidä siitä että heitä mustamaalataan täällä!!!

        Minusta on lapsellista parjata koko alaa, jos joku joskus on ehkä törmännyt ihmiseen joka on sellainen kuin kerroit.

        (Mutta ehkä jonakin päivänä teistä joku on tilanteessa jossa hän päätyy adoptoimaan ja "joutuu" neuvontaan. Ehkä teille ei selviä adoption koko totuus ennen sitä...)

        Ja minä en voi ikinä kuvitella että jos adoptoisin lapsen, niin en sen jälkeen haluaisi lukea tutkimuksia yms adoptiosta.Minusta tuntuu että sen jälkeen adoptio on vieläkin läheisempi ja seuraisin sitä vieläkin intensiivisemmin. :)


      • Adoptiokriittinen(s)
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Tiedän kyllä sanonnan: historia toistaa itseään yms.

        Mutta tiedätkö sinä oikeasti mitä tällä hetkellä tapahtuu adoptioneuvonnassa? Tiedätkö tilanteen koko Suomen alueella?

        Minä voi vastata puolestasi; sinä et tiedä!

        Mutta kuten nimimerkistäni huomaa, olen neuvonnassa. Tapaan säännöllisesti adoptioneuvontaa antavia ihmisiä. Keskustelen myös muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ja voin todeta että ainakin nämä tietämäni ihmiset hoitavat neuvonnan hyvin!

        Olen kuullut miten nykyään tehdään asioita ja perusteluksia olen saanut että juuri vähän aikaa sitten on tehty tutkimus jossa selvisi, että...
        Tai että lehdessä / televisiossa / yhteisessä kokoontumisessa asiantuntija sanoi...

        Varmaan joka alalla on ihmisiä joiden motiivi työntekoon on väärä tai syy on jokin toinen, mutta se heijastuu työntekoon. Näin voi ehkä olla myös adoptioneuvontaa antavissa. Mutta minä en ole tälläisiin ihmisiin törmännyt.
        Ja siksi en pidä siitä että heitä mustamaalataan täällä!!!

        Minusta on lapsellista parjata koko alaa, jos joku joskus on ehkä törmännyt ihmiseen joka on sellainen kuin kerroit.

        (Mutta ehkä jonakin päivänä teistä joku on tilanteessa jossa hän päätyy adoptoimaan ja "joutuu" neuvontaan. Ehkä teille ei selviä adoption koko totuus ennen sitä...)

        Ja minä en voi ikinä kuvitella että jos adoptoisin lapsen, niin en sen jälkeen haluaisi lukea tutkimuksia yms adoptiosta.Minusta tuntuu että sen jälkeen adoptio on vieläkin läheisempi ja seuraisin sitä vieläkin intensiivisemmin. :)

        Hei, ethän sinäkään voi tietää, mitä tällä hetkellä tapahtuu adoptioneuvonnassa koko Suomen alueella. Et voi tietää, vaikka itse olisit neuvonnassa ja olisit yhteydessä moniin muihin. Voit aloittaa myös lukemalla esim. adoptiovanhempien blogeja, keskustelupalstoja ja ja Adoptioperheet-yhdistyksenkin kannanottoja, niin voit huomata, että adoptioneuvontaa on kritisoitu paljon. Pelkästään täältä suomi24:stakin löytyy esimerkkejä. Onko sinulla muuten selvännäkijän lahjoja sen suhteen, miten biologisille vanhemmille annetaan adoptioneuvontaa?

        Me emme todellakaan ole "parjanneet koko alaa". Olemme todenneet, että suomalaiseen adoptiokäytäntöön liittyy monia ongelmia, joita pitää kehittää. Aiomme tehdä tätä työtä niin kauan, kun kyseisiä asioita muutetaan. Olemme henkilökohtaisesti tavanneet useita erittäin ammattitaitoisia, ystävällisiä ja auttamishaluisia sosiaalityöntekijöitä ja muita adoption kanssa työtä tekeviä. Heistäkin osa on meidän kanssa samaa mieltä joistain epäkohdista. Muutoksiin tarvitaan kuitenkin suuria päätöksiä, jopa poliittisia päätöksiä.


      • Neuvonnassa
        Adoptiokriittinen(s) kirjoitti:

        Hei, ethän sinäkään voi tietää, mitä tällä hetkellä tapahtuu adoptioneuvonnassa koko Suomen alueella. Et voi tietää, vaikka itse olisit neuvonnassa ja olisit yhteydessä moniin muihin. Voit aloittaa myös lukemalla esim. adoptiovanhempien blogeja, keskustelupalstoja ja ja Adoptioperheet-yhdistyksenkin kannanottoja, niin voit huomata, että adoptioneuvontaa on kritisoitu paljon. Pelkästään täältä suomi24:stakin löytyy esimerkkejä. Onko sinulla muuten selvännäkijän lahjoja sen suhteen, miten biologisille vanhemmille annetaan adoptioneuvontaa?

        Me emme todellakaan ole "parjanneet koko alaa". Olemme todenneet, että suomalaiseen adoptiokäytäntöön liittyy monia ongelmia, joita pitää kehittää. Aiomme tehdä tätä työtä niin kauan, kun kyseisiä asioita muutetaan. Olemme henkilökohtaisesti tavanneet useita erittäin ammattitaitoisia, ystävällisiä ja auttamishaluisia sosiaalityöntekijöitä ja muita adoption kanssa työtä tekeviä. Heistäkin osa on meidän kanssa samaa mieltä joistain epäkohdista. Muutoksiin tarvitaan kuitenkin suuria päätöksiä, jopa poliittisia päätöksiä.

        Yritin viestilläni välittää tiedon, että kukaan ei voi tietää kaikkea.

        Ja jos tietää jotain niin sen perusteella ei kannata tuomita kaikkia.

        Kerroin mitä itse olen kokenut ja se on jotain ihan muuta kuin se mitä sitä tai te muut kaltaisesi adoptiokriittiset kirjoitatte.

        Onko hankala ymmärtää että jossakin päin Suomea adoptioneuvonta toimii hyvin, pätevien ja työhönsä antautuneiden työntekijöiden vuoksi?!


      • adot ja biot
        Neuvonnassa kirjoitti:

        Yritin viestilläni välittää tiedon, että kukaan ei voi tietää kaikkea.

        Ja jos tietää jotain niin sen perusteella ei kannata tuomita kaikkia.

        Kerroin mitä itse olen kokenut ja se on jotain ihan muuta kuin se mitä sitä tai te muut kaltaisesi adoptiokriittiset kirjoitatte.

        Onko hankala ymmärtää että jossakin päin Suomea adoptioneuvonta toimii hyvin, pätevien ja työhönsä antautuneiden työntekijöiden vuoksi?!

        kannattaa sitten vielä muistaa se että on olemassa kahdenlaista adoptioneuvontaa. adoptioneuvontaa tuleville adoptiovanhemmille ja adoptioneuvontaa lapsen antamista harkitseville. jos sinun (tulevan adoptiovanhemman?) adoptioneuvonta toimii hyvin, niin et silti tiedä todennäköisesti mitään biojen adoptioneuvonnasta. sitä tässä ketjussa on ymmärtääkseni haukuttu huonoksi.


    • Alkuperäinen kirjoittaja

      Varmaankin tuo sijaisperhe kuulostais kaikista parhaimmalta. En tosiaankaan halua, etten saisi ikinä tietää siitä mitään, tai nähdä ym.
      Minulla nyt vain on sellainen tilanne, etten pystyisi huolehtimaan lapsesta=(
      Yksi lapsi on ja sekin on vatsa 1 vuotias, juuri ja juuri voimat riittää hänen kasvatukseen... Se ei ole siitäkin ettenkö haluaisi pitää tätä lasta... mut kiitoksia vastauksista=))

      • alkuperäiselle

        Jos päädyt sijasiperheeseen, niin voit saada paljon tukea muilta samaan päätyneiltä. Osalta on lapsi otettu huostaan, mutta paljon on sellaisia, jotka ovat vapaaehtoisesti antaneet lapsen sijaisperheeseen. Sinun kannattaisi etsiä tätä tietoa jo ennen sijoitusta, jotta tietäsit vähän esim. huoltokokouksista ja siitä, mistä siellä päätetään. Sinulla on jo nyt kovin raskas elämä pienen lapsen kanssa ja paljon ajateltavaa.

        Sijaishoidossa olevien lasten vanhempia löydät ja saa apua mm. täältä:
        http://www.huostaanotto.fi/

        Perhehoitoliitto on enemmän sijaisvanhempien yhdistys, mutta heillä on ihan hyviä kirjoja jopa biologisille vanhemmillekin:
        http://www.perhehoitoliitto.fi/index.htm

        Kirjastoista saatat löytää mm. semmoisen kirjan kuin "Lapseniko sijaiskotiin", jonka on kirjoittanut Barbara Rutter. Siinä on mielestäni varsin hyvin kirjoitettu monista asioista, vaikka ei olekaan ihan uusi kirja.

        Mieti näitä ja yritä jaksaa etsiä asiasta tietoa. Varaudu siihen, että sinulle saatetaan haluta "tyrkyttää" adoptiota, vaikka itsestäsi sijaisperhe tuntuisi paremmalta. Jos sijaisperhe tuntuu sinusta paremmalta vaihtoehdolta, niin älä luovuta, sillä sitä voisit katua ikäsi. Tee niin kuin oma sydämesi sanoo! Voimia sinulle!


    • luin jostain

      Joissain maissa adoptoitavaksi annettavasta valkoihoisesta lapsesta saisi hirmuisen tukun seteleitä. Ota selvää. Raskaana ei vissiin saa oikein viisumia Yhdysvaltoihi, koska yhduysvaltojen maaperällä tai ilmatilassa syntynyt lapsi saa yhdysvaltojen kansalaisuuden, mutta jos olisit tajunnut aikaisemmin olla sinne yhteydessä, niin olisit varakas nainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe