Miksi tässä maassa suhtaudutaan kaikkeen hyviin aatteisiin ja jaloihin tekoihin negatiivisesti ja halveksuen. Onko suomi todellakin näin paha ja julma paikka elää. Tässä esimerkkejä:
Aseistakieltäytyminen, ateismi, kommunistinen aatemaailma. Kaikki erittäin hienoja aatteita, joihin sisältyy elämän kunnioitus, tasa-arvo, vapaus ja sotien ehkäisy ateismia noudattaen. Tällaista hyväsydämistä ihmistä vihataan kaikkein eniten tässä maassa. Miksi kaikkien kauniiden arvojen ja aatteiden kannattaminen on enemmistön mielestä pahaa. Ihmiset kannattavat aina vaan väkivaltaa, sortoa ja ihmisten huonovointisuutta. Miksi ei saisi taistella hienojen asioiden puolesta. Maailma on muutenkin paska paikka elää, ihmisessä elää pahuus ja näin ollen ihminen ei edes ansaitsisi elää silloin maailma olisi paljon parempi ja kauniimpi.
Typerää katsoa päivästä toiseen ihmisten teeskentelyä. Kaikki vetävät jotain ihme roolia oman maskinsa takana ettei kukaan huomaisi millainen on sydämeltään ja tunteiltaan. Olen niin kyllästynyt ihmisten käyttäytymiseen, kaikkeen kovisteluun, esittämiseen, omaan napaan tuijottamiseen, teeskentelyyn. Kaikki paska on tunkettu väkisin samaan muottiin ihmiset ovat kuin klooneja toisistaan ja puheet ovat samaa puuroa isänmaallisuudesta, uskosta, armeijasta, miehisyydestä, kovuudesta...Miksi joka päivä täytyy teeskennellä tätä paskaa, miksi ei saa elää elämäänsä niiden kauniiden asioiden mukaan mitkä ovat omaa sydäntä lähellä. Minutkin koitetaan väkisin muokata tähän teeskentelijöiden harmaaseen massaan missä yksilöllisyys kielletään ja eletään niin kuin vanhat perinteet ovat meitä opettaneet.
Kaikkein eniten vihaan teeskentelijöitä, kylmäsydämisiä paskanjauhajia, toisten ihmisten alistajia, vähemmistön vihaajia, erilaisuuden tyrmääjiä. Sitten kun haluaa olla persoona eli olla juuri sellainen henkilö kun sydämestään on niin silloin saa kaikkein pahimmat vihan purkaukset ja halveksunnat niskaansa. Tämänkin takia vihaan olla olemassa tällaisessa maassa missä ei saa olla aito oma itsensä. Aina pitää mielistellä toisia ja puhua sellaisia asioita mitkä kuulostavat toisen korvassa hyvältä. Haluaisin irtaantua koko yhteiskunnasta ja koko sen kansasta en kestä tällaista paskaa mikä on täynnä valetta ja mielistelyä, toisten ihmisten perseennuolentaa.
Miksi hyvä on pahaa?
15
830
Vastaukset
- Ajattelij4
Samoilla lijoilla..
- O-Kansalainen-O
Vilpittömästi sanottuna olet ilmeisesti joutunut kärsimään suuriakin koettelemuksia Suomessa. Se kumpuaa selkeästi ajatuksistasi.
Kommunistinen aatemailma on pohjimmiltaa hyvä, mutta käytäntö on osoittanut muuta mm. kansan murhia. Mitä tämän maan ateismin väheksyntään sitten tulee, niin itse olen saanut kristittynä paskaa niskaani monesti kerjäämättä sitä. En ole saarnaaja tyyppiä.
Sitä en ymmärrä kyllä miten kukaan hyväsydämmisyyttä vihaisi. Itse olen ainakin huomannut päinvastaista tapahtuvan. Jos et ruoki vihaa vihalla, vaan rationaalisella ymmärryksellä vihamiehistä voi kääntyä hyviä ystäviä ja siitä minulla on käytännön kokemus.
Kaikki ihmiset eivät esitä, kovistele, pidä naamaria suojanaan, mutta olet kyllä osittain oikeassa siinä, että tässä maassa olisi hyvä tapahtua hieman asenteen muutoksia.
Sivari, totaali tai armeija, kaikki samantekeviä valintoja elleivät ne ole rehellisiä itselleen, vaan niinkuin sanoit, teeskenneltyjä. Teeskentelijä pakenee vain itseltään ja muilta.
Rehellisyys itseään ja muita kohtaan on kaikki kaikessa, valitsi sitten minkä tahansa kolmesta "vaihtoehdosta" tässä maassa.
Ja tosiaankin tällä palstalla on useampaankin otteeseen todettu ettei ketään pakoteta asumaan Suomessa. Henkilökohtaisesti arvostan maatani ja olen koettelemuksista huolimatta onnellinen siitä, että synnyin tänne.
Asioihin pystyy yllättävänkin paljon vaikuttamaan ympärillään pelkällä omalla käytökselläänkin ja asennoitumisellaan. Kaikki asiat eivät miellytä kaikkia, mutta toimeen on silti tultava. Ihmiskuntaa pitäisi rakentaa yhdessä eikä erikseen, mutta sitä tuskin koskaan saavutetaan ihmisen itsekkyyden ja ahneuden syystä. Ihmisten pitäisi kuunnella omaatuntoaan, pysyä henkisesti vahvana, eikä antaa sitä vallan tavoittelijoiden sylkykupiksi.
Asioiden oikeellisuus pitäisi selvittää kyseenalaistamalla ne, kyselemällä itseltään miksi jotain teen ja miksi toista en.- vitun tyhmä
mulla töksähti taas tuohon, jota pidän olennaisena koko tässä asevelvollisuuskeskustelussa, kun kirjotat:
" Sivari, totaali tai armeija, kaikki samantekeviä valintoja ... " , niin jäi mainitsematta vapautetut.
Paras systeemi olisi intti tai vapautus.
- Lukkijurpo
Kerropa sellainen ihminen joka on kaikissa oloissa täysin sama henkilö? Ihmiset omaksuvat erilaisia rooleja ympäristöissään. Sama henkilö saattaa saman päivän aikana olla isä, alainen, opettaja ja rakastaja.
Tämä maa ei ole paha eikä julma - sinä olet.
Sinä itse olet teeskentelijä, kylmäsydäminen paskanjauhaja, toisen ihmisen alistaja, vähemmistön vihaaja ja erilaisuuden tyrmääjä.
Etkö tiedä tätä asiaa: se joka ei tartu miekkaan voi siltikin kuolla miekasta.
Lakkaa jankuttamasta rasisistista propagandaasi. Sitä ei usko kukaan ja itsepetoksesi on vielä selvempää.
Äläkä ala jankkaamaan paskaa jostain ajojahdista. Minä käsittelen vain totuutta ja sinä et sitä hyväksy. Minä olen voimakas persoona ja kumma kyllä - en ole välirikossa perheeni tai sukuni kanssa, en hauku toisia ihmisiä heidän valinnoistaan ja en automaattisesti lokeroi ihmisiä "hyviin" ja "pahiin", kuten te koko ajan teette ja väitätte sitä "suvaitsevaisuudeksi".- O-Kansalainen-O
Hieman turhaaa temperamenttisuutta ajatuksissasi -enkä sano etteikö RP:llä olisi-, mutta totta se on.
Elämästäsi teet sen mitä itse haluat vaikka suomi ei olekkaan yhtä reilu maa sivareille, kuin armeijan käyneille, ei siitä saisi lannistua vaan, jos sivariin menoa kannattaa, pitäisi sitten olla valio esimerkkinä ja koittaa sitä kautta rakentaa muutoksia ja antaa hyvää kuvaa siviilipalvelusta -esim. kouluissa siviilipalveluksesta puhuminen-.
Mutta toisaalta, 'kuumat' ja 'kylmät' ihmiset ovat niitä jotka saavat muutkosia aikaan... - Vänrikki.I
O-Kansalainen-O kirjoitti:
Hieman turhaaa temperamenttisuutta ajatuksissasi -enkä sano etteikö RP:llä olisi-, mutta totta se on.
Elämästäsi teet sen mitä itse haluat vaikka suomi ei olekkaan yhtä reilu maa sivareille, kuin armeijan käyneille, ei siitä saisi lannistua vaan, jos sivariin menoa kannattaa, pitäisi sitten olla valio esimerkkinä ja koittaa sitä kautta rakentaa muutoksia ja antaa hyvää kuvaa siviilipalvelusta -esim. kouluissa siviilipalveluksesta puhuminen-.
Mutta toisaalta, 'kuumat' ja 'kylmät' ihmiset ovat niitä jotka saavat muutkosia aikaan...Siis minkä takia koulussa pitäisi puhua sivarista? Omantunnon tai uskonnon syyt ovat aina vain harvemmassa ja kyllä varmana uskovainen tai vakavan vakaumuksen henkilö itse tietää että sivari on olemassa jos etiikka ei salli itsepuolustusta. Ei siitä tarvitse kenellekään erikseen puhua. Lisää vain laittomasti sivariin hakeutuvia tuollainen.
- O-Kansalainen-O
Vänrikki.I kirjoitti:
Siis minkä takia koulussa pitäisi puhua sivarista? Omantunnon tai uskonnon syyt ovat aina vain harvemmassa ja kyllä varmana uskovainen tai vakavan vakaumuksen henkilö itse tietää että sivari on olemassa jos etiikka ei salli itsepuolustusta. Ei siitä tarvitse kenellekään erikseen puhua. Lisää vain laittomasti sivariin hakeutuvia tuollainen.
Juttu onkin siinä että nuorten yli negatiivista ja ennakkoluuloista asennoitumista pitäisi muuttaa. Et voi kuitenkaan kieltää etteikö siviilipalveluksen valitsemista nähtäisi vähäisempänä päätöksenä tässä maassa kuin armeijan valitsemista.
Ja eipä siitä siviilipalveluksesta oikein missään ikinä kerrottu, eikä varsinkaan kutsunnoissa...
En sitten tiedä miten se lisäisi noita laittomia... Vänrikki.I kirjoitti:
Siis minkä takia koulussa pitäisi puhua sivarista? Omantunnon tai uskonnon syyt ovat aina vain harvemmassa ja kyllä varmana uskovainen tai vakavan vakaumuksen henkilö itse tietää että sivari on olemassa jos etiikka ei salli itsepuolustusta. Ei siitä tarvitse kenellekään erikseen puhua. Lisää vain laittomasti sivariin hakeutuvia tuollainen.
Itse kannatan kyllä vasemmistolaista aatemaailmaa ja maailmanrauhaa, mutta siitä huolimatta tunnustaudun ateistiksi ja suhtaudun kirkkoa kohtaan lähes yhtä kielteisesti, kun suomen lahtariarmeijaa kohtaan. Jätin aikoinaan myös rippikoulun suorittamatta, koska en halunnut olla tekemisissä kirkon ja seurakuntani kanssa.
Meillä suomessa kirkko on ollut aina oikeistolaisten vahva äänenkannattaja, joten ei siis mikään ihme että kaikki vasemmistolaiset puolueet ovat aina suhtautuneet erittäin kielteisesti kirkkoa ja kristin uskoa kohtaan. Vasemmistolaisten ja etenkin SKP:n edustama rauhanaate on sitä todellista maailmanrauhaa, kun taas kirkon tehtävänä on pelkästään suomen armeijan ylistäminen, joka on kaikkea muuta kun rauhanaatteen kannatusta.
- Jaakko_Sivonen
"sotien ehkäisy ateismia noudattaen."
Ei ateismiin sisälly mitään muuta kuin uskon puute jumaluuksiin. Ei siihen mikään sotien ehkäisy liity, enkä tajua kuinka sillä voisikaan ehkästä sotia. Olen itse ateisti.
Sinun noudattamia aatteita on mm. rasismi ja väkivallan ihannointi.- O-Kansalainen-O
Uskonnot ovat monissa sodissa näytelleet suurta roolia, joten uskoakseni Rauhanpuolesta ajaa takaa sitä.
- Toisinajattelu
Mielenkiintoinen teksti kyllä. Kansallinen militarismistihenkisyys on omituista kieltämättä. Henkilökohtaisesti voima, raakuus ja tappamiskyy eivät tee miestä, vaan ajattelukyky ja arvomaailma. Monesti näin vain saa näkeä, kuitenkaan sen enempää yleistämättä.
Itse pidän itseäni kristittynä ja on erittäin väärin käyttää mielestäni tätä uskoa tekosyynä sotaan ja väkivaltaan, koska se nimenomaan juuri kieltää sen. Rakasta lähimmäistä ja älä tapa. Nämä ovat tärkeimpiä asioita muiden ohella. Myös henkilökohtaiseen arvomaailmaani kuuluu suvaitsevaisuus. Toiseen mielipidettä kuuluu kunnioittaa ja arvostaa, vaikka ei ajattelisikaan itse samoin. Jokaista ei voi eikä kuulu tunkea samaan muottiin, siksi ateismi ei ole sen enempää väärin.
Ja yleisesti suomalaiset, etenkin miehet näyttävät olevan piilossa jonkin kuoren alla. Asioista ja tunteista ei puhuta, kuten muualla euroopassa. Tiedä sitten mistä tämäkin johtuu.Valitettavasti tämä militarismin ihailu ja sen arvostus ovat olleet meillä suomessa aina erittäin suuressa suosiossa. Varsinkin miesten keskuudessa ne miehet ovat kaikkein arvosteumpia, jotka ovat mahdollisimman hyviä sotilaita ja tehokkaita tappajia mahdollisen sodan syttyessä. Tämä kertoo mielestäni erittäin hyvin suomalaisen miehen väkivaltaisesta, militaristisesta ja rasistisesta ajatusmaailmasta.
Itse kannatan enemmän ateismia, kun yhtäkään tiettyä uskontoa. Mielestäni ihmiset voivat elää sovussa keskenään, vaikka he eivät ottaisikaan oppia jostain raamatusta ja sen opeista. Lisäksi se sovussa eläminen onnistuu mielestäni paremmin ilman eri uskontoja.
Mielestäni ihmiselämää täytyy aina kunnioittaa suuresti, eikä sitä todellakaan saa tuhota jonkin turhan valtion itsenäisyyden takia. Tämän vuoksi en olekaan ikinä arvostanut sotilaita, jotka tappavat toisia ihmisiä jonkun valtion puolesta. Omissa elämänarvoissa suvaitsevaisuus, maailmanrauha ja ihmiselämän kunnioittaminen ovat ne kaikkein tärkeimmät asiat. Sen sijaan suomen itsenäisyydelle, isänmaallisuudelle ja maanpuolustukselle en ole ikinä antanut minkäänlaista arvoa.
Meillä suomessa varsinkin miesten keskuudessa se sulkeutuneisuus on ollut aina erittäin yleistä ja miesten keskuudessa suorastaan toivottavaa. Suomalaisilla miehillä ei ole ikinä tapana keskustella mistään syvällisistä asioista ja näyttää aidosti tunteitaan, kuten muissa Euroopan maissa on varsin yleistä.
Meillä suomessa miehillä on aina tapana salata tunteensa ja olla mieluummin hiljaa, kun kertoa mitä todella ajattelee. Tämän vuoksi en ole ikinä tuntenut itseäni kovinkaan suomalaiseksi, sillä oma luonteeni ja elämänarvoni poikkeavat niin täydellisesti näiden perussuomalaisten "tosimiesten" elämänarvoista.
Suomalaiset miehet väittävät aina ruotsalaisia homoiksi, tämä johtuu varmaankin siitä että Ruotsalaiset miehet ovat olleet aina avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Lisäksi muissa Euroopan maissa miehillä on muitakin keskustelun aiheita ja mielenkiinnon kohteita, kun viina, seksi, naiset ja armeija.- vitun tyhmä
DarkFear kirjoitti:
Valitettavasti tämä militarismin ihailu ja sen arvostus ovat olleet meillä suomessa aina erittäin suuressa suosiossa. Varsinkin miesten keskuudessa ne miehet ovat kaikkein arvosteumpia, jotka ovat mahdollisimman hyviä sotilaita ja tehokkaita tappajia mahdollisen sodan syttyessä. Tämä kertoo mielestäni erittäin hyvin suomalaisen miehen väkivaltaisesta, militaristisesta ja rasistisesta ajatusmaailmasta.
Itse kannatan enemmän ateismia, kun yhtäkään tiettyä uskontoa. Mielestäni ihmiset voivat elää sovussa keskenään, vaikka he eivät ottaisikaan oppia jostain raamatusta ja sen opeista. Lisäksi se sovussa eläminen onnistuu mielestäni paremmin ilman eri uskontoja.
Mielestäni ihmiselämää täytyy aina kunnioittaa suuresti, eikä sitä todellakaan saa tuhota jonkin turhan valtion itsenäisyyden takia. Tämän vuoksi en olekaan ikinä arvostanut sotilaita, jotka tappavat toisia ihmisiä jonkun valtion puolesta. Omissa elämänarvoissa suvaitsevaisuus, maailmanrauha ja ihmiselämän kunnioittaminen ovat ne kaikkein tärkeimmät asiat. Sen sijaan suomen itsenäisyydelle, isänmaallisuudelle ja maanpuolustukselle en ole ikinä antanut minkäänlaista arvoa.
Meillä suomessa varsinkin miesten keskuudessa se sulkeutuneisuus on ollut aina erittäin yleistä ja miesten keskuudessa suorastaan toivottavaa. Suomalaisilla miehillä ei ole ikinä tapana keskustella mistään syvällisistä asioista ja näyttää aidosti tunteitaan, kuten muissa Euroopan maissa on varsin yleistä.
Meillä suomessa miehillä on aina tapana salata tunteensa ja olla mieluummin hiljaa, kun kertoa mitä todella ajattelee. Tämän vuoksi en ole ikinä tuntenut itseäni kovinkaan suomalaiseksi, sillä oma luonteeni ja elämänarvoni poikkeavat niin täydellisesti näiden perussuomalaisten "tosimiesten" elämänarvoista.
Suomalaiset miehet väittävät aina ruotsalaisia homoiksi, tämä johtuu varmaankin siitä että Ruotsalaiset miehet ovat olleet aina avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Lisäksi muissa Euroopan maissa miehillä on muitakin keskustelun aiheita ja mielenkiinnon kohteita, kun viina, seksi, naiset ja armeija.Missä se "militarismi" näkyy?
Liikun aika paljon ns reserviläispiireissä. Eikä siellä mitään sotaan liittyviä asioita puhuta. Myös kaikki tietää, että olen "kieltäytyjä", silti minkäänlaista vittuilua ei ole tullut edes siltä kaikkein apinannäköisimmältä. Ihmettelenkin näitä teidän juttuja sivarien sortamisesta ym.
Nämä teidän militaristit kunnioittaa ihmiselämää varmasti kuten tekin ja ovat valmiita uhraamaan oman elämänsä muiden suomalaisten, kodin ja yhteiskunnan turvallisuuden puolesta. vitun tyhmä kirjoitti:
Missä se "militarismi" näkyy?
Liikun aika paljon ns reserviläispiireissä. Eikä siellä mitään sotaan liittyviä asioita puhuta. Myös kaikki tietää, että olen "kieltäytyjä", silti minkäänlaista vittuilua ei ole tullut edes siltä kaikkein apinannäköisimmältä. Ihmettelenkin näitä teidän juttuja sivarien sortamisesta ym.
Nämä teidän militaristit kunnioittaa ihmiselämää varmasti kuten tekin ja ovat valmiita uhraamaan oman elämänsä muiden suomalaisten, kodin ja yhteiskunnan turvallisuuden puolesta.Tietenkin reserviläispiireihin mahtuu varmasti myös varsin monenlaista persoonaa, eivätkä kaikki suinkaan ole aina välttämättä näitä vänrikin ja Sivosen kaltaisia fasisteja. Ainakin monilla miesvaltaisilla työpaikoilla ilmapiiri voi olla hyvinkin toisenlainen sivareita kohtaan, kun näissä reserviläispiireissä, joissa itse olet liikkunut.
Ei näitä militaristeja voi sanoa mielestäni kovinkaan ihmisläheiksi ja humaaneiksi henkilöiksi, jos he haluaisivat olla teloittamassa kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät suostu tappamaan toisia ihmisiä saman aatteiden puolesta joita he itse kannattavat.- Toisinajattelu
Vänrikki.I kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
"Mutta Raamatun mukaan esivallan käskyjä pitää kunnioittaa"
Tiedän kyllä esivallankunnioittamisosuuden. Mutta se on valikoivaa lukemista. Raamatun ja kristinuskon tärkeimmät periaatteet ovat lähimmäisen rakkaus ja kymmenessä käskyssäkin mainitaan "älä tapa". Epäilen vahvasti, että kristinusko ei tarkoita sitä, että totellaan 100% esivaltaa, koska esivalta saattaa määrätä vaikka kansanmurhan. Onko se sitten oikeata kristinuskoa?
Paavalinko käskyt asetat siis Luojamme käskyjen edelle?
"Kirkko on päätynyt näkemykseen että laillisella oikeudenmukaisella hallituksella on oikeus pitää asevoimia itsepuolustukseen."
Monestikko kirkko on ollut hallituksen kanssa eri mieltä, valtion kirkko on valtion kirkko, ei se voi valtion kanssa olla riidoissa erityisemmin tai muuttaa sitä. Usko on siis eri asia kuin se mitä virallisissa teksteissä lukee. Itse ainakin kunnioitan kristinuskon perusperiaatteita enemmän kuin minkään lain, jos se on pahasti ristiriidassa tässä asiassa.
Tappaminen, jos se on aivan ehdottoman tarpeellista, sitä pitäisi kuitenkin pyrkiä välttämään kaikin keinoin. Kristinuskon nimissä on käyty sotia ihmisten aloittamina, mutta kristinusko ei sitä halua.
Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia eikä kukaan voi sitä toisen mielestä poistaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843