Kun jätetään sana ja ihmisteko (vauva)kaste

Ni avot. Sit ollaa oikeal tiel ja Hän, Jeesus, on kaike perusta ja täydelline Lunastaja. Ei ves verä vertoja verell, ei alkkuunka. Ei ihmistevot, kute vauvallotraamine vie muuhu ku perikattoon.
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumala tekee kasteessa lapsen kanssa veriliiton. Liiton veri on vuodatettu. Lapsi pitää vanhurskauttaa kasteessa.

"mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä."

Lihasta syntyy liha eli lapsi. Lapsi tarvitsee uudestisyntymisen peson eli kasteen.

Tit. 3:5
   
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Äänestä
  • Kopioit vain ajattelematta asiaa ja kiellät, että edes voisit ajatella toisin.

    Tuo Tiituksen kirjeen kohta on mielenkiintoinen ja vauvakastajat haksahtaa sen kanssa pahoin. Lisätäänpä pari edellistä jaetta lisää

    "3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
    4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

    Onko tässä pätkääkään kyse vauvoista tai lapsista? Oliko vauvat ja sikiöt jo ehtineet nuo teot ehdä?

    Hämmästyttävää, että nolaatte vain itsenne naiveilla lainauksilla, jossa jätätte tarkoituksella jakeita pois, että se näyttäisi "oikealta" asialta. Se on Sanan väärentämistä eli Sanan ja Jeesuksen halventamista.

    Äänestä

  • ajatella, mitä kopioit kirjoitti:

    Kopioit vain ajattelematta asiaa ja kiellät, että edes voisit ajatella toisin.

    Tuo Tiituksen kirjeen kohta on mielenkiintoinen ja vauvakastajat haksahtaa sen kanssa pahoin. Lisätäänpä pari edellistä jaetta lisää

    "3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
    4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

    Onko tässä pätkääkään kyse vauvoista tai lapsista? Oliko vauvat ja sikiöt jo ehtineet nuo teot ehdä?

    Hämmästyttävää, että nolaatte vain itsenne naiveilla lainauksilla, jossa jätätte tarkoituksella jakeita pois, että se näyttäisi "oikealta" asialta. Se on Sanan väärentämistä eli Sanan ja Jeesuksen halventamista.

    Kieroilet ja vetoat ihmisten järjenpäätelmiin. Raamattu kumoaa kaikki ihmisen järjenpäätelmät.

    5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]
    Valit. 5:7
    Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

    Lapsi pitää vanhurskauttaa kasteessa eli uudestisyntymisen pesossa Raamatun mukaan.

    Kaste on teille ja teidän lapsillenne syntienne anteeksisaamiseksi ja kasteessa saadaan Pyhän Hengen lahja. Perhekunnittain kastettiin koko perhe.

    Kristityt ovat kastaneet lapsensa jo 2000 vuotta.

    Uudestikastajalahkot hurmahenkiset syntyivät vasta keksiajalla, kun heidät piti erottaa kirkonpiiristä pois hurmahenkisyyden vuoksi.

    Jer. 29:26
       
    'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

    Juud. 1:8
       
    Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    "Kieroilet ja vetoat ihmisten järjenpäätelmiin. Raamattu kumoaa kaikki ihmisen järjenpäätelmät."

    En kieroile vaan tuon Raamatun totuuden esiin, Sen sijaan siteeraat Vanhan Liiton kirjoituksia, kun nyt ollaan jo Uudessa Liitossa ja siinä välimiehenä Jeesus Kristus.

    "Uudestikastajalahkot hurmahenkiset syntyivät vasta keksiajalla, kun heidät piti erottaa kirkonpiiristä pois hurmahenkisyyden vuoksi."

    Älähän valehtele ja sen kukkuraksi vieläpä ihannoit tapaa millä nuo vauvakastajamurhamiehet ja -vainoajat toimivat tuon perkeleen opin puuhamiehinä. Viatonta ja Jumalan lasten verta on vauvakastajien käsissä, niin sinunkin, kun ihannoit tuota "kirkosta" erottelua.

    Siinäkin "erottelussa" on valhe (kaksi valhetta), sillä harva enää kirkon piirissä oli, kun he olivat Jumalan lapsina nähneet miten kirkko räikeästi polki Jumalan sanan ja vieraantui Jumalan sanasta.

    Kun seuraavam kerran otat "puheenvuoron" niin muista sinun käsissäsi on viatonta ja Jumalan lasten verta.

    "Kristityt ovat kastaneet lapsensa jo 2000 vuotta."

    Toisella vuosisadalla viitteitä tuosta lahkomeiningistä, josta tuli sitten katolisen pakanallisuskonnollisen uskonnon (Jumalan sanalle vieraan) käytäntö, jota luterilainen kirkko jatkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja Jeesus sen tilalle kirjoitti:

Ni avot. Sit ollaa oikeal tiel ja Hän, Jeesus, on kaike perusta ja täydelline Lunastaja. Ei ves verä vertoja verell, ei alkkuunka. Ei ihmistevot, kute vauvallotraamine vie muuhu ku perikattoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu