Onko kukaan palannut onnellisesti, pysyvästi yhteen kumppaninsa kanssa eron jälkeen?
Tuntuu siltä, kun tässä lueskelin viestejänne, että yhteenpaluu tai tauko parisuhteessa on tuhoon tuomittuja asioita. Itse toivoisin tässä omassa tuskassani mahdollisuuteen yhteen paluusta siis onnellisesta ja kestävästä yhteenpaluusta.
Kertokaa hyviä kokemuksianne !
Onnellinen yhteenpaluu
Eiluska
46
23908
Vastaukset
- Mervi N
Matin kanssa meni välil välit huonoks, mutta nyt ollaan palaamassa yhteen (tai eroamassa, en muista) ja voimia sulle.
- ehkä onnistuu?
tais mennä ketuille muistelot, Matti on jo toiseN.
- Charles
Legenda kertoo, että tuo on joskus onnistunut. Minä kokeilin tuota, ei onnistunut. Kaksi työkaveriani on kokeillut tuota, ei onnistunut. Yksi serkkulikka kokeili sitä, eikä onnistunut hänkään.
Sanotaan, että uudelleen lämmittämällä paranee vain kaalilaatikko. Se pitää hyvin usein paikkansa suhteissa. Yhteenpaluu voi onnistua, jos (ja vain jos) jotain on muuttnut. Palaaminen samaan suhteeseen, josta erottiin, johtaa vain toiseen eroon. - ytimekkäästi
Kerran koettu, epäonnistuneeksi todettu. Ei järkeä palata siis yhteen...
- Poika67
Toivot omassa tuskassasi yhteenpaluuta exän kanssa.
Tästä päättelen, että erosta ei ole vielä kovin kauan kun kaipaat vielä exää.
Ei onnistu.
Yhteenpalaamisen ei tule perustua siihen, että kaipaa vielä toista. Tämä kaipuu on luonnollista ja sikäli utopiaa, että sitä tilaa, mitä kaipaat ei ole enää olemassa. Kaipuu kohdistuu siihen suhteen vaiheeseen, kun kaikki oli hyvin ja onnellisesti. Siihen ei voi kuitenkaan palata, koska jokin suhteessa on rikkoutunut ja siksi on tullut se erokin.
Jos yritätte nyt uudestaan yhteen, palaatte rikkoutuneeseen olotilaan ja siitä selviäminen edellyttäisi eron syyn perusteellista selvittämistä (teoriassa mahdollista). Mutta jotta onnistuisitte eron syyn selvittämisessä, jonkin olennaisen olisi oltava muuttunut (ainakin toisessa, tod.näk. molemmissa). Muutenhan olisitte selvittäneet syyn jo ennen eroa ja olisitte edelleen yhdessä entistä vahvempina.
Mutta yhteenpaluu voi olla mahdollista myöhemmin, kun tunnesiteestä exään on päästy yli. Silloin voitte järkevästi pohtia, voisiko teillä olla vielä sellaista yhteistä, joka kestäisi uudessa suhteessanne (=> paluuta vanhaan ei ole). Tähän kuluu aikaa kuitenkin useita vuosia. Jos karkeasti yleistän, pitkäaikaisesta suhteesta pääsee yli vasta 2 - 4 vuoden kuluttua. Ehkä silloin sitten.
Itse pohdin vielä paluuta oman exäni luokse. Aikaa on kulunut tällä hetkellä erosta 4 vuotta ja kykenen arvioimaan suhteen huonoja ja hyviä puolia neutraalisti (myös omia virheitä). Tällä hetkellä tuntuisi huonot puolet suuremmilta, joten ehkä en palaa exäni luokse. Mutta olemme hyvissä väleissä muuten, joten eihän sitä koskaan tiedä, miten asiasta mahdollisesti keskusteltuamme teemme. - ei ollut
mies on jäänyt kiinni toistamiseen
yhteenpaluun jälkeen. - älo¨å
onnistuu.me yritimme 10 vuoden aikana 4 kertaa eikä mitään tullut
- onnistunut?
Kompastuitteko joka kerta samoihin ongelmiin?
Siis ette pystyneet muuttumaan ja ette lopulta halunneetkaan sopia yhteen? Mitä se sitten oli?
Kun sanotaan vaan ettei onnistu. Pystytkö erittelemään syitä? Oliko syynä aina toinen, joka ei muuttunut... Haluu saada perspektiivii asiaan.
Onks tää vaan urbaanilegenda, ettei onnistu. - katsomaan
onnistunut? kirjoitti:
Kompastuitteko joka kerta samoihin ongelmiin?
Siis ette pystyneet muuttumaan ja ette lopulta halunneetkaan sopia yhteen? Mitä se sitten oli?
Kun sanotaan vaan ettei onnistu. Pystytkö erittelemään syitä? Oliko syynä aina toinen, joka ei muuttunut... Haluu saada perspektiivii asiaan.
Onks tää vaan urbaanilegenda, ettei onnistu.asioita kun järkevä aikuinen, eikä luule että maailma pyörii vain oman navan ympärillä (kuten monet pikkuprinsessat luulee), niin saattaa jopa onnistua! Eli se "minä minä" -asenne pois ja toinen otetaan huomioon ja koitetaan ymmärtää, että suhteessa on 2 ihmistä, ei yksin kukaan pilaa mitään..
- tony
Erosimme 2 vuoden seurustelun jälkeen ja erillään oloa kesti puolisen vuotta. Syynä oli väärinkäsitykset ja muut kommunikaatio-ongelmat. Kumpikin oli tavallaan umpikujassa siinä suhteessa. Silti puolen vuoden päästäkään en voinut kuvitella itseäni kenenkään muun kuin tämän naisen kanssa (nykyään avioliitossa) ja saimme keskinäiset solmut auki. Mutta hyvin harvinaistahan tämä on. Yhteenpalaamisen onnistuminen riippuu niin paljon tosiaan syistä miksi alunperin erottiin.
- ONNISTUU
Erosimme 4 vuoden yhdessäolon jälkeen, olimme erossa n. 1 vuotta. Nyt meillä menee paremmin kuin koskaan, olemme olleet yhdessä eron jälkeen n. 2 vuotta!! Kihloihin mentiin helmikuussa ja kohta on häät tiedossa! :) Olemme 27 ja 29. Suosittelen kokeilemaan, meillä ainakin onnistui!! Emme enää pidä toisiamme itsestäänselvyksinä...
- E-ehdokas
ONNISTUU kirjoitti:
Erosimme 4 vuoden yhdessäolon jälkeen, olimme erossa n. 1 vuotta. Nyt meillä menee paremmin kuin koskaan, olemme olleet yhdessä eron jälkeen n. 2 vuotta!! Kihloihin mentiin helmikuussa ja kohta on häät tiedossa! :) Olemme 27 ja 29. Suosittelen kokeilemaan, meillä ainakin onnistui!! Emme enää pidä toisiamme itsestäänselvyksinä...
Onko yhteenpaluun jälkeen tullut tilanteita, että ero olis vedetty esiin, tyyliin: johan me on kerran erottu...? Tai oletteko riidelleet samoista asioista kuin ennen eroa? Miten aikanaan puhuitte sen eronne läpi?
Kiinnostaa tietää, kun useimmat ovat tyrmänneet tällaiset etäisyydenotot vallan..
- ase
Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja onnistumista.
Miksei myöskin näissä asioissa. Luovuttajaksi ei kannata ruveta, on kyse mistä vain. - Eiluska
Itse aloitan eroterapian ensiviikolla. Kai se niin on, että täytyy mennä itseensä ja tehdä asiat selviksi itsensä kanssa ennekuin sitä voi toiselta vaatia mitään. Olkoon tuloksena yhteenpaluu tai uusi kumppani, niin voin aloittaa parisuhteen puhtaalta pöydältä ja ehkäpä jopa parempana kumppanina kuin ennen.
- näin meillä
Meillä asiat ajautuivat siihen pisteeseen, että nyt n. 3kk jälkeen erosta me ei olla enää missään tekemisissä. Sovussa erottiin ja luvattiin olla ystäviä, mutta tämäpä löysi muijan joka ei tule hyväksymään mua. Ja tää muija on mun exäni työkaveri. Hän on mustasukkainen (exäni suoraan keroi ja sanoi vielä että kuuluukin olla) ja epävarma vielä itsestään. Sitte mä vielä viimeviikolla kerroin asiasta, että tiedän kenen kanssa exäni nykyään on ja että mitä mieltä mä asiasta olen. Varoitin myös mustasukkaisista naisista. Se oli se viimeinen niitti ja mä sain hirveen haukkumapuhelun exältäni. Se sanoi, että mä en enää koskaan saa soittaa ja häiritä heitä. Jos mulla on tärkeää asiaa, niin sitten voin lähettää tekstarin. Tää exäni on muuttunut 3kk ihan eri ihmiseksi, jonka mä ennen tunsin. Mä en tiedä onko se uusi akka muuttanut sen vai mikä sillä on, mutta tosi outoa. Sitten sen suusta tulee ihan ihme kommentteja, luulen että ne on sen akan sinne "laittamia". Että näin meillä, harmi että yli 13 vuoden suhde päättyy näin. Exäni joutuu käymään mun tykönä vielä ehkä pari kertaa ja se on tosi rankkaa sille muijalle. Mä en enää haluiasi nähdä koko jätkää, mutta kun pari asiaa on hoitamatta. Toivottavasti aika tasaa hänen mielipiteensä minusta ja hän näkisi mut taas mukavana ihmisenä.
- aikatar
Kaikkeen auttaa aika. Asioiden käsittelyyn pystyy selkeämmin, kun jonkin aikaa on kulunut. Alussa tunteet ovat liikaa pinnassa, jotta asioita osaisi katsoa niin sanotusti ulkopuolisin silmin. Olen miekin käynyt tälläisen läpi onnellisella lopulla, mutta aikaa se vei ja paljon kasvatti. Ystäväni kanssa asiat tuhanteen kertaan läpi kävimme uudestaan uudestaan uudestaan... Ja se oikasti auttoi sillä hetkellä. Toivottavast sinulkin on läheisiä kenen kans näitä asioit voit jakaa. Tuki on tärkiätä yksin ei piä jäädä. Joskus se olet sinä joka kuuntelee, nyt on sinun vuoros purkaa tuntees ja muiden kuunnella
- _omena
Hmm... seurustelimme aikoinaan 2 vuotta, jonka jälkeen erosimme (syy miehessä, halusi ilmeisesti kokeilla että onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella). Olimme erossa hiukan yli vuoden, jonka jälkeen palasimme yhteen. Ero oli kamala, ja luulen etten ikinä päässyt sen yli. Meillä molemmilla oli eron aikana muitakin, mutta ainakin minulle muut miehet olivat vaan hänen korvikkeitansa, enkä koskaan lakannut häntä rakastamasta. no, nyt olemme seurustelleet toiset 2 vuotta ja asumme yhdessä. Tulevaisuudesta ei ikinä voi tietää mutta ainakin nyt tuntuu että ehkäpä paluu yhteen onnistuukin.
- Eiluska
_omena kirjoitti:
Hmm... seurustelimme aikoinaan 2 vuotta, jonka jälkeen erosimme (syy miehessä, halusi ilmeisesti kokeilla että onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella). Olimme erossa hiukan yli vuoden, jonka jälkeen palasimme yhteen. Ero oli kamala, ja luulen etten ikinä päässyt sen yli. Meillä molemmilla oli eron aikana muitakin, mutta ainakin minulle muut miehet olivat vaan hänen korvikkeitansa, enkä koskaan lakannut häntä rakastamasta. no, nyt olemme seurustelleet toiset 2 vuotta ja asumme yhdessä. Tulevaisuudesta ei ikinä voi tietää mutta ainakin nyt tuntuu että ehkäpä paluu yhteen onnistuukin.
Nyt kun erosta on kulunut kuukausi ja miehellä ollut uusi tyttöystävä samaisen kuukauden, niin tuntuu ettei paluu yhteen ole mahdollista. Toivon toki että olisi, mutta nyt on tosi epätodellinen olo. Kirjottelin tuossa hetki sitten toiseen viestiketjuun tämä hetkistä tilannetta.
Tuntuu että olisin ihan lukossa tämän asian kanssa. Jutteluapua hain, mutta ensimmäinen vapaa aika on syyskuun lopulla. Ei ihme että ihmiset hyppii silloilta alas.... - doikkadoi
Eiluska kirjoitti:
Nyt kun erosta on kulunut kuukausi ja miehellä ollut uusi tyttöystävä samaisen kuukauden, niin tuntuu ettei paluu yhteen ole mahdollista. Toivon toki että olisi, mutta nyt on tosi epätodellinen olo. Kirjottelin tuossa hetki sitten toiseen viestiketjuun tämä hetkistä tilannetta.
Tuntuu että olisin ihan lukossa tämän asian kanssa. Jutteluapua hain, mutta ensimmäinen vapaa aika on syyskuun lopulla. Ei ihme että ihmiset hyppii silloilta alas....Vanha aihe, mutta itseänikin mietityttää tämä asia. Minut jätettiin ja aika selvät sävelet erossa oli. Minulle sanottiin nämä klassikot, että kun ei toimi niin ei toimi, ja ollaan kasvettu erilleen, mutta kun näitä palstoja lukee niin se antaa toivoa (luuktavasti turhaa).
Toivottavasti sitä pystyy irtautumaan, vaikka nyt tekisi mitä vain, että saisi hänet takas. - eetu
Eiluska kirjoitti:
Nyt kun erosta on kulunut kuukausi ja miehellä ollut uusi tyttöystävä samaisen kuukauden, niin tuntuu ettei paluu yhteen ole mahdollista. Toivon toki että olisi, mutta nyt on tosi epätodellinen olo. Kirjottelin tuossa hetki sitten toiseen viestiketjuun tämä hetkistä tilannetta.
Tuntuu että olisin ihan lukossa tämän asian kanssa. Jutteluapua hain, mutta ensimmäinen vapaa aika on syyskuun lopulla. Ei ihme että ihmiset hyppii silloilta alas....Tiedän tunteen...
- Live29
Viestit on näköjään aika vanhoja mutta itseänikin kiinnostaisi.
Oliko teidän ero riitaisa, sanoiko toinen ettei halua kanssasi enää suhdetta?
Mikä oli pisin aika kun olitte erossa/pitämättä yhteyttä, miten suhde sai uudelleen alkunsa? - karpaloinen
Me seurusteltiin 3,5 vuotta ja erottiin, olin yksin 4 kuukautta ja tajusin että ei maailmassa ole samanlaista toista ja tämän kanssa tahdon olla loppuelämäni.
Palaattiin yhteen ja nyt on kulunut todella onnelliset 3 vuotta erosta.
Nyt kuitenkin olen eroamassa taas ja täsmälleen samasta syystä kuin ekalla kerrallakin! 3 vuoden kriisikö? Tapahtuuko yhteepaluu taas, who knows... - tyhmä
osaisiko joku neuvoa tai kertoa omasta kokemuksestaan? kun tavattiin ensimmäisen kerran 2011 huhtikuussa ja kesäkuussa sitten alettiinkin jo seurustelemaan,ja niin vaa ennen suhdetta kumpikin ajatteli etttei meistä tuu mitää vaikka kummatki nauraa aina toistemme jutuille ja oli hauskaa,niin vaa meistä tuki kumppanit,alku oli aivan mahtavaa,ei ainuttakaa riitaa tai lähellekkää,odotti aina toisen näkemistä,ja jopa tyttö ehdotti muuttoa yhteen kun hän opiskeli vielä kotikaupungissa 400km päästä minusta.jossain vaiheessa aloin muuttua mäkättäväks ja huutavaks mieheks ja riidat sai hänen tunteensa pois tai piiloon. sanoinki hänelle monesti että en jaksa lähe kotii kun hän oli helsingissä luonani käymässä,3 kerralla tein samanvirheen puhelimessa eikä hän enää antanut mahdollisuutta. nyt hän sanoo aina et riidat söi tunteita. Mutta jos oikeesti välittää ei tunteet kuole kuukaudessa,eikö? onko tästä paluuta enään yhteen jossai vaiheessa kun syy oli oikeastaan minussa ja yrittäny korvata asiaa.olemme olleet nyt erossa 1-2viikkoa ja olen ite ollu yhteydessä häneen koko ajan,auttakaa
- eetu
17-vuotta yhteistä elämää takana. Kaksi lasta, kaksi koiraa ja yksi kissa. Niin vain mies löysi uuden rakkauden, ja sinne men. Itse olin tyytyväinen yhteiselämään, mitä joskus riideltiin, niin otin ne kuuluvaksi pitkään liittoon. Eroahdistus on ollut erittäin kova, mutta lasten takia on vain pakko jaksaa. Pakko jaksaa.
- amtream
Morjesta ite tosiaan erosin 5 vuoden suhteesta jossa meidän ongelmat alkoi minun takiani jo puolitoista vuotta sitten nyt kun sitten tulin työmatkalta pari viikkoa sitten niin tyttö kertoi että tää oli nyt tässä sitten ja kuulin sitten että heti on uus mies kierroksessa :( meillä on myös 2,5 vuotias tyttö. Sain ainakin vähän toivon pilkahduksia kun luin tätä ketjua ja rakastan sitä naista yli kaiken ja tekisin mitä vaan että saisin hänet takaisin..eniten harmittaa se että ennen kun lähdin matkalle niin tyttöystäväni oli pitkästä aikaa oma ittensä ja iloinen ja pusutteli ja hali ja tekstaili koko ajan
- lopullistako
Te jotka olette palanneet yhteen ja palanneet yhteen vuoden eron jälkeen, olitteko missään yhteyksissä tuona aikana vai elittekö täysin omaa elämää?
- Simoz1982
Itse jätin avovaimoni 4.5 vuoden seurustelun jälkeen, sovitaan vaikka mielenhäiriöstä..
En tiiä mitä sekoilin mutta virhe se oli. Erottiin siis viime heinäkuussa ja hän antoi paljon mahdollisuuksia palata takaisin yhteen, perus miehenä en tunteista puhunut paskaakaan...
Hän sitten hommasi toisen kun en osoittanut mitään mielenkiintoa häntä kohtaan ja vasta menetyksen jälkeen ymmärsin mitä meillä oli.
Hän jätti tämän ihanan miehen minun takiani ja aloitamme alusta. Paluu vanhaan ei todellakaan onnistu, siitä olen varma.
Tunnistan omat virheeni ja mitä pitää tehdä että suhde toimisi tällä kertaa paremmin.
Kaikki suhteet ovat erilaisia ja en voi neuvoa muuta kuin että aina on mahdollisuus mutta älkää rakastuko kusipäihin jotka pettää.. - tyhmä
noo nyt on menny se noin3 kk erosta ja ei enää oltu yhteydessä exän kanssa.huomasin että hän on muuttanut toiseen kaupunkiin jo,luulenpa että ei ole enää koskaa paluuta yhteen. mä luovuin jo toivosta.välillä tekee mieli tekstata mutta en tiiä onko se fiksua ja jättäny sitten tekemättä :/
- yhteenpaluu
Hei, Miten sinulla menee? Minä erosin avopuolisosta enempi minun aloitteesta mutta me asuimme jo periaatteessa eri osoitteissa hänen aloitteestaan. Minä vain lopetin sitten suhteen kokonaan. Hän ei kuitenkaan katkaissut välejä kokonaan ja nyt palasimme yhteen. Aloitimme alusta ja seurustelemme. Tutustumme toisiimme uudelleen nyt sitten ilman arjen jatkuvaa painolastia. Haluaisin heti muuttaa yhteen mutta ymmärrän, että se ei ole järkevää. Parempi on rakentaa suhdetta ja luottamusta ensin. Suhteemme kaatui aikoinaan epäluottamukseen, ehkä enempi minun puolelta. Ajauduimme tilanteeseen, jossa emme enää uskaltaneet näyttää tunteita toisillemme. Monesti halusin lähestyä, enkä uskaltanut, koska en enää uskonut hänen välittävän ja rakastavan. Mutta siitä, miten palasimme yhteen, sain uskoa jälleen siihen, että hänellä on tunteita minua kohtaan. Nyt minun on helppo taas lähestyä häntä ja rakastaa häntä ilman pelkoa tai jatkuvaa epäilystä. Uskallan ehkä nyt enemmän näyttää tunteita kuin koskaan aiemmin. Rakastanhan häntä aivan mielettömästi. Aivan mielettömästi. Ja olen eri mieltä siitä, että jos toinen löytää eron aikana toisen, niin hän ei rakasta. Minä seurustelin toisen kanssa, koska en enää uskonut meihin exän kanssa, en uskonut enää näkeväni häntä tässä elämässä. Mutta rakkaus ei koskaan kadonnut. Eikä ilmeisesti hänenkään. Kun tapasimme eroajan jälkeen, niin suutelimme heti enkä halunnut koskaan päästää enää irti. Hänkin kertoo pelkäävänsä ja sen vuoksi nyt seurustelemme ja opettelemme olemaan toisillemme hyviä, ennen kuin muutamme uudelleen yhteen. Olen aivan orpo ilman häntä. Vaikka emme nyt vielä asu yhdessä, niin olen suunnattoman onnellinen, että yritämme uudelleen ja että meille sallittiin uusi mahdollisuus. Tällä kertaa en aio mokata ja pilata rakkauttamme. Haluan tehdä hänestä onnellisen ja olla onnellinen hänen kanssaan.
- tyhmä
hey paljon onnea teille :) täällä päin ei muutosta.ei olla yhteydessä enään muutakun jos onnittelen häntä jostain,ja hän vastaa lyhkäsesti kiitoksia :) hän on vaihtanut kaupunkiakin jo,joten ei täällä päin paluusta voi haaveksia,mutta eteenpäin pitää sit vaan mennä! pidähän kiinni suhteestas,ehkä nyt menee paremmin ku koskaan sit! yks kysymys.olitko yhteydessä paljon häneen eron aikana ja oliko se suhun?
- yhteenpaluu
Ei, minä en halunnut pitää yhteyttä. Hän joskus soitti tai laittoi viestiä. Ilmoitin silloin vaan kylmästi, että olen toisen kanssa ja olen onnellinen jne. Kun hän kävi esim hakemassa jotain tavaraa, en suostunut näkemään häntä vaan laitoin tavarat vaan silleen, että sai ne poimittua. Tein sen, koska minun oli niin vaikea erota hänestä ja olla erossa hänestä. Ajattelin, että jos olen kylmä ja ilkeä, niin selviän paremmin. Kun uusi miesystäväni jätti minut, en tiennyt, kenen puoleen kääntyä ja soitin hädissäni exälle keskellä yötä. Hän ei ollut vihainen, lohdutti vaan ja pyysi lupaa tavata. Aloimme seurustelemaan kaksi päivää sen jälkeen. En voi edes kuvailla, kuinka onnellinen olin, kun pääsin taas hänen syliinsä. Olimme erossa ehkä kolmisen kuukautta.
- tyhmä
ja olitteko kauan erossa?
- Apuja?
Itse erosin n. 1,5 kk sitten 3,5v seurustelun jälkeen. Tarinahan on pitkä ja tässä on lähinnä vain kohokohdat.
Erosimme oikeastaan syystä joka ei ole vielä täysin selvä, exäni selitys oli että meillä vaan meni liian vaikeaksi. Ennen eroa hän kertoi tunteittensa muuttuneen ja rakastavansa minua enemmän ystävänä. Kertoi myös lievästi ihastuneensa johonkin josta ei kuitenkaan tulisi mitään.
Hän käyttäytyi erittäin kylmästi minua kohtaan, olimme enemmän kämppiksiä kuin pariskunta. Päätin useamman viikon unettomuuden ja pohdiskelun jälkeen ettei minun kannata enää pakottaa toista olemaan kanssani jos hän ei sitä halua ja kerroin haluavani erota. En liiemmin ollut enää järissäni suhteen loppupuolella ja vielä vähemmän eron jälkeen, tämä näkyi lähinnä sitten omassa käytöksessäni, joka on ollut kieltämättä ollut melko sekavaa.
Olen katunut eropäätöstäni suunnattomasti eron jälkeen, mutta exäni on tehnyt hyvin selväksi ettei hän asiaa ole katunut. Itselleni ero on tuottanut ja tuottaa edelleen suunnatonta tuskaa ja ikävää.
Törmäsin taannoin exääni baarissa ja se kolahti niin paljon että kännipäissäni menin väkisillä kuuluttamaan rakkauttani häneen ja ihmettelin kovaäänisesti hänen kylmää käytöstään ja julmuuttaan minua kohtaan - Apuja?
Ainiin, piti vielä mainita että olen täysin varma ettei hän minua ole pettänyt suhteemme aikana ja melko varma ettei hänellä ole ollut muita miehiä eromme jälkeen.
- Elämää se vaan on
Yleensä etenkin tuon ikäisillä naisilla tulee se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella efekti, ajatus siitä että tätäkö tämä elämä on? Se sitten johtaa siihen tunteiden kylmenemiseen ym. ongelmiin. Onko hän kenties sinua nuorempi? Voisin kuvitella, että jos hänellä on se menovaihe jäänyt väliin niin se vetää jo ajatuksena puoleensa niin paljon ettei hän malta jäädä katselemaan mitä suhteesta voisi kehittyä.
- Nimenomaan
Elämää se vaan on kirjoitti:
Yleensä etenkin tuon ikäisillä naisilla tulee se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella efekti, ajatus siitä että tätäkö tämä elämä on? Se sitten johtaa siihen tunteiden kylmenemiseen ym. ongelmiin. Onko hän kenties sinua nuorempi? Voisin kuvitella, että jos hänellä on se menovaihe jäänyt väliin niin se vetää jo ajatuksena puoleensa niin paljon ettei hän malta jäädä katselemaan mitä suhteesta voisi kehittyä.
Kaikkihan on mahdollista, yhteenpaluussa olennaista on varmaan se, että miten kummankin osapuolen tunteet muuttuvat kun pääsee katsomaan suhdetta ulkopuolisin silmin. Jos hän on käytöksellään ajanut sinut eropäätökseen se tarkoittaa käytännössä sitä, että hän on halunnut erota, mutta ei ole sitä päätöstä uskaltanut itse tehdä. Mitä olen muutaman samanikäisten tuttavieni eroissa huomannut on se, että tuon ikäisenä ihmiset usein ovat vielä suhteellisen epäkypsiä, joten vaikeat päätökset sysätään väkisin muille. Jos ajan kanssa hänen tunteensa palaavat niin voi olla mahdollista, että hän ottaa yhteyttä ja haluaa vielä yrittää. Valitettavasti näissä tilanteissa ei auta muu kuin odotella ja toivoa parasta.
- Apuja?
Elämää se vaan on kirjoitti:
Yleensä etenkin tuon ikäisillä naisilla tulee se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella efekti, ajatus siitä että tätäkö tämä elämä on? Se sitten johtaa siihen tunteiden kylmenemiseen ym. ongelmiin. Onko hän kenties sinua nuorempi? Voisin kuvitella, että jos hänellä on se menovaihe jäänyt väliin niin se vetää jo ajatuksena puoleensa niin paljon ettei hän malta jäädä katselemaan mitä suhteesta voisi kehittyä.
Joo nimenomaan noista em. asioista oli puhetta ennen eroa. Ikäeroa meillä on vajaa 3 vuotta ja hän on se nuorempi. Hänellä tuntui nimenomaan olevan se pelko siitä, että elämä tyssää tähän suhteeseen ja että rajoitan hänen elämäänsä jotenkin. Todellisuudessa en koskaan yrittänyt estää häntä tekemästä mitään, paitsi suhteen loppupuolella yritin vähän hillitä sitä baareissa ravaamista lähinnä meidän epävarman tilanteemme vuoksi. Tämän hän tulkitsi jotenkin ylisuojelevaisuutena ja syyttää minua edelleen siitä. Itselläni on enemmän sellainen tunne, että hänellä on omatunto kolkuttanut siitä ravaamisesta ja yrittää jotenkin pyöritellä sitä minun syykseni.
- tyhmä
kuulostaa vähän tutulta :) annat ajan vaan mennä,ja jos tulee yhteydenotto ni katot sit millä fiiliksillä ite oot,aika parantaa haavat,mut ei aina kokonaan,mut kuitenki,tuska helpottuu vähitellen. mut suhde asiat ei oo koskaa helppoi,teet omii asioita ja katot mitä sit tulee vastaa :) poissa silmistä poissa mielestä ;)
- eksynyt
Erosin kanssa kihlatustani 4 kuukautta sitten. Meillä on kahden vuoden ikäinen poika, ollaan parikymppisiä ja kummankin kunnon seurustelusuhde. Kolme vuotta oltiin yhdessä ja kun meillä meni hyvin niin kaikki oli mahtavaa, mutta niitä riitoja oli liikaa. ollaan erottu kaikkiaan neljä kertaa, mä oon aina lähtenyt ja mennyt takaisin. Nyt viimeisin lähtö takana ja missään tekemisissä ei olla oltu kunnes mies otti yhteyden muhun ja nähtiin ja juteltiin niin paljon. Ja tajuttiin kuinka paljon me rakastetaan toisiamme, juteltiin meidän suhteesta ja kaikista eroista. Yhteenpaluusta ollaan puhuttu, mutta en tiedä kannattaako? Sen tiedän, että jos yhteen palaan menetän omat vanhempani, he eivät voi ymmärtää tätä soutamista ja huopaamista. Onko reilua, kun joudun valitsemaan joko omat vanhempani vai lapseni isän, jota rakastan ja jonka kanssa haluan olla??
- Päätöksiä
Eipä ole teilua ei. Itsekin olen ollut siinä tilanteessa, että on pitänyt valita suku tai puoliso. Tosiaan suku ei tullut toimeen puolison kanssa, johtuen pitkälti hänen suorapuheisuudestaan, jota taas minä arvostin (tiettyyn rajaan asti). Ei tuohon voi antaa yksiselitteistä vastausta. Kovaa tuo on teidän lapsellekin. Tässä keskustelussakin on ollut hyviä kirjoituksia, joista tärkeinpänä on ollut se, että jos mikään ei ole teidän välillänne muuttunut miksi palata yhteen?
Olette kuitenkin monta kertaa kokeilleet, joten mielestäni tärkeää nyt oikeasti pohtia miksei silloin ole toiminut. Lisäksi olette molemmat vielä nuoria ja moni haluaa nuorena kokeilla kaikkea ja monesti toimitaan hätäisesti. Jaksamisia kuitenkin.
- Aika parantaa
Oma tarinani: Seurustelin ensimmäisen pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa 2,5v. Tässä ajassa teimme molemmat virheitä, joiden takia lopulta ajauduimme eroon. Aloite tähän tuli minun puoleltani. Aloimme tapailemaan satunnaisesti "ystävinä" kahden kuukauden jälkeen, mikä ajoi meidät uudelleen suhteeseen.
Suhdetta jatkui reilu puoli vuotta, mutta mikään ei ollut muuttunut tuon eron aikana. En itse ollut oikeastaan oppinut erosta mitään, eikä ollut paljon nainenkaan. Erosimme reilu kuukausi sitten uudelleen. Ensimmäinen kuukausi meni kuin siivillä. Olin varmaan vaan niin huojentunut ja innoissani, että nyt saan tehdä mitä haluan jne., etten käsitellyt eroa yhtään. Kuukauden jälkeen tuli täydellinen romahdus. Jäin viikoksi pois töistä, sain ammattiapua ja nyt muutaman päivän jälkeen saan öisin jo nukuttuakin ilman rauhottavia. Päälimmäisenä mielessä on koko ajan paluu yhteen, vaikka tiedostankin sen riskit. Kuitenkin aijon noudattaa jo monesti kuultua neuvoa, että tunteista on ensiksi päästävä yli, jonka jälkeen voi tutkailla tilannetta järkevästi, ja miettiä onko ko. ihminen oikeasti sellainen, jonka kanssa haluaisi uudelleen seurustella. Nyt kuitenkin koen oppineeni paljonkin, kun olen käsitellyt asiaa paljon, ja käynyt kaikki tunnetilat läpi. Tajuan vihdoinkin omat virheeni, ja aijon ne korjata. Oli seuraava suhde sitten kenen kanssa hyvänsä.
Itse olin sikäli onnekas, että sain heti ammattiapua, sekä paljon tukea ystäviltäni. Näitä asioita ei vaan voi käsitellä yksin.
Antakaa itsellenne ja entiselle kumppanillenne aikaa, vaikka se tuntuisi kuinka pahalta hyvänsä.
Psykologini sanoi mielestäni hyvin: "Ihminen ei tarvitse muita ollakseen onnellinen. Suhde ei voi perustua liiaksi kiintymykseen ja tukeutumiseen. Sitten kun kykenet olemaan yksin onnellinen, tekemään yksin kaikki ratkaisut ja elämään omaa elämääsi onnellisesti, voit ehkä jakaa sen jonkun toisen kanssa.." - onnellinen loppu?
Me erosimme hetkeksi, olin päättänyt eron pysyväksi mutta sitten tein positiivisen testin ja en kertonut asiasta heti miehelle. Mietin itsekseni pidänkö vauvan vai en ja parin kk päästä kerroin miehelle joka yritti saada minua takasin koko ajan. Totesin itselleni että yritetään koska päätin pitää vauvan ja nyt oon niin onnellinen kun vaan ikinä voi. mieskin muuttunut huomattavasti eron jälkeen nyt olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia siunaantunut 4. Tein oikean päätöksen elämässäni kun otin mieheni takaisin ja laitoin kaikkeni peliin
- anotherlonely
Erosin talvella 7 vuotta kestäneestä parisuhteesta oma-aloitteisesti. Ehkä halusin kokeilla, onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella vaiko ei. No ei se ole yhtään sen vihreämpää. Erossa hänestä tajusin, että kaikki ne asiat, mitkä minua hänessä olivat häirinneet tai ärsyttäneet olivat vain minun omaa rajoittuneisuuttani. Jälkeenpäin mietin, miten olinkaan voinut käyttäytyä häntä kohtaan ajoittain niin kamalasti ja hän sitlti kesti sen. Minulle tuli tästä erittäin paha mieli ja sietikin tullakin. Kun jotain tärkeää&ainutlaatuista menettää niin sen tajuaa yleensä vasta liian myöhään.. Mutta, jos elämä suo ja saan joskus uuden mahdollisuuden niin aion todellakin käyttää sen!
- BlueBird87
Minusta sinun kannattaisi olla yhteydessä tähän toiseen. Et menetä siinä mitään, enintään saat kuulla että hän ei ole enää kiinnostunut. Muutenkin tuo yhteydenotto jättäneeltä osapuolelta tuntuu aina olevan hirveän taistelun takana, liekö ylpeys tai häpeä joka ei anna periksi. Mutta tietäkää, mitä kauemmin viivyttelette, sitä todennäköisemmin toinen lopulta pääsee eteenpäin omassa elämässään.
Tyttöystäväni jätti minut 1,5kk sitten, koska ei kuulemma enää rakastanut minua muuna kuin ystävänä. Oli ihastunut toiseen tästä syystä ja alkoi seurustelemaan tämän kanssa heti eromme jälkeen...ei osannut perustella muuten ja mitäs minä niitä perusteluja kärttämään. Kyllä ihminen itse tietää omat tunteensa eikä ketään voi pakottaa rakastamaan. Rakastin/rakastan tätä naista aivan mielettömästi ja viimeiset viikot ovat olleet minulle yhtä tuskaa ja ikävää. Ei ole ollut hetkeä jolloin en olisi ajatellut tai kaivannut häntä, mutta olen kovettanut itseni enkä ottanut yhteyttä antaakseni hänelle rauhan. Sydämmeehän se sattuu mutta joskus rakkaus on sitä, että antaa toisen mennä :'( Ja ehdimme siis seurustella reilut 2 vuotta, tuntea 3,5 vuotta ja asua yhdessä noin 9kk.
Pahinta kaikessa on, että suhteemme oli kaikin puolin hyvä: ei ollut riitoja, arvomme ja asenteemme olivat samat , halusimme molemmat tulevaisuudelta samoja asioita(molemmat opiskelee ja tietävät, mitä haluavat tehdä tulevaisuudessa), seksi toimi, tulimme toimeen todella hyvin ja meillä oli niin paljon omia inside-juttuja että monet varmaan olisivat pitäneet meitä hulluina jos olisivat nähneet sen menon. Olimme myös tarpeeksi erilaisia, nin että täydensimme toisiamme eikä tuntunut, että seurustelisi vain itsensä naispuolisen kopion kanssa. Ja piru vie, että Hän olikin kaunis! En usko ikinä löytäväni niin kuvankaunista naista yhdistettynä sellaiseen älyyn ja persoonaan.
Olihan meillä vaikeuksia, mutta ne olivat meistä kahdesta riippumattomia ympäristön tai elämäntilanteen asettamia. Olotilaani ei paranna yhtään se, että kaikki nuo mainitsemani ongelmat alkoivat vähitellen selviämään ja tuntui kuin lopultakin olisimme päässeet kulkemaan esteettä kohti sitä yhteistä tulevaisuutta, josta olimme puhuneet. Nyt se kaikki on vain kaunista puhetta. Hän siitä puhui enemmän, mutta tiedän että olin täysillä siinä mukana ja halusin viettää elämäni tämän naisen kanssa.
Mutta sitten yhtäkkiä hän vai sanoi alkaneensa epäillä tunteitaan. Kuulemma jos puhuttiin kihloista, ei hän enää ollutkaan varma ja ajatus ei tuntunut niin onnelliselta kuin sen olisi pitänyt. Sitten tämä ihastuminen toiseen ihmiseen sai hänet lopullisesti pois tolaltaan ja hän pisit poikki. Ei voi kuulemma ihastua toiseen jos rakastaa toista. Kuulemma puuttui "se jokin".
Elämältäni lähti pohja pois ja yhtäkkiä se tulevaisuus, jota kohti olimme menossa, murskattiin ja minulta vietiin rakkain ihminen viereltäni. MIelestäni meiltä jäi kaikki aivan kesken, ilman kunnollista loppua. Ja oliko ne kaksi vuottakin vain valhetta. Kaikki ne kerrat kun sanottiin rakastavamme toisiamme? Voin vieläkin kuulla päässäni hänen ihanan äänensä kuiskaamassa "Mä rakastan sua niin paljon." :'( Olen kyseenalaistanut koko oman nykyisen elämäni ja miettinyt, mihin suuntaan sitä nyt lähtisi? Olo on kuin eksyneellä lapsella keskellä maailmanloppua. Minulla ei ole huonoja muistoja joilla voisin yrittää helpottaa oloani, ja hyvät muistot vain repivät haavaa ja ikävää suuremmaksi. Hän haluaisi edelleen olla ystäviä, mutta itse en pysty siihen näiden tunteideni kanssa. Molemmilla on ikävä toista, mutta toisella eri syystä kuin toisella.
Tiedän, että varsinainen elämä ei lopu tähän. Se ei vain enää tunnu miltään nyt kun hän ei ole vierelläni. En pelkää jääväni yksin, mutta en ole yhtään varma pystynkö koskaan tuntemaan ketään kohtaan yhtä vahvasti kuin Häntä. En halua vain "tyytyä" johonkin, koska se ei olisi reilua ketään kohtaan. Tiedän myös, että olen hyvä tyyppi ja minulla on asiat hyvin kaikin puolin muuten. On hyviä ystävia, rakastava perhe, töitä, opiskelupaikka ja olen vielä nuori. Mutta jotenkin näistä asioista ei vain osaa iloita ja tulee huono omatunto.
Vaikka pitäisi mennä eteenpäin, toivon koko ajan sisimmässäni Hänen tajuavan, mitä menetti ja palaavan takaisin. Ei välttämättä siihen vanhaan, vaan uuteen ja parempaan parisuhteeseen. Tiedän asioita, joissa minun on petrattava ja teen tälläkin hetkellä töitä sen eteen.
Järki sanoo, että on haudattava kaikki toiveet yhteenpaluusta, mutta silti löydän itseni aina päivittäin etsimässä ketjuja yhteenpaluista ja kohtalotovereista. Kun vain pystyisi unohtamaan...haluan hänet takisin.
Tulipa pitkä ja sekava teksti. Sen siitä saa kun aikomuksena on vastata johonkin ja päätyy vuodattamaan kaiken mitä ajattelee... - Vanhempi peipponen
BlueBird87 kirjoitti:
Minusta sinun kannattaisi olla yhteydessä tähän toiseen. Et menetä siinä mitään, enintään saat kuulla että hän ei ole enää kiinnostunut. Muutenkin tuo yhteydenotto jättäneeltä osapuolelta tuntuu aina olevan hirveän taistelun takana, liekö ylpeys tai häpeä joka ei anna periksi. Mutta tietäkää, mitä kauemmin viivyttelette, sitä todennäköisemmin toinen lopulta pääsee eteenpäin omassa elämässään.
Tyttöystäväni jätti minut 1,5kk sitten, koska ei kuulemma enää rakastanut minua muuna kuin ystävänä. Oli ihastunut toiseen tästä syystä ja alkoi seurustelemaan tämän kanssa heti eromme jälkeen...ei osannut perustella muuten ja mitäs minä niitä perusteluja kärttämään. Kyllä ihminen itse tietää omat tunteensa eikä ketään voi pakottaa rakastamaan. Rakastin/rakastan tätä naista aivan mielettömästi ja viimeiset viikot ovat olleet minulle yhtä tuskaa ja ikävää. Ei ole ollut hetkeä jolloin en olisi ajatellut tai kaivannut häntä, mutta olen kovettanut itseni enkä ottanut yhteyttä antaakseni hänelle rauhan. Sydämmeehän se sattuu mutta joskus rakkaus on sitä, että antaa toisen mennä :'( Ja ehdimme siis seurustella reilut 2 vuotta, tuntea 3,5 vuotta ja asua yhdessä noin 9kk.
Pahinta kaikessa on, että suhteemme oli kaikin puolin hyvä: ei ollut riitoja, arvomme ja asenteemme olivat samat , halusimme molemmat tulevaisuudelta samoja asioita(molemmat opiskelee ja tietävät, mitä haluavat tehdä tulevaisuudessa), seksi toimi, tulimme toimeen todella hyvin ja meillä oli niin paljon omia inside-juttuja että monet varmaan olisivat pitäneet meitä hulluina jos olisivat nähneet sen menon. Olimme myös tarpeeksi erilaisia, nin että täydensimme toisiamme eikä tuntunut, että seurustelisi vain itsensä naispuolisen kopion kanssa. Ja piru vie, että Hän olikin kaunis! En usko ikinä löytäväni niin kuvankaunista naista yhdistettynä sellaiseen älyyn ja persoonaan.
Olihan meillä vaikeuksia, mutta ne olivat meistä kahdesta riippumattomia ympäristön tai elämäntilanteen asettamia. Olotilaani ei paranna yhtään se, että kaikki nuo mainitsemani ongelmat alkoivat vähitellen selviämään ja tuntui kuin lopultakin olisimme päässeet kulkemaan esteettä kohti sitä yhteistä tulevaisuutta, josta olimme puhuneet. Nyt se kaikki on vain kaunista puhetta. Hän siitä puhui enemmän, mutta tiedän että olin täysillä siinä mukana ja halusin viettää elämäni tämän naisen kanssa.
Mutta sitten yhtäkkiä hän vai sanoi alkaneensa epäillä tunteitaan. Kuulemma jos puhuttiin kihloista, ei hän enää ollutkaan varma ja ajatus ei tuntunut niin onnelliselta kuin sen olisi pitänyt. Sitten tämä ihastuminen toiseen ihmiseen sai hänet lopullisesti pois tolaltaan ja hän pisit poikki. Ei voi kuulemma ihastua toiseen jos rakastaa toista. Kuulemma puuttui "se jokin".
Elämältäni lähti pohja pois ja yhtäkkiä se tulevaisuus, jota kohti olimme menossa, murskattiin ja minulta vietiin rakkain ihminen viereltäni. MIelestäni meiltä jäi kaikki aivan kesken, ilman kunnollista loppua. Ja oliko ne kaksi vuottakin vain valhetta. Kaikki ne kerrat kun sanottiin rakastavamme toisiamme? Voin vieläkin kuulla päässäni hänen ihanan äänensä kuiskaamassa "Mä rakastan sua niin paljon." :'( Olen kyseenalaistanut koko oman nykyisen elämäni ja miettinyt, mihin suuntaan sitä nyt lähtisi? Olo on kuin eksyneellä lapsella keskellä maailmanloppua. Minulla ei ole huonoja muistoja joilla voisin yrittää helpottaa oloani, ja hyvät muistot vain repivät haavaa ja ikävää suuremmaksi. Hän haluaisi edelleen olla ystäviä, mutta itse en pysty siihen näiden tunteideni kanssa. Molemmilla on ikävä toista, mutta toisella eri syystä kuin toisella.
Tiedän, että varsinainen elämä ei lopu tähän. Se ei vain enää tunnu miltään nyt kun hän ei ole vierelläni. En pelkää jääväni yksin, mutta en ole yhtään varma pystynkö koskaan tuntemaan ketään kohtaan yhtä vahvasti kuin Häntä. En halua vain "tyytyä" johonkin, koska se ei olisi reilua ketään kohtaan. Tiedän myös, että olen hyvä tyyppi ja minulla on asiat hyvin kaikin puolin muuten. On hyviä ystävia, rakastava perhe, töitä, opiskelupaikka ja olen vielä nuori. Mutta jotenkin näistä asioista ei vain osaa iloita ja tulee huono omatunto.
Vaikka pitäisi mennä eteenpäin, toivon koko ajan sisimmässäni Hänen tajuavan, mitä menetti ja palaavan takaisin. Ei välttämättä siihen vanhaan, vaan uuteen ja parempaan parisuhteeseen. Tiedän asioita, joissa minun on petrattava ja teen tälläkin hetkellä töitä sen eteen.
Järki sanoo, että on haudattava kaikki toiveet yhteenpaluusta, mutta silti löydän itseni aina päivittäin etsimässä ketjuja yhteenpaluista ja kohtalotovereista. Kun vain pystyisi unohtamaan...haluan hänet takisin.
Tulipa pitkä ja sekava teksti. Sen siitä saa kun aikomuksena on vastata johonkin ja päätyy vuodattamaan kaiken mitä ajattelee...Vois kuvitella, että oon itse kirjottanut kyseisen tekstin. Lähes identtinen tilanne itsellä tällä hetkellä menossa.
Emme tosin ehtineet varsinaisesti edes seurustella, mutta tapailimme todella tiiviisti ja ympäröivät ihmiset jo kait ajattelivat, että seurustelemme, kun sitä niin usein kyselivät ja meidän tilannetta spekuloivat.
Sitten ensin meni viikko ja toinenkin, että muija etäänty ja oli vaivautunut. Sitten kolmannella viikolla juttelimme ja hän tuumasi vain, että ei pysty rakastamaan minua niin kuin minä häntä. Ei halunnut sen koommin sitten jatkaa.
Emme koskaan riidelleet, samat arvot, pidimme hyvin samanlaisista asioista jne. Kaikki, jotka meistä tiesivät, sanoivat että olemme hyvin samanlaisia ja sovimme todella hyvin yhteen. Niin minunkin mielestä ja myös muijan mielestä silloin, kun hänellä vielä tunteita oli. En vain oikein tajua, että mihin ne kuoli. Toisaalta muutamassa aiemmassakin suhteessa ne tunteet on vain kuollut ja ei niille mitään sen isompaa syytä ole koskaan ollut. Pitää vain hyväksyä.
Itsekään en sen koommin alkanut mitään syitä ja perusteluita kärttämään. Ajattelin, että enkait minä voi toista pakottaa rakastamaan huolimatta siitä kuinka paljon itse rakastan häntä.
Lähes jatkuvasti toivon, että voisimme palata yhteen. Haaveilen hetkistä joita ei ehditty viettään ja toivon, että vielä tulisi hetki, jolloinka voisimme niitä suunniteltuja asioita tehdä.
Täällä sitä tulee aina välillä käytyä lukemassa muiden ihmisten kokemuksia, vaikka tiedän, että se mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi jollekulle muulle. Pitää vain odottaa ja antaa ajan näyttää mitä tapahtuu.
- Hopeless_
BlueBird87, olisi kiva tietää miten elämäsi on tänne kirjoittamisen jälkeen mennyt, saitko rakkaasi takaisin? Itse olen nyt vastaavassa tilanteessa kuin sinä olit tuolloin, paitsi että olen nainen. Järki sanoo, että pitäisi vaan unohtaa mutta sydän meinaa pakahtua siitä rakkauden määrästä mitä tunnen entistä puolisoani kohtaan, kumpa saisin hänet taas rakastamaan minua ja palaamaan luokseni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1233069
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi882813- 172208
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa211776"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla211668Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O151509Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak171479Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu281427Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.161387Hermo mennyt sotealueeseen?
Nyt hammaslääkäriaika peruttiin neljännen kerran. Perumiset alkoi tammikuussa. Nyt uusi aika elokuulle!????801320