luterilainen perhe. Isä ja äiti avioliitossa ja yksi avioliitossa saatu lapsi. Isä haluaa kääntyä katoliseksi.
Miten menetellään?
Pitääkö koko perheen kääntyä?
Entä jos vaimo ei halua kääntyä?
Pysyykö solmittu avioliitto pätevänä?
Kaste?
Mihin uskoon lapsi kasvatetaan?
Muutakin sellaista asiaanliittyvää, jota en itse hoksannut kysyä, saa kertoa.
Kääntyminen
8
998
Vastaukset
- Sole
Ei koko perheen tietenkään tarvitse kääntyä katolilaisiksi, jos isä se tekee. Solmittu avioliitto pysyy pätevänä. Kastetta ei "uusita", koska luterilaisen kirkon antama kaste on pätevä.
Lapsen uskonnollisesta kasvattamisesta... kirkonmiehet sanokoot oman sanansa, mutta minä olen sitä mieltä, että vanhempien on kyettävä sopimaan keskenään, miten menetellään. Ja vanhemmat ovat tasa-arvoisessa asemassa silloin, kun näitä perheneuvotteluja käydään.
Se kääntymistä suunnitteleva isä varmaan tietää, miten hänen tulee menetellä (yhteydet kirkkoherraan, informaatiokurssit jne.).- Mitä tehdä?
tarkoitin, että
- mihin kirkkokuntaan lapsi on liitettävä? En näe USKON kannalta (en siis virallisen dogmaattisen opin) suuria eroja, joka vaikuttaisi kasvattamisen vaikeuteen isän kääntymisen jälkeen.
- isä ei todellakaan tiedä, mistään niistä käytännön järjestelyistä, joita kääntyminen edellyttää - tambuurimajuri
Mitä tehdä? kirjoitti:
tarkoitin, että
- mihin kirkkokuntaan lapsi on liitettävä? En näe USKON kannalta (en siis virallisen dogmaattisen opin) suuria eroja, joka vaikuttaisi kasvattamisen vaikeuteen isän kääntymisen jälkeen.
- isä ei todellakaan tiedä, mistään niistä käytännön järjestelyistä, joita kääntyminen edellyttääpysyy äidin mukana luterilaisena. Tietenkin.
- Sole
Mitä tehdä? kirjoitti:
tarkoitin, että
- mihin kirkkokuntaan lapsi on liitettävä? En näe USKON kannalta (en siis virallisen dogmaattisen opin) suuria eroja, joka vaikuttaisi kasvattamisen vaikeuteen isän kääntymisen jälkeen.
- isä ei todellakaan tiedä, mistään niistä käytännön järjestelyistä, joita kääntyminen edellyttääIsän osalta homma lähtee liikkeelle siitä, että hän ottaa yhteyttä johonkin kirkkoherraan. Periaatteessa pitäisi ottaa yhteyttä oman tulevan seurakuntansa kirkkoherraan, mutta eihän sitä tarvitse tuossa vaiheessa tietää, missä esim. Helsingin seurakuntien rajat menevät: kyllä se tieto menee oikealle kirkkoherralle, kunhan jonkun saa kiinni. Itse tein aikoinani niin, että katsoin netistä osoitteet ja lähetin sähköpostia sille kirkkoherralle, jonka oletin olevan "omani"; ja hyvin se siitä lähti. Vastaus ja ohjeet tulivat sähköpostilla.
Jos perheen lapsi on jo kastettu luterilaisen kirkon jäseneksi, niin eihän sitä tarvitse muuttaa. Jos lasta ei ole kastettu, niin sitten vanhempien pitää miettiä asia keskenään kuten jo aikaisemmin sanoin.
Joka tapauksessa isän kirkkoon liittyminen on pitkähkö prosessi, kestää vähintään vuoden päivät, joten miettimisaikaa on. Ja ainakin isä Kazimierz korosi minulle kovasti miettimisen ja harkinnan tärkeyttä eli ei kannata hopuilla, vaan opiskella rauhassa ja osallistua messuihin. Koko perhe on tietysti niihin tervetullut, vaikka mitään liittymisaikeita ei olisikaan!
- perheellinen
Ei tietenkään koko perheen pidä kääntyä! Se on henkilökohtainen juttu, ja isä voi tehdä omat ratkaisunsa aivan yksin. Yleensä on ollut tapana, että lapset seuraavat äitiä koskien kirkkokuntaa. Niinpä lapset pysyvät luterilaisina, jos äitikin on luterilainen.
- hiippakuntal.....
"Miten menetellään?" Ota yhteys alueesi srk:n kirkkoherraan.
"Pitääkö koko perheen kääntyä?" Ei pidä.
"Entä jos vaimo ei halua kääntyä?" Mielestäni kääntyminen on jokaisen henk.koht. asia.
"Pysyykö solmittu avioliitto pätevänä?" Pysyy.
"Kaste?" Jos olet jo kastettu se on pätevä. Jos et ole kastettu sinut ennen kirkkoon ottamista kastetaan.
"Mihin uskoon lapsi kasvatetaan?" Olettaisin, että se on teidän perheen asia päättää, mihin uskoon lapsi kasvatetaan (en ole aivan varma).
Hiippakunnassa on muutamia aviopareja, joista toinen on kääntynyt katolilaiseksi ja toinen ei. - kokemuksen suulla
eroaisin miehestä mahdollisimman nopeasti. Fundamentalistin kanssa on mahdoton elää ja lapsia tulee suojella heiltä. Ikävä kyllä puhun omasta kokemuksestani.
- Teresa
mutta aina ei näin käy. Lapsi seuraa uskonnon suhteen äitiään. Jos äiti ei käänny, lapsikin jää luterilaiseen kirkkoon. Avioliitto on silti katolisen kirkonkin mielestä pätevä, vaika vaimo ja lapsi jäisivät luterilaiseen kirkkoon.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475445Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612286Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181840Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171565
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301477Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5136881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se219989