Satusetäkausi alkamassa.

KARVINISTI

Hurrikaanikausi on taas alkamassa ja satusedät teroittelevat jo kyniään. Pian taas kuullaan tarinoita maan akselin kallistuskulman muutoksista, auringon kuumenemisesta ja aurinkokunnan joutumisesta sellaiseen osaan avaruutta jossa sattuu kaikenlaista.

Tarinaniskijät ovat kirjavaa joukkoa amatööreistä ammattilaisiin. Ammattilaiset toimivat virkavastuulla markkinaherrasväen palkkaamina professoreina tai muussa arvostetussa asemassa ja amatöörit apinoivat ammattilaisia parhaansa mukaan ja yrittävät vaikuttaa oppineilta.

Tarinoiden taso ja aiheet vaihtelee laidasta laitaan, mutta kaikilla niillä on yhteinen sanoma: Ilmastonmuutos on luonnollista alkuperää eikä ihmisen toiminta vaikuta siihen mitenkään.
Toisin sanoen: Talouskasvu voi jatkua ikuisesti.

Niin uskomatonta kuin se onkin, suurin osa maailman väestöstä on uskovinaan näitä satusetiä.
Talouskasvu-uskon patologiaa voisi tarkastella moneltakin kannalta, mutta kun olen huonohko kynämies, lainaan tähän kirjoitusta joka selittää miksi ihmiset niin kovin helposti suostuvat nenästävedettäviksi.

"Useimmat ihmiset pitävät parempana uskoa johtajiensa olevan oikeudenmukaisia ja reiluja, myös silloin kun todisteet puhuvat päinvastaisesta, koska kun ihminen kerran myöntää itselleen että hallitus valehtelee ja on korruptoitunut, hänen on tehtävä valinta sen suhteen mitä hän itse aikoo asian suhteen tehdä. Ryhtyminen toimiin korruptoituneen hallituksen suhteen sisältää riskejä omassa ja läheisten elämässä. Valinta ettei tee mitään tarkoittaa taas luopumista omakuvassaan periaatteiden puolustamisesta. USEIMMILLA IHMISILLÄ EI OLE ROHKEUTTA KOHDATA TUOTA VALINTAA.

Siksi suurin osa propagandasta ei ole suunniteltu huijaamaan kriittistä ajattelijaa, vaan ainoastaan antamaan moraalisille pelkureille tekosyy olla ajattelematta lainkaan." — Michael Rivero

8

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkkaavainen

      Maailman luetuimpaan satukirjaan uskoo täälläkin muttama keskinkertatainen hihuli. Olisi mukava tietää mihin nämä yksinkekertaiset hihhulit uskoisivat, jos olisivat syntyneet niin syrjäiseen paikaan maailmassa, jossa ei Jumalasta ja raa,atusta oli edes koskaan kuultukaan. Veikkaan, että he uskoisivat juuri siihen, mitä papin, äidin, isän ja opettajan tuuraaja kylän poppamies heille uskottelee.

      • KARVINISTI

        Onneksi minä en ole uskovainen. En usko varsinkaan evoluutiouskontoon. Pidän evouskovaisia kaksinkertaisina hihhuleina.

        Raamatun historialliset kertomukset pitävät monelta osin todistetusti paikkansa. Siitä voi päätellä että useimmat raamatun kertomukset perustuvat tositapahtumiin.


      • Hitman1

        Jumala on varmuudella olemassa, sillä siitä ovat isäni ja äitini tosiaankin minulle kertoneet ja opettaja myös. Kun liityin helluntalaisiin, niin uskoni vain vahvistui. Aloin uskoa, että Jeesus käveli veden päällä, herätti kuolleista ja oli pyhänhengen siittämä Jumalan poika. Uskon myös, että Jumala herätti Jeesuksen henkiin sen jälkeen kun hänet ristiinaulittiin, eikä häntä heitetty "kaatopaikalle", jossa paloi "helvetin" tuli, kuten muut rikollisiksi luokitellut siihen aikaan heitettiin.

        Jos en olisi koskaan kuullut Jumalasta, niin uskoisin häneen siitäkin huolimatta.


      • Hitman1
        KARVINISTI kirjoitti:

        Onneksi minä en ole uskovainen. En usko varsinkaan evoluutiouskontoon. Pidän evouskovaisia kaksinkertaisina hihhuleina.

        Raamatun historialliset kertomukset pitävät monelta osin todistetusti paikkansa. Siitä voi päätellä että useimmat raamatun kertomukset perustuvat tositapahtumiin.

        Hyvä, että täältäkin löytyy minulle sieluveljiä. Vaikkei evoluutioteoria ei olekaan uskonto, vaan tieteellinen fakta, niin uskon, että Jumala loi maan, auringon ja kaiken olevaisen seitsämässä päivässä.

        On pötypuhetta, että maailma on miljoonia vuosia vanha ja kehittynyt vähitellen. Järkeni sotii vahvasti sitä vastaan, sillä äitini, isäni eivät voi olla väärässä, eivätkä myöskään helluntailaiset.

        Aamen.


      • KARVINISTI
        Hitman1 kirjoitti:

        Hyvä, että täältäkin löytyy minulle sieluveljiä. Vaikkei evoluutioteoria ei olekaan uskonto, vaan tieteellinen fakta, niin uskon, että Jumala loi maan, auringon ja kaiken olevaisen seitsämässä päivässä.

        On pötypuhetta, että maailma on miljoonia vuosia vanha ja kehittynyt vähitellen. Järkeni sotii vahvasti sitä vastaan, sillä äitini, isäni eivät voi olla väärässä, eivätkä myöskään helluntailaiset.

        Aamen.

        että ammut jonkinverran yli. Mitä itse arvelet?


    • suomen suvi

      Tosi on mitä sanot. Taisi olla 20000vuotta sitten myös kasvihuonekaasuja kun maapallon lämpötila nousi huomattavasti.
      Lämpötilan noususta puhutaan, mutta helvetin
      kylmä on ilma toukokuussa tai sanotaan, että
      vuoden lämpötila on kylmenevään päin.

      • KARVINISTI

        Jääkausitarinat paranee vuosi vuodelta. Joku aika sitten tv:ssä selitettiin oikein kuvien kera, että koko maapallo oli jään peitossa.

        Silloin kun jääkausi keksittiin, oliko se nyt 1800 luvulla, niitä ei ollut kuin yksi, eikä sekään kovin kattava.

        Minä yritin tällä palstalla panna vieläkin paremmaksi aj esitin että koko aurinkokunta oli jään peitossa, mutta se ei saavuttanut kovin suurta suosiota.


    • analysoija

      Philip Cooney Valkoisesta Talosta ainakin päätti muuttaa ilmastoasiantuntijoiden raportteja poliittisesti sopivimmiksi oman päänsä mukaan.

      Nykyään Exxonin palveluksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe