Uskovainen hylkää ja torjuu ne tosiasiat jotka ovat hänen uskomustensa vastaisia.
Ei-uskovainen hylkää ja torjuu taas ne uskomukset jotka ovat tosiasioiden vastaisia.
Ei-uskovainen hylkää ja torjuu taas ne uskomukset jotka ovat tosiasioiden vastaisia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"ei uskovainen" hyväksyy sen tosiasian että avaruus on ääretön tila missä kaikki olevainen on. vai hyväksyykö?
luulisin vastauksen olevan myönteisen. Maailmankaikkeus sisältää luonnollisesti kaiken: sekä olevaisen että "olemattoman".
myös "ei uskova" myöntää avaruuden (missä kaikki oleva on) olevan myös ikuinen??
koska tuskin pystymme ymmärtämään ikuisuutta (ajattomuutta) muuten kuin ajan käsitteen "läpi". Aika taas on suhteellinen ja havainnoijasta riippuvainen suure sekä samalla eräs tajuntamme kategorioista ja todellisuuden hahmottamisen ennakkoehdoista.
Voisi kuitenkin ajatella maailmankaikkeuden olevan "kuinen" siitä itsestään käsin katsoen (ei siis ihmisen näkökulmasta), koska sehän sisältää eli pitää sisällään kaikki vartailut sekä myös ajan.
että se on ikuinen. Sen ymmärtää jo siitäkin että se on rajaton. Siis on jo joka paikassa (ns. täyttää joka paikan tyhjyydellään). Vai oletko erimieltä? silloin tulee pulmaksesi selittää mitä on avaruuden "rajan" takana :).
Voi myös todeta että tässä rajattomassa avaruudessa on kehittynyttä elämää, se on todistettu jo sillä että sinä ja minä pystymme keskustelemaan asiasta. Kuitenkaan emme kaiken toden näköisyyden mukaan ole mikään kehityksen huippu, vai oletko eri mieltä. Onko ihminen mielestäsi korkeimmalle kehittynyt elämä täsä rajattomassa ikuisessa avaruudessa?
sen "rajan takana" ei ole mitään, ei edes "ei-mitään". Elämänmuodoista ja kehittymisestä maapallon ulkopuolella, en osaa sanoa mitään.
----
Nyt vaimo patistelee lähtemään kauppaan ja töihin. Keskustelu on keskeytettävä.
totean vain lopuksi että me täällä maan päällä emme ole ikuisuuden kehitystuloksen huippu. Kaukana siitä, olemme vain sellainen "omaan napaan tuijottava elämänmuoto" täällä ikuisessa avaruudessa, mutta se ei todellakaan ole mikään todistus siitä ettei ikuisuudessa olisi jo ikuisuus sitten kehittynyt elämää joka on kehittynyt täydellisyyteen asti. On vähintääkin epätodennäköistä että ainoastaan ihminen on kehittynyt ajattelevaksi kun ymmärtää (edes osittain) mitä ikuisuus tarkoittaa. Usein "ei uskova" ei usko vaikka "näkee" vain sen takia että kieltäytyy näkemästä ja jättäytyy omiin suppeisiin nököaloihinsa.
Siipä aloitteesi että uskovaisen ja ei uskovaisen erottaisi koska:
Uskovainen hylkää ja torjuu ne tosiasiat jotka ovat hänen uskomustensa vastaisia.
Ei-uskovainen hylkää ja torjuu taas ne uskomukset jotka ovat tosiasioiden vastaisia.
On väärä ja perustuu luullakseni omiin ennakkoluloihisi uskovaisista.
Terveiset vaimolle :)
toki olemme. Tämä voi (!) johtua osittain jopa siitä, että vaikka äärettömässä maailmankaikkeudessa maapallon ulkopuoliset elämänmuodot olisivatkin todennäköisiä, mitään pitävää todistetta tällaisten olemassaolsta ei (tietääkseni ainakaan toistaiseksi) ole saatu. - Meillä ei siis ole muita kuin "oma napamme", johon tuijottaa. Siksi en osaa ottaa kantaa maapallon ulkopuolisiin elämänmuotoihin. Ne kuuluvat (ainakin vielä) mielestäni uskomusten alueelle. Kaikki elämä on "täydellistä elämää" olipa sitten kyseessä ihmisen tai ameeban elämänmuodot. Elämän "ottama ilmiasu" on vain erilainen esim. karhunsammalen, ameeben ja ihmisen kohdalla.
Maailmankaikkeuden ajan ja avaruuden ja ikuisuudenkin ihminen ymmärtää, sikäli kuin ymmärtää, vain ihmisen näkökulmasta: siitä mitä ne itsessään ovat ("Das Ding an sich.") ei meillä ole tietoa.
Ehkä aloitteeni on väärä ja "logiikkani" pettää. Kuitenkaan en ole vielä hoksannut missä kohden.
Aloitukseni kyllä perustuu todella ennakkoluuloihini (tai esiymmärrykseeni) uskovaisista. Ilman jonkinlaisia ennakkoluuloja eli käsitystä jonkinlaisesta olemassaolon järjestyksestä ja laadusta ei kukaan voisi sanoa yhtään mitään. "Ennakkoluuloja" siis jokainen tarvitsee: toinen juttu on niiden paikkansapitävyys.
Ajatellaampa asiaa hieman analyyttisemmin. Mikä ero on tieteen ja uskon totuuksien välillä? Sulkevatko ne pois toisensa?
Parhainkin tutkija joutuu sanomaan, että tieteen totuus edustaa parasta mahdollista tietoa tästä asiasta tällä hetkellä. Tiede tekee kokeita, havaintoja ja mittauksia. Tämä totuus saattaa muuttua muutaman vuoden perästä, kun tiede jatkaa tutkimusta tuolla kyseisellä alueella. Tutkijaa ohjaa aina vilpitön totuuden etsiminen ja tieteelliset tutkimusmenetelmät.
Uskon totuudet ovat löydettävissä Jumalan sanasta. Jumalan sanasta sanotaa, "Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sasna pysyy iäti" (Jes. 40:8). Tiede ei kykene vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joihin uskon totuudet voivat antaa valaistusta. Otetaan esimerkiksi kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä. Onko elämää kuoleman jälkeen? Tieteen totuudet vaikenevat. Uskon totuudet antavat uskovalle vielä vastauksen. Kristus on ylösnousemus ja elämä. Kristinusko on ylösnousemususko.
Sulkevatko tieteen totuudet pois uskon totuudet? Tekevätkö uskon totuudet tyhjäksi tieteen totuudet? Eihan toki! Näillä kahdella on erilaiset tehtävät. Tutkija voi olla uskova henkilö. Tiedemieskin voi uskoa Jumalan olemassaoloon ja turvautua Kristukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja silti jatkaa tutkimustyötään esim. syövän hoidon ja lääkityksen kehittämiseksi.
edessä ei-uskova joutuu ottamaan "lakin nöyrästi käteensä" ja tunnustamaan: "En tiedä!" Uskova sen sijaan porskuttaa uskonvakaumuksensa antamalla varmuudella eteenpäin koska tuon uskonsa avulla hän "TIETÄÄ" kuinka asiat ovat.
--------
No, ehkä tämä oli vähän poleemista ja kärjistettyä. Vai oliko?
Tarvitsemme sekä tieteen että uskon totuuksia. Onnellinen on sellainen ihminen, joka voi yhtyä Ps. 23 sanohin "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...Vaikka minä kulkisin pimeässä (kuolemanvarjon) laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi...ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,..."
Uskova voi sydämessään olla kiitollinen Jumalalle siitä, mitä usko Jumalaan myötään tuo. Kristitty on myös Jumalalle kiitollinen siitä, mitä tieteellinen tutkimus on voinut löytää ja kehittää ihmisen elämän turvaamiseksi. Ihminen kuitenkin käyttää tieteellistä tietoa sekä ihmiskunnalle hyväksi ja toisaalta pahaa tarkoitusta varten. Ajattelen tässä esim. ydinvoimaa.
ei-uskovaa onnellisempi. Ei- uskova joutuu sietämään uskovaa enemmän epävarmuutta "perimmäisten kysymysten äärellä". Onnellisuus on kuitenkin niin subjektiivista, että vertaileva onnen mittaus taitaa olla varsin vaikeaa . Jotain käyttäytymisestä tai muista ulkonaisista merkeistä on tietenkin kuitenkin mahdollista päätellä.
______
Mietin tässä uskaltaisinko heittää tähän perään erään klassisen kysymyksen vai pidettäisiinkö sitä rienaamisena. No, tulkoon vähän riisuttuna, eli: "Kumpi olisit mieluummin? Onnellinen - - - -, vai onneton Sokrates?
Sokrates edusti aikanaan tietynlaista ihmisyyden ideaalia. Hän halusi ososittaa ihmiselle korkeamman elämän päämäärän ja parantaa yhteiskunnan oloja siveellisen uudistuksen kautta. Hänen tapansa oli kaupungilla kävellessään kysellä ihmisiltä ja tutkia heidän vastauksiaan. Sokrates tähtäsi siihen, että hän halusi vapauttaa ihmiset näennäistiedosta. Hän uskoi siihen, että lopulta ihminen kykenee ymmärtämään oman elämänsä ongelmat ja löytämään niihin ratkaisun.
Sokratesta kiinnosti hyveellinen elämä ja onnellinen ihminen. Hänen mielestä hyvä ihminen on aina onnellinen. Henkilö, joka toimii oikein, ei voi joutua kokemaan mitään pahaa. Näin ollen Sokrates ehdotti, että hyve on onnellisuuden välttämätön ehto. Onnellisuus on riippuvainen hyveellisyydestä eikä niinkään animaalisista nautinnoista.
Kumpi olisin mieluimmin onnellinen vai onneton Sokrates? Onnellinen Sokrates on näennäistiedosta luopunut ja hyveet sisäistänyt ja niiden mukaan elävä ihminen. Miksi en sitä haluaisi olla?
Toiset haluavat olla mieluimmin onnellisia sikoja ja itsekkäästi korostaa yksinomaan omia animaalisia nautintojaan. Se ei minulle riitä. Tässä ei tarvitse käydä keskustelua tyytyväisestä typeryksestä yhtenä vaihtoehtona ja tyytymättömästä Sokratesta toisena. Sokrates ymmärsi, että hyveellinen ihminen voi olla tyytyväinen eli onnellinen. Siksi valitsin sen.
pelkästään valmiina annettuun (sika - Sokrates) vaan "rakennat" annetuista aineksista myös uutta ja omaperäistä. - Olisipa enemmän tällaista!
Niin mielellään haluaisin käydä eri asioista asiallista keskustelua, mutta siihen löytää niin harvoin toisen henkilön, joka ei lyö heti lekkeriksi ja alkaisi herjata toisen vastauksen jälkeen. Kiitos palautteestasi. Se oli harvinaisen rakentava ja rohkaiseva.