Marvossa päätöksen tulo kestää. Puheluihin ei vastata, tai sitten jos keskus vastaa ei käännetä eteenpäin. Suurinpiirtein kesken lausetta sanotaan kiitos kuulemiin. Raivostuttavaa pelleilyä!
Marvo
16
1507
Vastaukset
- laskeskelija
Kantele eduskunnan oikeusasiamiehelle (käsittely n. 1-2 vuotta tapauksesta riippuen) ja jätä tutkintapyyntö poliisille.
Hallintolaki 6.6.2003/434
23 §
Käsittelyn viivytyksettömyys
Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.
Viranomaisen on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin.- KPy
Lisäksi kannattaa vaatia rangaistusta sekä kohtuullista korvausta, mikäli pystyt yksilöimään kenen pöydälle juttusi on joutunut eli juuttunut. Suomalaisessa oikeuskulttuurissa et pääse kiini viranomaiseen, mutta yksittäisen virkamieheen saattaa päästä. Näin valtion palkollisena tästä vinkkelistä tilanne on älytön, mutta tämä autoverofarssi on saatava yleisen hallinnon uskottavuuden vuoksi vähitellen loppumaan.
- myöhässä
KPy kirjoitti:

Tulli antoi kirjalliseen asiakirjapyyntööni vastauksen puolentoista kuukauden kuluttua asiakirjapyynnöstäni.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
14 §
”Asiakirjan antamisesta päättäminen
Tässä pykälässä tarkoitettu asia on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta on annettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Jos pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai niihin sisältyy salassa pidettäviä osia tai jos muu niihin rinnastettava syy aiheuttaa sen, että asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai muutoin tavanomaista suuremman työmäärän, asia on ratkaistava ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön.”
Olen täydentämässä vastinettani. Miten voisin vaatia rangaistusta tässä tapauksessa? - reksa
myöhässä kirjoitti:
Tulli antoi kirjalliseen asiakirjapyyntööni vastauksen puolentoista kuukauden kuluttua asiakirjapyynnöstäni.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
14 §
”Asiakirjan antamisesta päättäminen
Tässä pykälässä tarkoitettu asia on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta on annettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Jos pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai niihin sisältyy salassa pidettäviä osia tai jos muu niihin rinnastettava syy aiheuttaa sen, että asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai muutoin tavanomaista suuremman työmäärän, asia on ratkaistava ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön.”
Olen täydentämässä vastinettani. Miten voisin vaatia rangaistusta tässä tapauksessa?Et sinä mitään rangaistusta vaadi, sen tekee syyttäjä.
Jos haluat asian syyteharkintaan, niin ei muuta kuin tekemään rikosilmoitusta. Sieltä asia saattaa edetä syyteharkintaan saakka, mutta todennäköisesti poliisi ei suostu aloittamaan esitutkintaa, koska pitävät asiaa vähäpätöisenä.
Jos haluat nostaa metelin, niin ensimmäiseksi pyydät tullia perustelemaan, miksi antoivat vastauksen myöhässä. Siispä pyyntö osoitteeseen kirmo@tulli.fi
Kun olet saanut vastauksen, niin sen kanssa on helppo tehdä kantelu.
- tavoille
Vilhonvuoren kadulla ollut samanlainen meininki jo 3 vuotta .
Saat juuri ja juuri asiasi selvittyä ja jatkat seuraavaan lauseenseen , niin lyödään luuri korvaan sanoilla "ei me täällä ensiverotuksessa mitään voida enää tehdä.Tee valitus " klik .- avustaja
Älä koskaan ota yhteyttä viranomaiseen puhelimitse. Sähköposti on sitä varten. Lähetä posti kirjaamoon ja edellytä hallintolain mukaista vastausta.
- Perkeleen Vihainen
avustaja kirjoitti:
Älä koskaan ota yhteyttä viranomaiseen puhelimitse. Sähköposti on sitä varten. Lähetä posti kirjaamoon ja edellytä hallintolain mukaista vastausta.
On lähetetty s-postia, ei vastausta, Joku vuosi takaperin tiedustelin jostain Nurmiselta, ei pihaustakaan s-postitse.
V.... kun niitä ei kiinnosta, itselläni on palanut pinna jo moneen otteeseen. Yhtä roskasakkia koko tullin henkilökunta, ei ole oma firma eikä markkaakaan kiinni. Tupakalla ja kahvilla juostaan. Kunhan nyt muodon vuoksi vähän töitäkin välillä tekisi.
Mikä muu valtioon organisaatio on yhtä ylimielinen ja arrogantti asiakasta/veronmaksajaa kohtaan? Tulli on maailman paras tulli, aivan juu. Mitä valehtelijoita. Häpeäisin olla tullissa töissä. - Tee näin
Perkeleen Vihainen kirjoitti:
On lähetetty s-postia, ei vastausta, Joku vuosi takaperin tiedustelin jostain Nurmiselta, ei pihaustakaan s-postitse.
V.... kun niitä ei kiinnosta, itselläni on palanut pinna jo moneen otteeseen. Yhtä roskasakkia koko tullin henkilökunta, ei ole oma firma eikä markkaakaan kiinni. Tupakalla ja kahvilla juostaan. Kunhan nyt muodon vuoksi vähän töitäkin välillä tekisi.
Mikä muu valtioon organisaatio on yhtä ylimielinen ja arrogantti asiakasta/veronmaksajaa kohtaan? Tulli on maailman paras tulli, aivan juu. Mitä valehtelijoita. Häpeäisin olla tullissa töissä.Lähetä viestit aina kirjaamoon, sillä silloin ne diaroidaan. Kysy kirjaamosta viestin diaarinumeroa. Jos vastausta ei ala kuulua 2-3 viikossa, lähetä uusi viesti kirjaamoon, jossa tiedustelet aikaisemman viestisi (diaarinumero) tilannetta. Samalla viittaat hallintolakiin ja mahdolliseen kanteluun oikeusasiamiehelle.
- osoite:
Tee näin kirjoitti:
Lähetä viestit aina kirjaamoon, sillä silloin ne diaroidaan. Kysy kirjaamosta viestin diaarinumeroa. Jos vastausta ei ala kuulua 2-3 viikossa, lähetä uusi viesti kirjaamoon, jossa tiedustelet aikaisemman viestisi (diaarinumero) tilannetta. Samalla viittaat hallintolakiin ja mahdolliseen kanteluun oikeusasiamiehelle.
Ei todellakaan pidä osoittaa viestejä suoraan virkamiehille (etunimi.sukunimi@tulli.fi), vaan ainoa oikea osoite yhteydenotoille on Tullihallituksen kirjaamo:
kirmo@tulli.fi
Kaikki sinne tulleet viestit arkistoidaan ja välitetään eteenpäin sopivan virkamiehen vastattavaksi.
Jos vastausta ei rupea kuulumaan, niin jokainen voi vaatia selvitystä viivyttelystä. - KPy
Perkeleen Vihainen kirjoitti:
On lähetetty s-postia, ei vastausta, Joku vuosi takaperin tiedustelin jostain Nurmiselta, ei pihaustakaan s-postitse.
V.... kun niitä ei kiinnosta, itselläni on palanut pinna jo moneen otteeseen. Yhtä roskasakkia koko tullin henkilökunta, ei ole oma firma eikä markkaakaan kiinni. Tupakalla ja kahvilla juostaan. Kunhan nyt muodon vuoksi vähän töitäkin välillä tekisi.
Mikä muu valtioon organisaatio on yhtä ylimielinen ja arrogantti asiakasta/veronmaksajaa kohtaan? Tulli on maailman paras tulli, aivan juu. Mitä valehtelijoita. Häpeäisin olla tullissa töissä.Sähköpostin asema on vähän niin ja näin. Jotkut viranomaiset hyvää hyvyyttään ottavat asioita käsittelyyn sähköpostin perusteella.
Ainoa virallinen kanava on yhä kirjallinen tiedustelu. Parasta viedä itse ja vaatia kirjaamosta kuittaus. Verottajillahan tuo kuittaus on arkipäivää ja heillä on jopa oma pieni lomake tuohon tarkoitukseen. Telekopio saattaa olla joissakin tapauksissa myös pätevä oikeudessa, kunhan ottaa koneesta lähetysilmoituksen todistukseksi. - reksa
KPy kirjoitti:
Sähköpostin asema on vähän niin ja näin. Jotkut viranomaiset hyvää hyvyyttään ottavat asioita käsittelyyn sähköpostin perusteella.
Ainoa virallinen kanava on yhä kirjallinen tiedustelu. Parasta viedä itse ja vaatia kirjaamosta kuittaus. Verottajillahan tuo kuittaus on arkipäivää ja heillä on jopa oma pieni lomake tuohon tarkoitukseen. Telekopio saattaa olla joissakin tapauksissa myös pätevä oikeudessa, kunhan ottaa koneesta lähetysilmoituksen todistukseksi.Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 13/2003
9 §
"Kirjallisen muodon ja allekirjoitusvaatimuksen täyttyminen
Vireillepanossa ja asian muussa käsittelyssä vaatimuksen kirjallisesta muodosta täyttää myös viranomaiselle toimitettu sähköinen asiakirja.
Viranomaiselle saapunutta sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella..."
12 §
"Sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta ilmoittaminen
Viranomaisen on viipymättä ilmoitettava sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta lähettäjälle. Ilmoitus voidaan toimittaa tietojärjestelmän välityksellä automaattisena kuittauksena tai muutoin."
Joten ei muuta kuin sähköposti kirjaamoon, eikä edes maksa mitään. Se on aivan yhtä virallinen kuin paperikirje.
Ja mikä parasta, tiukan paikan tullen pystyt todistamaan lähettäneesi sähköpostia, kun taas tavallisen kirjeen lähettämistä et pysty todistamaan.
Osoite kirmo@tulli.fi - KPy
reksa kirjoitti:
Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 13/2003
9 §
"Kirjallisen muodon ja allekirjoitusvaatimuksen täyttyminen
Vireillepanossa ja asian muussa käsittelyssä vaatimuksen kirjallisesta muodosta täyttää myös viranomaiselle toimitettu sähköinen asiakirja.
Viranomaiselle saapunutta sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella..."
12 §
"Sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta ilmoittaminen
Viranomaisen on viipymättä ilmoitettava sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta lähettäjälle. Ilmoitus voidaan toimittaa tietojärjestelmän välityksellä automaattisena kuittauksena tai muutoin."
Joten ei muuta kuin sähköposti kirjaamoon, eikä edes maksa mitään. Se on aivan yhtä virallinen kuin paperikirje.
Ja mikä parasta, tiukan paikan tullen pystyt todistamaan lähettäneesi sähköpostia, kun taas tavallisen kirjeen lähettämistä et pysty todistamaan.
Osoite kirmo@tulli.fiOleellinen kysymys on, mikä on sähköinen asiakirja? Mielestäni sähköposti ei ole sähköinen asiakirja, mutta määritelmä on sattanut muuttua ihan viime akoina.
- reksa
KPy kirjoitti:
Oleellinen kysymys on, mikä on sähköinen asiakirja? Mielestäni sähköposti ei ole sähköinen asiakirja, mutta määritelmä on sattanut muuttua ihan viime akoina.
4 §
"Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) ...
2) sähköisellä viestillä sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä lähetettyä tarvittaessa kirjalliseen muotoon tallennettavissa olevaa informaatiota; ja
3) sähköisellä asiakirjalla sähköistä viestiä, joka liittyy asian vireillepanoon, käsittelyyn tai päätöksen tiedoksiantoon."
Sähköpostiviesti on asiakirja siinä, missä wordilla tehty ja tulostettu paperi. Ei se toki niin virallisen näköinen asetuksiltaan ole, mutta asiakirja kumminkin..
- KPy
parissa vuodessa. En ole taas muutamaan vuoteen paininut noiden asioiden kanssa. Tosin toteennäyttäminen on aika kinkkinen - ainakin tekniseltä kannalta. Juristeilla kun on tapana oikoa teknisiä asioita ;-)
- valtiovalta
Tuolla ylempänä KPy väittää olevansa valtion palveluksessa. Ei varmaan voi olla, kun jopa sellainen perusasia kuin että mikä on asiakirja ja mikä ei, on hukassa.
Taitaa olla KPy samalla tavalla amiksen poikia kuin 80 % meistä muistakin tänne kirjoittelijoista. - KPy
valtiovalta kirjoitti:
Tuolla ylempänä KPy väittää olevansa valtion palveluksessa. Ei varmaan voi olla, kun jopa sellainen perusasia kuin että mikä on asiakirja ja mikä ei, on hukassa.
Taitaa olla KPy samalla tavalla amiksen poikia kuin 80 % meistä muistakin tänne kirjoittelijoista.Sanotaanko niin, että hallinnossakin on asiakirjasta erilaisia näkemyksiä. Kysypä asiasta juristilta, turvallisuus asiantuntijalta, tietotekniseltä ropellihatulta tai arkistoihmiseltä, niin saat kaikkilta hieman poikkeavan vastauksen. Painiskelin aikoinaan noiden kysymysten parissa ja opin ainakin sen, että asiaa voi katsoa eri kantilta.
Asiakirjan määritelmää ovat kaiketi viimeaikoina tehneet lähinnä kansallisarkiston väki. Onko se teknisesti kaikilta osin totetuttamiskelpoinen, on kokonaan toinen kysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883