Lueskelin joitain vanhoja viestejä, lähinnä Lordin esiintymistä koskevia, ja siitä kuinka annetaan pahalle pikkusormi. Aloin miettiä nykytilannetta.
Yritän elää Jeesuksen oppien mukaan (tee toisille se, mitä toivoisit heidän tekevän sinulle; rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi jne), en tahdo satuttaa ihmisiä enkä eläimiä, yritän auttaa ja olla tukena kanssaihmisilleni, pysyttelen yleensä kohtuudessa kaikessa mitä teen.
Pukeudun mustiin, en kuulu kirkkoon ja kuuntelen raskasta musiikkia.
Miksi nuo kolme seikkaa kumoavat kaiken hyvän? Olenko saatanan kätyri, vaikka käytännössä elän suunnilleen Raamatun käskyjen mukaan?
Erosin kirkosta 15-vuotiaana, koska en pitänyt sen toimintatavoista. Myöhemmin hymähtelin ratkaisulleni, kyllä se olikin jokin teinivillitys. Nyt alan kuitenkin olla varma, että se oli oikea ratkaisu. Minusta ihmisen "hyvyys" on kiinni siitä, miten hän kohtelee ympäristöään, ei siitä, miltä hän näyttää. Uskovaisten piireissä on ilmeisesti paljon tätä ulkokultaisuutta: minä olisin ilman muuta satanisti joidenkin mielestä.
Miksi näin?
Eikö suurin osa uskonnoista tähtää rauhalliseen yhteiseloon muiden ihmisten kanssa eikä turhaan syyttelyyn ja sotimiseen?
Uskovaisuus - mitä se on?
4
165
Vastaukset
- Buddhisti
Uskolla voi olla monet kasvot: http://metallimessu.com/
Sinun täytyy vain etsiytyä kaltaistesi joukkoon. - Trubaduuri
Papitkin pukeutuvat mustiin, yleensä, samoin monissa maissa hautausurakoitsijat sekä monet liikemiehet, poliisit, virkamiehet sekä tuomarit ja heistäkin osa kuuntelee "heviä", eivätkä he kaikki kuulu samaan kirkkoon. ;)
Olennaisinta kuitenkin ihmisen itsensä kannalta katsoen on, jotta jota hän omasta mielestään on, versus yleisesti hyväksytyt olemisen ja elämisen muodot tai/ja yleisen mielipiteen hyväksymät olemisen ja elämisen muodot ja mitä sekä miten ne saavat olla. Yleensä ottaen ihmiset tuntevat ja tunnistavat vain muutamia uskontoja, joten on vähän arveluttavaa lähestyä asiaa uskonnollisten asioiden ja ilmiöiden kautta rinnastamalla niitä sotiin käyviin ihmisiin, jotka myös syyttelevät toisiaan.
Joten lopuksi.
Taivaallisen Isän tahtoa vapaasti mukaillen:
"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto sekä hyvää tahtoa myös toisiaan kohtaan" ! - F-16
Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Kuvittele että aurinko lakkaa möllöttämästä taivaalla tai maapallo olisi eri matkan päässä hiemankin tai vain yksi valheen sana ja teko elämäsi aikana johtaa ketjureaktioon jossa paisuneet juorut johtaa kuolemantekoihin.
Rakkaus on ainoo josa ei ole pelkoo ja mikä ei valehtele ja missä on uskollisuutta - Jumala on rakkaus. Pelko saa aikaan kärsimystä ja pahan leviämistä.
Jos ei ole Jumalan yhteydessä,tuhoutuu. Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä: Ei mitään.
Kaikki saasta tuhoutuu Jumalan lähellä. Ihminen teki syntiinlankeemuksen paratiisissa ja yhteys Jumalaan katkesi. Jeesus korjasi sillan. Hän on Tie, totuus ja elämä.
Kolmiyhteinen Jumala on olemasa vaiks ei uskoisi. Buddhat, leninit ym. oli vain luotuja. Jotkut kuulemma jopa palvoo Legolasta. hän taas on Tolkienin taru-hahmo. Heti kun heittää Legolas-julisteen kierrätys-roskikseen alkaa oppia ampumaan jousellakin oikeesti. Ja iloitsee siitä että voi ampua tauluun eikä ihmiseen. - mie vain
Jeesus sanoi että hän jättää oman rauhansa uskovaisille, mietin vain ihan vain että missä siinä musiikissa on se rauha?
Toisen ulkonäköasiat eivät kuulu muille, monet kirkossa käyvät iäkkäämmätkin ja leskeksikin jääneet ihmiset pukeutuvat monesti synkkiin väreihin.
Ihmisen sydän ei kuitenkaan ole hyvä, eikä usko perustu tunteisiin vaan armoon. Ihmisen tunteet saattavat vaihdella laidasta laitaan, maailman mukaan ja mieltymyksien mukaisesti.
Gospelmusiikkiakin löytyy, paljon ja erilaista, ja se ei ole raskasta, ja on hyviäkin taistelulauluja jotka kuulostavat parhailta kun nuoret laulavat ne.
Ei kukaan pakota ketään kuuntelemaan kenenkään yksinlaulua eikä mummokuoroa, koska ne eivät ole uskon ydin. Uskon ydin on armossa, ja armoa on se kun ihminen tulee uskoon: saa uskon lahjaksi Jumalalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475365Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612086Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181760Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 161473
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301417Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771058Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se205905