Jeesus EI OLE Jumala!

mietiskelijämiekkonen

Miksikö ei? No, koska itse sanoi niin raamatussa. Esimerkiksi kun puhui Isälleen, sanoi "sinä yksin olet Jumala". Ja ihmisille puhuessaan sanoi "Häneltä joka yksin on Jumala". Ja sanoi myös "menen minun Jumalani ja teidän Jumalanne luo". Lisäksi Jumala, Isä, ei yhdessäkään raamatun kohdassa sano Jeesusta "toiseksi Jumalaksi" tms. Jumala on kutsunut Jeesusta mm. "profeetaksi" ja "Pojakseen", joten minä uskon että Jeesus on juuri sitä, sekä profeetta että Jumalan Poika. Ei ihminen, koska tavallisella ihmisellä on ihminen sekä äitinä että isänä, Jeesuksella ei. Eikä Jumala, koska on vain yksi Jumala, ei kahta. Kukaan joka on olemassa jonkun synnyttämänä/ luomana, ei ole Jumala. "On vain yksi Jumala, sinulla ei saa olla muita". Jumalan Poika Jeesus toki on, muttei se Hänestä toista Kaikkivaltiasta tai Jumalaa tee. Ja jos Jumala antoi Jeesukselle valtaa, niin sitten antoi, muttei Jeesus sitä itse ottanut, vaan se annettiin, koska Isä päätti niin. Jumala on Kaikkivaltias, ei Jeesus. Jeesus on ainoan oikean Jumalan Poika, jonka Jumala korotti oikealle puolelleen, ihmisten yläpuolelle mutta ei itsensä vertaiseksi. Ei kukaan voikaan olla Jumalan vertainen. Jeesus on "samaa olemusta" kuin Isäkin, ihan kuten kaksi ihmistä; isä ja poika, silti kummatkin ovat eri henkilöitä/ persoonia ja toinen on ollut ennen toista... juuri siksi eivät voi koskaan olla samanarvoisia, koska poikaa/ Poikaa ei olisi edes olemassa ilman isää/ Isää. Ja pojan (Jeesuksen tapauksessa: Pojan) on aina joku ns. tehnyt, kauniimmin sanottuna joko luonut tai synnyttänyt. Itse uskon että Jeesus on nimenomaan jotain ihmisen ja Jumalan väliltä, ihmistä suurempi, mutta Jumalaa pienempi. "Isä on kaikkia muita suurempi" -Jeesus sanoi. En väheksy Jeesusta, mutten myöskään suostu korottamaan Jumalan vertaiseksi tai kutsumaan Jumalaksi, koska ainoastaan Jeesuksen Isä on oikeasti Jumala, kuten jopa Jeesus itsekin on kertonut. Ja luotan enemmän Jumalan ja Jeesuksen puheisiin kuin esimerkiksi kirkon oppeihin, joissa Jeesusta kutsutaan joskus jopa "tosi Jumalaksi" jne. Ei luulis olevan vaikeaa tajuta että Kaikkivaltiaita on vain yksi, mutta monille (nimenomaan kirkon oppeja nauttineille) näköjään hieman vaikeaa. Jos kirkko väittää Jeesusta "tosi Jumalaksi", ja Jeesus itse juuri päinvastaista, uskon mieluummin Jeesusta kuin "maallistuneen" kirkon höpötyksiä. Näistä syistä Jeesus ei ole Jumala. Vaan Jumalan Poika. Saa olla eri mieltä, mutta kannattais miettiä kumpaa uskoo enemmän ja kumpaan luottaa: kirkon oppeihin vai raamattuun/ Jumalaan/ Jeesukseen.

24

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietiskelijänaikkonen

      Miksikö ei? No, koska ei itse ole niin raamatussa sanonut. Eiks vaan?

      • voip

        Pyyhkiä perseesi.

      • Eija_Moilanen

        Siis Jumala ja Jeesus on sama ja kuitekin eri. Miten tämä sitten voisi olla mahdollista.Itse miellän sen näin vertauksella. Kuvitellaan jäätä järven pinnassa. Me miellämme ne talvella eri asiaksi ja kuitenkin kyse samasta aineesta eri olomuodossa. Kesällä meistä kukaan ei voi eroitella sitä jäätä vedestä väittäen, että se ei ole vettä koska talvella se oli jäätä ja se on eri asia kuin järven vesi. Viellä jää itsessään ei voi mitään, mutta sulaessaan se saa janon sammumaan.

        Laitan linkin raamatun kohtaan, jossa Jeesus mielestäni kuvaa samaa asiaa vähän eri sanoin.

        Vaikka mielesäni tämä ei ole olennainen asia, voit minun puolestani nähdä jatkossakin erilailla kuin minä, mutta ei anneta sen olla erottava tekijä. Jooko?

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1148495310643&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Joh. 14&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

      • mie vain
        Eija_Moilanen kirjoitti:

        Linkissä kohta numero kymmenen, kun asiat selitetään vertauskuvallisesti. Kirkko sanoo monesti asioita vertauskuvallisesti, selittämättä, ja ne voivat kuulostaa erikoiselta ja oudoltakin, varsinkin jollei ole ollut uskossa kovin kauaa taikka ei ole uskossa ollenkaan.

      • Eija_Moilanen
        mie vain kirjoitti:

        Tämä oli minun oma vertaukseni ei kirkon ja ymmärtääkseni aloituksen tekijä oli uskova. Laitan kyseisen kohdan lainauksena. Kyllä jokaisen on tutkittava itse tai jätettävä tutkimatta. Laitan näkyviin kohdan kymmenen ja myös yhdeksän sekä myös seitsemän.

        Lainaus
        -------------------------------------------------
        6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
        8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
        9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
        10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

      • mietiskelijämiekkonen

        Oikein meni, vaik taisit yrittää vaan pilkata? Jumala ei olekaan Jeesus, eikä Jeesus ole Jumala. He ovat molemmat olemassa ns. omina itsenään ja vertauskuvallisesti yksi, eli yhtä, eivät kirjaimellisesti yksi ja sama. You know.

    • Sanoessasi Jeesus ei ollut Jumala. Mitä tarkoitat Jumalalla? Jotain yliolevaista? Ihminen on hieno kapistus. Synnymme puhtaina ja viattomina. Ja Jumalallisina. Mutta ajan oloon väkisinkin erkaannumme todellisesta itsestämme. Meistä tulee jotain mitä emme oikeasti olekaan. Mielestäni me olemme se Jumala josta Jeesus puhui. Me olemme jotain mitä emme tiedä olevamme, ennenkuin tutustumme itseemme uudelleen. Rikomme muurit ympäriltämme, vaikka kuinka kipeätä tekisi. Hyväksymme esim. tunteemme vaikka ne olisivat kuinka ikäviä tahansa. On mentävä läpi kaiken tullakseen siksi ihmiseksi joka oikeasti on. Ja oltava itsensä tukena tässä prosessissa vaikka vaikeatakin olisi. Siten voi ehkä löytää maanpäällisen paratiisin, sillä ei ole paratiisia kuoleman jälkeen, jos ei eläessä.

      Näin olen ajatellut.

      • mie vain

        Itsensä kanssa jaksaa paremmin, kun antaa anteeksi pahantekijöille, vaikkei heidän tekojansa hyväksyisikään. Koska se, joka ei anna anteeksi kantaa katkeruutensa taakkoja joskus jopa läpi koko tämän elämän. Ei anteeksi antaminen tarkoita että hyväksyisi pahantekijöiden tekemät teot, vaan sillä vapauttaa itseänsä elämään enemmän tätä elämää!

      • mietiskelijämiekkonen

        Mitäkö tarkoitan Jumalalla? Häntä, jota kukaan ei ole luonut/ synnyttänyt, vaan joka on ollut olemassa ennen kaikkea muuta ja kaikkia muita. Kaikkivaltiasta, joka loi, kuten itse raamatussa sanoo, ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Elämään maan päällä, olemaan Jumalan itsensä kuva... yms. Ihminen ei todellakaan ole Jumala, vaan Jumalan kuvaksi luotu "olento" jolla on sekä sielu että ruumis. On vain yksi Jumala, joka oikeasti on Jumala, Kaikkivaltias, Hän joki oli ennen muita. Muut eivät ole Jumalia, vaan Jumalan luomuksia. Ja yks juttu vielä: Ihminen ei KOSKAAN tule Jumalaksi, vaan pääsee Jumalan luo ja saa elää ja olla Hänen kanssaan ikuisuuden, uudessa maailmassa jonka Hän luo, kunhan nykyinen ensin "mätänee kuoliaaksi". Voi tässä enemmänkin kirj. mutten nyt jaksa...

    • F-16

      Johanneksen evankeliumissa todettin "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan tykönä. Ja Sana oli Jumala. Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme..."

      MINÄ se OLEN sanoi Jeesus vangitsijoille Getsemanessa. Jumala ilmotti ittensä Moosekselle vaatimattomasti "Minä olen" runoilematta kuin shakepierre ja tai ihastunut Marsin presidentti Bryssel-diplomaatin heilalle.

      Joku opetuslapsista kysyi "näytä meille Isä" - Jeesus vastasi "Etkö tunne minua. Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän."

      Isä Poika ja Pyhä Henki on yhtä. Kolmipersoonainen Jumala. Mieti vaiks eri ulottuvuuksia. Niitä enemmän mitä aistii tai silmin näkee.
      Riittääkö tykki vai vaihdanko ohjuksille?

      • mie vain

        Tuossakin on vertauskuvallisuutta, ja se on totuus, jota ei ole täysin selitetty mutta se pitäisi oivaltaa...!

      • Sami S
        mie vain kirjoitti:

        Tuossakin on vertauskuvallisuutta, ja se on totuus, jota ei ole täysin selitetty mutta se pitäisi oivaltaa...!

        Ite kun alotin Raamatunluvun, olin tosi sokee ja ymmärtämätön. Sit vähitellen Pyhä Henki alkoi aukoa jutui.Varmaan itellä oli hirveesti kaikkia stereotypioita uskovia kohtaan. Sit huomasin erehtyneeni ku iteltä otettiin turhat luulot pois.

        Tajusin mikä typerys olin ollut. Nyt käytän paljon aikaa siihe että rikkoisin stereotypioita. Teen evankeliointiin vaihtoehtokuvia perinteisten Jeesus-taulujen tilalle. Meitä on 6000 000 000 ihmistä.

        Kaikilla eri tausta ja eri käsitys. Silti Raamattu on se mikä ei valehtele. Jeesuksen sanat on puhtainta kultaa ja tulessa koeteltuja. Oli varmaan aika paineet kääntäjillä. Yksikin virhetulkinta Jumalan sanasta nii alkuperäisviesti olis vääristynyt.
        Sami S

      • mietiskelijämiekkonen

        Oletko kokonaan jättänyt huomioimatta nämä kohdat Jeesuksen puheissa:
        "Isä, jos tahdot, ota tämä minulta pois."
        "En minä ole tullut tekemään omaa tahtoani, vaan Isäni tahdon."
        "Sellaisia rukoilijoita Isäni tahtoo."
        "Minä palaan Jumalani ja teidän Jumalanne luo."
        "Isä, sinä yksin olet Jumala."
        Ja kertoi menevänsä Isän oikealle puolelle, miten mahdollista jos olisivat yksi ja sama?
        Jumala taas sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minun sieluni on mieltynyt." Ja tuo ääni kuului pilvistä, Jeesuksen ollessa maan päällä...

      • pätkimättöminä
        mietiskelijämiekkonen kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
        17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -

        Meitin ihmisten vaikee käsittää miten kolme voi olla yhtä. Sanotaan kuitenkin täällä maan päälläkin, esim että ku naimisiin menee, mies ja nainen tulevat yheksi lihaksi, heistä tulee yhtä.
        Jumala tuli ihmisen muodosa pelastaan seurakuntamorsiamen ja antamaan Pyhän Hengen puolustajaksi.

        Paljon vertauskuvia. Ne aukeaa aikanaan. Asiat toteutuu kun ne uskoo todeksi.

      • mietiskelijämiekkonen
        pätkimättöminä kirjoitti:

        "Että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä." Siinäpä se! Miten kaksi ihmistä voi olla yhtä samalla tavalla kuin Jumala ja Jeesus ovat? Sillä sitähän Jeesus tarkoitti: että ihmisten pitää olla yhtä SAMALLA TAVALLA kuin He ovat. Miten mahdollista? Minun mielestäni se on mahdollista VAIN jos Jeesus tarkoitti vertauskuvallisesti yhtä, ei kirjaimellisesti. Ihmisten pitää olla yhtä, niinkuin He ovat, ja se on mahd. vain vertauskuvallisesti ja henkisellä puolella, ei kaksi ihmistä voi olla yhtä kirjaimellisesti ja/ tai fyysisesti. Äläkä unohda että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen... Hänellä on sielu ("häneen minun sieluni on mieltynyt") ja Hän on Henki ("Jumala on Henki") ja Hänellä on kasvot ("kukaan ei ole koskaan nähnyt Hänen kasvojaan"), eli Hän on myös ihmisen kaltainen, eihän muuten ihminen voisi olla Jumalan kaltainen jollei sama pitäisi paikkaansa toisinpäinkin!? Jumala on sielu ja henki, ja Hänellä on kasvot... Jeesus sanoi ettei kukaan ole koskaan nähnyt Jumalaa, ts. Hänen muotoaan/ kasvojaan, mutta Jeesuksen, myös kasvot, näki ainakin tuhannet ihmiset! Mietipä sitä.

    • Tapani1

      voi olla useita. Meitäkin sanotaan Raamatussa jumaliksi(Ps. 82:6; Joh. 10:34). Olet oikeassa siinä, että Jeesus ei ole Jumala siinä merkityksessä, kun hän noissa kohdissa puhuu. Isä on kaikkivaltias. Poika on alisteinen hänelle ja tekee kaiken Isän tahdon mukaan. Poika on kuitenkin Jumala samoin kuin Pyhä Henkikin, kun tarkoitetaan heitä jumaluuden jäseninä. Silloin sana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Myös kolme yhdessä ovat yksi Jumala, mutta silloin tarkoitetaan vain heidän yksimielisyyttään eikä samana olentona olemista, kuten kolminaisuusoppi virheellisesti koettaa selittää.

      Minäkin uskon enemmän Raamattuun kuin myöhäsyntyisiin ihmisoppeihin.

    • Trubaduuri

      Niin, hän, ihmisen Poika, Immanuel, Kristus ilmentää ja tuo esille Isäänsä ihan samalla tavalla sekä tasoisesti kuin täällä maan päällä ns. isänsä poika tai tyttö, omaamalla samaa ulkonäköä, ilmehtien ja elehtien samalla tavalla, sekä olla myös mielistyneenä samoihin asoihin ja arvoihin, mutta kuitenkin olla täysin omia persoonia, joilla on oma identiteetti ja satus sekä staus quo, että myös oma nimi itseään myöten. Taivaallinen Isäkin on tuon asiantolan ilmoittanut profeettojensa suulla. Mutta nämä ihmiset eivät siitä huolimatta usko, eikä kukaan voi heitäkään pakottaa uskomaan. Mutta silloin kun Kaikkivaltias , Luoja, taivaallinen Isämme vietti omaa sapattiaan, niin ihmisen Pojalla oli tosiaankin kaikki valta maan päällä ja taivaissa, mutta nyt ei enää ole, sillä nyt he yhdessä ovat valtaa pitämässä, muiden hyvien ja pyhien kanssa. Tätä tuleekin kestämään päivästä päivään ja vuodesta toiseen, iankaikkisesti. Vielä siis koittaa se aika, kun me kaikki uskovat yhdessä saamme nähdä Heidät Kaksi yhdessä.

      • jälleen kerran todistetuksi

        että Trubaduuri ei ole kristitty!

      • Trubaduuri
        jälleen kerran todistetuksi kirjoitti:

        että Trubaduuri ei ole kristitty!

        Ethän sinä raukka paha voi sitä tietää, jota minä olen oikeasti ja edustan, etkä sinä voi sitä päättää, kuka on täällä maan päällä kristitty ja kuka ei. Katsos et sinä vihan ja valheen lapsi, voi olla kenellekkään jumala, ja et ole jumala, vaan pelkästään riitaa haastava ja vihaa lietsova yksilö, jonka todistukset ovat vain yhtä tyhjän kanssa.

        Itseasiasta myös hieman. Eli, kristilisyydestä!

        Yleensä he kaikki, ihmiset, ovat silloin aitoa ja oikeita kristittyjä, kun he uskovat/luottavat Kristukseen ja ovat kuulleet hänen julistamansa ilo-sanoman ja ottaneet vastaan hänen antamat opetukset ja käskyt, sekä myös omaksuneet ne kaikilta osiltaan. Ja itseasiassa, hänestähän tuo koko nimityskin on lähtöisin ja tulee, eli Kristuksesta on juonnettu nimike kristityt, siis heistä jotka jo aikoinaan seurasivat ihmisen Pojan, Kristuksen esimerkkiä ja olivat häneen aidosti mielistyneet, ja tämän lisäksi myös ymmärsivät täysin sen, jota tuo taivaallisen Isän tahto oli ja on ja on oleva, iäti.
        Mutta sinä et häneen usko oikeasti etkä luota, et siis tottele häntä ja et ole kuuliainen hänelle, todisteeksi tuohon kelpaa nuo sinun omaksumat rianaamistavat ja herjaamiskeinot. Itse epäilen että olet pelkkä satanisti/saatanan palvoja, koska heillä on tuo aivan sama tyyli elää ja olla sekä toimia kuin sinulla.

        Toivottavasti hankkiudut eroon saatanan opeista heti ja alat elämään niin kuin ihmisen kuuluu täällä elää, toisia eläviä kunnioittaen ja lahjaksi saatua ja annettua elämää arvostaen. Siis.
        Opettele rakastamaan lähimmäisiäsi ja olemaan vannomatta väärää valaa ja valoja yleensä, sekä yritä olla antamatta nuita vääriä todistuksia lähimmäisestäsi tästä eteenpäin.

      • madolle
        jälleen kerran todistetuksi kirjoitti:

        että Trubaduuri ei ole kristitty!

        milloinkas joku pahane ateist oll sen päättänynnä
        onks jok oikeeesti jotaki vai ei . siks et sitä voi sä nyttenkää tehä . koskoot ateist et apeist .

      • mietiskelijämiekkonen

        Hyvä pointti, molemmilla omat nimensä jotka ilmoitettu raamatusa. Jumalan nimi on eri kuin Hänen Poikansa, totta kai, koska eivät ole sama, vaan yhtä vertauskuvallisesti yms.

      • mietiskelijämiekkonen
        Trubaduuri kirjoitti:

        Ethän sinä raukka paha voi sitä tietää, jota minä olen oikeasti ja edustan, etkä sinä voi sitä päättää, kuka on täällä maan päällä kristitty ja kuka ei. Katsos et sinä vihan ja valheen lapsi, voi olla kenellekkään jumala, ja et ole jumala, vaan pelkästään riitaa haastava ja vihaa lietsova yksilö, jonka todistukset ovat vain yhtä tyhjän kanssa.

        Itseasiasta myös hieman. Eli, kristilisyydestä!

        Yleensä he kaikki, ihmiset, ovat silloin aitoa ja oikeita kristittyjä, kun he uskovat/luottavat Kristukseen ja ovat kuulleet hänen julistamansa ilo-sanoman ja ottaneet vastaan hänen antamat opetukset ja käskyt, sekä myös omaksuneet ne kaikilta osiltaan. Ja itseasiassa, hänestähän tuo koko nimityskin on lähtöisin ja tulee, eli Kristuksesta on juonnettu nimike kristityt, siis heistä jotka jo aikoinaan seurasivat ihmisen Pojan, Kristuksen esimerkkiä ja olivat häneen aidosti mielistyneet, ja tämän lisäksi myös ymmärsivät täysin sen, jota tuo taivaallisen Isän tahto oli ja on ja on oleva, iäti.
        Mutta sinä et häneen usko oikeasti etkä luota, et siis tottele häntä ja et ole kuuliainen hänelle, todisteeksi tuohon kelpaa nuo sinun omaksumat rianaamistavat ja herjaamiskeinot. Itse epäilen että olet pelkkä satanisti/saatanan palvoja, koska heillä on tuo aivan sama tyyli elää ja olla sekä toimia kuin sinulla.

        Toivottavasti hankkiudut eroon saatanan opeista heti ja alat elämään niin kuin ihmisen kuuluu täällä elää, toisia eläviä kunnioittaen ja lahjaksi saatua ja annettua elämää arvostaen. Siis.
        Opettele rakastamaan lähimmäisiäsi ja olemaan vannomatta väärää valaa ja valoja yleensä, sekä yritä olla antamatta nuita vääriä todistuksia lähimmäisestäsi tästä eteenpäin.

        "Älkää tuomitko." Etkö sinä juuri tuominnut jonkun väittämällä ettei hän ole "hyvä uskovainen"... :)

      • Eija_Moilanen
        mietiskelijämiekkonen kirjoitti:

        Hyvä pointti, molemmilla omat nimensä jotka ilmoitettu raamatusa. Jumalan nimi on eri kuin Hänen Poikansa, totta kai, koska eivät ole sama, vaan yhtä vertauskuvallisesti yms.

        Löytyy Jesajan yhdeksännestä luvusta jakeesta 6. Eikä tämä lista tähän lopu, mutta alkakaa näistä.(hymy)

        Lainaus
        ------------------------------------------------
        (9:1) Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.
        3 (9:2) Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.
        4 (9:3) Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;
        5 (9:4) ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
        6 (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1148639981390&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=jes. 9&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

      • Trubaduuri
        mietiskelijämiekkonen kirjoitti:

        "Älkää tuomitko." Etkö sinä juuri tuominnut jonkun väittämällä ettei hän ole "hyvä uskovainen"... :)

        Saanen nyt kuitenkin muistuttaa jälleen kerran sinuakin. Täällä, meillä kotosuomessa voi toisen ihmisen tuomita vain tuomioistuimen jäsen sekä tuomari, jolla on tarvittava oikeustieteellinen tutkinto ja arvosana suoritettuna, auskultoinnin lisäksi.
        Joten pysy asiassa, jos sinulla on jotakin asiaa. Sillä minäkään en täällä voi tuomita ketään toisia ihmisiä, koska tämä on kaikille yhtä avoin ja vain yleinen keskustelupalsta, jota hallinnoi joku Suom./Ulk. yksityinen yritys, osakeyhtiö. ;)

        ps. Voi uskovainen olla pahakin! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe