Israelilaiset ovat hajotettuna maailman väestön keskuuteen. Mitä luulette, onko esim. Suomessa heitä niin, että he itsekään eivät tiedä olevansa israelilaisia. Afganistanissa on kuulemma kansa, jonka historiantutkijat uskovat lähteneen Israelista suuren hajotuksen aikana. Raamatussa Jumala ilmoittaa israelilaisille hajottavansa heidät maailmalle, jossa he tulevat palvelemaan vieraita Jumalia. Afganistaniassa, nämä mahdolliset israelilaiset kuuluvat suurelta osalta Islamin uskoisiin.
Joutuiko alati kapinoiva Israelin kansa noin kovaan osaan, että heistä suuri osa olisi nyt Afganistanin kansalaisia. Jokainen tietää, että se maa on hädässä ja köyhyydessä.
Joutuvatko niskuroivat kokemaan tuon saman, mitä Jumalan omaisuuskansa vetäessään niskuroimisillaan päälleen Jumalan vihan.
Olemme nyt armotalouden loppusuoralla ja siksipä onkin kiinnostavaa, milloin Jumala kokoaa israelilaiset Sanansa mukaiseti kaikesta maailmasta ja poistaa hajaannuksen.
Onko kenelläkään mitään tietoa, onko esim. Afganistanista muuttanut ihmisiä Israeliin.
Afganistanista
5
133
Vastaukset
- Jaakobin sukukunnat
Jes.49
Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta minun nimeni maininnut.
2 Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon; hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä.
3 Ja hän sanoi minulle: "Sinä olet minun palvelijani, sinä Israel, jossa minä osoitan kirkkauteni".
4 Mutta minä sanoin: "Hukkaan minä olen itseäni vaivannut, kuluttanut voimani turhaan ja tyhjään; kuitenkin on minun oikeuteni Herran huomassa, minun palkkani on Jumalan tykönä".
5 Ja nyt sanoo Herra, joka on minut palvelijakseen valmistanut hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin hänen tykönsä, niin että Israel koottaisiin hänen omaksensa-ja minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni-
6 hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.
7 Näin sanoo Herra, Israelin lunastaja, hänen Pyhänsä, syvästi halveksitulle, kansan inhoamalle, valtiaitten orjalle: Kuninkaat näkevät sen ja nousevat seisomaan, ruhtinaat näkevät ja kumartuvat maahan Herran tähden, joka on uskollinen, Israelin Pyhän tähden, joka on sinut valinnut.
8 Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut; minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, kohottamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
9 sanomaan vangituille: "Käykää ulos!" ja pimeässä oleville: "Tulkaa esiin!" Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
10 Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei hietikon helle eikä aurinko satu heihin, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.
11 Minä teen kaikki vuoreni teiksi, ja minun valtatieni kulkevat korkealla.
12 Katso heitä, he tulevat kaukaa! Katso, nuo pohjoisesta, nuo lännestä, nuo Siinimin maalta!
13 Riemuitkaa, te taivaat, iloitse, sinä maa, puhjetkaa riemuun, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.
14 Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut".
15 Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota.
16 Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.
17 Sinun lapsesi tulevat rientäen; sinun hävittäjäsi ja raunioiksi-raastajasi menevät sinun luotasi pois.
18 Nosta silmäsi ja katso ympärillesi: he kokoontuvat, he tulevat sinun tykösi kaikki. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, sinä puet heidät kaikki yllesi niinkuin koristeen ja sidot heidät vyöllesi niinkuin morsian vyönsä.
19 Sillä sinä-sinun rauniosi ja autiot paikkasi, sinun hävitetty maasi-sinä käyt silloin ahtaaksi asukkaille, ja kaukana ovat ne, jotka sinua söivät.
20 Vielä saavat sinun lapsettomuutesi lapset sanoa korviesi kuullen: "Paikka on minulle ahdas, tee tilaa, että voin asua".
21 Silloin sinä sanot sydämessäsi: "Kuka on nämä minulle synnyttänyt? Minä olin lapseton ja hedelmätön, karkoitettu ja hyljätty. Kuka on heidät kasvattanut? Katso, minä olin jätetty yksin. Missä nämä silloin olivat?
22 Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään.
23 Kuninkaista tulee sinulle lastenhoitajat, heidän ruhtinattaristaan sinulle imettäjät. Sinun edessäsi he kumartuvat maahan kasvoillensa ja nuolevat tomun sinun jaloistasi. Silloin sinä tiedät, että minä olen Herra ja että ne, jotka minua odottavat, eivät häpeään joudu.
24 Otetaanko sankarilta saalis, tai riistetäänkö vangit vanhurskaalta?
25 Sillä näin sanoo Herra: Vaikka vangit otettaisiinkin sankarilta ja saalis riistettäisiin väkevältä, niin minä kuitenkin taistelen sitä vastaan, joka sinua vastaan taistelee, ja minä pelastan sinun lapsesi.
26 Minä panen sinun sortajasi syömään omaa lihaansa, ja he juopuvat omasta verestään niinkuin rypälemehusta; ja kaikki liha on tietävä, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että Jaakobin Väkevä on sinun lunastajasi. - herätys.
Afganistanin ja Pakistanin alueella asuvasta suuresta pataanikansasta ei vielä ole palattu Israeliin, sillä pataanien muslimeina on vaikea myöntää juutalaisia juuriaan. Yhtäläisyydet uskonnollisten tapojen, kulttuurin ja historian aloilla ovat läntisten tutkijoiden toteamia, eivät pataanien itsensä. On odotettava suuren ahdistuksen aikaa, jolloin evankeliumi viedään pataaneille. Silloin alkaa paluumuutto.
- jo alkamassa.
Luulisi, että Afganistanissa on jo ahdistus näkyvissä, mutta tarkoitit varmasti Raamatun ilmoittamaan ahdistusta, jonka kaltaista ei ennen ole ollut, eikä tule olemaan. Onko Jumala ilmaissut, että ahdistuksen alettua israelilaiset palaavat kansana Israeliin.
Onkohan näille pataanikansan jäsenille tehty mitään tarkempia tutkimuksia, joilla olisi heidän rotunsa selvitetty?
Kiitos tuosta vastauksesta ja varalta kiitän seuraavan vastauksenkin puolesta. - täältä.
jo alkamassa. kirjoitti:
Luulisi, että Afganistanissa on jo ahdistus näkyvissä, mutta tarkoitit varmasti Raamatun ilmoittamaan ahdistusta, jonka kaltaista ei ennen ole ollut, eikä tule olemaan. Onko Jumala ilmaissut, että ahdistuksen alettua israelilaiset palaavat kansana Israeliin.
Onkohan näille pataanikansan jäsenille tehty mitään tarkempia tutkimuksia, joilla olisi heidän rotunsa selvitetty?
Kiitos tuosta vastauksesta ja varalta kiitän seuraavan vastauksenkin puolesta.Minulla ei ole mitään salattua tietoa siitä, koska pataanit palaavat Israeliin. Ahdistuksen aika oli vain päätelmä; silloinhan 144 000 juutalaista tulee uskoon ja lähtee evankelioimaan maailmaa. Olisi loogista, että juuri heidän kauttaan pataanit kokisivat herätyksen.
Pataanien ja juutalaisten geenivertailusta en ole kuullut. Sen sijaan falashoiden ja juutalaisten geenejä on verrattu. Tästä esitettiin pari vuotta sitten dokumentti telkkarissa. Ne geenit osoittavat täysin yhteisiä juuria, kun tutkitaan sukuyhteyttä naisten kautta (varmin sukulaisuuden todentamismenetelmä).
Mielenkiintoisia tietoja pataaneista saat, kun laitat Googleen hakusanaksi 'pataanit'. Tässä lisäksi jotain:
http://www.kristitynfoorumi.fi/10heimoa.htm - Jaakobin sukua.
täältä. kirjoitti:
Minulla ei ole mitään salattua tietoa siitä, koska pataanit palaavat Israeliin. Ahdistuksen aika oli vain päätelmä; silloinhan 144 000 juutalaista tulee uskoon ja lähtee evankelioimaan maailmaa. Olisi loogista, että juuri heidän kauttaan pataanit kokisivat herätyksen.
Pataanien ja juutalaisten geenivertailusta en ole kuullut. Sen sijaan falashoiden ja juutalaisten geenejä on verrattu. Tästä esitettiin pari vuotta sitten dokumentti telkkarissa. Ne geenit osoittavat täysin yhteisiä juuria, kun tutkitaan sukuyhteyttä naisten kautta (varmin sukulaisuuden todentamismenetelmä).
Mielenkiintoisia tietoja pataaneista saat, kun laitat Googleen hakusanaksi 'pataanit'. Tässä lisäksi jotain:
http://www.kristitynfoorumi.fi/10heimoa.htmKiitos paljon tuosta vinkistä. Tuli tässä mieleeni, että eräs ystäväni on usein sanonut, että hänellä on tunne, että hän polveutuu Jaakobin, eli Israelin suvusta. Onkohan niin, että se olisi mahdollista. Olisiko sellainen tunne jäänyt tai jätetty heihin, jotka ovat Jaakobin sukua. Sitä en ihmettelisi vaikka Suomessakin heitä olisi, sillä heidäthän hajautettiin kaikkeen maailmaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv7110043Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan99667- 464093
- 243802
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353616Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h553507No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413373Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni73275- 533053
- 422775