Tuusulassa on jo pidemmän aikaa käyty taistelua iltapvä kerhon palvelun tuottajasta. Nykyinen keskittyy voiton keräämiseen ja lapsille ei järjestetä retkiä eikä anneta askartelutarvikkeita. Nyt kunta aikoo vastutuksesta huolimatta antaa nykyisen jatkaa koska hinta on tärkeämpää kuin laatu...
Iltapäiväkerho taistelut
5
547
Vastaukset
- aijai voivoi
Voivoi ja voi !
Valittu hinnan perusteella ja tekee voittoa?
Tappiolla pitäisi tehdä ,se on lähtökohta!
Vaikutat katkeralta.
En kuitenkaan sikäli ymmärtänyt luettua,etten havainnut siinä mitään konkreettista parannusehdotusta.- no joo
kukaan järkevä yrittäjä tappiollista toimintaa harrasta, ainakaan pitkään. Kyseessä ovat kuitenkin lapset ja koska toiminnasta maksetaan korkeita summia ja lisäksi sitä tuetaan valtion ja kunnan toimesta, niin siltä voidaan myös odottaa jotain vastinetta rahoille.
- Gertrud
Jos kunta tuottaisi palvelun, se olisi ehkä kalliimpaa kuin ostettu, kokonaisuutena. Mutta kuuluuko palveluun yleensäkään askartelutarvikkeet, vai pitäisikö ne tulla kunnalta. Entäpä kenen vastuulla on retkien järjestäminen ja sen kustannukset? Ja minkä retkien? Retkiä lähiseudun kulttuuripaikkoihinko? Niitä voisi ehkä olla, mutta ehkäpä ne taas tapahtuvat koulun puolesta ja voisivat ajoittuakin muun koulupäivän jälkeen tapahtuvaksi.
Eikö kannata tarkistaa, mitä iltapäiväkerhon palveluntuottajan sopimukseen kuuluu ja mitä ei, ja sen jälkeen miettiä mitä tehdä.
Monilla kouluilla on aktiivinen vanhempaintoimikunta, joka järjestää myös tilaisuuksia varojen keräämiseksi erilaisten tarvikkeiden ja retkien järjestämiseksi. Tähän se vaan on menossa jokapuolella, ei voi odottaa, että mitään ylimääräistä tulee kunnilta, kun rahahanoja vaan kiristetään. Rahat on kerättävä joko suoraan vanhemmilta tai sitten tällaisten tukiyhdistysten kautta. - Gertrud
No niin, eikös sitten tullut valituksi kuitenkin toinen palveluntuottaja. Osoittaa, että ei tämä Tuusula niin toivoton ole. Katsotaan sitten oma ääneni kellossa, kun reilun vuoden päästä aloittaa oma ekaluokkalainen :)
Toinen asia on tietenkin tuo kotihoidontuen kuntalisä, jota ollaan lopettamassa, mutta aika epäreilu se on ollut tähän asti, joten muutosta sille olisi joka tapauksessa saatav.- kokemusta on
kuin kuluvana vuonnakin, toivottavasti ovat oppineet jotain ja parantavat palveluaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760