Raamattu tuntee monta erilaista kastetta

pesoa

Raamattu ja Raamatun ajan ihmiset tunsivat monta erilaista kastetta.

1. VT:n pesot, myös lapsille, jo 1kk-iässä olevia puhdistettiin synnistä
(juutalaisuuteen kääntyvien kaste eli proselyyttikaste,joka oli perhekaste,myös lapsille, oli tunnettu ja käytössä ja 100 v. ennen Kristuksen syntymää. Lasten kastaminen oli selviö Jeesuksen ajan yhteiskunnassa.

2.Israelin koko kansan kaste "bapditzoo", Punaisessa meressä ja pilvessä, satojatuhansia lapsia kastettiin ja he saivat Kristuksen Hengen kasteessa ja uskon

3.Johanneksen parannuksen vesikaste vain aikuisille vanhan liiton aikana. Kaste lakkasi. Johannes mestattiin. Jeesus ei kastanut ketään Johanneksen kasteella.

4. Jeesuksen vihkiminen ylimmäisen papin tehtävään Ms.lain mukaan 30 v. iässä kasteessa.

5. Kuolleitten puolesta kastaminen mainitaan

6. Kristillinen kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, yksi kaste, jolla kastettiin kokonaisia perheitä ja perhekuntia, omaisryhmiä kastettiin syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi. Kristillinen kaste on perhekaste.

Jeesus itse käski kastaa kaikki kansat ja opettaa heitä. Mitään rajauksia tai määräyksiä kastettavista tai kasteen ulkoisesta muodosta Jeesus ei antanut.(Mt.28:19-20).

4

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostunut!

      Kiitos asiantuntevasta ja rauhallisesta kirjoitetun Sanan tuntemisesta ja välittämisestä.

      Minua jäi tuo yksi kohta mietityttämään, jonka lainasin tänne kirjoituksestasi. Oliko Johanneksen kaste vain aikuisille ja mistä se käy ilmi. Jeesushan kävi esimerkin vuoksi Johanneksen kasteella ja samalla kerralla siellä kastettiin kaikkea kansaa.

      Eikö tuohon kaikkeen kansaan lapset kuuluneet, vaikka hekin olisi voitu kastaa perisyntisyytensä ja siitä haluttavan parannuksen teon takia. Vanhemmilla on oikeus määrättyyn ikään asti määrätä lapsistaan. Jossakin kohtaa Vanhaa Testamenttia käy ilmi 20 vuoden ikäraja.


      "3.Johanneksen parannuksen vesikaste vain aikuisille vanhan liiton aikana. Kaste lakkasi. Johannes mestattiin. Jeesus ei kastanut ketään Johanneksen kasteella."

      • Vanhan liiton aikana.

        Jeesukesta lähti voima siihen,jota hän koski.
        Jeesus eli vanhan liiton aikana.
        Mark. 10:13

        Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.

        5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

        Jeesuksella oli lupa antaa syntejä anteeksi MAAN PÄÄLLÄ OLLESSAAN JO ENNEN RISTINUHRIAAN IKÄÄNKUIN "ENNAKKOON". Syntinen nainen, ristinryöväri,lapset, jotka tuotiin saamaan Jeesuken "kosketusta".

        Matt. 9:6

        Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi"

        "Ja he TOIVAT hänen tykönsä LAPSIA, että hän KOSKISI heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia."

        Jeesuksen "kosketuksen" jälkeen tuo sylilapsi Jeesuksen sylissä uskoo Jeesukseen.

        Matt. 18:6
           
        Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.


      • Johannes

        Parannuskehotuksia annettiin vain aikuisille. Kuten Pietari sanoi Apt.2:38 "miehet/veljet" mitä MEIDÄN pitää tekemän? Pietari vastasi kysyjille: "Tehkää parannus".

        Kukaan Raamatunhenkilö ei edellytä lapsilta parannuksen tekoa Uuden liiton perhekunnittain tapahtuneen kasteen ehtona, koska sylilapsella ei ole perisynnin ja vanhempien syntivelan lisäksi omia tekosyntejä, joista tulisi tehdä parannusta. Vain tekosynneistä parannusta kehotetaan tekemään.

        Joka vaatii sylilasta tekemään parannusta kasteen ehtona, niin sehän tarkoittaa sitä, että lapsen tulee ensin tehdä sitä syntiä ja vasta sitten sen jälkeen tekee siitä parannusta, mikäli tekee; mutta maailma niin helposti viettelee lapsen, kun ikää tulee ja lapsi on jätetty maailmaan synnin alle seurakunnan ulkopuolelle kastamattomaksi."Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt jo äitini kohtuun." (Ps.51:7).

        Lapsi on valmis heti kasteessa ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."


    • "Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta" Hebr. (6:1-2).

      Hebrealaiskirje on kirjoitettu juutalaiskristityille, joilla oli vaarana joutua takaisin juutalaisuuteen (muotomenoihin).
      Kirjeessä on paljon lainauksia Vanhasta Testamentistä.

      Jeesuksen opetus (Joh. 3:5) "vedestä ja Hengestä"-syntymisen välttämättömyydestä perustuu juuri näihin pesoihin, kasteisiin (VT:n puhdistautumis- ja pyhittäytymismenohin).
      Jeesus liittää veden ja Hengen saamisen toisiinsa.
      (Samoin Pietari; Apt. 2:38).

      Mekin olemme saanet peson (pesty puhtaiksi)ja pyhitetyt Jumalan omiksi kasteessa; 1. Kor. 6:11.

      "Käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä” ( Hebr. 10:22).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe