meitä valaisee uskovaisten kiiltävistä lärveistä! Varsinkin niitten otsanahka on saarnahiestä vallan sokaiseva. On otsaa!
Siinä höhhelin äly huipussaan. Ollaan omaa otsanahkaa kiivaasti pelastautumassa ja muiden esinahkoja ja muuta maallista röyhkeästi pelastamassa, muttei tiedetä miltä. Niillä on merihätä housuissa koko ajan. Oma pelokkuus ja epävarmuus piiloitellaan vastenmielisen pöyhkeyden alle. - Näin siis meidän uskovaiset jotka niin monin tavoin muistuttivat ihmistä. Olin jo menettämäisilläni uskoni ihmisen hulluuteen, mutta tulin järkiini kun lueskelin uskovaisten uhkailuja ja taikauskoa täällä palstoilla.
Mikä älyn säihke
4
313
Vastaukset
- Erno IV
Ateisteista vois sanoo Waltarin sanoin:Totuus, sitä ihmiset pakenevat.Valhe on helpompi hyväksyä.Jumalan olemassa olon hyväksyminen asettaisi ateistit peilin eteen ja itseensä meneminen on valhetta rakastavalle kauhistus.
- Ermo II
Uskovainen ei ole koskaan kyennyt pysymään keskustelun aiheessa kun hänestä on kysymys. Kun on kyse uskovaisen älykkyydestä, hän siirtyy kömpelösti muihin aiheisiin, kuten tämä uskovainen älyn jättiläinen tässä nyt siirtyi keskustelemaan ateisteista, ja heistäkin toisen ihmisen sitaateilla.
Totean taivaallisen röyhkeyden olevan edelleen huipussaan. - M@k3
Waltari ei kuitenkaan tarkoitanut ateisteja.
Tämän päättelin siitä että kuolemattomuus kuulostaa hyvältä ja on helpompi hyväksyä kuin kuolevaisuus.
- Hombre mystico
Et sinäkään ateismille hyvää tee. Trolli, dorka, vai pelokas ja epävarma? Tui-tui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575875Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232400No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192008
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61619Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075