Juonenpaljastuksia!

Paljastaja!

Seppo käristää makkaraa kellarissa juuri ulkomailta palanneen Aki Nikkisen kanssa ja vahingossa he räjäyttävät koko talon. Ulla paistaa talon liekehtivillä raunioilla pullapitkon, jonka Lasse syö kerralla. Annika ottaa Romeolta suihin, kunnes Kasperi tappaa tämän. Jukka Salin heiluu alasti kirveen kanssa ympäri Helsinkiä ja Riku lähtee Espooseen. Elisa myy Snow Teamin Oonalle mutta Oona on vielä niin nuori, eikä tiedä mitään yhtiön johtamisesta, joten koko laitos menee konkurssiin. Kalle palaa sarjaan ja Ismo käännyttää tämän taas heteroksi. Sen jälkeen Kalle heittää homokaverinsa järveen.
Yrjö palaa kuolleista ja lähtee Ullan kanssa Kyprokselle juomaan ja kunnolla. Helin ylioppilas lakki repeää lesbobileissä ja Katri syö sen. Aaro palaa sarjaan mutta lähtee pian pois huomatessaan tekemisen puutteellisuuden. Laura katsoo kaiket yöt televisiosta chatteja ja kännykkälasku on jo hirmuinen. Kalle lähtee pois sarjasta ja Ismo lakaisee vahingossa kaikki Suomen kadut luudallaan. Seppo kiittelee Ismoa hyvästä työstä ja ostaa tälle pinssin lähikaupasta kolmella eurolla. Sarja päättyy siihen, kun kaikki istuvat Kentaurissa ja nauravat koko sarjalle.

5

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekelel!

      Nyt meni koko sarja pilalle :/

    • naureskelia

      Haha toi on hyvä xD :) *reps*

    • kiitos

      jotain hupia saatiin siitäkin sarjasta :))))))

    • oikeestikkin

      noin, mutta kun ei voi olla koska sarjaa ei ole vielä edes lopettettu vaan sarjaa jatketaan ainakin vuoteen 2008 jolloin viimeiset jaksot tehdään 2007 keväällä tai syksyllä.
      Olis kyl ihanaa jos Kalle palais takaisin, jonkun komeen pojan kanssa.

    • rgkljhgjhfglj

      -Heli tapaa mielenkiintoisen pojan ja huomaa ihastuneensa.
      -Katri saa Rikun lopettamaan juomisen ja he palaavat yhteen. Katri odottaa lasta, mutta kenelle ja saako Riku koskaan tietää ettei lapsi ole hänen? Lapsen syntymä on järkytys Rikulle ja hän tajuaa että lapsi ei voi olla hänen..!
      -Elina tapaa miehen johon rakastuu päätäpahkaa, mutta Elinan elämässä historia toistaa itseään.
      -Niko joutuu koulussa ongelmiin ja heille tarjotaan apua. Jenni ei voi hyväksyä totuutta!
      -Sarjaan tulee uusi komistus!
      -Ismon ja Tanjan välit lämpenevät, mutta Tanja ei pääse eroon Ossista..
      -Salla tunkee itsensä Lauran elämään ja Lauran lähdettyä yllättäen sarjasta Oona jää Sallalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe