Huvittaa tuo typeryys jota esiintyy monien uskonnollisten tahojen lausunnoissa saatananpalvonnasta ja pirun ulkonäöstä.(Lordi) Kukaan ei tiedä edes minkä näköinen on jumala tai edes piru, puhumattakaan Jeesuksesta, joka oli sentään historiallinen henkilö.
Piru-myytti kristinuskossa ja tämän ulkoinen habitus on ihmisen itsensä keksintö, myös muissa uskonnoissa esiintyy hirviöhahmoja jotka nekin ovat täysin fiktiivisiä. Sorkilla varustettu sarvipää, joksi piru mielletään meillä länsimaissa on selvästi kuvakerronnaltaan keski-aikaista perua.
Nykyistä piru-inkarnaatiota ruokkii kauhuelokuvat, joissa hahmot syntyvät elokuva-alan ammattilaisten mielikuvituksesta, joista yksi on Mr. Putansuu.
On jotenkin kornia, että täysin fiktiiviset hahmot otetaan noin tosissaan , luulisi Isä Mitron teologina erottavan fiktion faktasta. Toki ymmärrän, että kreikkalais- ja roomalaiskatolisuudessa taikausko on monasti vahvempi kun itse sanoma, joten ihmeisiin ja kuviin luotetaan kun kallioon. Ehkä myös ajassa on jotain sellaista, että etsitään toisenlaista totuutta ja tämän haistoi hyvin Dan Brownin romaanillaan Da Vinci – koodi. Mainittakoon, että historian- ja raamatunhistorian tutkijoilla on ollut paljon raflaavampia juttuja kristinuskon synnystä, mutta niistä ei tehdä sensaatiota eikä elokuvia – totuus on se, että uskontomme on sellainen miksi ihminen on sen muokannut – globaalinen totuus on Lähi-idän hiekassa.
Lordi on Lordi-Show-Orkesteri, joka ei julistaa sanomaa, taivaasta eikä helvetistä, vaan tuottaa elämyksiä raskaalla musalla höystettynä, toimien omalla alallaan samoin kun kauhu- ja scifi-elokuvat. Scifi-elokuvissa luodaan jopa uusia uskontoja ja niissä vilisee kaikenlaisia örkkejä, mutta kenenkään tuskin tarvitsee syyttää niitä Jumalan pilkasta tai satanismista.
Pirun inkarnaatio?
Pro et contra
0
94
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525612Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "682661Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371766- 191733
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5148881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935